Naapurini ja Elisa

Pyysin naapurin kissatyttöä käymään, koska en saa modeemin Internet-valoa palamaan. Hän kertoi, että viime kesäkuussa hän oli myös laitellut yhteyttä kuntoon, mutta Elisa oli jättänyt piuhojen yhdistelyn ”hiukan” kesken silloin kun taloon oli näitä laitettu, eli asentaja kävi erikseen laittamassa pienen johdonpätkän asunnossa olevaan kaappiin.

No silleen.

Jotenkin mittakaavat alkaa seota tämän paskan keskellä, musta kun tuntuu että tuo mahdollisesti puuttuva johdonpätkä on ongelmistani pienin. En tajua tästä muutenkaan mitään. Sain nettitikun niinku muka toimimaan, mutta silti se ei ottanut yhteyttä nettiin. Kaikki oli tosi connected mutta. Naapurin mielestä pelkkä tikku tekee langattoman, hän ei ymmärtänyt miksi mulla on sekä tikku että modeemi. No vitustako minä tiedän, mä pyysin Elisaa toimittamaan mulle langattoman netin kotiin ja yhden simmin iPadiin. Mielestäni heidän pitää tietää, mitä toimittavat.

Joo, olen pyytänyt apua. Olen selittänyt tuon naapuri-casen ja pyytänyt jonkun elävän ihmisen tänne myös neuvontamielessä.

Onneksi tää Welho toimii sentään vielä melkein 3 vko, ehkä saadaan Elisa henkiin ennen sitä. Ja niin kun mä rupesin ”AJOISSA” järjestämään tätä!

Mainokset

0 kommenttia artikkeliin ”Naapurini ja Elisa

  1. Kyllähän se pelkkä tikkukin tekee langattoman. Modeemia tarvitaan sitten, jos taloudessa on useampi aparaatti, joilla pitää olla yhtä aikaa yhteys verkkoon (tikkuhan on yhdessä kerrallaan). Ja sillä adsl:llä saa myös nopeamman yhteyden (tämä on oletus, en tosiaan ole juuri tikkuja käyttänyt, en tiedä millaisista kaistoista niissä puhutaan).

    Mutta onpas tuo nyt vaikeaa! Mulla oli Soneran kanssa tuollaista (”jaa, kyllä sulle on näköjään yhteys avattu, onkohan ne sitten kuitenkin avannut sen johonkin muuhun kämppään?” tms.).

    Tykkää

  2. Eli siis jos mä tarkoitin näitä kamoja hankkiessani, että modeemi loisi iPadille langattoman tänne siksi aikaa, kun läppärini on kilometrien päässä duunissa, niin olen ymmärtänyt oikein? Tikkuahan iPadiin ei saa kiinni, sen pitää saada verkkonsa tästä ”ilmasta”.

    Muutkin talossa on kuulleet tarinoita näist puuttuvista johdonpätkistä. En tajua… joskus musta tuntuu, että en ole ammatissani ehkä maailman paras, mutta jos olisin niin väpö kuin nää Elisan tyypit, niin joutuisin jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle. Nämä ei osaa edes niitä hommia, jotka keskeisimmin kuuluu heille.

    Tykkää

  3. Kyllä, olet ymmärtänyt oikein. Modeemin kanssa saat iPadin verkkoon riippumatta onko läppäriä vai ei. Itse asiassa sen pitäisi olla kätevämpää käyttää modeemin tekemää verkkoa silloinkin kun läppäri on paikalla.

    Tykkää

  4. Jee! Kiitos vahvistuksesta, Henna!

    Kirjoitan tätä muuten nyt nettiikun luomalla kaistalla. Tikku ei jaksanut luoda yhteyttä mihinkään ollessaan kiinni suoraan koneeseen, mutta kun laitoin tuon välikaapelin, www-mitävaan löytyy! Ja lisäksi nyt hiirikin saa häntänsä kiinni macciin. Se ei olisi mahtunutkaan nettitikun viereen, mut kaapelin viereen mahtuu.

    Tykkää

  5. Vieläkin tarkemmin sanottuna se on reititin joka sen netin jakaa myös langattomana eteenpäin. Modeemi on laite joka yhdistää laitteen (tietokoneen tai reitittimen) nettiin, modeemiin kytketty reititin sitten jakaa sen netin useammalle laitteelle. Kotiboksin tapauksessa nämä kaksi laitetta on vain pantu yksien kuorien sisälle molemmat.

    Kotiboksissa ne valot ovat vähän mitä sattuu, ”Internet”-merkattu valo ainakin. Se siis saattaa syttyä tai olla syttymättä ihan netin toimivuudesta riippumatta. Jos kyseessä on ADSL, ”ADSL”-valo korreloi yleensä paremmin netin toimivuuden kanssa. Ainakin niin päin, että jos se ei pala, yhteyttä ei melko varmasti ole eikä tule ennen kuin valo taas syttyy.

    Tykkää

  6. Kunhan nyt jokin yhdistäisi jotain. Luin noita käyttöohjeita, näyttää siltä että naapurin teoria sattaisi olla oikea. Netti tulee tuonne peltikaappiin asti, mut ei enää tänne pöydän ääreen. Puhelinpistoke ei ole mulle ajankohtainen koska Elisa on laittanut piuhansa tänne ison rempan yhteydessä aika äsken.

    Tykkää

  7. Oletko kirjautunut palveluun? Mikä reititin/modeemi sulla on? Soitat ”palveluntarjoaljalle” HAHAHHAAAAAAAAA ja pyydät tekniseen tukeen ja selität että haluat hänen kertovan selkeästi, kronologisella järjestyksellä mitä sinin tulee tehdä omassa päässäsi jotta härpäke alkaa pelittämään. Teet just niin ja jos ei vieläkään nappaa, vaadit tulla yhdistetyksi lootan tekniseen tukeen. Itse seukkasin yhteensä puolitoistatuntia Ruåttiin, ”palveluntarjoajan” HAHAHAHAAA laskuun kunnes kävi ilmi että koko %&¤#¤%¤ reititin oli saisse peli. Jannu pani uuden tuleen Firman laskuun, se toimi mutta vailinnaisesti, reklamoin varsin pöyristyneenä taas Ruåttiin tutulle tukihenkilölle ja olin varsin järkyttynyt asiain ikävästä tolasta ja tällä kertaa käytettiin yhtälailla verraton hetki elämästä kun Nörttien Loordi kertoi yksityiskohtaisesti, kuinka reititin päivitetään. Ei pelittänyt. Tällä kertaa Nörttien Loordi hikeentyi ja lähetti taasen oman Firmansa laskuun paremman & vahvemman reitittimen. Nyt pelittää kone läpi kämpän ja vilkkuvalot on piilotettu sohvan alle. Vieraat ovat katselleet hiukan hämmentyneinä luonnottoman korkeaa istuinta ja nyt ajattelenkin että hankin siihen jonkun pienen jakkaran eteen, että ylettyvät istumaan. Itse otan korotetun sohvan usean tunnin netissä hillumisen kunniamerkkinä.
    Noiden kanssa täytyy aina säätää. Kettumaista, mutta ajoittain se kannattaa.

    Tykkää

  8. No, tänään tulee maksullinen Omaguru käymään. Saa todellakin laittaa piuhat ja myös puhua suomea niin että ymmärrän.

    Tykkää

  9. Joo ei kato oli naapurimaan tekninen tukikin suomen kielinen, jostain syystä sen duunit vain oli Ruotsissa. En tiedä modeemeista mutta reitittimen päivittäminen monesti auttaa, kuin myös sen kanavien asentaminen sopivaksi omaan koneeseen. Tiedän tämän teoreettisesti mutta sen käytännöllinen manifestoituminen tarvitsee juurikin näitä Nörttien Loordeja tapahtuakseen.
    Toivotan hyvää Omaagurua ja toimivia hilavetkuttimia!

    Tykkää

  10. No kun koko intternetti pysähtyy eteisessä katonrajassa olevaan kaappiin. Omaguru tulee laittamaan piuhat sinne kiinni niinku ne pitää (en kiipeä), sitten intternetti tulee pöydälle asti ja sitten jutellaan.

    Tykkää

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s