Kaksi koodikirjaa

Inhosin Da Vinci -koodia tosi paljon. Ärsytti, kun kirjailija piti lukijoita ihan apinoina ja luennoi pitkiä pätkiä suht tavallisista kulttuurihistorian jne. asioista. Vielä enemmän ärsytti, että luennointi oli puettu kirjassa niin, että joku ukko valaisi koko ajan jotain naispuolista tutkijaa näistä alkeisjupinoista. Ihan kuin tutkija ei nyt jumalauta tietäis yhtään mitään omasta alastaan, ja sitä pitäis muutenkin suojella pahalta maailmalta. Niisk niisk söppö söppö ihq ihq.

Vastikään lukemani Einstein-koodi menee melkein samaan läjään, mutta ei ihan. Siinäkin luennoidaan oikein turbovaihteella kappleesta toiseen. Kansantajuistetaan fysiikan keskeisimmät isot teoriat, käydään läpi isot uskonnot ja maailmansyntyteoriaa ja niin edelleen – näist tulee kuulkaas paksu jännäri. Ärsyttävyyttä vähensi aika paljon, että yleensä luennointi (eli lukijan opettaminen) tapahtui henkilöiden kesken mieheltä miehelle, ja että kerronnassa päädyttiin harvoin ihan älyttömyyksiin (kuten että historiantutkija muka tuntee kabbalan kuin oman kämmenensä, mutta ei sit tiedä mitään buddhisdmista – joo niin var-maan!). Kaikkiaan Einstein-koodi on rakennettu varsin ”sokraattiseksi”, dialogiseksi kirjaksi, ja sen kestää tai sit ei.

Da Vinci -koodia suuremmat rispektit Einstein-hurina saa loppuratkaisunsa tähden. Lopussa esitetty visio ja tulkinta siitä, mitä Einstein tarkoitti koodillaan, saa aivon vääntymään hetkeksi sijoiltaan, koska yhtäkkiä ihmisen pitääkin nostaa katse omasta rakkaasta navastaan ja yrittää ajatella niin isossa mittakaavassa että silmiin sattuu. Oikeesti, hitsi. Tavallisessa elämässä(ni) ”big picture” tarkoittaa sitä, jos osaa ajatella vaikka hiukan Suomen rajojen ulkopuolelle ja vau, sit onkin jo kosmopoliitti. Einstein-koodissa moisella ei pääse edes kärpäseksi lähtökuopan reunalle. Kaaret on niin isoja että huippaa.

Kumpikin kirjailija on velkaa Umberto Ecolle, ja varsinkin Foucaultin heilurille*), joka ei lähde hyllystäni ikinä. Olen lukenut sen ihan piruuttaan suomen lisäksi melkein kokonaan jopa italiaksi, vaikka olen opiskellut italiaa vain vuoden, joskus kivikaudella. Olen siis melko fani :-)

*) kiukuttelin monta vuotta siitä, kun kirjan nimi kirjoitetaan ”väärin”, senhän pitäisi olla ”Foucault’n”. Kunnes Aru sitten vihdoin kertoi, että tekstissä käännöksiä tehdään silmää, ei korvaa varten. Eksoottista! Tuotakaan en tiennyt!

Mainokset

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s