Pikkuvaimonössykkä

No nyt on taas vähän jännää. Mulla on yks ikivanha tuttu, jo 1980-luvun puolelta, silloin poika, nyt mies. Se katosi jonkin latinodiplomaatin matkaan jo tuolloin mainittuna vuosikymmenenä, ja seuraavan kerran siitä kuultiin kun se alkoi kirjoitella mulle 2009. Sähköposteja siis. Sillä ei ollut omaa email-osoitetta, se kirjoitteli sen toisen ukon mailista. Sitten se antoi myös sen toisen ukon skype-tunnarin, ja mä tietysti yritin ottaa yhteyttä, kun näin että ollaan linjoilla. Oli kuulemma saanut huudot siitä, että mikä akka siellä yrittää sulle jotain suomeksi. Mä en enää viittinyt sen jälkeen ottaa yhteyttä, koska jos ihminen on hankkiutunut tuollaiseen läpeen, että on vain pikkuvaimo-orjana ilman oikeutta pitää yksityisesti yhteyttä edes vanhoihin kamuihinsa, niin olkoon perkele. Itepä on mustasukkaisen pelleksi hankkiutunut.

Nyt, viisi vuotta myöhemmin, siltä tuli taas maili. Samasta ei-omasta osoitteestaan tietysti. Vajaa rivi pelkillä pikkukirjaimilla, ei edes allekirjoitusta. Näyttää kuin olisi sutaistu tosi kiireessä. Viestinä oli vain maakunta, mihin he on nyt muuttaneet ja katuosoite. Ei edes kaupunkia.

Jos tää olis dekkari tai leffa, niin nyt mun pitäisi tajuta, että sitä pidetään tosi vankina siellä ja se tarvii apua. Mutta koska tää on tosielämää, niin totean vaan että vittuuks mulle kirjoittelee kun ei kerta ”saisi”. Hankkikoon oman emailin ennen kuin tarttee mulle tulla räpsyttämään yhtään mitään. En siedä tuommoisia lapasia ja pikkuvaimonössyköitä. VÄHÄN RYHTIÄ, heleketti!

Advertisements

6 kommenttia artikkeliin ”Pikkuvaimonössykkä

  1. Kyllä mua kans ihmetyttää, mikä toi tommonen on. Tai mikä siitä on tullut… ihan ihminen oli vielä 1980-luvulla. Kummallisia miesvalintoja sillä tosin oli silloinkin, mutta kuvittelisin että ihmiset aikuistuu. Ei näköjään kaikki & aina.

    Tykkää

  2. Ehkä kone oli auki pöydällä, tai ehkä hänellä oli ihan lupa kertoa muutosta. En tiä. Haluu edes ajatella moista elämää.

    Tykkää

  3. Jep, tuota ei tarvitse miettiä kuin sekunnin niin tajuaa, että hommassa on jotain niin pahasti pielessä ettei jää kuin kaksi vaihtoehtoa. Soittaa poliisille tai sitten unohtaa koko kaveri.

    Tykkää

  4. En soita mihkään. Jos se on kulkenut ympäri maailmaa kohta 30 vuotta tuollaisilla ehdoilla, niin senkun jatkakoon vaan. Mut ei mun postilaatikossa.

    Tykkää

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s