En tiedä miten selviän tästä

Mun pikkukissa siis ujostelee muita ihmisiä tosi paljon. Ajattelin, että osa tätä ongelmanpoikasta – äh, se mikään oikea ongelma ole – on varmaan se, että meillä on aina hiljaista. Sit kun tulee muita ihmisiä, onkin ääniä ja wuuuu se on matka sängyn alle. Meinasin, että koitan nyt sitä, että kuuntelen enemmän musiikkia ja radiota. Jo kokeilun eka päivä tekee tuhoja aivosoluissa. Miten voin jaksaa tätä skeidaa? Radiossa Basso on ainoa jota olen kuunnellut herraties kuinka moneen vuoteen, koska siellä on suomalaista räppiä lukuunottamatta pääpiirteissään hyvää musaa. Mutta ne juonnot, ei ristus. Kenenkään ei tarvi osata enää puhua, ja mitä ärsyttävämpi on, vissiin sitä parempi.

Omia levyjä tietysti kuuntelee ihan mielellään, jos nyt jotain on kuunneltava. Mutta kun mieluummin pitäisin hiljaisuutta että voin lukea ja kirjoittaa ja ylipäätään ajatella! Lisäksi omista levyistä valtaosa laittaa tanssimaan ja esiintymään näkymättömälle yleisölle (hei moi vaan naapurit!) ja muuten kiva, mutta turhauttaa. Kun ei sit kumminkaan oikeasti. Tosin eilen Miihkali Jaksosta joratessa keksin Divine-idealle jatkokäyttöä. Sekin vaatii saman viikkojen valmistautumisen ja ompeluhommoo ja vaikka mitä. Katotaas nyt, tuleeko siitä mitä. Kengät ja jalat on aina se ongelmakohta, joka tapaa torpata kaikki vauhdikkaammat ideat.

Advertisements

10 kommenttia artikkeliin ”En tiedä miten selviän tästä

  1. Pelkään että vie enemmän huomiota kun on suomea ja puhetta. Kissalle toimis varmaan kesytyksenä vaikka ite olisin poissa kotoa.

    Tykkää

  2. Eikä ylen sivuilla enää näy edes niitä numeroita, joita pitäisi jahdata radiosta, että jotain kuuluisi. Kun vaan selaa ja selaa asteikolla, ei saa mitään tolkkua mikä on mitä. Kaikki kuulostaa Radio Suomelta.

    Tykkää

  3. Radio on kuraa- liikaa tyhjiä sanoja ja lämpimikseen puhetta. Omalle aistiyliherkälle jälkikasvulle (periaatteessahan kissat ovat tyypillisiä autisteja, eikö?) ainoa musiikki Mozartin jälkeen on Tiibettiläiset soivat kulhot hyvin hiljaisella äänen voimakkuudella.
    (Ja hei, palaan eetteriin pitkän tauon jälkeen)

    Tykkää

  4. Tack tack. Oli tuossa leikkausta sun muuta hässäkää. Funtsin että josko taas kunnostautuisin pitämään ihmiskuntaan yhteyttä suosimallani tavalla- himasta villasukat jalassa ja turvallisen välimatkan päästä.

    Tykkää

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s