Kukkakauppiaalle töitä

Pikkasen uudehko tilanne taas. Entinen, ei nyt voi sanoa että työkaveri, mutta ehkä yhteistyökumppani jäi äkkiä leskeksi ilman että olisi voinut aavistaa mitään – ukko tippui ns. suorilta jaloilta tai tässä tapauksessa polkimilta. Puhutaan siis max nelikymppisestä pariskunnasta, mukana myös pieniä lapsia.

Nyt yks meidän duunissa heräsi jo mietityttämään muilla, mitä me tehdään asian hyväksi.

Okei, on sattunut pari kuolemaa ihan työkaverien perheissä. Ollaan lähetetty kukkia ja tietysti juteltu asiasta, kun ollaan taas nähty.

Mutta tämä. Etäisehkö, entinen yhteistyökumppani… Nyt ei oikein auta muu kuin miettiä, mitä itse tarviisin vastaavassa tilanteessa. Ihan tosi viimeisellä sijalla kyllä tulisi entisten yhteistyökumppanien kontaktit! Kyllä siinä ensin tarviisi tukea sen suhteen, miten lasten kanssa mennään shokin yli, miten pidetään arkea kasassa, ja siinä nyt lähinnä tulis mielen läheiset ystävät ja perhe. Ja ne rehut ei nyt varsinaisesti lohduta, mutta voihan niitä lähettää jos siltä tuntuu.

Vaan meepä esittämään maanantaina duunissa, että ei tehdä mitään. Byhyy, miten kylmä ja kamala ihminen. Eli siis varmaan joku järkkää sen rehupuskan, onhan se kuitenkin symbolinen ilmaisu siitä, että tiedetään asiasta ja haluttaisiin jotenkin lohduttaa, mutta kun eihän tuollaisessa mitkään lohdutukset auta.

Advertisements

3 kommenttia artikkeliin ”Kukkakauppiaalle töitä

  1. Nyt vasta tajusin, että näin ne ambulanssit mitkä meni poimimaan sitä ukkoo. Aika ja paikka passaa, ja yleensä siellä päin ei näy mitään hälyajoneuvoja.

    Tykkää

  2. 9.1.2015 Tapasin tämän nuoren lesken. Kysyin häneltä, oliko kuolemasta selvinnyt mitään uutta. Ruumiinavaus tehty, ei edelleenkään mitään hajua, miksi oli kuollut. Joitain labratuloksia odotellaan vielä. – Kysyin myös vanhempien osuudesta avussa tapahtuneen jälkeen. Sanoi, että ei mitään rotia, heiluttelivat vain paniikissa käsiään ja olivat lisävaivana lähinnä. Kaverit ja ystävät oli se porukka joka oikeasti auttoi. Ja arki. Arki auttaa edelleen.

    Tykkää

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s