”Muistot ovat toisinaan tulevaisuudessa”

Aina välillä pöllämystyy kunnolla lukiessaan kirjaa. Kate Atkinsonin Elämä elämältä on sellainen, että se pudottaa melkein suurimpaan pölläm-tilaan, mutta muistan kyllä joidenkin kirjojen hiljentäneen vielä perusteellisemmin. Mutta joo, kyllä tämä vie silleen että ei ehdi oikein vikistäkään.

Romaanin perussysteemin voi kuvata jotakuinkin näin: päähenkilö Ursula joko syntyy elävänä tai ei, ja sen jälkeen hänellä on tällainen tai tuollainen elämä, joka päättyy tällaiseen tai tuollaisen kuolemaan joko heti syntymässä (1910) tai vasta eläkkeellä (1967). Lisäksi kulloisessakin elämässä tuntuu toisinaan kaikuja tai häivähdyksiä niistä toisista elämistä. Että vualaa, tässäpä tarjotin.

Mutta kirja ei ole yhtään sekava. Päinvastoin, sehän on hitsin hyvin rakennettu! Yhden ihmisen mahdollisten elämien kautta tulee kuvattua tavallista perhe-elämää brittien maaseudulla, samoin kuin koko Euroopan yli pyyhkiviä sotia 1900-luvun alkupuolen aikana. Ursulan yksi mahdollinen elämä on Hitlerin lähipiirissä, yksi Ursula taas kuolee em. herran järkkäämissä Lontoon pommituksissa, ja yksi elämä sijoittaa hänet samaisten pommitusten pelastusjoukkoihin, jolloin hän näkee samat naapurien kuolemat kuin kuolevana Ursulana, mutta tietenkin tälle pelastaja-Ursulalle samat ihmiset on vain joitain pommituksessa kuolleita. Hienoa kuljetusta!

Kirjan alkupuolella ei voi välttää koomista efektiä, kun Ursula kuolee lapsena ja nuorena yhä uudelleen. ”Ja pimeys laskeutui.” Mutta kun aikuisen Ursulan elämät pitenevät, syntyy myös pitkiä kerronnan kaaria ja kirjan syvyys paljastuu väistämättä. Tämä on kuulkaas pulleaa kerrontaa! Ihan kuin olisi lukenut monta kirjaa samalla istumalla. Toki on aika tavallista kuvata aikakausia ja tapahtumia monen eri kertojapersoonan näkövinkkeleistä, mutta tällainen yksi persoona, joka elää useita mahdollisia elämiä, tämä on kuitenkin jotenkin toisenlaista. Se ei avaa vain niitä näkökulmia, vaan tavallaan korostaa myös sitä, että yksilön elämässä on monenlaiset kulkusuunnat mahdollisia, eikä tapahtumien merkitystä välttämättä näe koskaan ja varsinkaan ei heti.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ””Muistot ovat toisinaan tulevaisuudessa”

  1. Olen lukenut Atkinsonin Ihmiskrokettia, ja siinä on vissiin aika samaa pohdintaa kuin tässä sun lukemassa. Jotenkin hienoa se hienoinen huumori aika synkkienkin aiheiden ympärillä. Tykkäsin tosi paljon. Tää menee listalle siis myös.

    Tykkää

  2. Kiitos kommentista, muru! Tää mun lukema lie Atkinsonin uusin, 2013 muistaakseni. Muita en ole hältä lukenut, mutta vissiin pitää pitää nimi mielessä. Olihan tää kuitenkin taas ihan toisenlainen kokemus :-)

    Tykkää

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s