Jäytää, jäytää

Muuten niin siunauksellisessa lomassa harmittaa yks juttu ihan vietävästi. Tää ruokahomma, kun ei uskalla syödä sitä eikä tätä. Siinä meni sitten ulkona lounastamiset heti ensin. Subwayn ja Robert’s coffeen leimakortit roskiin – ei leipää eikä kahvia. Eikä siis myöskään lähdetä kavereille syömään noin vaan niin kuin ennen. Kotona hommat onnistuu vielä useimmiten, kun muistaa syödä ihan vähän vaan ja mielellään jotain lähes nestemäistä ettei massu huomaisi, että sinne meni ruokaa. Silti pitää käydä heittämässä laatat pari kertaa viikossa, kun mahahapot villiintyy. Joo, on Samarinia ja on Pepsidiä ja on Gavisconia ja on koivuntuhkauutejuomaa. Ei ihmeempiä tuloksia.

Lääkärissä oon rampannut viime vuoden lopulta saakka. On ultrattu ja siinä perkeleen gastroskopiassa käyty. Keväällä jätin pois kaiken missä on hiivaa ja kahvin. Sittemmin jätin teenkin. Kaalit, pavut, linssit pois, mahdollisimman paljon fodmapin mukaan menty on. Taannoin jätin pois sen ainoan hiivattoman ruisleivänkin. Silti ainesosaluetteloiden tavaaminen ei auta, vaan kamoja joutuu mittaamaan kokemuksen kautta. Miltä tuntuu sen jälkeen kun on syönyt kaksi keksiä? Ei tunnu hyvältä, keksit kiertooon siis. (Tää on yksi syy siihen, miksi toivon jääväni ilman tuliaisia jos meille tulee ihmisiä :)

Silti ei kilot lähde mihkään, eli kaipa sitä mehukeittoo ja soijarouhetta sitten tulee vedettyä ns. tarpeeksi. Laihtumisen hyödyn mieluusti ottaisin tästä joka päivä jäytävästä prosessista, mutta ei näytä kehittyvän.

Advertisements

4 kommenttia artikkeliin ”Jäytää, jäytää

  1. Minä söin pahimpina aikoina vain kasvissosekeittoja, puuroja ja lasten purkkisoseita. Niillä sai yleensä mahan rauhoittumaan sen verran, että voi harkita taas jotain muutakin. Soijarouheesta ja etenkin tofusta saan sen sijaan edelleenkin karseat ilmavaivat. :)

    Tykkää

    • Joo, semmosia pehmeitä. Niilläkin pärjää.

      Mua ei pieretä ollenkaan. mutta jestas sitä röyhtäilyn määrää kun on huonompi päivä!

      Tykkää

  2. Vatsa ongelmat ovat niin hankalia.. Taloudessamme minulla on maustekieltoja ja miehellä on ehdoton gluteeniton ruokavalio. Kaupasta ei oikein löydy molemmille sopivia valmisruokia, kuten arvata saattaa. Ravintolakäynnitkin ovat vähissä.

    Tykkää

    • Joo ei nää kauheesti ilahduta, tällaiset, mut sitten täytyy vaan miettii trad ”en oo kuitenkaan neliraajahalvaantunut” ja taas mentiin…

      Tykkää

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s