Perrrrr

Perrrrrrr… perjantaina kaksi R&A-leffaa. Edelleen samat vanhat jalat. Ja lakko. Ei bussukkaa, ei ratikkaa, ei muutakaan. Okei, voipi olla, että taksin saa kiinni ainakin toiseen suuntaan mennen. Onhan niitä koko kalusto käytössä ja joka ukko – sukupuolesta riippumatta – töissä. Vaan eihän se varmaa ole. Kysyntää on. Vois yrittää liftatakin. No enkä liftaa. Otan kepukan mukaan ja kävelen toiseen suuntaan, ja venaan taksia vaikka tunnin toiseen suuntaan.

– – –

Aiemmin esitellyt Herrasmiehet on jatkaneet passaamistani. Tänään toinen kävi Ikeassa hakemassa mulle pari pystynaulakkoo ja patjansuojuksen. Eikö oo ihania? Ne asuu tuossa lähellä ja ostokset on heillä kotona. Toinen sanoi tuovansa ne huomenna, mutta mie kävin jo hakemassa toisen naulakon tänne kotiin. Osasin koota! Ei jäänyt ylimääräisiä osia! Saan siis loput huomenna. Kissat on innoissaan pahveista.

Musta tuntuu, että oon juoksuttanut ihmisiä ihan sikana viimosen kuukauden aikana, mutta toisaalta kyllähän kaikki tajuaa, että silloin kun ei lähe omista lihaksista, niin ei lähe. Yritän maksella takaisin universumille olemalla puolestaan kiltti silloin kun multa pyydetään, ja vähän vaik ei pyydettäiskään.

Advertisements

4 kommenttia artikkeliin ”Perrrrr

  1. Hienoa että sinulla on auttajia! Ja uskallat pyytää heitä auttamaan :) Siellä pk-seudulla on varmaan vaikea lakkopäivänä liikkua minnekään. Täällä tuskin sitä edes huomaan (jotakuta voi tosin haitata että Alko on kuulema kiinni :D)

    Tykkää

    • No mut ajatus kumminkin kaunis!
      Ei täällä ihan hirveesti taida olla enää assaroitavaa (paitsi tuo perrrrrjantai, ärr!) ko alan olla ihan hyvässä kunnossa. Vielä en oo kokeillut esim. venyttelyjä, mutta siihen varmaan edetään kohta.

      Tykkää

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s