Oi te ihanat mummot ja papat!

Oijoi miten teki mielen iloiseksi ja oikein elähdytti sielua tämä R&A:n Hip Hop-eration, dokkari siitä ku pienen uusiseelantilaisen saaren seniori-hiphoppariryhmä (27 henkeä!!) lähtee lajin kuninkuusraveihin Las Vegasiin. Mitä tässä nyt sanois kun ”VAU!” on ihan liian vähän? Hopparien iät vaihtelee 65-94, joten täs on vielä aikaa treenata itse kullakin. Las Vegasin jättiyleisö oli ilmeisen sitä mieltä, että tään gruppon nähtyään ei tarvi pelätä, että tarviis ikinä jättää tanssimista :-)

– – – –

Lakkopäivää siis eletään. En ruvennut yhtään noita busseja, ku toisessa puuttui vuoroja ja toisessa oli reitti muutettu mulle hyödyttömäksi. Sadetakki päällä, sontsa toisessa ja kepu toisessa kädessä kipittelin taksiasemalle aamulla. Juuri sen pahimman kuuron aikaan. Kengät ja farkut ihan märät, taksissa istumisen jälkeen myös persiistä. Kosteus kuitenkin levisi ja lämpesi mukavasti, joten leffaa katsoessa oli jo ihan ok olo. Sieltä voimakävelin fiiliksissä Hakikseen kauppaan, ja pyydystin taas tolpalta taksin.

Nyt ois vielä tuo ilta. Kyllä mä varmaan sinnekin meen. Samahan tuo on nyt kerran taksilla ajella, kun ei ikinä ole tullut tavaksi kumminkaan.

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Oi te ihanat mummot ja papat!

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s