Hummeri

Leffahan voi olla hyvällä tai huonolla tavalla pimee. Taannoin nostin Filthin näkemistäni top teniin, ja se on eittämättä myös pimeänsorttinen. Erittäin hyvällä tavalla. Mutta tänään katsoin jotain ihan omaa luokkaansa syövereissä: The Lobster. Tämä ei varmaankaan mene top kymppiin Filthin seuraksi, mutta tässä on niin paljon laatua, niin paljon subtekstiä, niin paljon silmiä pyöräyttävää ja kikatuttavaa… PIMEYTTÄ. Herkullista, häiriintynyttä, satiirista pimeyttä. Todella toivon, että tää menisi isoimpiin kaupunkeihin, ja että tää ostettaisiin kirjastoihin ja että tää säilyisi leffateatterissa edes muutaman viikon.

”Easily the weirdest film you’ll see all year”. ”An Absurdist Screwball Comedy”. Lukekaa katsoja-arvostelut täältä, jos ette mua usko. Noi sanookin paljon paremmin, koska niillä on tarve sanoa imdb:ssä.

Ainoa syy, miksi en mene katsomaan tätä uudestaan: ehkä hiukan liian pitkä. 2 tuntia 19 minuuttia. Kaksi tuntia olisi riittänyt. Toisaalta, ennen kuin leffa loppui, tiesin ”Tämä loppuu tähän kuvaan ja tähän asetelmaan.” Ja niin loppui. Epäkonventionaalisesti, eli justiinsa sopivasti.