Hail Tom Ford!

Takavuosina vain muotimogulina tunnettu Tom Ford on laajentanut erittäin uskottavasti elokuvan suuntaan. Jo vuonna 2009 ilmestyi A Single Man, jossa Ford oli sekä käsikirjoittajana että ohjaajana. Ja nyt, Nocturnal Animals (2016), jälleen käsikirjoittajana ja ohjaajana, tässä myös tuottajana. Kumpikin filmi on mahtavan tyylikästä työtä, hillittyä ja hallittua ja varsin katsomiskelpoista. Kumpikin filmi kertoo hirveän yksinäisistä ihmisistä, mikä tietysti tuo katsomiskokemukseen surua ja haikeutta. Mutta elokuvan laatu korvaa mahdollisen pahan mielen. Kyllä sitä nyt noin hyviä leffoja katsoo vaikka vähän nyyh.

Tänään katsomani Nocturnal Animals on siitä vinkeä paketti, että siinä katsellaan kolmea tarinaa rinnan: galleristi Susanin nykyelämää ja entistä elämää edellisen miehensä kanssa, sekä nykyelämän sisälle suilahtaa entisen miehen Edwardin kirjoittama fiktio Nocturnal Animals, joka on väkivaltainen ja hurja tarina perheen lopusta. Myös kirjan tarina siis näytetään, pääosissa Susanin näköinen Laura ja Edwardin näköinen Tony, plus kuvitteellinen tytär India. Pilkin hetken aikaa leffan alussa (SYNTI!), mutta pääsin nopsaan kärryille, kun pahikset ilmestyivät sisätarinaan. Sitten silmä kesti auki ongelmitta.

Niin monta viikkoa olen kytännyt tätäkin, milloin pääsisin katsomaan. Nyt vihdoin onnistui. Hail Tom Ford, mies paikallaan myös leffamaailmassa!

Advertisements

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s