Lomalla lallalla

Jo helmikuussa kirjoittelin tänne, että eipä musta oikein ole facebook-ihmiseksi. Edelleen samaa mieltä. Luulisi, että fb olisi just hyvä väline päivittää kavereille lyhkäsesti tällaisesta elämästä, mis ei tapahdu mitään. Mutta en vaan tykkää. Blogiin käy tie vaikkei olis mitään kerrottavaakaan.

Kun tulin leffasta illalla, oli ekaa kertaa sellainen olo, että nyt oikeesti. Yheksän asetta lämmintä, voi kävellä takki auki ja ottaa huivin pois päästä, laittaa kaulaan vaan. Eikä tuullut yhtään, mikä vahvisti taikaa todella. Kuin kevät! Ja aurinkokin paistoi vaikka oli ilta. Eli kyllä tää on taas voiton puolella, ei voi mitään.

Olen pienellä lomalla. Pakenin kohti vapautta tiistai-iltapäivällä ja olen nyt vaan katsonut elokuvia ja lukenut. Mikä yllätys, quelle surprise. Vein pari mattoa pesulaan. Ne saa vasta parin viikon päästä! Melko pitkä aika mun mielestä. Pyykkiä on pesty kotonakin – yritän laittaa villaiset alusvaatteet telakalle, mikäli mahdollista. Ainakin tänään pärjäsin ilman.

Verottaja lähetti lapun. Saan pikkasen rahusta takaisin joulukuussa, koska palkkani oli tavallista pienempi pari kuukautta pitkän saikun takia. Happy dance!

Advertisements

4 kommenttia artikkeliin ”Lomalla lallalla

  1. Mä olen hieman nauranut omaa FB-touhuani. Siellä on kissankuvia. Joku on joskus sanonut, että on perustanut kissablogin ettei oma FB täyty kissankuvilla. Mulla on blogi, insta, youtube, kissablogi FB:t ja silti omakin FB on kissoja täynnä. Varsinaisia sisällöntuottajia. Nauti lomasta ja nähdään pian!

    Liked by 1 henkilö

  2. Niinpä :-D Yritin löytää tähän postaukseen jonkin kuvan, mutta eihän mulla ole kuin kissankuvia! En sitten laittanut…

    Kivempi on seurata ihmisiä blogeissa kuin feisbuukissa.

    Tykkää

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s