Arrival herätti aivon, heti parempi fiilis

Arrival! Siis leffa, josta kirjoitin aiemmin. Kielihommia. Paljon jäi käsittämättä silloin, mutta myöhemmin joku vinkaisi, että kantsii lukea Ted Chiangin novelli, johon elokuva perustuu. Kuukausi sitten sain kirjan kirjastosta, mutta panttasin aloittamista, koska… ööö, no, oli dekkareitakin kesken suomeksi, siinä englannin houkuttelevuus kummasti vähenee. Lopulta hankin tiedon, mikä novelleista on Arrivalin takana, luin äkkiä yhden toisen ja KÄÄK, kirjastosta tuli eräpäiväilmoitus! Kaksi päivää aikaa! Ei uusintamahdollisuutta.

Oli siis aloitettava heti Story of your life. Kirja kulki mukana nämä pari päivää. Sain luettua loppuun. Tekstissä ei ollut montakaan hetkeä, jolloin olisi voinut antaa ajatuksen vaeltaa muualla kun silmät syö tekstiä eteenpäin. Kyllä oli oikeasti pidettävä fokus siinä mitä luki! Ja niin siinä kävi, että suurin osa elokuvasta myös selvisi. Nyt leffa ei enää tunnu turhalta.

Joudun palauttamaan kirjan huomenna, mutta jonotan sen uudestaan, jotta voin lukea ekanakin tietty tämän tarinan uudelleen, jotta pääsen enemmän sisään siihen kaiken simultaanisesti kokemiseen, ja sitten myös loput jutut. Hieno päivä tämä. Hienoin pitkään aikaan. Aivokin ikäänkuin hereillä.

Mainokset

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.