Tämä puoli ylöspäin

Kaikenlaista. Eilen tietysti Harryn häät Naukulan sohvalla, hyvässä seurassa ml. kissat, hyvää ruokaa. Jotenkin en pystynyt itse häihin suhtautumaan kovin kiinnostuneesti entiseen verrattuna – no, mikäpä mua nykyisin kiinnostaisi oikeasti – mutta tää musta gospel-pappi veti kyllä hyvän shown.

Tänään on kotipuistossa päällekkäin normaali sunnuntaikirppari ja Kallio kukkii. Voin vakuuttaa, että porukkaa on ai-van sairaasti. Käytiin alakerran Rinsessan äiskän kanssa ensin ajelemassa ympäri Helsinkiä: Kulosaari, Hertsikka, Katajanokka, Kaivopuisto… vähän joka puolella. Sitten hain meille kasvispizzan puoliksi jonka jälkeen käytiin vilasemassa tuo puisto. Tavaran paljous siellä on todella ällistyttävä, ei vain ihmisten paljous.

Nyt on hyvä olo, ollut koko päivän. Alkaa varmaan duunikevään rasitukset purkautua, kun ensin oli pari päivää tosi paha olo. Tai mistä mä tiiän, en ole psykiatri. Mutta päiväunet on nukuttu ja taidan tästä lähteä uudelleen tuonne puistoon tai jonnekin ulos. Niin kovin kaunis sää!

Mainokset

6 vastausta artikkeliin “Tämä puoli ylöspäin

  1. Peukku ylös hyvälle fiilikselle – se jatkukoon! Mäkin olen tänään ihastellut kukkien merta. Ihanat tuoksut ilmassa, enkä tiedä, miten saisi katsottua tai nuuhkittua tarpeeksi varastoon. Häät menivät multa ihan ohi – en ole koskaan jostain syystä ollut kovin innostunut häistä.

    Liked by 1 henkilö

  2. Ihmekö tuo, kun kesäihmisen paras vuodenaika näin ylenpalttisesti kesäihmistä ympäröi! Kun omia ystäviä ja tuttuja eli suht isoa populaa ajattelen, sä kuulut kesäfiilistyyppien kärkikolmikkoon. Joten peuk pyst että duunitaakkasi oikeasti helepottaa, niin pääset perusteellisemmin leppostelemaan.

    Tykkää

    1. Olihan se musta pappi kyllä niin näkemisen väärti! Mutta parasta oli kuitenkin seura ruudun tällä puolen. Kiitos kaikesta!

      Tykkää

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.