Muistoja

Tuo edellisen jutun kuski I kertoi mulle muiston, joka itseltäni on päässyt unohtumaan, mutta varmaankin on totta. Tässä myös valaistuu se, miten lapsiin luotettiin ennen.

Mun isä oli vienyt veneellä meidät, I:n ja mut, mökille saareen metsän keskelle. Isä paistoi lettuja ja lähti sitten takaisin kotiin. Me oltiin jotain 11- ja 12-vuotiaat. Me syötiin letut, lämmitettiin sauna, uitiin, syötiin lisää, käytettiin öljylamppuja ja kaasuhellaa ja tulitikkuja, ja etenkin mentiin nukkumaan vasta kun huvitti. Seuraavana päivänä mun vanhemmat veneilivät hakemaan meidät pois.

Onnistuisiko nyt? Kyllä paukkuisi lastensuojeluilmoitusta joka suunnasta, jos tuo tapahtuisi :-D Meistä taas oli ihan luonnollista, että ollaanhan me nyt melkein aikuisina ihan järjellisiä olentoja ja osataan ja tykätään olla keskenään.

Olen melko varma, että teininä olen ollut kahden eri kaveriporukan kanssa myös samalla mökillä. En tiedä millä veneellä. Ainakin kerran P:n isä haki meidät omalla veneellään, en tiedä miksi ja miten hän sai viestin että me haluttaisiin jo kotiin. Nämä tuntuu osittain unilta, mutta kai ne on totta.

Mielestäni olen myös kahdesti soutanut 6 km mökiltä kotiin / mökille. Olin jotain neljätoista tai kuusitoista tms. Eka keikka oli hyvä ja helppo, siksi lähdin toisenkin kerran. Se oli myös viimeinen kerta: mulla oli mukana koiranpentu ja oltiin puolivälin ohi jo kotiin päin, kun alkoi nousta tuuli, aallot ja myrsky. Mä soudin ja soudin ja katoin ettei hauva tipu, ja kauheaa oli ja pelottavaa. Onneksi oli puuvene, sillä sentään pääsee eteenpäin kunnolla, toisin kuin niillä muovisilla jukurttipurkeilla. Kun päästiin kotirantaan, mun äiti oli vastassa – mistä se tiesi, että me tullaan? Taisin itkeä helpotuksesta kun päästiin pois myrskystä. Ei ole tehnyt mieli soutelemaan sen jälkeen.

Semmosii terveisiä lapsuudesta Järvi-Suomessa. Hauska, että muut edes muistaa tapahtumia, joita itse ei.

Mutta kamalaa on se, kun ihmiset sit sanoo joistain juhlista, jotka minäkin muistan, että ne oli 30 vuotta sitten. Se on NIIN käsittämätöntä. En mä tunne, että olisin voinut olla melkein kolmekymppisenä juhlissa 30 vuotta sitten. Tai sit kaverit sanoo, että he on olleet naimisissa kolkyt-ja-jotain vuotta. Ei mene jakoon. Tulee vaan paha olo, kun ei ymmärrä :-/ Vaikka fyysisesti ite onkin romutuskunnossa, niin sielu elää vielä nuoremman ihmisen aikakautta.

Mainokset

4 vastausta artikkeliin “Muistoja

  1. Kyl nykynuoriso on pystyvää ja osaavaa. Tuota kirjoittamaasi hieman vanhemmat eli rippikouluikäiset ovat esimerkiksi luoneet erilaisia chättiroomeja mm. hankkiakseen erilaisia virvokkeita, joita sittten oli tarkoitus nautiskella rantsussa konfirmaatiopäivän ”jatkoilla”. Kuulemma mehukattia mukana, ettei tarvi raakana. Koska teinipurkaus oli aivan karmea, niin interventio vanhempien taholta onnistui. Tällä kertaa. En pidä rikollisena enkä moraalittomana, että vanhemmat seuraavat iphonen trackerilla hankkimaansa ja nimissään olevaa puhelinta.

    Tykkää

    1. Eikös se pitänyt olla niin, että nykynuoriso ei enää käytä ns. virvokkeita? Juntteina pitävät niitä jotka käyttää (eli edellinen sukupolvi). Ja mehukattia viä.

      Tykkää

  2. Muistot on jänniä. Minullekin on kerrotu jotain juttuja, joita itse en muista ollenkaan, mutta kun kuulen ne, niin tapahtumat palaavat mieleen ja niihin muistuu lisää yksityiskohtia.

    Tykkää

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.