Vikaa vikaa

Tunnen itseni niin nollaksi. Kulutan duunissa tuolia ja happea. En tajua asioita yhtä nopsaan kuin ennen, enkä jaksa kilpailla pätevyydestä. Enkä viittis koko ajan opetella uusia ja uusia softia. Kokouksissa olen ihan pihalla. Mikä senioriteetti ja nuorempien mentorointi?! Pfffft.

Tässä voi olla sen verran näköharhaakin, että lähin työkaverini – nuori, innokas, hoksaavainen, tietäväinen, mukava – on varsinainen monitoimikone, propellipää ja moottori, juoksee edestakaisin ja lopun aikaa tekee jotain fiksuja juttuja. On erittäin toista laitaa siis kuin meikä! Mun ei tarvinnut edes neuvoa hänelle mitään, se jotenkin imi ilmasta kaikki softien käytöt jne. Nyt jo nolottaa joka kerta, kun joudun kysymään häneltä neuvoa, koska en tajua jotain ilmiselväksi osoittautuvaa. Vaikka nopsaanhan tuo neuvoo, kun vieressä istuu.

Mulla viime kevät oli sellainen, että järki meinasi lähteä duunin määrästä, mutta nyt syksy onkin sellainen että taas meinaa järki lähteä, mutta päinvastaisesta syystä: kun olen käsitellyt postit, voi olla ettei mulla ole pariin päivään mitään järkevää tekemistä.

Että voisinko auttaa kavereita? Noh. Heidän jutut on nimenomaan heidän. Siis en pystyisi auttamaan, toisinsanoen, koska ei sisältöymmärrystä. Kokeiltiin jo keväällä, kun yhdelle toiselle ja mulle määrättiin just niitä toisien – hullujenhuoneelta pois karanneiden – tehtäviä pakolla tehtäväksi, omien töiden lisäksi. Ei vienyt mielenterveyttä hyvään suuntaan sekään.

(Jokuhan sairastuneitten työtkin tekee, mutta se on taas toinen juttu se.)

**************

Käyty toisen kerran mindfulness-koulutuksessa. Toivoisin niin, että saisin sieltä jotain eväitä onnettomaan impulssikontrolliini, tai siis sen puutteeseen. Ongelmana on karkki ja pulla, kuinkas muuten. Ja lihon nyt muutenkin – kun Ketipinor silloin kesällä palautti ruokahalun, niin se ei ole kadonnut sen jälkeen. Ja uusi ravintola töissä tekee NIIIIN hyviä kasvisruokia. Joka päivä yllätyn innovoinnista ♥ Pitäisi vaan malttaa syödä sen verran kun söin silloin, kun ruoka ei maistunut (eli koko kevään). En malta. Suu tykkää makuelämyksistä ja mässyttämisestä.

Myös olisi hyvä alkaa nyt vihdoin taas venytellä ja tehdä jotain jumppaa kotona, kun nyt juuri ei ole mitään suuria fyysisiä estoja tai tragedioita menossa. Tällaista impulssia taas saa hakea pinseteillä, eikä löydy. Hyvä on kontrolli siinä kohtaa. Silleen huono asia, että lihasvoima lie kuitenkin eniten vanhuuden laatuun vaikuttava tekijä. Lihasvoimaa kun on, voi mennä kävelylle vaikka olisi paskat jalat ja syöpä. Ilman lihasvoimaa on vain paskat jalat ja syöpä.

***************

Rakastan mun petiä ihan hulluna nykyisin. Se hetki, kun tabut alkaa vaikuttaa, pitää lopettaa lukeminen ja sammuttaa valo… Siinä kun kellahtaa poski vasten pehmeää tyynyä, niin väkisin nousee naamalle hymy :-) Oma peti! Oma rauha! Nirvana tietty haihtuu siinä kohtaa, jos ei vielä puoleentoista tuntiin ole saanut unta, mutta jos uskaltaa ottaa lisää tabua, niin kyllä unet vielä järjestyy.

***************

Tabusta puheenollen, tykkäisin nyt mainostaa Kaurismäen Ryhmäteatteri-dokkaria. En tiedä milloin teeveessä, mutta Areenassa nyt. Maksat YLE-veroa, katso toki.

Mainokset

Tykkään niin

KESÄ! Taas se tuli! Plus kuustoista tai jotain, auringossa enemmänkin. I-ha-naa!

Vanhoja purjelaivoja tsekkaamassa kauppatorin rannassa:

Tultiin

Tää on joku ihan tuntematon, mutta kattokaa MIKÄ TUKKA! Harmaa, ja niin paksu ja kaunis!

Kunnes nukkumatti

Pidin viimeksi kirjaa menoistani ja tuloistani, kun valmistelin asunnon ostamista ja jänskätin, miten rahat riittää. Nyt oli pieni pakko aloittaa uudestaan, koska hemmetin kiva pikku ostoskeskus työpaikalla tuntuu imevän rahaa sojona, ja muutenkin… Nyt tällä kertaa en välitä loppusummista sinänsä, enkä seuraa kulutusta muuten kuin sen mukaan, mihin rahat valuu. Eli olen tehnyt sarakkeet todennäköisimmille elämän sulostuttajille ja merkkaan sinne päivittäin, mitä tuli tehtyä. Toistaiseksi ruoka ja sekalaiset näyttää napsivat johtosijat. Sekalaisissa kun on sekä teatterilippua että Elizan laskuja ja matkakorttia ja, no, sekalaista.

Viime viikkoina on ilmennyt sellaista, että olen tolkuttoman väsynyt yhtenä päivänä viikossa – haukottelen koko päivän vaikka nukkunut hyvin – ja nukun sitten kellon ympäri. Saatan silti herätä väsyneenä. Tänään oli jonkinlainen ennätys ehkä: ensin 11 tuntia unta, sitten kaksi tuntia horrosta. Olin niin väsy aamulla, että en uskonut pääseväni ollenkaan liikkeelle. Mutta vualaa, ylläri, klo 10 pirteänä ylös ja kohti leffoja! Nyt kun vihdoin sain Hulluilta päiviltä nipun lippuja, kävin kahdesti elokuvissa. Päivemmällä The miseducation of Cameron Post (oli R&A:ssa mutta en nähnyt siellä) ja illalla Tyhjiö. Myös ostin siinä välissä Three billboards outside Ebbing, Missouri – dvd:n. Se leffa ei heti kulu parista katsomisesta. Nähtiin se kaverin kans maaliskuussa ja todettiin että jännää, vuoden paras leffa jo ensimmäisellä kvartaalilla. Ja näin se taitaa mennä. Ellei Queen yllätä vielä suuremmalla teholla.

Mulla on diskovalo kotona :-D tää on niin siistii! Clas Ohlssonilta marmorinen lampunjalka ja siihen pörinälamppu. Käy myös jouluvaloista! Istun nytkin pimeessä, jotta virtaava valo pääsee oikeuksiinsa. Joskus vielä muistan mennä katsomaan, miltä se näyttää ulkopuolelta!

Kaunokki

Jestas. Tämmöinen kaunokki oli meidän alaovella, kun eilen lähdin töihin! Tajuatteko? VANHA ROLLSSI! Ja hyvin pidetty, nätti oli ja siisti. Ei valitettavasti ollut kumminkaan mun kyyti.

Huh, mun sydän, mun sydän!

Tulin vaan sanomaan

”Keskittymiskyvyttömyys ei ole ominaisuus, vaan liuta huonoja tottumuksia, joita voi muuttaa”

Maaret Kallio: ”Jo ennen aamusuihkua silmien eteen ponnahtavat sähköpostit ja kokouskutsut nostavat sykettä korkeammalle. Töihin lähtiessä kahvi on jo ehtinyt kaatua kahdesti, avaimet olleet hukassa ja hermo kiertynyt kireälle.”
”Vetelehtivässä aamuruuhkassa paine vain nousee ja työt on aloitettava jo liikennevaloissa. Ahdistunut ja levoton mieli hyppelehtii sinne tänne,etsien välihuvitusta koiravideosta ja somen maailmasta, jossa uusi kohu on jo leimahtanut.”

”Kuulostaako tutulta?”

Nyt ei, Maaret, muuten kuulosta ollenkaan tutulta. Meillä aamut on umpihiljaisia ja rauhallisia. Kummallinen ajatus, että heti herättyä alkaisi räpeltää kaikkea, mikä ehtii myöhemminkin.

Aamulla herään, usein ennen kellon soittoa. Otan herätyksen pois, napsin aamulääkkeistä ekan osan ja sitten mennään porukassa kissojen kanssa vessaan. Ilonan aamulääkintä ja pusuttelut kummallekin.

Sitten ruokin kissat ja laitan oman aamiaisen valmistumaan. Kahvia aina, muuta sekalaista sen mukaan kuin on. Juggea, muroja, hedelmiä, ehkä jopa puuroa. Sitten pesut, pukeutuminen, meikit ja loput lääkkeet. Kissoille vaihdetaan päiväksi toiset raksut. No, siinähän se taisi ollakin. Ainoa häslinki ja möykkä tulee siitä, kun kissat ajaa toisiaan takaa aamiaisen jälkeen :-D

Ekan kerran kuulen radion vasta taksissa. En todellakaan ala töihin matkan aikana, vaan juttelen kuskin kans, jos hän on sitä tyyppiä. Ajatelkaa, että tapaan aina uuden ihmisen kahdesti päivässä! Ne voi olla suomalaisia tai muita, mutta monet osaa suomea/enkkua sen verran, että ei ainakaan se ole este pälinälle. Myös katselen luontoa ja muuta tien varrelle osuvaa jatkuvasti ja tietoisesti. (Nääs hups kun tuli tuollainen sana heti kun on käyty mindfulness-koulutuksessa!)

En kertakaikkiaan jaksaisi sellaista, että joku muu paukauttaisi radion tai pahempaa, teeveen, auki heti aamusta. Painajainen!

***************

5 tummaa tyttöä, yksi punainen poika ja erinomainen äiti Noomi

Köh. Kävin maanantaina tapaamassa tuollaisia, Hennakin oli mukana. Pidin silmät kii koko ajan ja kädet taskuissa. Kylläkyllä.

Valituksia ei oteta vastaan

Hahaa, tää mun lyhyt tukka on nyt hauska, kun se on alkanut kihartua! Multa tippuu kaikki vastuu sen ulkonäöstä, koska mä en voi sille mitään. Se vaan on ja valittakaa sille :-D Annan sen kasvaa vielä ainakin vähän aikaa, joskaan en tiedä, jatkanko pitkätukkaisena ihmisenä. Aika aikaa kutakin?

Mua vähän nyppii yks juttu. Meidän taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja on ollut mun ihan hyvä kaveri, ja nyt se on jo kuukausi sitten lakannut vastaamasta mun kysymyksiin. Ihan tavallisia ”haluutko suolasieniä?”, ”haluutko lipun kirjamessuille?”… ei mitään vaikka laittais useamman mediumin kautta. No, vastaamattomuus on siis tahallista. Eli olen taas kerran – aikaahan siinä veikin – törmännyt siihen, että joku akka murjottaa nurkassa ja odottaa anteeksipyyntöä jostain, mistä mulla ei ole aavistustakaan. Eli hei, mun puolesta saa olla. Jos ei halua puhua asiaa selväksi, niin en mä auta. Koska, kuten sanottu, mä en tiedä, mistä rouva murjottaa.

Tuo on ihan tavallista käytöstä white trashin ja kouluttamattomien kesken. Valtapelejä. (Kokemus.) Mutta ei nyt jumalauta juristin pitäisi käyttäytyä tuolleen.

Lähiaikoina

Duuni tarjoaa, ensi tiistaina aloitan noin kymmenen kerran mindfulness-koulutuksen. Tämä on ryhmässä kokoontumisia ja vapaaehtoisesti valittu. Sitten tiimimme kouluttautuu (ei-vapaaehtoista) teemalla itsensä johtaminen. Tämä on käsittääkseni video-ohjattua, tiimin kokoontumisia ja itsenäistä työtä.

No, onhan siinä edes jotain uutta.

Mieli tekisi raivoshopata. Shoppaisin uuden välikausitakin (en tarvitse), lisää kenkiä (saattaisin tarvita), sukkia (en tarvitse ehkä loppuikänä lisää) ja kaikkea muuta mitä sattuu silmiin osumaan. Tajuan kuitenkin, että mulle on tulossa jo vajaalla satasella ihania pikkupulloja parfyymia laivalta, ja että kaikki nyt spontaanisti tuhlatut rahat harmittaa sitten, kun (jos… kun.. jos… kun) tästä joudutaan muuttamaan rempan alta pois vuokralle. Tämä kyllä ahistaa ihan huolella. Kysyin jo asuntolainan antaneelta Hgin kaupungilta, saako olla lyhentämättä pääomaa. Saa – kaksi vuotta! Tämä vähän helpottaa sitä vuokrajuttua toki. Mutta tarpeeksiko?

Mitä mun korvat kuulee?! EN HALUU MUUTTAA!

Syyslama

Räpsähti sitten tuo syksy suoraan naamalle.

Töissä tahti alkaa kiihtyä, joten otin lomapäivän (tänään). Eilen tuli mieluisa vieras M. Olemme harrastaneet mm. hyviä yöunia, makoisia päiväunia ja syömistä. Niin, ja toki kissojen lellittelyä aina väliin. Valitettavasti M poistui jo tänään. Sama tahti aina: torstaina sisään ja jo perjantaina ulos. Eiku kerran taisi olla kaksi yötä.

Syksy lamaannuttaa meikäläisen tehokkaammin kuin mikään muu. Nytkin voisi illalla mennä siskontytön esiintymistä katsomaan, taikka hienoja autoja Kauppatorille, mutta enpä taida. Elokuviin en mene ennen kuin ensi viikolla käyn hakemassa Hulluilta päiviltä halpoja lippuja. Katsottavien pinoon on kertynyt jo viisi!

Nyt lamaantumaan tuonne petiin. Vois lukea ellei kohta jo tarviis nukahtaa toisille päikyille.

Soiko laulu sillan alla?

Tänä aamuna aamutoimien taustalla alkoi päässä soida Carolan Nuori tumma ja huomasin, että sitä ei ehkä kovin herkästi soitettaisi radiossa enää. Koska itse asiassa siinähän lauletaan romantisoiden asunnottomien ihmisten elämästä!

”Laulu ja nauru nyt mustalaisleirissä soi.”

Sanoitapa mielessäsi laulu koskemaan tavallisia suomalaisia asunnottomia. Ei tule monelle mieleen romantisointi. Ei soi viulu eikä hurmaa nuori asunnoton.

”Ja nuori tumma, ja nuori tumma, hän viritti viulunsa kielet.”

Heh. Niin ne ajat muuttuu.