Toivossa eletään

Työkaveri kuoli syöpään viime torstaina. Oli vielä edellisellä viikolla työpaikalla. Finaali voi siis olla noinkin nopea. Lohdullista & hyvä tietää.

Mainokset

Ajelulla, ja perusteellisesti

Taas ajelulla R:n kanssa, trad. kierrettiin puoli Suomea kun R missaa risteyksiä ja valitsee tiet sokkona. Mutta mua ei siis haittaa, osaan mä istua auton kyydissä. Huvittaa vaan, kun sama jatkui Ikeassa: yritti viedä meidät ulos ihan väärästä päästä…

Anyways, ekana ajettiin Pokrovaan mun iPadin ohjeiden mukaan, eli siinä ei voinut sössiä. Kävin äkkiä syömässä ylätalolla yhen kaalipiirakan ja yhen tattipiirakan, kun kauhee nälkä (aamiainen oli ollut seiskan jälkeen). R halusi opastetulle kierrokselle, joten suunnattiin siitä kirkkoa kohti, koska Hariton aloittaisi sieltä. Matkalla kuitenkin, voi hemmetti, tulee vastaan mun ex-anoppi ja -appi! Vittu. Aloitin väistöliikkeen ja samalla kauhukseni huomasin, että nehän on R:n tuttuja! JOO, sinne ne jäi juttelemaan. Mä vedin huivia päähän ja pysyttelin ainakin parikymmenen metrin päässä. Tottakai ne tunsi mut. Mutta en aio kyllä heillekään moikkailla ystävällisesti, koska heidän poikansa dumppasi mut ei minkään takia.

No sit mentiin kirkkoon. Exät tuli myös, mutta sinkosivat sieltä ulos jo ennen kuin Hariton aloitti. Menivät varmaan omalle kierrokselle. Hyvä. Heippa vaan. Mäkin lähdin kirkosta aika pian ostamaan piirakoita kotiin.

Ehdin kirkolle takaisin just kun kierros lähti sieltä ulos. Liityin. Kierroksen päätyttyä nähtiin kissa (mustavalkoinen, nätti!) ja myös R ehti piirakoihin käsiksi.

Paluumatka Mikkelin kautta. No ei. Mutta meidän piti mennä Espoon Ikeaan, sen sijaan päädyttiin ensin Helsingin Kallioon ja sieltä Vantaan Ikeaan. Kyllä, tää on totta. Ratti-Ritu. Ikeassa ei ollut just sitä mitä olin hakemassa, ostin sitten sekundääritarpeelliset. MIKSEI Ikeassa ole enää pieniä pyöreitä mattoja yksivärisenä??! Ne oli niin hyviä. Nyt mun on pakko pitää noita kymmenen vuotta vanhoja tuossa kunnes ne hiutuu. Tai jos näen muualla moisia, heti käyn käsiksi.

Nyt meillä alkaisi talon pihabileet. Mun tekisi mieli mennä Smarkettiin pesemään tyynyjä, mutta ei taida olla tarpeeksi kolikoita.

Mut vinkki: kyllä sinne Pokrovan avoimiin oviin kannattaa mennä. Tarjoilut on erinomaiset ja kotiin voi ostaa herkkuja.

Ei voi moittia uutta taloa

Me siis muutettiin töissä uuteen taloon. (Uuteen as in vastikään rakennettu.) Talon ympärillä on vieläkin raksamiesten aitoja ja sisällä tehdään säätöjä, mutta ensi viikolla aitojen pitäisi lähteä ja talon lähelle ehkä pääsisi paremmin taksilla. Mutta talon eteen ei! Turvallisuusjuttu. Varmaan toisin kilon pommin mukana siinä taksissa. Ellen jopa kahden kilon!

Mun ja seitsemän työkaverini avokonttori on ehkä talon kaunein huone: 8 odottamattoman isoa pöytää, kaikki valkoista paitsi mustat tuolit. Hyvin tilaa jokaisen omassa kaapissa. Seinä itään on pelkkää ikkunaa! Ilmanvaihto käynnistyy kun sytytetään valot. (On siellä kyllä vähän lämmin, pitäis varmaan saada jotenkin parempi ilmanvaihto.) Me ollaan siellä jo tehty hommia sen verran, että huomattu sen olevan ihan mahdollista. Kun kaikki tekee samaa, on hyvä saada nopsat vastaukset ongelmiin, ja muuten osataan kunnioittaa toisten työrauhaa. Vieraat viedään heti ulos huoneesta, puhelut puhutaan muualla jne. On se ihan siistii, toisin kuin arvelin!

Ja sitten yhteistilat. Nyt on vihdoin tiloja joissa voi heittää läppää kaikkien ihan satunnaisten ihmisten kanssa! Keittiöhommelit toimii jne. Tosin en juo sitä kahvia, jonka pussi on lojunut aukinaisena pöydällä edellispäivästä asti… Ruokailemassa pitää vielä käydä muualla, mutta syyskuussa meille aukeaa montakin ruokapaikkaa siihen samaan taloon.

Talossa on kolme kerrosta erilaisia tiloja ja tavallaan kaksi siipeä. (Vähintään kaksi.) Kämppä on rakennettu modulimuotoon, joten huoneet pitäisi löytää numeron ja kirjaimen perusteella. Näitä joutuu vielä opettelemaan. Meidän huone on heti ekassa kerroksessa, mikä on hemmetin hyvä.

Eka vesivahinko tapahtui jo juhannuksen jälkeen…

Ari?

Nyt en oikein tiiä! Olen tavannut joko hyvin erikoisen ihmisen, tai sitten olen vain harhainen.

Aamuinen taksikuski. Oli jännä aksentti suomessa. Puhui kyllä kovin hyvää suomea ja esim. vääriä sanoja oli koko matkan aikana yksi (sanoi ’korostaa’ kun tarkoitti ’korottaa’). Mietin, oisko virolainen. Kysyin. Sanoi olevansa kreikkalainen. Ollut yhdeksän vuotta Suomessa, ajaa taksia ja tarvittaessa toimii tulkkina.

Kaikki meni meikään täydestä, kunnes hokasin sen ID-kortin, joka niillä pitää olla esillä. Se oli Ari JotainSuomalaista. Ok.

1) Se on mennyt naimisiin ja ottanut vaimon suomalaisen sukunimen. Ari voi olla vaikka lyhennys Aristotelesista, vrt. Onassis.

2) Asiakkaiden huijaaminen murteellisella suomella on hänen käsitys hauskanpidosta (jos huijasi, teki sen tosi hyvin!).

3) Kaveri on psykopaatti.

Kysyin kyllä siitä kortista, jolloin hän sanoikin olevansa sekä suomalainen että kreikkalainen. Onneksi oltiin jo perillä, koska mulla alkoi olla melko kiire pois siitä taksista. Kaikenlaisia pellejä!

Aikuiset

Tapasin eilen ikiwanhan ystävän, jota normaalisti ei saa koskaan kiinni kahdestaan, vaan aina on joko puoliso tai isompi lauma ympärillä. Mutta nyt HÄN halusi istua kahvilla mun kanssa, mikä sopi mulle erinomaisesti.

Koska.

Halusin selvittää yhden 35 vuoden takaisen asian. Kirpaisi, mutta koska olen jo aikuinen (en ollut silloin 23-vuotiaana), ajattelin, että hoidetaan tää puolisalaisuus nyt pois todosta. Ei sattunut yhtään! Sitten myös hän otti esille vanhaa tavaraa eli pyysi anteeksi parin vuoden takaista tötöilyään.

Harvinainen istunto. Nyt useammatkin meidän ikäiset ihmiset alkaa pehmetä, olen huomannut. Itsekin kuljen ympäriinsä pyytämässä anteeksi vanhoja juttuja ja omaa idioottimaisuuttani.

Se siitä deittipalvelusta

Olen yrittänyt tajuta miehiä, mutta ei tuo e-kontaktissa pistäytyminen ainakaan edistänyt sitä asiaa.

Ekanakin, miesten kuvat. Olenko jo sanonut tästä? Käsittämättömiä suttuja. Selfien voi ottaa myös hyvin – miksi ei vaivautuisi sen vertaa? Eikö ne tajua, että kuvasta kaikki lähtee? Se siitä.

Olin deittisivustolla siis kuukauden. Tuloksena kahdet treffit, ilman alkoholia. Laitoin oikein tissiliivit ja tarpeeksi epäpeittävän paidan, ja olin kaikkiaan ihan siistin näköisenä liikenteessä.

Ekaan otin itse yhteyttä (hyvä kuva ja miellyttävän näköinen mies), 5 vuotta mua nuorempi; hänen kanssa juteltiin Torressa 45 minuuttia, ja hän oli sitä mieltä että voidaan tavata uudelleen. Halattiin erotessa. Kirjoiteltiin pari mailia, ja koska minä olin järjestänyt ensimmäisen tapaamisen, jäin odottamaan, että hän ehdottaa toisen aikaa ja paikkaa. Ei ehdottanut, liian passiivinen, en ala hinaamaan. Yhteys katosi ulkoavaruuteen.

Toinen otti minuun yhteyttä, 10 vuotta mua nuorempi. Sai heti ison kasan pisteitä: kuva mukana, osasi kirjoittaa, oli oikein välimerkit ja isot kirjaimetkin paikoillaan! Jutteli mukavasti viestissä, hänen oma ääni kuului tekstistä läpi. Asuu musta noin kilometrin päässä, tykkää kissoista, käyttää alkoholia erittäin harvoin. Jumaleissön! Tavattiin Solmussa heti samana iltana, juteltiin kaksi ja puoli tuntia. Todettiin, että hitsin mukavaa on tää, halattiin erotessa. Kirjoitin hänelle kolmen rivin mailin seuraavan päivän iltapäivästä, jossa totesin, että kivaa oli, mun puolesta voidaan tehdä jotain yhdessä uudestaankin, mut sääli kun mun työt alkoi, nehän haukkaa aikaa kuitenkin. – Sen jälkeen ei ookaan kuulunut mitään.

MIKS ne antaa ymmärtää että on ollut mukavaa ja tottakai voidaan tavata toistekin, noin sekuntia ennen kuin ne haihtuu horisonttiin? Jos mä en halua tavata (torjuin yhden siellä palvelussa), sanon kyllä että tää loppui tähän, kiitos ja kuulemiin. Miksei voi miehet olla rehellisiä myös? Mikä siinä maksaa? Miks pitää hyvän tapaamisen lopuksi puhua paskaa?

Mun puolesta saa olla. ttu mä tuollaisia tarvii. Olen osannut olla yksin vuosikaudet ja osaan edelleen.

Yhtäkkiä

Kaupan eteisessä tuli vastaan pitkätukkainen äijä. Tuttu…? Käännyin katsomaan taakseni, ja se kääntyi samaan aikaan. Levitti kätensä halaukseen. Kyllä! Lähes kolmenkymmenen vuoden takaa! En tiiä, ei se edes ollut kovin hyvä tuttu (teki lavasteita mun perustamassa teatterissa) mutta jotenkin en nyt saa tätä hymyä pyyhittyä naamalta ollenkaan. :-)))

Tämä on jo toinen täällä seudulla pongattu samasta porukasta, sieltä teatterista. Eihän mulla niiden kanssa nyt enää ole mitään yhteistä, mutta näkeminen tuo hyviä muistoja. Niin kuulemma tälle pitkätukallekin – onnellisia vuosia.

(Tulossa: raportti e-kontaktin äijistä)

Niin kujalla

Ensimmäinen päivä töissä loman jälkeen. Etsin työpuhelimesta tekstiviestejä, kunnes jo kohta iltapäivän puolella löysin ne. ”Viestit”, tosiaan, semmoinenhan tuossa näyttää lukevan!

Ihan kujalla olen tietysti muutenkin, mutta tuo oli ehkä huippukokemus.

Barbie!

Lisäsin Barbie-näyttelyn kuvia tuonne –> https://penniajatuksistani.wordpress.com/2018/08/01/puupallo/

Oli huima näyttely. Jos olisi ollut vähemmän tungosta, olisin mieluusti pysähtynyt tunnistamaan kaikki elokuvabarbit nyt vähintäänkin. Mutta komeita olivat ne muutkin!

Mullahan itsellä oli pitkään Barbie, kun kuvittelin tekeväni sille makeita vaatteita. No, en tehnyt. Nuken sai neito, joka oli mukanamme näyttelyssä.

Kauppahalli!

Iik, nukkekotien kamoja Hakaniemen kauppahallissa! Silmät kärventyy!