Kolmen pisaran päivä

Mainio päivä eilen. Senhän piti olla läpeensä aurinkoinen ”viimeinen kesäpäivä vähään aikaan” mutta kyllä silloinkin satoi sen kolme pisaraa. Pilvet antoivat ymmärtää enemmänkin.

Otettiin P:n auto ja ajettiin ekana Ondaan lounaalle. Eiks tää ole sama kuin Siltanen? No, joka tapauksessa vähän yli kympin ja hyvää oli, just punaviheriän kuplan mieleen kaikkia jänniä salaatteja ja muuta.

Varsinainen tarkoitus oli mennä kaupoille Arabiaan, mutta koska auto oli alla, käytiin ekana katsomassa Kalasataman perällä oleva Ihana-kahvila. Olihan se ihana omalla tavallaan, konttikahvila ja pöytiä pihalla, meri ihan vieressä ja Kalasataman loputon rakennustyömaa toisella puolella (tarpeeksi kaukana). Tuuli kipakasti vaikka aurinko paistoikin. Ja sitten tuli ne kolme pisaraa, joten mentiin autoon juomaan loput kahvet.

Sitten kierreltiin vähän Kulosaaren puolessa ja sieltä Arabiaan. Kätevin kauppakeskus ikinä. Maksuton parkki, ruokakauppa, Alko, apteekki ja muutama muu liike samassa, kuten vaik vaatekauppoja ja Tokmanni. Eli käytännössä sieltä saa ”kaiken”. Mulla lie nyt einekset juhannuksen yli, jotain tuorehommaa ehkä pitää käydä vielä ostamassa. Varvas kyllä tykkäisi parantua ihan ilman kävelyjä, mutta nyt sille ei voi sellaista tarjota.

Se oli viides päivä peräkkäin ilman ahdistuskohtauksia. Jokin alkaa toimia.

(nää kaikki on P:n ottamia kuvia)

Meidän talossa kuuluu toisinaan sellainen ääni kuin joku nojaisi ovisummeriin, tauko, ja taas pitkä soitto. Joskus tauko voi olla pitempikin esim. illalla. Aloin ihmetellä tätä talon ryhmässä eilen, kukaan muu ei myöntänyt kuulleensa ääntä. Sit eilen istuin pihalla puoli tuntia ja kuulin äänen pitkillä tauoilla myös siellä. Eli päättelin, ettei sen välttämättä ole meidän talosta.

No, kuitenkin. Illalla yli yhdeksän taas kuulin sen kahdesti, hyvin pitkä tauko välissä. Taloyhtiön hallituksen pj keksi lopulta, mikä se saattaisi olla: ehkä alakerran ravintolan ilmastointikone. Sehän kuuluisi myös ulkona, koska niitä vehkeitä on tuolla porttikongissa. Pyysi isännöitsijää tutkimaan asiaa.

Mainokset

No pöh

Tyhmä päivä ja tyhmä Ana. Lähdin liikkeelle ihan väärään aikaan! Oli tarkoitus mennä hakemaan kynsilakanpoistoaine (joo, mulla on taas kynnet), ei ollut kaupassa. Siitä ratikkaan ja Silvopleehen lounaalle. Oli tarkoitus jatkaa leffaan siten että pystyn menemään samalla ratikkalipulla edelleen. Lähdin ulos, ja JUURI SILLOIN alkoi se jumalaton kaatosade.

Pitkä nahkatakki ja sontsa ei auttaneet mitään. Kadulla virtasi viisi senttiä paksu patja vettä. Kengät, tukipohjalliset JA se kesken paranemisen oleva varvas… vaatteet, kaikki läpimärkiä. En voinut jättää asiaa siihen, että varpaalle olisi tarjota kuravettä leffan ajan, joten suoraan takaisin kotiin, suihkuun ja vaatteet pyykkin sekä tuore sidos varppiin.

Tietenkään ennen sitä eikä sen jälkeen ole ollut kaatosadetta. Nytkin ilta-aurinko paistaa oikein nätisti. Mietin pitäisikö lähteä vielä ulos, koska em. lukuunottamatta en ole liikkunut ollenkaan.

Roskiksella levotonta

Näin jo kaukaa roskakatokselle mennessä, että on taas levinnyt lattialle vaikka mitä. Oven aukaisu paljasti, että vähintään kaksi roskapussia on jäänyt osumatta roskasäiliöön, eikä sit oltu korjattu omia jälkiä. No, meikä nostelemaan siitä isompia ja puhtaimpia roskia pussiin, koska en viiti kattoo tuollaista. Naapurin isäntä tuli samassa tuomaan omia roskiaan ja avuliaasti haki pyöräkatoksesta harjan ja rikkasihvelin sekä alkoi keräillä pienempiä roskia. Kunnes.

”Kato. Ihmisen sormi.” No hemmetti. Mustunut (siis ei ihan äsken irrotettu) ja siinä oli kynsikin. Tuijotettiin toisiamme. Isännällä oli puhelin mukana, mulla ei. ”Siellä on lisää pari tuolla säiliön alla.” Harjasi ne esiin sieltä. Tuijoteltiin taas mykkinä.

Pyöriteltiin sormia sen verran että näkyviin tuli makkaran väriä yhdestä siivusta. Fak. Mustuneita prinssinakkeja! Ihan miehen sormien näköisiä, ja yhdessä tosiaan olisi voinut vannoa olevan kynsi!

Tämmösii seikkailuja sitten.

– – – –

Päivästä ei tullutkaan ihan tylsä, koska noiden juttujen lisäksi sain taas auttaa kaveria työhakemusten stilisoinnissa. Se on tosi kivaa, siis tekstin käsittely ja myös kaverin auttaminen.

Kisu oli lääkärissä rapiat kolme tuntia. Nyt puoli yhdeksän illalla on jo ihan selvinpäin, vaikka tunti sitten nukahti naama ruokakupissa.

Matava maanantai

Lauantaina koko päivä Somerolla kaverien luona. Ylellistä. Siis kyyti, tarjoomukset, kaikki mitä sai katsella. He on noin viidessätoista vuodessa korjanneet vanhaa omakotitaloa tosi paljon ja niin kauniiksi. Samoin pihapiiriä ja kasvillisuutta. Tuoneet isoja kaappeja Japanista, valinneet upeita rohkeita värejä seiniin ja lattioihin.

Tämä päivä kääntyy suorastaan seikkailulliseksi (ironiaa elämäni loputonta tylsyyttä kohtaan) koska aamulla kävin Sörnäisissä ja toinen retki aukeaa ip. Sörnäisiin kävely otti kunnon päälle tosissaan, varpaan takia en ollut kävellyt ulkona juuri yhtään keskiviikosta lähtien. Nyt ihan hien pukkasi ja kovaa. Kävin siis Mustissa & Mirrissä tilaamassa hiekkakuljetuksen, K-kaupasta vähän ruokaa ja apteekissa kisulle masupillereitä. Sörkka on aina omanlaisensa elämys, siellä on ne tyypit joihin ei törmää muualla. Nytkin yksi tuli kauppaan pää edellä ovenpieleen ja katottiin, tarviiko ambulanssia, muuta apua jne. Tää ei edes ollut niitä ”tyyppejä” vaan enemmänkin tavallisen oloinen ihminen. Että osaa sitä muutkin.

Toinen retki aukeaa, kun lähden viemään kisua hammaskiven poistoon nyt iltapäivällä. Olen tilannut sossukyydin nyt menomatkalle mutta takaisin tullaan tavallisella taksilla. Kisu on nyt ihmeissään kun ei saa ruokaa aamiaisen jälkeen, mutta sellaista se joskus on.

PS. Aloin lukea kirjaa, jossa yksin asuva tyyppi toteaa elämänsä vitun tylsäksi. Hänen syöpänsä on toistaiseksi kurissa, mutta ei tiedä, kuoleeko kahden kuukauden vai kahdenkymmenen vuoden päästä. MIKSI edes luen kun tuo on suoraan kuin mun omasta elämästä?! :-D

Lettuja nam

Kävin trad kyläilyn, eli kahden läheisen työkaverin kanssa muurinpohjalettuja Viikissä. Olisiko tämä nyt kolmas kerta, varmaankin. Joka kerta sattunut oikein kivat parvekekelit. Tällä kertaa olin väsyneempi, mutta onneksi ruokahalu tuli esiin lettujen myötä. Yksinään syöminen on ihan toivotonta pupeltamista.

En ehkä olis välittänyt niin paljon töistä puhumista, mutta siihen se menee, kun ei olla voitu olla kovin tyytyväisiä työkuormaan eikä johtamiseen. Parempaa ei ole näkyvissä.

Tuplasaikkua petissä tuijotellen

Se on kyllä jännä, että joskus aika ei kulu millään ja joskus taas, kuten nyt, voi käyttää käytännössä päiväkausia siihen, että tuijottaa ikkunasta ulos, jalat tyynypinon päällä ja muuten selällään. Välillä nukkuis vähän, välillä syötävä jotain, mutta muuten perusasetelma tämä. Ei tarvitse välttämättä mitään lukemistakaan, omat ajatukset riittää. Mutta mähän olenkin sairauslomalla.

Jalat ylös -asetelma oli valmis jo ennen kuin siihen tuli pieni pakko, eli nyt kun jalkaan on tehty pieni operaatio, jalat kuuluukin pitää siellä korkealla. Tai kuten nyt, kirjoittaessa pöydällä.

Oho, olen tupla-sairauslomalla!

Onneksi perjantaihin ja lauantaihin on jo sovittu ihmisten tapaamista, kun ei tästä varsinaisesti pääse edes kävelylle vielä muutamaan päivään. Onneksi on kissat, ne niin mielellään lojuu mun kans petissä :-)

Luokattomat videot

Feisbuukin voisi hylätä monestakin syystä. Oman pään ulkopuolella olevista syistä yksi on luokattomat videot. Ääntähän esim. eläinvideoista ei ole voinut kuunnella ikinä, koska se sisältää lähinnä kuvaajan hohotusta ja kommenttipölinää. Mutta kun se kamera ei edes pysy vakaana, vaan koiranpentua kuvatessa vaelletaan jostain vintin kautta kellariin ja sattumoisin saadaan se pentu kuvaan välillä. Miks näitä pitäisi kattoa? Jos mä teen huonon videon elukoista, en mä nyt sitä julkaise sentään. Mutta maailmassa kaikki muut vähän niinku näyttäis julkaisevan.

Jotain tässä pitäis suunnitella

Ikiwanhat ystävät porhalsivat Hämiksestä tänne autolla, jonka takakonttiin lastasimme Analle kaikkea painavaa kaupasta: pyykkiaineita, soijamaitoja, säilykkeitä jne. Auto, miten kätevä vehjes. Sitten vaan vietiin ostot kotiin ja oli oikein mieskin kantamassa. Säilytystilan kanssa meni arpomiseksi, mutta kaikki mahtui jotenkin järkevästi lopulta.

Käytiin myös Silvopleessa syömässä ja oli tarkoitus lähteä ajelulle sen jälkeen, mutta mulla oli jotenkin hassu olo. Ihan kuin olisi vähän kuvottanut, mutta ei sitten kuitenkaan niin paljon etteikö syöminen olisi onnistunut. Toivat munt kotiin. Ohimenevät kuvotukset on kyl pienin huoli mun syömisissä. Kun kuukausitolkulla syö lähinnä pakolla niin kyllä se koettelee. Muutamia päiviä ja hetkiä on ollut, jolloin olen tahtonut ruokaa – sitä ruokaa, joka edessäni on, tai ruokaa ylipäätään. Muistan ainakin yhden kerran, jolloin tällaiseen ihmefiilikseen kannusti kaksi Diapamia…

Ilmeisesti lomani ajaksi on tulossa siedettäviä säitä taas. Yritän keksiä jotain muutakin kuin petissä lojumisen (sitä ei voi uskoa, miten monta tuntia ihminen voi vaan lojua kissojen kanssa silmät kiinni, ilman radiota teeveetä, ilman mitään) koska sehän tään loman tarkoitus kai vähän olisi, että teen jotain virkistävää. Tai edes toisenlaista. Ehdotuksia saa heittää! Pokrovan tarkistin jo – niillä oli ollut yleisöpäivä just tänään! HÖH.

Oho hups

Olin sitten varmaankin juustopaketilla tönäissyt jääkaapin termostaatin ykköselle. Koko yöksi. Oli hyvin sulanut pakastelokero aamulla. Grr! Olin just varastoinut sinne melko paljonkin erilaisia leipäviipaleita kahden kpl pakkauksissa, että kun leib loppuu, voi sieltä arpoa hätävaroja. Kaikki roskiin. Onneksi ei ollut paljon muuta siellä. Jotain vihanneksia vaan. En viittinyt niitäkään pakastaa uudelleen, kun ei se kuulemma ole kosher.

Semmoinen aamun aloitus. No, mähän olen valittanut sitä, että kun kaikki pyörii samaa rataa koko ajan. Nyt ei pyörinyt. Kiitollisena siitä toki.

Sain kaksi viikkoa saikkua toipuakseni duunikeväästä. Loma. Ainakin vielä tuntuu tosi hyvälle.