Pelkäämys

Pienenä pelkäsin junia, koska ne oli niin isoja. Kamalaa oli, jos juna tuli vastaan sillalla, koska siinä joutui tosi lähelle liikkuvaa junahirviötä (meillä oli rautatiesilta, jossa oli jalkakäytävä erikseen).

Nyt pelkään rakennustyömaita ja ahdistun niistä. Kalasataman alue on hirvein. Jos haluaa mennä sinne terveyskeskukseen, matkalla ja ympärillä on pelkästään uusien talojen rakennusta, loputtomiin. Tänään erityisen paska retki, koska Kalasataman bussin pysäkki oli siirretty enkä tiennyt minne, toiselta pysäkiltä bussi ei ottanut kyytiin vaikka huidoin. Oli sitten päätettävä, kävelenkö vielä Sörkkaan ratikoille tai samaiselle bussille. Bussi tulikin kohta ja sama kuski, joka oli ajanut musta ohi. Moitin, ja sain anteeksipyynnön. Silti jäi ahdistunut olo – ei pamiin asti ahdistava, mutta silleen, että tuntui hyvältä idealta pitää kättä sydämen päällä. Koska Kalasatama.

No, tierempat ei ole juuri sen vähäisempiä pelon aiheita. Sielläkin on repimistä ja tylyä pintaa ja isoja koneita.

Okei, meidän talossakin on ollut remppoja, hissirema nyt viimeisin. Ei mua ne pelota, koska nehän on aika pieniä kuitenkin. Syyskuussa alkaa ulkoseinien uusiminen, meidän puolella tammikuussa. Kissojen mielenterveyden kannalta pelottaa tosi paljon, mutta en tiedä, voiko siitä ahdistua muuten.

Eilen ja tänään on niin aurinkoista ja ihanaa, että vaikea kuvitella huomisen kaatosade. Mutta semmoinen sieltä on kuulemma tulossa.

Mainokset

Kolmen pisaran päivä

Mainio päivä eilen. Senhän piti olla läpeensä aurinkoinen ”viimeinen kesäpäivä vähään aikaan” mutta kyllä silloinkin satoi sen kolme pisaraa. Pilvet antoivat ymmärtää enemmänkin.

Otettiin P:n auto ja ajettiin ekana Ondaan lounaalle. Eiks tää ole sama kuin Siltanen? No, joka tapauksessa vähän yli kympin ja hyvää oli, just punaviheriän kuplan mieleen kaikkia jänniä salaatteja ja muuta.

Varsinainen tarkoitus oli mennä kaupoille Arabiaan, mutta koska auto oli alla, käytiin ekana katsomassa Kalasataman perällä oleva Ihana-kahvila. Olihan se ihana omalla tavallaan, konttikahvila ja pöytiä pihalla, meri ihan vieressä ja Kalasataman loputon rakennustyömaa toisella puolella (tarpeeksi kaukana). Tuuli kipakasti vaikka aurinko paistoikin. Ja sitten tuli ne kolme pisaraa, joten mentiin autoon juomaan loput kahvet.

Sitten kierreltiin vähän Kulosaaren puolessa ja sieltä Arabiaan. Kätevin kauppakeskus ikinä. Maksuton parkki, ruokakauppa, Alko, apteekki ja muutama muu liike samassa, kuten vaik vaatekauppoja ja Tokmanni. Eli käytännössä sieltä saa ”kaiken”. Mulla lie nyt einekset juhannuksen yli, jotain tuorehommaa ehkä pitää käydä vielä ostamassa. Varvas kyllä tykkäisi parantua ihan ilman kävelyjä, mutta nyt sille ei voi sellaista tarjota.

Se oli viides päivä peräkkäin ilman ahdistuskohtauksia. Jokin alkaa toimia.

(nää kaikki on P:n ottamia kuvia)

Meidän talossa kuuluu toisinaan sellainen ääni kuin joku nojaisi ovisummeriin, tauko, ja taas pitkä soitto. Joskus tauko voi olla pitempikin esim. illalla. Aloin ihmetellä tätä talon ryhmässä eilen, kukaan muu ei myöntänyt kuulleensa ääntä. Sit eilen istuin pihalla puoli tuntia ja kuulin äänen pitkillä tauoilla myös siellä. Eli päättelin, ettei sen välttämättä ole meidän talosta.

No, kuitenkin. Illalla yli yhdeksän taas kuulin sen kahdesti, hyvin pitkä tauko välissä. Taloyhtiön hallituksen pj keksi lopulta, mikä se saattaisi olla: ehkä alakerran ravintolan ilmastointikone. Sehän kuuluisi myös ulkona, koska niitä vehkeitä on tuolla porttikongissa. Pyysi isännöitsijää tutkimaan asiaa.

Roskiksella levotonta

Näin jo kaukaa roskakatokselle mennessä, että on taas levinnyt lattialle vaikka mitä. Oven aukaisu paljasti, että vähintään kaksi roskapussia on jäänyt osumatta roskasäiliöön, eikä sit oltu korjattu omia jälkiä. No, meikä nostelemaan siitä isompia ja puhtaimpia roskia pussiin, koska en viiti kattoo tuollaista. Naapurin isäntä tuli samassa tuomaan omia roskiaan ja avuliaasti haki pyöräkatoksesta harjan ja rikkasihvelin sekä alkoi keräillä pienempiä roskia. Kunnes.

”Kato. Ihmisen sormi.” No hemmetti. Mustunut (siis ei ihan äsken irrotettu) ja siinä oli kynsikin. Tuijotettiin toisiamme. Isännällä oli puhelin mukana, mulla ei. ”Siellä on lisää pari tuolla säiliön alla.” Harjasi ne esiin sieltä. Tuijoteltiin taas mykkinä.

Pyöriteltiin sormia sen verran että näkyviin tuli makkaran väriä yhdestä siivusta. Fak. Mustuneita prinssinakkeja! Ihan miehen sormien näköisiä, ja yhdessä tosiaan olisi voinut vannoa olevan kynsi!

Tämmösii seikkailuja sitten.

– – – –

Päivästä ei tullutkaan ihan tylsä, koska noiden juttujen lisäksi sain taas auttaa kaveria työhakemusten stilisoinnissa. Se on tosi kivaa, siis tekstin käsittely ja myös kaverin auttaminen.

Kisu oli lääkärissä rapiat kolme tuntia. Nyt puoli yhdeksän illalla on jo ihan selvinpäin, vaikka tunti sitten nukahti naama ruokakupissa.

Oho hups

Olin sitten varmaankin juustopaketilla tönäissyt jääkaapin termostaatin ykköselle. Koko yöksi. Oli hyvin sulanut pakastelokero aamulla. Grr! Olin just varastoinut sinne melko paljonkin erilaisia leipäviipaleita kahden kpl pakkauksissa, että kun leib loppuu, voi sieltä arpoa hätävaroja. Kaikki roskiin. Onneksi ei ollut paljon muuta siellä. Jotain vihanneksia vaan. En viittinyt niitäkään pakastaa uudelleen, kun ei se kuulemma ole kosher.

Semmoinen aamun aloitus. No, mähän olen valittanut sitä, että kun kaikki pyörii samaa rataa koko ajan. Nyt ei pyörinyt. Kiitollisena siitä toki.

Sain kaksi viikkoa saikkua toipuakseni duunikeväästä. Loma. Ainakin vielä tuntuu tosi hyvälle.

Koti – hyviä ja huonoja uutisia

Talo menee siis julkisivuremppaan ensi elo-syyskuun vaihteesta heinäkuun 2019 loppuun. Hyvä uutinen: eri puolet peitetään erikseen, eli talo ei mene kokohuppuun ollenkaan. Jei! Toisaalta, kissat ja mie saadaan katsella ikkunasta syksyn ja talven saapumista, tammikuusta heinäkuuhun ollaan sitten verhon takana. En näe kevään tuloa enkä kesää ikkunasta. Ei jei. Pitää hakea lisää lääkitystä että kestää järjissään. Kevät on aina hirveän rankkaa töissä (osin sen takia kärsin nytkin henkisesti) ja sitten kun ei kotonakaan ole luonnonvaloa tai vehreyttä ikkunasta, niin jooei. Ja kissaparat.

Paljonkohan tää taas tekee vastikkeeseen? Huh apua. Toivottavasti jaksan edelleen käydä töissä, eihän tästä muuten mitään tule. Ymmärrän kyllä, että seinät on pakko uusia, tää talo pistää silmään kuin tauti kadun muiden, nättien naapuritalojen rinnalla.

Jääkaappi ja muista tavaroista

Mulla on uusi jääkaappi! Sain juuri äsken laittaa töpselin seinään. Mun entinen kaappi oli 32 db mutta luulen, että ajan mittaan siinä lie desibelit lisääntyneet, koska tää uusi on 40 db ja musta kuulostaa max samalta kuin edellinen. Ei tää ainakaan kovempaa kilju.

Ja puuh, sain siivottua kunnolla jääkaapin alustan. Järkyttävät pölyt, mutta onhan siitä jo vuosia kun tein sen pienen korokkeen kaapille. En ole sen jälkeen yltänyt koskaan siivoamaan ihan seinän vierestä perältä. Mutta nyt.

Safkat on naapurilla. Haen ne kun kaappi on ollut vaikka tunnin päällä.

Yksi huoli vähemmän! Liedestä ei oo huolta, se on yhtä vanha mutta käytän sitä niin vähän, että ei se kuole. Pesukone saattaa laueta seuraavaksi, mutta se ei olis yhtä dramaattista kuin jääkaapin laukeaminen, koska onhan meillä pesutupa.

– – – –

Tavaroista. Käytiin P:n kaa sunnuntaina kävelemässä Dallepe-puistossa kun oli eka kirppari. JÄRKYTTÄVÄ määrä myyjiä ja tavaraa. Olis tarkoitus itsekin mennä myymään kesällä, ehkä kerran. Pitäis hommata pöytä, koska kamat menee siitä paremmin. Pitäis olla varjossa, ja pitäis laittaa puiden väliin pyykkinaru johon vaatteet. Mulla on taittotuolit. Onneksi P:llä on kesäisin auto! Sit me voidaan huudella sieltä taittotuoleilta: ”TÄÄÄLLÄ ON NE KAIKKI XL:T JA XXL:T VAATTEET, ISOT NAISET TULUKAA TÄNNE!” Koska markkinameininkiä siinä pitää olla. Kaikki istuu nyt vaan hiljaa ja odottaa, jos jotakuta sattuisi jokin kiinnostamaan.

Ostoslistalla: narua ja pyykkipojat. (Jos joku haluaa lahjoittaa omansa tarpeettomana, otan vastaan.)

Tänään: pääsen eroon hiustensuoristusraudasta. Laitoin kaupunginosan kierrätysryhmään että vaihdan raudan kolmeen Frezza Mochaan. Heti meni. Menisköhän siellä noita sanakirjoja ja muuta turhaa myös? Vaihtamalla tai halvalla? Ehkä.

Tuottoisa päivä tämä vappuaatto

Voin aina paremmin, kun mulla on tekemistä. Napit ok, mutta toimintaterapia paras lisä.

Lomapäivän aamu alkoi lyhyellä tiputuksella syöpäklinikalla (vain 40 min!) ja napit auttoivat kestämään sen. Sitten pääsinkin toimintaterapian kimppuun, eli selasin vähän nettiä. Kelataksi vei mut poikkeuksellisesti – ihme että sain luvan! – Stokkalle eikä kotiin. Rannekellosta oli loppunut patteri yöllä, Stokkan patterinvaihtopiste oli auki.

Ja mikäs siinä vieressä? Power. Olin miettinyt tuota mun jääkaappia (viimeksi viime yönä, kun uni ei tullut yhtä hyvin kuin edellisinä öinä), joka on siis 15 vuotta vanha ja toimii, mutta syö sähköä sutena ja saattaa levitä milloin vaan. Että eikös mun ole nyt hyvä hakea korvaaja sille, kun en käytä rahaa paljon muuhun kuin ruokaan, kissoihin ja kaikkiin sairausjuttuihin? Kyllä on hyvä. Myyjäsedän kanssa kun juttelin tarpeeksi, löytyi yhtä pieni kaappi kuin mulla on nyt! YHTÄ PIENI! Ihanaa. Voin siis turvallisin mielin ostaa sen, ja ostin.

Puuh. Eli siis mattoja ei pesetetäkään nyt vähään aikaan (se olisi toinen iso menoerä) mutta eipä noista ole taudit tarttuneet ennenkään. Sedät tulee käymään keskiviikkona, saavat auttaa mua mattojen vaihtamisessa. (Kellariasiaa.)

Nyt mulla ei sitten loppupäiväksi olekaan juuri tekemistä. Byhyy. Tarvii keksiä jotain.

Ruokahaluton haki lounaan ja päivällisen Bali Brunchista. Kun kerta on pakko syödä, niin yritetään vetää edes hyvänmakuisia.

Vintage-kaveruus ja istunto Solmussa

Istuttiin ihastuttavat 45 minuuttia Solmussa entisen työkaverin kanssa. Kiva ukko, handyman, reilu. Vein sille ylimääräiseksi osoittautuneen Pronaxen-purkin (en saa ottaa niitä minkään kans) ja pari kirjaa. Mielelläni annan kirjahyllystä kiertoon sellaista johon en ole koskenut vuosiin. Tai joka on huonosti käännetty, yh.

Hän kertoi, että vastaava tuttu handyman asuu mun kotoa katsottuna seuraavassa kerroksessa! Olinkin nähnyt hänen nimen sekä talon ryhmässä että muualla, ja tiesin, että tää on Joku, mutta en tiennyt kuka. No hyvä. Tuttujen verkosto tihenee.

Kaveri tuo mulle huomenna illalla lapsiltaan yli jäänyttä kasvisruokaa, kun ehdin valittamaan, että kaupan einekset kasvissyöjälle alkaa pikkasen tympiä, kun työpaikan lähellä ei ole ollut kunnon raflaa tammikuusta alkaen. Ja nyt on siis huhtikuu…

Mun makuaistissakin tapahtuu jotain jännää. Niin kipakkaa inkiväärilimsaa en oo vielä juonutkaan kuin Solmun äskeinen. Ja kuitenkin, se oli ihan tavallinen. Kipakampaa versiota join Silmussa 12.4. mutta silloin en ollutkaan vielä aloittanut Voxraa. Se sen täytyy olla, joka moisia temppuja tekee.

Että mitähän nyt taas?!

Muistatte ehkä, kun kerroin niistä kahdesta venäläisvierailusta, joissa ovi pamahti kiinni ennen trastuin leijailemista ehjäksi? No viime yö ehkä ei kuulu sarjaan, mutta pienellä mielikuvituksella…

Olin jo nukahtanut 22.30 kun ovikello soi. OVIKELLO. Keskellä yötä. En ensin edes tajunnut, mikä ääni se on! Sitten kun tajusin, en välittänyt. Kohta kello soi uudelleen. Hitsinpers! Koska olin hereillä, hipsin hitaasti ovea kohti ja mietin, kurkistaako ovisilmästä. Juuri kun ehdin kyttäilemään ovisilmään, näin hissinoven painuvan kiinni, valo sammui käytävästä ja hissi lähti alas. Kuulin alaoven käyvän. Eli oli kuka oli, kävi vain mun ovella.

Kyllä tästä vielä elokuva saadaan, kunhan homma etenee.

Ihme-Antell ja liikaa venakkoja

Eilen hierojalle mennessä ehdin pistäytä vartiksi viereiseen Antelliin. Vooo-uuu. Kerrankin lounasruokala, joka näyttää ravintolalta! Oli nätti! Sohvia, tapettia, taidetta, pinnatuoleja, erikoisempiakin valaisimia ja luonnonvaloa. Tykkäsin ja kehuin henkilökunnalle. Piti oikein kuviakin ottaa.

Yksi suunta – ovelle – jäi kuvaamatta. Jotenkin ei jaksa väsätä liikaa talvivaatteet päällä ja kengät jalassa. Tai sit on muuten vain laiska.

Ai niin, sitähän mun piti vielä ihmetellä. Millekähän ryssälistalle (uuuu epäkorrekti ilmaisu!) lien päätynyt? Itsenäisyyspäivänä soi ovikello, ja siellä oli pari naista. Ei ehtineet sanoa trastuita loppuun kun ovi lensi kiinni. Venäläisiä ovella itsenäisyyspäivänä – vähän helevetin huonosti laskettu lähestyminen. Nyt eilen toistui sama. Eri ihmiset, mutta sinne jäi kiinni pamahtaneen oven taakse leijumaan trastui tälläkin kertaa. Kummallakaan kerralla en kuullut niiden soittavan kenenkään muun ovikelloa. Vain mun. Okei, nimeni saattaa viitata itään, mutta vain niiden korvissa, jotka ei osaa venäjää. Ei se mikään venäläinen nimi ole. Ja jos olisi, ketkä perkeleet osaa tulla just mun oven taakse. Tulevatpa kolmannen kerran, niin vihdoin vois kiinnostaa sen verran että pääsis kiristämään tiedon sitä, miks ne mun ovella roikkuu.

Edit 21.3. Ehkä olen värväyslistalla? :-D