Mitä oikein ajattelin

Ei hajua, mitä oikein ajattelin hakiessani bloggaajapassia messuille. Meinaan, näillä jaloilla, taas messuille? Mutta pitäähän sitä passiakin kokeilla, kun kerta helposti irtosi.

Jalat on tänään palvelleet huomattavasti, vaikka etätyöpäivä. Olen kävellyt Kallion kirjastolta kotiin Pengerkadun kautta, teatterilla paljon (ja melkoisesti portaita), ja lisäksi illalla vielä eläinlääkärille ja takaisin. Olen siis kävellyt pal-jon. Ja se tuntuu. Vedin paria erilaista voidettä pitkin sääriä ja jalkateriä, toivossa että pahat pois ja lisää voimaa huomiseen. Aamulla hölvään varmaan uudestaan. Kuvittelisin, että pressihuoneeseen pääsee välillä lepäämäänkin.

Tänään myös tyhmäilin. Tiputin kotiavaimeni hissikuiluun. Onneksi olen leväyttänyt kahdet vara-avaimet tähän taloon, joten kyllähän mulle avaimia riitti, mutta silti jonkun piti tulla nostamaan ne pois kuilusta. Hissityypit ajoivat Vantaalta saakka, mutta todella nopsaan. Ystävällistä ja ripeää väkeä, eivätkä ottaneet edes hintaa. – On hyvä pitää muutama naapuri siinä määrin hollilla, että ne on lähes kuin kavereita. Taaskin sellaisesta naapurista oli iso ilo sillä aikaa, kun yritin selvittää, kuka kuilua tulee avaamaan ja millä aikataululla.

Ja sitten vaihtamaan avaimenperä isompaan.

Valoisat aamut

Heräilen siinä puoli kuuden, kuuden maissa. Ei vaan enää nukuta. Mutta se ei oo oikein! Siihen aikaan pitää vielä nukkua! Vaan kun ei. No, kissoja tietysti ilahduttaa ja hyvällä säkällä saattaa ehtiä töihinkin tavallista aikaisemmin. Toinen puoli on sitten hyytyminen sekä iltapäivällä että illalla. Olis kiva kuin ois elämä, mutta eipä sitä isommin, jos sippaa siinä kaheksan jälkeen.

Tänään aurinkopäivän kunniaksi sekä työhuonekaverilla että mulla kukkakuosia päällä. Joka paikassa palelee, vaikka edelleen villaiset alusvaatteet. Sisällä, ulkona, aina vois ottaa lisää päälle. Kotona mun uusi puhaltava irtopatteri on ihana! Annan sen pöristä puolisen tuntia iltaisin, jotta saan lämpöpilven ennen petiin painumista.

PS. kysyin tuolla syöpäryhmässä, paleleeko ketään muuta (syövän jälkeen). Heti pamahti yli kakskyt vastausta: kyllä palelee, aina ja paljon. OK. Selvisihän tääkin sitten.

Kotieläin

Oon järkyttävän laiska ihminen. Tuossa kadun toisella puolella on ilmaisnäytös palkitusta elokuvasta. En ”jaksanut” mennä, vaikka olin herännyt päiväuniltakin jo hyvissä ajoin ennen sitä. Tässäpä istun taas persie penkissä, kotieläin. Elokuva tulee kumminkin Areenaan myöhemmin, ja kirjastoon.

Sain eilen siis ostettua tuon uuden lämmittimen. Kriteerinä oli se, jaksanko kantaa vehkeen kotia – muu tuli sitten kakkosena. Mutta ihan hyvältä tää vaikuttaa. Tässä on sekä tavallinen lämmitys että puhallus. Jälkimmäistä pääsinkin käyttämään tänään kun venyttelin ennen jumppaamista. Oli huomattavasti vähemmän vastenmielistä mennä matolle, kun tiesi välttävänsä palelemisen! Kiitos, Opal!

Lisäjumppana vaihdoin taas vähän huonekalujen järjestystä. Täällä on ihan liian vähän mahdollisuuksia tehdä mitään oikeasti erilaista, mutta aina sitä jotain muljauttaa. Nyt on taas pöytä sellaisessa asennossa, että mahtuu tänne ihmisiä istumaan, jos vaikka perheen poikalapsen 2-vuotissynttäreitä tulisi vietettyä myöhemmin keväällä.

Poikalapsi, melkein 2 vuotta

Poikalapsi, melkein 2 vuotta

Junien kyttääjät

Kävin nyt katsomassa T2 Trainspottingin. Ehdin juuri ennen alkavan hiihtoloman supervyöryjä – ensi viikollahan ei kannata lähteä elokuviin ollenkaan, kun ei sinne mahdu. Leffa oli melko tarkkaan loppuunmyyty, vaikka virallisesti loma ei ollut vielä alkanut. Pienessä salissa tosin.

Olin odottanut lippu tassussa kai kolmisen kuukautta. No, milloin tästä nyt tuli ekat vihjeet. Alkuperäisen Trainspottingin näin ensin Lontoossa (juu, ilman tekstejä), kirjoitin arvostelun, ja sitten vasta filmi tuli Suomeen. Oli vähän karkinmakua suussa edelleen tuosta ekasta, mutta olihan tää kakkonen vähän pettymys. Tavallaan niin turha leffa. Idea kuulosti hauskalta – samat hemmot oikeasti 20 vuotta vanhempina. Mutta ei se mulle lähtenytkään sitten lentoon. Moni muu on eri mieltä, tiedän.

– – –

Edelleen palelee melkein koko ajan. Sisällä. Jos huomenna ei ole liukasta, voisin yrittää hakea lähirautakaupasta tuollaisen irtopatterin, joka mulla on ollut Pojilta lainassa koko talven. Ostaisin oman, niin saisin palauttaa nuille niiden. Eivät ole tosin perään huudelleet, mutta silti.

Hamsterit ja pihtarit

Mua niin kiukuttaa pari ihmistyyppiä.

HAMSTERI Kaikki pitää saada, koska sitä voi vielä tarvita. Varsinkin jos joku tarjoaa ilmaiseksi jotain, se on saatava vaikkei sille olisi käyttöä eikä paikkaa. Nää on tietysti silleen käteviä roskiksia, että ne ottaa vaikka rikkinäisen leivänpaahtimen, koska se on esine. Yksi asuntoja omistava hamsteri nähtiin justiinsa Hurstin leipäjonossa, köyhä parka saatana sekin. Hamsterien hyllyt ja kaapit on tietenkin täynnä kaikkea tarpeetonta, koska se niinku vissiin lisää turvallisuudentunnetta tms.

PIHTARI Hamsterin kehittynyt muoto. Ei anna mitään hyväntekeväisyyteen, ei eläimille, ei ihmisille, ei joulupatoihin, koska jokainen oma esine on niin vitun tarpeellinen, että ei vaan voi.

Mua harmittaa, että tunnen tällaisen pariskunnan. Harmittaa mm. sitä kautta, että ei he multa mitään pihtaa. Aina kun tarviin kyytiä tai jotain, järjestyy kyllä. Mutta se loputon kaikessa muussa pihtaaminen – kun sitä kattoo, niin kyllä vaan kuluttaa hermoja. ARGH! Ruokakaupan kuitit säästetään. Herra ja rouva tilaa Hesarin puoliksi. Tavaraa on KOLME talollista, mutta ei mitään Pelastusarmeijan joulupataan, ei vaan pysty.

Mitä näistä – ja muista vastaavista – nyt pitäis muka ajatella? Sekaisinhan nuo on.

Selvisihän se

Kiva sähkömies!

Kiva sähkömies!

Talossa tehtiin siis sähköremppa 2012. Siitä lähtien mulla ei ole ollut antennipistokkeita, koska (en ole tarvinnut ja) pistokerasian kansi oli kiinnitetty vaakasuuntaan kun se olisi pitänyt kiinnittää vertikaalisti. Äärettömän huvittunut sähkömies käänsi kannen ja vualaa, taikaa – antennipistokkeet! En tiä minkä alan spesialisti oli sen kannen alunperin laittanut, mutta kieltämättä toimivamman näköinen nyt.

Sitten Eliza Paahde. Sama jamppa ystävällisesti etsi mulle kanavat, mutta jäätiin jumiin samaan mihin edellisen yrittäjän kanssa: kuva nätti, ääntä ei.

Ai niin, mulla ei ole televisiota.

No ei tietenkään oo! Ei kukaan ikinä kysynyt, onko mulla televisio, ja mä luulin, että näyttö riittää. Eeeehei nyt sentään… Pitäis ostaa se ja tuo ja tuo jotta ääni kuuluisi, joten pian jampan lähdettyä soitin Elizalle ja peruin kaupan. Ihan hyvin suhtautuivat.

Parit pikapäivitykset

Pikapäivitys. 1) Mun Eliza Paahde ei edisty mihinkään ennenku Joku käy korjaamassa antennipistokkeet. Elizan asia ei, taloyhtiön asia kyllä.

2) Olen saanut takaisin vanhan puhelimeni myös. Päivitettynä, akku vaihdettuna. Olihan se jo puoli vuotta vanha, ei ihme että alkoi väsyä (pun). NYT siihen saa myös WhatsAppin. Ihan sama. Hain. Maksullista liikennettä kiitos sinne 041-alkuiseen, se on työnantajan. Kaikki ilmainen joko tohon tai uuteen 045-alkuiseen.

3) Ykääminen todella auttaa, jos on ja on ja on vaan paha olo vaikka parikin päivää peräkkäin. Toimitus on vaan aina yhtä vastenmielinen, mutta joskus ihan välttämätön. Sotku masussa ei aina selviä muuten.