Tarvitsen irrottautumista duunista!

Olen niin hartioita myöten duunisuossa, että näin illalla tekee vain mieli muuttua taas omaksi itsekseen keinolla millä hyvänsä, esim. hölöttämällä puhelimessa, mikä ei muuten kuulu tapoihini. Hölötinkin, tähän mennessä ainakin kahden ihmisen kaa. Ruotsalaiset tenorit laulaa vehkeessä, pyykit pörrää koneessa ja kissat on leikitetty. Suihku myös auttoi. Konkreettisesti duunia pois iholta :-D

Tänään osui eka daiju vamppikuski, illalla. Heti ajon alettua alkoi se höpötys, se siis puhui itsekseen koko ajan. Lisäksi ei mennyt normaalia kautta, vaan lähti ovelana Meilahden ruuhkat välttääkseen Haagan ja Pasilan kautta. Kysymättä multa mitään. Tulos: 15 minuuttia pitempi matka. Sanoin poistuessani, että suosittelisin kovasti, että jos aikoo tehdä maisemakierrosta, niin kysyisi edes asiakkaan mielipidettä. No, hän on kuulemma ajanut 20 vuotta… Täähän se selvittikin.

Voisin tehdä valituksen, mutta en tee. Tuo oli daiju, mutta ei ilkeä. Jos joku on ilkeä, eri juttu. Hyvin poikkeuksellinen oli tämä keikka. Mutta ärsytti kyllä. Alunperin olin tilannut keikan Vallilan S-marketille, mutta koska hänen uusi reitti toi mut kotikulmalle, pyysin päästä pois ja menin ekana kotiin. Tää palveli tietysti sitä pyrkimystä, että kävelisin ulkona edes vähän joka päivä. Kauppaan ja takas on ihan hyvä vähimmäis.

Helle näyttää jatkuvan. Pitäiskö… nyt kun jo kaivoin niitä kesävaatteita esille? Tämähän saattaa nyt olla se tämänvuotinen kesä, hei. Ei ole yhtään sanottu, että uutta on tulossa!

Mainokset

Terveisiä Rosalle!

Tykkäsin tosi paljon tästä Rosa Meriläisen kolumnista. Enkä vain siksi, että olen kuunnellut pari vuotta Juuson juttuja :-D ”Olin takertunut ajatukseen siitä, että monogamiassa ja polyamoriassa on kyse siitä, ketä ihminen panee, vaikka ihminen voi rakastaa niin monin eri tavoin. Harrastaa seksiä ilman rakkautta, rakastaa seksittä.” (Rosa) Mäkin rakastun vähän väliä johonkin ihmiseen, mutta harvoin mä niille mitään puhun siitä. Yhdelle naiselle tunnustin ihastumiseni ehkä noin yli 10 vuotta sitten, ja se oli molemminpuolista, mutta elämäntilanteiden vuoksi se jäi juurikin sellaiseksi.

Tälläkin hetkellä olen rakastunut seksi kaukana mielestä ainakin kahteen naiseen. Kun ne on vaan niin fiksuja ja ihania ja täydellisiä. Mutta kun ei tämä polyamorisuus ole silleen kovin hitti normiheterojen keskuudessa, niin mitäpä tuosta mouhoamaan. Voin mä osoittaa niille suurella ystävyydellä ja ystävällisyydellä rakkauteni. Eix hä? Eikä mua se seksi oikeasti kiinnosta yhtään, joten oiskin aika downeri jos niitä taas kiinnostaisi. Rakkaus ja ihastus kiinnostaisi. Romantiikkakin ehkä.

Voisipa heräillä ihmisten aikaan

Olen viime päivinä nukkunut tosi hyvin. Harvoin nukahtamispillerillä, usein melatoniinilla, joskus jopa pamilla ja melatoniinilla. Viime yön vedin ilman mitään, ja taas nukuin hyvin. Olen ihmeissäni ja ilahtunut! Jopa kisu tuli viereen pariksi tunniksi, mitä se ei ole tehnyt viikkoihin (siis yöllä – päiväunilla kyllä).*)

Mutta aamut. Mä niin vihaan sitä että alan heräillä jo viimeistään kuudelta, koska kaikki action kuitenkin alkaa vasta seiskan jälkeen. Siis esim. lääkkeiden osalta. Mä en pysty siirtämään nukahtamisaikaa puoleenyöhön, mä meen petiin noin 21 ja yritän sinnitellä kirjan kanssa hereillä niin pitkään kuin mahdollista, mikä on max 22.30. Sitten uni vaan vie, ja tosiaan nukun tarpeeksi, jos vaikka 22-6. Vaan kun suivaannuttaa se turhan aikaisin herääminen.

Seiskan maissa jos heräisin, hyvin alkaisi. Ensin Ilonan lääkintä ja kissoille safkat. Oma piikki ja parit tabut. Oma aamiainen. Pesut, vaatteet, meikit. Ja vualaa, pirssi onkin odottamassa 8.30. Täydellinen aikataulu. Vaan ei.

Kurkkukin on taas kipeä. Byyh.

Mutta joo, ajatelkaa miten se muuttuu. Nuorena ei voisi kuvitella, että heräisi vapaaehtoisesti klo 6. Pikemminkin klo 11. Ja nyt tää aamuherääminen on sitten varsinainen kiusa.

*) toki sippaan johonkin aikaan päivästä, mutta jos päikkymahdollisuutta ei ole, niin meneehän se ohi

Kosketin painoja

Edellisen jutun kommenteissa lopputulos eli kyllä tämä tästä.

Mutta! Heti kyytien alettua alkoi pelottamaan, että nyt tippuu viimeisetkin voimat kun ei tarvi raataa itseään mestoihin useasti päivässä. Piti siis aloittaa taas venyttely, jota olen karttanut iloisesti puolisen vuotta ainakin. Enemmän. Ok siis venyttelin ja tein omat helpotetut aurinkotervehdykset, niskaseisonnan, ym. ja käsipainoilla pari juttua. Mulla on voimat kuin päiväkotilapsella! Esim käsipainoilla olen tehnyt jotain 7×3 arnoldia kuudella kilolla joskus, nyt tein 3×3 viidellä kilolla hätinä. KOLME. Eli vähän saapi reenata.

Tangon otin jo pois tieltä monta viikkoa sitten, kun en siihen kerta koskenut. Tuossa se keppi tököttää kirjahyllyyn kiinni juntattuna, pois haitolta. Kai sekin joskus on otettava, vaikka ”keppijumpaksi” vaiks se painaakin kuusi kiloa.

Venyttely sen sijaan meni kuin olisin eilen viimeks tehnyt. Nyt olen kymmenen kiloa kevyempikin kuin joulukuussa, joten sekin kyl vaikuttaa.

No mutta Ferrante kuitenkin!

Muutama päivä sitten tyhjensin kirjaston varausjonon. Ei siellä ollutkaan kuin pari kirjaa, loput 20 oli elokuvia. En vaan jotenkin jaksanut ajatella siellä ramppaamista enää, silloin oli henkinen jaksaminen vähissä. Mutta voih aih, tänään muistin täältä että uusin Ferrante, tottamonokkelissa! No, nyt siihen on yli 1300 varausta, että voipi tässä hitu mennä. Mutta siihen asti voin lukea oman kirjahyllyn kirjoja, koska siellä on vain uudelleen luettavaksi kelpaavia. Sama koskee elokuvia.

Ei edes huvittaisi mennä elokuviin. Kävin katsomassa Suojelusenkelin, ihan turhaan. Epäkiinnostava. Jos olisin tutkinut sen verran että huomannut suomalaiset nimet, en olisi edes mennyt. Olisin valinnut Ready Player Onen, koska olen lukenut kirjan eikähän se paska ollut muistaakseni.

Mutta just nyt en tunne kytöä lähteä mihinkään. Luulen, että mua vähän jännittää nuo uudet kyydit, ja tahdon saada ne osaksi elämääni ennen kuin pystyn spontaanisti taas ihan omaksi itsekseni.

Helpotusta

Luulen elämäni tästä taas tasaantuvan. Tänä aamuna yllärinä kello soi vähän yli seiskan, ja hyvä niin sillä kissojen ja omat lääkkeet, safkat, mitä näitä onkin. Mutta sen jälkeen petiin ja unta kymppiin! Olen ällistynyt. En MUISTA milloin olisin nukkunut kympppiin! :-0 Antoi vähän outoa virettä päivän alkuun, kun olin suunnitellut että elokuviin 11 tai 12. Ei tietenkään.

Saikulla olen siis tämän viikon. Lähdin ajelemaan ratikalla, koska aurinko paistoi ihanasti. Kävin myös ostamassa uudet housut sillä painoa on tippunut. Ja huiveja, Cybershopista puoleen hintaan! Iltapäivällä tuli Turun kissatäti käymään, ja siitä onkin kissablogin puolella siivuja, sillä pikkuinen Zetorini täyttää tänään kolme vuotta.

Posti toi taas pinon sairaalalaskuja, mutta myös viralliset päätökset vamppitaksipalvelusta ja ohjeet palvelun käyttöön. Eli luojankiitos vihdoin pääsen ensi viikolla töihin HELPOSTI. Ensimmäistä kertaa vuosiin.

Tänään kyllä tunsin itseni supernaiseksi liikkuessani ratikalla ja käydessäni kaupoissa ihan kuin ihmiset. Mutta nyt kyllä jo uni alkaakin hipsiä silmiin… puoli kahdeksan… jep.

Tupakkapaikka

Ehkä olen kirjoittanut tästä ennenkin, mutta fak, mun blogi, tee oma.

Tänään puhuttiin naapurin kaa mm. tupakoinnista ja varsinkin työpaikkojen tupakkapaikoista. Nythän ”kukaan” ei enää polta, muunmuassa koska siitä on tehty hankalaa, kallista ja junttia. Mutta tosiasia on, että tupakkapaikat oli duunien hedelmällisimpiä pisteitä. Jopa tupakoimattomat tunkivat sinne, koska siellä kuuli parhaat jutut ja juorut, sekä tehtiin suunnitelmia eli myös duunia. (Tämä oikolukuohjelma ei edes tunne sanaa ”tupakkapaikat”. No, ei se tunne myöskään sanaa ”oikolukuohjelma”.)

Mieli tekisi kytkeä tämä somen nousuun. Tai no, kai monella työpaikalla edelleen on ne kahvihuoneet, joissa voi hoitaa hupi- ja plänipuolta, mutta daa, meillä ainakaan ei. Meillä henkilökunnan pöytä sijaitsee aulassa, jossa kulkee kaikki.*) Ei ole mitään tilaa, jonka voisi pyhittää. Mutta on Twitter ja FB. Sinne on hiljalleen hiissaantunut porukkaa, joiden kanssa pääsee toisinaan sopiville leveleille nopsaan, ei hitaasti niin kuin blogimaailmassa.

Ei mul nyt muuta.

Ai niin, luin Gösta Sundqvistin (1957-2003) elämäkerran.

Ja aloin kattoo Areenasta Design 3000:a.

*) toisaalta, meillä suomi on toimiva salakieli :-D

Uudenvuodenlupaukset, plää

Jos jokin muutos lähtee rehellisesti sisältä ja omasta tarpeesta, sen muutoksen voi tehdä juuri oikealla hetkellä mikä tahansa ma-ti-ke-to-pe-la-su vuodesta. Uudenvuodenlupaukset ”aloitan 1.1.” ja siihen saakka saa rypeä vanhoissa tavoissa, ne on epäaitoja lupauksia, jonkin ulkoisen määrittämiä, ei itsestä lähteviä. Eivätkä myöskään tule kestämään.

Että sitä mukaa.

Itselleni on kertynyt järkyttävä määrä ylimääräisiä kiloja vuodessa, eikä mulla oikein ole tietoa siitä, mitä tälle tilanteelle tekisin. Mutta se nyt ei ainakaan auta, että huomisesta alkaen menen jollekin vitun kaalikeittodieetille. Mun pitää varmaan ensin kyllästyä lopullisesti ja aidosti siihen, miten nopeasti väsyn ja miten lähellä vaatekauppojen maksimikoot on. Vielä nyt olen voinut selittää väsymystä itselleni muillakin syillä (esim. keuhkot, ikä), ja vaatteitahan mulla on loppuiäksi.

En tiedä, en tiedä. Olen aina ollut eksyksissä näiden painoasioiden kanssa. Pienestä asti on syytetty läskiksi (joka en ollut) ja hierottu naamaan länsimaista anorektista kauneusihannetta. Olen ollut rahattomuus- ja työttömyyskausina alipainoinen ja varakkaampina kausina viis veisannut siitä, mitä syön, koska ruokaa nyt kerta vihdoin taas on. Ja podihan kyllä osaa kerätä kilot ja niitten uudet kaverit nopsaan. ”Hei uudet kilot, tulkaa tänne kaikki, täällä saatte olla rauhassa ja aina mukavampaa kun meitä on enemmän!”

Viime talvena pääsin kilojen suhteen melko hyvään tilanteeseen, koska iso leikkaus toipumisineen vei ruokahalun ja kilot. Olin silti taulukoiden mukaan edelleen kymmenen kiloa ylipainoinen, vaikka naama oli niin kapea että ällötti katsoa kuvista moista. Sitten kun huomasin ruokahalun palanneen, aloin varmaankin nauttia tilanteesta vähän turhan paljon. Ja nyt ollaan tässä: inhoan sitä, miten huono impulssikontrolli mulla on. Ja jospa ne impulssit suuntautusivat useammin vaikka joogamaton suuntaan, vaan ei, jääkaappia kohti käy käsi.

Uskomatonta, ettei aikuinen ihminen opi.

No, ehkä tässä sitä oikeaa hetkeä odotellessa. Ja parempaa uutta vuotta odotellessa. Vaikka eihän tässäkään vuodessa muuta isoa vikaa ollut. Kissat on olleet melko terveinä ja Ilonalle löytyi hyvät lääkkeet. Työpaikka säilyi eikä isoja onnettomuuksia kotona. Siinähän ne tärkeimmät onnistumiset.

zteltta4 copy

Tai muutun sieneksi

Jotain pitäis taas jättää pois. Kissojen leikittämistä pitäisi lisätä. (Btw tervetuloa vaan käymään, kaikki kissoja leikittävät ihmiset.) YLEn Areenaa olen jo tahattomasti vähentänyt niin paljon, että katson tai kuuntelen enää satunnaisesti. Olen tippunut kaikista sarjoista. Kirjojen lukemista ei voi vähentää, ne on elämän ja sivistyksen selkäranka. Netti taas on kiinnostava, koska täällä on paitsi ne oikeat uutiset, myös mun sosiaalinen elämä.

En nyt tiä. Kuka sitä sosiaalista elämää muka kaipaakaan… länsimaisten elintasokakaroiden hömpötyksiä. Sitäpaitsi mun sosiaalinen elämä parhaillaan juoksee toinen toisensa perässä tuossa tassut sutien, ja ne on hemmetin hauskoja katella :-D

Eikun oikeasti, hitto. NETTI. Paholaisen kexxintö. Siitä on pakko karsia tai muutun sieneksi.

Liian vähän, aina liian vähän

Ehkä jaksan paremmin, jos vaan alan lähteä töistä aikaisemmin. Kun ei tästä tälleenkään tule mitään. Mulla olisi kalenteri täynnä iltamenoja, mutta kun ei pysty lähtee minnekään, mikä ei ole lähellä ja ala klo 19. (No, klo 20 ehkis kelpaa myös jonain päivänä.) Jos taas vain käy töissä ja nukkuu loput ajat, silleen kuolee ikävystymiseen. Sekä kissat että minä.

Mun duunimatkoihin metro alkaa vaikuttaa vasta ensi syksynä. Lyhentää ja helpottaa huomattavasti. Pitäisi vielä jaksaa yksi talvi tätä rankempaa matkailupaskaa ja ajanhukkaa, bussissa istumista ja pimeyttä, sadetta, liukkautta.

– – – –

Tänään oli ”pakko” mennä yhteen baariin hetkeksi nykyisten ja entisten duunikaverien kans. Luulin, että meitä olisi noin kuusi, meitä oli parikymmentä. Eli mitä juttelusta tulee niin isossa porukassa? Ehtii jutella kahden kanssa, sit pitääkin jo lähteä kotiin. Mä en tykkää nähdä niitä kännissä, enkä ite edes pysty juomaan juuri mitään. Parista lasillisesta punkkua diu-diu. Oli tosi huono idea lähteä tuonne ylipäätään, mutta kun mulla on jo se maine, etten lähde, niin ajattelin yllättää heiät. Ihan turhaa. – Olen vielä lupautunut pikkujoulujen ravintolaosuuteen, koska mahdollisesti hyvä ruoka. Voi ei, milloinkahan sekin sitten ois? Parin viikon päästä? Kaikki muut pikkujoulut kierrän kaukaa, kuten aina.