Mikki merelle lähtenyt

Tuumasin tästä miekkarista ensin, että rajakkivajakkeja on vissiin paikalla kolme, kännissä*) ja yks niin tilhet, että kaverit joutuu raahaamaan sitä. No, rajakkeja oli sentään parikymmentä, poliisien ystävällisesti ympäröiminä. Isolla suulla meuhkattu ”puhdistus” ei näkynyt missään millään lailla, mutta niinhän nää näitten jutut aina menee. Kovasti on melua ja pahaa puhetta etukäteen, ja sitten kun katotaan, kuka oikeasti aikoo tehdä jotain, jotenkin homma vaan hajoaa. Ei synny. Aivopieruiset mämmikourat.

Poliiseja ei ollut ihan vähän. Ratsupoliisejakin kuusi, autoja en jaksanut edes laskea. Myös mellakkabussi ja muita oudomman näköisiä poliisiautoja. Tepastelin huudeilla kolmesta lähtien, koska samoilla nurkilla oli sporttikauppa (klenkkarit ja uudet salihanskat) ja neljältä tapaaminen elokuvan merkeissä. Ihan rauhallista pöpinää oli, kuten Hesarikin kertoo. Suomi ensin -ryhmän päässä oli kolmisenkymmentä ihmistä, turvapaikanhakijoiden päässä satoja. Välissä luistelijoita. (Jotenkin absurdi asetelma, nicht?)

Päivän leffana oli viittä tähteä joka paikassa tienannut Manchester by the Sea. Tuntui kestoaan lyhyemmältä, koska oli täyteläinen! Hemmetin hyvä rojekti, mutta ei silleen hollywoodilaisittain happy end. Vähän surullinen olo jäi, vaikka pienenpieni happy end oli havaittavissa. Päähenkilön elämä oli vaan niin hemmetin tiukasti ja pääsemättömästi surullisella vaihteella. Ei semmoisesta toivu.

Nyt ei ole vanhojen Hullujen päivien lippuja enää kuin yksi. Taaskaan en selvinnyt seuraaviin Hulluihin asti kymmenellä lipulla. Pitäisi jo uskoa!

Luettu: Simon Critchley: Bowie
Luen nyt: Lena Dunham: Sellainen tyttö

*) Uudempi informaatio kertoo, että niinpä olivatkin. Itse asiassa niin kännissä että muita rajakkejakin jo hävetti :-D

Toisenlainen

Erilainen päivä. Aleksi Bardy kävi kertomassa meille, millaista porukkaa elokuvan kuvauksissa on (toimenkuvat, valtasuhteet) ja toisaalta, miten käsikirjoitukset nykyään syntyy. Paljon elävän elämän esimerkkejä ja tarinoita! Hannan kuvaukset Suomessa jne… Tarkoituksena oli kai sujautella meille vinkkiä, miten erikoistunut organisaatio toimii yhteen, vaikka jokainen tekee omaa juttuaan ja on vastuussa siitä. Nautittiin kovasti sen puolitoista tuntia, ei tylsää hetkeä! Toisin kuin loppupäivnä… bodi sai tarpeekseen istumisesta kahvitunnin maissa, lähdin kotiin. Osaan mä työasioita hoitaa täälläkin, onhan mulla oikein virallinen etäpäivälupakin.

Nyt on ollut ihania aurinkopäiviä, peräti kolme yhtäkyytiä. Mutta yks juttu tuolla ulkona ärsyttää. En halua liikkua yhtään ilman piikkejä, jos on liukasta. Ja nythän tilanne on niin, että meillä kotona päin ja kaupungilla on paljon paljaita kuivia katuja. Mutta kun mennään työpaikan suuntaan, kadut muuttuu jääksi. Eniten ärsyttää näiden yhdistelmä tietenkin: ne sadan metrin mittaiset jäälämpäreet muuten kuivan jalkakäytävän keskellä. Eli yhtä ramppaamista ja miettimistä: piikit tänään vai ei? Missä laitan piikit, missä otan pois? TULIS JO KEVÄT.

Luomus

Kävin wanhan, ikiwanhan (voiko olla tuntenut ihmisen 46 vuotta? Voi.) kamun kanssa Luonnontieteellisessä museossa. Mun edellisestä käynnistä lie jotain kolkööt vuotta, eikä kamulla mee paljon paremmin. Vähän huitomiseksihan se meni, kun pääasia oli kuitenkin tavata toisiaan. Mutta kyllä luonto myös pysäytti moneen kertaan. Ne mammutit esimerkiksi, niitähän on tosiaan metsästetty. On vaan sen kokoisia, että porukalla on pitänyt mennä, yksinään ei moisille mahda kukaan. Kertakaikkiaan vaikuttavaa elukkaesiintymää.

Museokaupasta ei tiettykään päässyt ihan tyhjin käsin. Samalla muistuteltiin toisiamme, että jos on ylipäätään joululahjoja hankkiva ihminen, niin museokaupat. Niissä on roinaa, mutta myös laatukamaa, ja kaikki on hyvännäköistä. Ei huonoimpii mestoja.

Nämä ei sitten ole joulukuusenpalloja vaan akritarkkeja. Niinq jokainen varmaan tiesikin.

Nämä ei sitten ole joulukuusenpalloja vaan akritarkkeja. Niinq jokainen varmaan tiesikin.

kikkaret1

PS: Setä lippuluukulla päästi meidät sisään opiskelijahinnalla. Kaveri on 57, meikä 56. Karisma – kato sille ei vaan voi mitään!

Mielenterveystyötä

Tänään suorittelin hallittua mielenterveystyötä menemällä syömään työpaikalle. Kyllä! Eipä ollut aikaisemmin tullut mieleenkään, että yksi toimipiste on melkein yhtä vaivattoman matkan päässä kuin Silvoplee. Itse asiassa duunissa oli/on pientä juhlaa myös tänään ja hartaasti osallistuin pari tuntia. Mutta eniten ihanaa oli tavata niitä ihmisiä, työkavereita, ja nähdä että ne myös ilahtui mun näkemisestä. Yllärinä sain pomolta katsauksen osaston nykyisyyteen ja tulevaisuuteen, eli juuri niitä juttuja joita mulle pitikin päivittää. Absolutely fabulous.

Pitäis varmaan koittaa toistekin.

Tänään Sedät tuo mulle irtopatterin lainaan. Täällä ei ole ollut varsinaisesti kylmä sen jälkeen kun huolto nosti hiukan lämpötilaa ja ite laittelin lisää väritöntä teippiä ikkunarakoihin. Mutta aina suihkuun menoa miettiessä tulee semmonen pieni hytinä, joten pari astetta lisää on nyt asiaa.

Säittenhaltian taikasormi

Nyt aamulla taas sateeseen herättyä, vasta oikein tajusin, että eilen saatiin elää maaginen hetki. Maa-gi-nen.

Työhuonekaveri oli kutsunut kollegan ja mut perjantaina kotiinsa letuille. Tämä ajankohta sovittiin siis jo kaksi viikkoa sitten. Kuten kaikki tietää, torstaina koko Suomi oli enemmän/vähemmän sadetta, ukkosta ja myrskyä. Sade jatkui perjantaihin klo yhteen saakka, jolloin lähdin kotoa. Ennen kahta aurinko jo räkitti pilvettömältä taivaalta, ja muurikkapannu lämpesi kaverin parvekkeella.

Koko sen ajan, kun me vedettiin partsilla lettuja, skumppaa ja calvadosta, paistoi aurinko. Jopa, kun lähdin bussilla kotiin, oli edelleen valoisaa ja kesäistä. Kun ehdin kotiin, taivas oli jo täynnä pilviä ja kohta satoi, kuten sataa edelleenkin.

Tajuatteko?! Me saatiin lettukesteihin se ainoa aurinkoinen siivu moneen päivään! Vaikka aika oli sovittu ennalta!

Säidenhaltia tai joku haluaa kannustaa meidän ystävyyttä :-D!

Tämä mies on nero

Siitä on vähintään kaksi, ehkä jopa kolme vuotta, kun ekaa kertaa mainitsin TukkaJukalle että pitäisi tehdä värihommia, jotta pääsisin eroon harmaiden juurikasvujen kotivärjäyksestä. No, ei edennyt hätäisesti. Eilisiltana sitten kävin, lopulta. 2h 40 min, ja maksoi noin puolet siitä mitä arvelin muistellen seinällä olevan hinnaston perusteella.

Tämä mies on nero

Tämä mies on nero

kirja

Mun tukka on silleen hankala, että siinä on iso alue selkeää vaaleanharmaata ja iso alue sekavaa muuta. Selitin Jukalle vain lopputulostoiveeni, sen päämäärän. Olin valmis ottamaan vastaan sen, että tukkaan tulee paljon harmaata. Ei tullutkaan (vielä)! Jukka, koska on fiksu ja ammattilainen, teki homman toisinpäin! Lopputulos on tehty raidoilla, mutta värissä on lähdetty siitä sekavasta puolikkaasta käsin, eikä siitä harmaasta. Nyt kun harmaat tai mitä vaan kasvaa, lisätään vaan raitoja niin juurikasvun/yleisvärin saa pysymään kurissa ja nuhteessa sillä.

Niin, ajatelkaa. Värin poisto, raidat, kevytväri, leikkaus – vähän päälle satanen. Olin pökrätä. Olin ihan valmis maksamaan kaksi ja puoli! Laitoin hiukan tippiä päälle kuitenkin. Harmitti kun ei ollut kässiä vitosta enempää.

(PS. Varmistui juuri äsken, että ei tullut kenkää tällä yt-kierroksella. Ympäriltä on tosin hävinnyt väkeä ihan liikaa. On vähän hankala ajatella, miten tästä nyt.)