Aurinko! Kevät! Siitepöly?

Aurinko paistaa edelleen, ei huono asia mielialan kannalta! Tänään kokeilin ekaa vamppikyytiä, kun kelataksi ei vienyt työterveysasemalle (kiinnostavia rajoituksia) eli nyt yksi sossun asiointikyyti käytetty. Mukavaa, tietysti. Kävin lekurissa, koska ikuiseksi muuttuneen nuhan lisäksi kurkussa tuntuu jotain. Ilmeisesti ei ole mitään muuta kuin uutta allergiaa jotain siitepölyjä kohtaan. En oo ikinä ollut allerginen siitoksille, mut ehkä nyt oon. Katotaan. Jos lääkkeet toimii, niin hyvä se. Alkaa kyllästyttää tää veren räkiminen.

Huomenna saan vieraita kisun synttäreille. Ihmiset = hyvä juttu. Edelleen mun syöminenkin sujuu paremmin ihmisseurassa, mutta sinnillä laitan aterian per päivä itelleni yksinäänkin. Ensi viikolla palaan töihin, ja sitten syödäänkin kollegojen kans. Pitäisi onnistua.

Mutta nyt ehkäpä päiväunet.

Mainokset

Helpotusta

Luulen elämäni tästä taas tasaantuvan. Tänä aamuna yllärinä kello soi vähän yli seiskan, ja hyvä niin sillä kissojen ja omat lääkkeet, safkat, mitä näitä onkin. Mutta sen jälkeen petiin ja unta kymppiin! Olen ällistynyt. En MUISTA milloin olisin nukkunut kympppiin! :-0 Antoi vähän outoa virettä päivän alkuun, kun olin suunnitellut että elokuviin 11 tai 12. Ei tietenkään.

Saikulla olen siis tämän viikon. Lähdin ajelemaan ratikalla, koska aurinko paistoi ihanasti. Kävin myös ostamassa uudet housut sillä painoa on tippunut. Ja huiveja, Cybershopista puoleen hintaan! Iltapäivällä tuli Turun kissatäti käymään, ja siitä onkin kissablogin puolella siivuja, sillä pikkuinen Zetorini täyttää tänään kolme vuotta.

Posti toi taas pinon sairaalalaskuja, mutta myös viralliset päätökset vamppitaksipalvelusta ja ohjeet palvelun käyttöön. Eli luojankiitos vihdoin pääsen ensi viikolla töihin HELPOSTI. Ensimmäistä kertaa vuosiin.

Tänään kyllä tunsin itseni supernaiseksi liikkuessani ratikalla ja käydessäni kaupoissa ihan kuin ihmiset. Mutta nyt kyllä jo uni alkaakin hipsiä silmiin… puoli kahdeksan… jep.

Ihme-Antell ja liikaa venakkoja

Eilen hierojalle mennessä ehdin pistäytä vartiksi viereiseen Antelliin. Vooo-uuu. Kerrankin lounasruokala, joka näyttää ravintolalta! Oli nätti! Sohvia, tapettia, taidetta, pinnatuoleja, erikoisempiakin valaisimia ja luonnonvaloa. Tykkäsin ja kehuin henkilökunnalle. Piti oikein kuviakin ottaa.

Yksi suunta – ovelle – jäi kuvaamatta. Jotenkin ei jaksa väsätä liikaa talvivaatteet päällä ja kengät jalassa. Tai sit on muuten vain laiska.

Ai niin, sitähän mun piti vielä ihmetellä. Millekähän ryssälistalle (uuuu epäkorrekti ilmaisu!) lien päätynyt? Itsenäisyyspäivänä soi ovikello, ja siellä oli pari naista. Ei ehtineet sanoa trastuita loppuun kun ovi lensi kiinni. Venäläisiä ovella itsenäisyyspäivänä – vähän helevetin huonosti laskettu lähestyminen. Nyt eilen toistui sama. Eri ihmiset, mutta sinne jäi kiinni pamahtaneen oven taakse leijumaan trastui tälläkin kertaa. Kummallakaan kerralla en kuullut niiden soittavan kenenkään muun ovikelloa. Vain mun. Okei, nimeni saattaa viitata itään, mutta vain niiden korvissa, jotka ei osaa venäjää. Ei se mikään venäläinen nimi ole. Ja jos olisi, ketkä perkeleet osaa tulla just mun oven taakse. Tulevatpa kolmannen kerran, niin vihdoin vois kiinnostaa sen verran että pääsis kiristämään tiedon sitä, miks ne mun ovella roikkuu.

Edit 21.3. Ehkä olen värväyslistalla? :-D

Valoistuu

Eile kleine ylläri! Olin ostanut lipun Raisan Häiriöön, joten Teatteri Jurkka napsi osoitteeni kai sit postituslistalle ja luukusta kolahti äsken Jurkan ohjelmisto. Onneksi katsoin enkä vaan linkaissut. Mysteerio Buffo! Nyt keväällä! Saarela ite! En pääse siitä ikinä irti! Olen ollut saman shown lumoissa vissiin yli 20 vuotta!

Sen verran ehdin huudella tästä tuolla muualla, että M tarttui toimeen ja osti meille huhtikuuhun liput. ROK. Itse varmaan mämmeröisin tässä vieläkin, mutta nyt on ainakin taattu lähtö :-D Kyl sen vielä kestää, en ole nähnyt Buffoa livenä kuin kerran.

Kelpoisa päivä muutenkin, sillä elokuviin alkaa taas tulla jotain katsottavaakin. Tänä viikonloppuna, jos suinkin jaksan, meinaan tsekata sekä All the moneyn että Wonderin. JA oheisohjelmistossa myös TukkaJukka! Olen kasvatellut taas tukun tummanharmaata näkyviin, niistä saapi hän tehdä vaaleat harmaat. Leikata ei. Nyt kasvaa taas.

Ooh. Huuh. Heti helpottaa kun on valoisaa ja kultturia pukkaa.

Muji käyty

Onneksi oon oppinut käyttämään taksia melko huolettomasti – päiväsaikaan varsinkin eihän se edes maksa mitään… Kun ei olis nimittäin eilispäivästäkään tullut mitään ilman taksia, sitä kun lähtee jostain Espoosta ja pitää olla kohtuuperäkkäin Kauppatorin laidalla ja Alppilassa, ni ei.

Mutta sinne Kauppatorin laidalle elikkäs Sofiankatu 4. Mujin poppi! Ja on meinaan isompi kuin Habitaressa, ehkä jopa 4x. Juuri eniten haluamaani eli silimiklasinpuhdistusliinoja ei tällä kertaa ollut (niitä ois voinut ostaa lahjaksikin kaikille, koska ne on tosi hyviä) mutta saihan tuonne rahusta menemään silti. Kissakin sai yhdestä pahvipaketista uuden tunnelin :)

Ooooo uusi tunneli!

Pieniä kosmetiikkatäyttöjä pari, hopeankiillotusrättejä koruja varten, ja pari ihan vain esineen vaihtoa eli uusi roskis kissanhiekalle ja uusi pakki työkalujen säilytykseen. Jos on jotain pitänyt joku viistoista vuotta, niin saa sen vaihtaa ihan vain jo vaihtelunhalusta, eix hä eix?

Tiedoksi: henkilökunta oli sitä mieltä, että Muji tulee Suomeen. Ei tiedetä milloin eikä minne, mutta ei ne huvikseen ole näitä poppeja pitäneet. Markkinatutkimusta takana ilman muuta.

– – –

Sitten myöhemmin, kun pöräytin taksilla kotiin Alppilasta, kuski unohti laittaa mittarin päälle. Tuli vielä odotettuakin halvemmaksi, hehe :-D

Harjun ja Vallilan seuduilla

Vallilan kirjasto oli ollut tosi fiksu ja järjestänyt kättelykatsomon valkokankaan eteen sekä pientä tarjoilua! Ihan piruuttaan lähdin katsomaan, koska yksinään katsominen nyt on vaan liian tuttua jo. Ja se oli kivaa! Lähdin kättelyjen ekan setin jälkeen kotiin, ja siihen mennessä yleisöä oli tullut jotain ehkä kolmekymmentä. Hyvä idea. Kaiken ikäisiä osallistui: mummoja, tenavia, nuoria, keskiäkäisiä. (Puvuista ei valitettavasti ole kovasti mitään sanottavaa.)

vallial

Ekat liukkaat ulkona. Onneksi oli piikit mukana, laitoin ne paluumatkalle. Paksuin toppatakkini on ihana: alle tarvitsee vain jotain pientä näin lämpimällä. Hihaton teeppari ja villatakki.

Itsenäisyyspäivä on ollut rauhallinen.

Voi kakkeli, vasta klo 23 muistin, että huomenna työpäivä. Saikku ei ollutkaan ikuinen! Yhyy. En oo yhtään valmistautunut. Mutta jospa saisi edes nukuttua tarprrksi, siinä ois hyvä alku.

Heti väsyttää

Heti aloin pinnata menoista, eli tänään en lähtenyt illalla pileisiin. Olisin ehtinyt, mutta iski päälle toi infoähkyahistus, niin en sitten saanut aikaan kävellä ulos ovesta. Kirjoittaminen helpottaa siihen. Kun itse tuottaa lisää tekstisaastetta, niin siinä on vähän niinku koston maku ja sehän sielua hykerryttää.

Mutta asiaan! Eilinen meni tosi hyvin. Kävelin aamulla Habitaressa kolme tuntia ja katoin kaiken. Kuvia on. Suosittelen, kiinnostavaa oli paljon! Mujissakin on käyty. Vein ostokset kotiin ja suuntasin Meikkuun. Sieltä menin suoraan sitten Kaapelin Valssaamoon, jossa oli kymmenen nuoren muotitaiteilijan tekosia. Kuvia on. Kuvat tulee Flickriin kunhan ehdin.

Illaksi mainittu tylsä osuus eli taloyhtiön hallitus. Ilmoitin siellä, että taidan väistää hallitushommat ensi vuonna (vaikka niistä saa rahaakin, mutta pienii ne rahat on kokousten tylsyyteen nähden). Myös toinen paljon napakampi ja tiedostavampi muija lähtee hallituksesta ensi vuodeksi, mutta sillä on ihan syy, koska muuttaa ulkomaille vuodeksi. Sääli.

– – – –

Nyt illalla oli kummallinen sippaaminen ja siitä toipuminen. Alkoi yhtäkkiä Kriminalistia kattoessa väsyttää niin että oli pakko mennä pitkälleen heti. Silmät kiinni ja toivottavasti unta palloon… mutku ei. Ensin pikku-ukko alkoi vinkua vaikka just oltiin leikitty puoli tuntia. Miu miu miu MIU MIUMIU! En välittänyt, koitin vaan vajota kun oli niin hyvät vajoamisfiilikset. Sit tyhmä kun olin, en ollut laittanut puhelimia äänettömälle ja olin jättänyt viimeisimmän lelun typykissan löydettäväksi, enkä ollut ottanut korvatulppia saati korvaläppiä, koska väsy iski niin yllättäen. Eli kun olin kymmenen minuuttia kuunnellut kaikkea tätä möykkää silmät kiinni ja sielu tutkan alapuolella, yhtäkkiä olin taas valmis aukaisemaan silmät ja olemaan hereillä. En ollut edes vajonnut kunnolla tasoille. Yleensä noin nopee virkistyminen kyllä vaatii sen, että olis käyty manalassa vaikkei unessa asti, mutta nyt en tosiaan ollut edes sukeltanut syvälle.

Eli (vain) itselle kiinnostava uusi kokemus. Noinkin helposti voi toipua isosta pikaväsystä.

Käsittämätön

Menin eilissäiltana piletykseen, jossa oli naulakossa takkeja sanotaan vähintään parisataa. Laitoin oman takin ja sontsan sinne myös, mutta pidin huivin kaulassa, koska se oli uusi ja kaunis enkä halunnut kenenkään pöllivän sitä edes vahingossa. Jossain vaiheeessa iltaa huivi lie kuitenkin soljunut poies, koska löysin sen lähtiessäni oman takkini luota. MITEN???! Koko talossa oli mulle noin kolme tuttua ihmistä, eikä niistä kukaan voinut tietää huivin ja mun tai takin ja huivin yhteyttä. MITEN huivi oli päätynyt oikean takin luo?! Elämän suuria arvoituksia, ei selviä ikinä.

No kuitenkin, tärkeimmän kaverin niistä piireistä tapasin, ja juttelin parin muun kans. Eniten olin odottanut ilmaista punkkua bändiä eli Ismo Alanko ja Kimmo Pohjonen. Niillä oli oma show, joka tosin kehittyi, mutta niin hitaasti, että mulle riitti 40 minuutin jälkeen.

Vasemmalla Pohjonen, oikealla Alanko

Yöstä tuli huono. Olis pitänyt muistaa juoda ne vesilasilliset vinkkulasillisten vieressä. Jalat kramppasi niin ettei mitään rajaa. Oon nukkunut ehkä 4 tuntia illasta aamuun. Sentään olin kotonakin jo ysiltä, mutta koko aamuyö meni kipujen kanssa pelleillessä. Nyt onneksi etäpäivää täällä kotona.

Indonesiaa, Afrikkaa

Henmetti, kun mulla on taas niin pahulaisen vähän rahaa! Olisi kiva selata nyt lomalla kunnolla nää eksommat ruokamestat, mutta homma saattaa kuivua ennen kuin ehtii vauhtiinkaan. No kuitenkin:

Maanantaina Hakaniemeen pop-uppasi indonesialainen Warung. Kävin testaamassa makuja matkalla natsipoistoon. Ei voi moittii. Jännä, miten yksioikoisia suomalaiset safkat on näihin verrattuna, ja silti nekin on tavallaan ihan hyviä. Tottumus? Oikeasti kyllä luulis, että jos saa vetää tällaisia herkkuja koko ikänsä, niin maksalaatikko ei ehkä sen jälkeen olisi ihan ruokaa.

Sitten, tänään. Kaveri oli niin monesti kehunut African Potsia, että pakko oli lähteä maistamaan, varsinkin kun se on tuossa lähellä Mäkelänkadulla. Kiva sisustus, kommunikointi sujuu suomeksi, hyvät safkat ja jälkkärit. Poitsu varoitti chutneyista: tulisia ovat. Otin silti mango chutneyy. Oli. Tulista. Eniten tykkäsin paistetuista banskuista ja jälkkärimunkeista. Makeaa tietysti kumpikin, mähän olen tämmönen sokerihiiru. Muissakin safkoissa oli makuja, mutta ei tulisuuteen asti. Vegeannos äärettömän helppo kerätä.

Siinä ihan Potsin lähellä on myös jokin libanonilainen. Sen haluan vielä tarkistaa, oli rahaa tai ei. Ja Sturenkadulla taitaa olla jokin egyptiläinen etiopialainen. Ja siinä lähellä venezuelalainen. No, hyppäämiseksihän tää menee, ei voi mitään.