Indonesiaa, Afrikkaa

Henmetti, kun mulla on taas niin pahulaisen vähän rahaa! Olisi kiva selata nyt lomalla kunnolla nää eksommat ruokamestat, mutta homma saattaa kuivua ennen kuin ehtii vauhtiinkaan. No kuitenkin:

Maanantaina Hakaniemeen pop-uppasi indonesialainen Warung. Kävin testaamassa makuja matkalla natsipoistoon. Ei voi moittii. Jännä, miten yksioikoisia suomalaiset safkat on näihin verrattuna, ja silti nekin on tavallaan ihan hyviä. Tottumus? Oikeasti kyllä luulis, että jos saa vetää tällaisia herkkuja koko ikänsä, niin maksalaatikko ei ehkä sen jälkeen olisi ihan ruokaa.

Sitten, tänään. Kaveri oli niin monesti kehunut African Potsia, että pakko oli lähteä maistamaan, varsinkin kun se on tuossa lähellä Mäkelänkadulla. Kiva sisustus, kommunikointi sujuu suomeksi, hyvät safkat ja jälkkärit. Poitsu varoitti chutneyista: tulisia ovat. Otin silti mango chutneyy. Oli. Tulista. Eniten tykkäsin paistetuista banskuista ja jälkkärimunkeista. Makeaa tietysti kumpikin, mähän olen tämmönen sokerihiiru. Muissakin safkoissa oli makuja, mutta ei tulisuuteen asti. Vegeannos äärettömän helppo kerätä.

Siinä ihan Potsin lähellä on myös jokin libanonilainen. Sen haluan vielä tarkistaa, oli rahaa tai ei. Ja Sturenkadulla taitaa olla jokin egyptiläinen etiopialainen. Ja siinä lähellä venezuelalainen. No, hyppäämiseksihän tää menee, ei voi mitään.

Puhdasta tulee

Kaltaiseni laiskankin on joskus taivuttava ja puhdistettava pyykkikone (ehkä parhaimmillaan kerran vuodessa). Tänään. Meinaan, koska edellisen, vuosi sitten tehdyn puhdistuksen jälkeen pyykin seasta löytyy edelleen sitä murua, joka tulee koneen sisältä jostain. Vähän ärsyttää se, musta muru valkoisten vaatteiden kaudella. Aikaahan siihen puhdistukseen menee, kun 95°C pörisee kahdesti läpi. Mutta irtoaa rutujakin. Suurimmat rummusta löytyneet irtopisteet on kuvan esittelemän kokoisia.

Mielestäni melko jööti

Seuraavaksi jännätään, mitenkä paljon hitusia lie tulossa vielä.

S-marketissa on ihania isoja koneita. Kävin eilen pesemässä siellä ison päiväpeitteen. Puoli tuntia, ohjelma ku ohjelma. Ei tarvii viedä muuta kuin rahaa ja pyykit, pesuaineet tulee automaag. Ihanaa! Olen melko varma, että lähipäivinä saattaisin mennä pesemään mun tyynyt sinne isolla koneella ja päälle vielä kuivausrumpalia. Meidän talossakin on pyykkitupa, mutta alan miettii sitä vasta kun tuo oma kone laukeaa.

Aurinkopäivä! Kävin vilkuilemassa Senaatintorilla ennen sambakulkueen lähtöä. Olin ajatellut pitkästä aikaa myös katsella kulkueen, mutta en sitten jaksanut jäädä odottelemaan. Kokemus nimittäin kertoo, että jos sanotaan että ne lähtee klo 15, niin ei. Todellakaan. Ne lähtee kunhan kerkeevät. Tepastelin sitten kulkueen reittiä, kattelin, siellä ois ollut vapaita istumapaikkojakin ja tunsin heikon hetken. Vaan ei, kotia kohti. Johan tuota ulkoilua taas riitti. Multa puuttuu se geeni ”aurinko paistaa, pakko olla ulkona!”. Tykkään valosta, mutta se tulee kotiin ikkunastakin.

Aikaa

Ajan kulumisen huomaa vaikuttavimmin siitä, kun se suloinen rimpula, alle kaksikymppinen angelface piti äsken ensimmäisen taidenäyttelynsä Helsingissä, ja nyt se on tukeva keski-ikäinen mies, joka väittelee tohtoriksi ensi viikolla.

Kyllä ei nyt aivo jaksa käsittää.

Ei oo fiktiokaan niinku ennen

Viikon elokuvasaldo:

pe Muodonmuutoksia (dokumentti)
la A United Kingdom (perustuu tositapahtumiin)
su The Eagle Huntress (dokumentti)
su Christine (perustuu tositapahtumiin)
to Lion (perustuu tositapahtumiin)
pe Jacques – elämä merellä (perustuu tositapahtumiin)
pe Hidden figures (perustuu tositapahtumiin)

Just ehdin sanoa noista dokkareista, mutta näköjään jo fiktiosaldokin perustuu tositapahtumiin. Ja tässä on ihan sattumoisin kerääntynyt viikon setti :-D

To-pe on muuten varsin hyvää tavaraa, noista voi mennä katsomaan minkä vaan, eikä pety.

Mikki merelle lähtenyt

Tuumasin tästä miekkarista ensin, että rajakkivajakkeja on vissiin paikalla kolme, kännissä*) ja yks niin tilhet, että kaverit joutuu raahaamaan sitä. No, rajakkeja oli sentään parikymmentä, poliisien ystävällisesti ympäröiminä. Isolla suulla meuhkattu ”puhdistus” ei näkynyt missään millään lailla, mutta niinhän nää näitten jutut aina menee. Kovasti on melua ja pahaa puhetta etukäteen, ja sitten kun katotaan, kuka oikeasti aikoo tehdä jotain, jotenkin homma vaan hajoaa. Ei synny. Aivopieruiset mämmikourat.

Poliiseja ei ollut ihan vähän. Ratsupoliisejakin kuusi, autoja en jaksanut edes laskea. Myös mellakkabussi ja muita oudomman näköisiä poliisiautoja. Tepastelin huudeilla kolmesta lähtien, koska samoilla nurkilla oli sporttikauppa (klenkkarit ja uudet salihanskat) ja neljältä tapaaminen elokuvan merkeissä. Ihan rauhallista pöpinää oli, kuten Hesarikin kertoo. Suomi ensin -ryhmän päässä oli kolmisenkymmentä ihmistä, turvapaikanhakijoiden päässä satoja. Välissä luistelijoita. (Jotenkin absurdi asetelma, nicht?)

Päivän leffana oli viittä tähteä joka paikassa tienannut Manchester by the Sea. Tuntui kestoaan lyhyemmältä, koska oli täyteläinen! Hemmetin hyvä rojekti, mutta ei silleen hollywoodilaisittain happy end. Vähän surullinen olo jäi, vaikka pienenpieni happy end oli havaittavissa. Päähenkilön elämä oli vaan niin hemmetin tiukasti ja pääsemättömästi surullisella vaihteella. Ei semmoisesta toivu.

Nyt ei ole vanhojen Hullujen päivien lippuja enää kuin yksi. Taaskaan en selvinnyt seuraaviin Hulluihin asti kymmenellä lipulla. Pitäisi jo uskoa!

Luettu: Simon Critchley: Bowie
Luen nyt: Lena Dunham: Sellainen tyttö

*) Uudempi informaatio kertoo, että niinpä olivatkin. Itse asiassa niin kännissä että muita rajakkejakin jo hävetti :-D

Toisenlainen

Erilainen päivä. Aleksi Bardy kävi kertomassa meille, millaista porukkaa elokuvan kuvauksissa on (toimenkuvat, valtasuhteet) ja toisaalta, miten käsikirjoitukset nykyään syntyy. Paljon elävän elämän esimerkkejä ja tarinoita! Hannan kuvaukset Suomessa jne… Tarkoituksena oli kai sujautella meille vinkkiä, miten erikoistunut organisaatio toimii yhteen, vaikka jokainen tekee omaa juttuaan ja on vastuussa siitä. Nautittiin kovasti sen puolitoista tuntia, ei tylsää hetkeä! Toisin kuin loppupäivnä… bodi sai tarpeekseen istumisesta kahvitunnin maissa, lähdin kotiin. Osaan mä työasioita hoitaa täälläkin, onhan mulla oikein virallinen etäpäivälupakin.

Nyt on ollut ihania aurinkopäiviä, peräti kolme yhtäkyytiä. Mutta yks juttu tuolla ulkona ärsyttää. En halua liikkua yhtään ilman piikkejä, jos on liukasta. Ja nythän tilanne on niin, että meillä kotona päin ja kaupungilla on paljon paljaita kuivia katuja. Mutta kun mennään työpaikan suuntaan, kadut muuttuu jääksi. Eniten ärsyttää näiden yhdistelmä tietenkin: ne sadan metrin mittaiset jäälämpäreet muuten kuivan jalkakäytävän keskellä. Eli yhtä ramppaamista ja miettimistä: piikit tänään vai ei? Missä laitan piikit, missä otan pois? TULIS JO KEVÄT.

Luomus

Kävin wanhan, ikiwanhan (voiko olla tuntenut ihmisen 46 vuotta? Voi.) kamun kanssa Luonnontieteellisessä museossa. Mun edellisestä käynnistä lie jotain kolkööt vuotta, eikä kamulla mee paljon paremmin. Vähän huitomiseksihan se meni, kun pääasia oli kuitenkin tavata toisiaan. Mutta kyllä luonto myös pysäytti moneen kertaan. Ne mammutit esimerkiksi, niitähän on tosiaan metsästetty. On vaan sen kokoisia, että porukalla on pitänyt mennä, yksinään ei moisille mahda kukaan. Kertakaikkiaan vaikuttavaa elukkaesiintymää.

Museokaupasta ei tiettykään päässyt ihan tyhjin käsin. Samalla muistuteltiin toisiamme, että jos on ylipäätään joululahjoja hankkiva ihminen, niin museokaupat. Niissä on roinaa, mutta myös laatukamaa, ja kaikki on hyvännäköistä. Ei huonoimpii mestoja.

Nämä ei sitten ole joulukuusenpalloja vaan akritarkkeja. Niinq jokainen varmaan tiesikin.

Nämä ei sitten ole joulukuusenpalloja vaan akritarkkeja. Niinq jokainen varmaan tiesikin.

kikkaret1

PS: Setä lippuluukulla päästi meidät sisään opiskelijahinnalla. Kaveri on 57, meikä 56. Karisma – kato sille ei vaan voi mitään!