Semmoista päivää ja tuommoista yötä

Jotain liikettä sentään. Eilen kävin katsomassa Vuosisadan naiset. Äh, niin turhaa. Päähän ei jäänyt mitään. Odotan niin kovasti, että Season Film Festival alkaisi! Mulla on jo kuusi lippua ostettuna, ja aion istua niin hemmetisti.

Olen ihmetellyt, käynkö mä jotenkin omituisiin aikoihin elokuvissa nykyään, kun joka paikassa on niin paljon ihmisiä, meneepä milloin vaan. Mutta joo tosiaan – Rex ja Maxim on poissa pelistä, ja Kino Engel samoin. Kyllähän ne ihmiset jonnekin valuu. Toisaalta Arabianrannassa näkee Sherylissä nykyään samat leffat kuin Finnkinolla, ja Kallioon on tullut tämä Riviera. Orion on eri genreä, siellä ei näe uusia leffoja juuri ollenkaan.

Mutta näitä pieniä korttelikinoja, niitä on 11 viimeisten laskujen mukaan. Toivottavasti asiakkaita riittää niihinkin, eikä vaan tukkimaan Finnkinon vessajonoja!

Tänään, jes, pitkästä aikaa Brunolle. Olen kadottanut tajun siitä, milloin siellä on kirppari ja milloin muuta, mutta nyt taas hokasin kirpparin. Kuten diljoona muutakin, lue: ruuhka. Ostin parit isot harmaasävyiset huivit eurolla kappale, koska niillä voi lämmitellä töissä tai kotona tai laittaa vaikka kissankoppaan, kun kulahtavat tarpeeksi.

Pestyinä jo.

Seuraavaksi sityyn. Etsin ihan yhtä tiettyä juttua lahjaksi ystävälle, mutta aika toivotonta. Löysin välttävän. Samoilla penkomisilla hommasin itselleni lisää paksuja ja ohuita sukkahousuja sekä *PIRHANA – TAAS HERÄTE!* yhdet sukat. Mulla on niiiiiin paljon sukkia, että loppuiäksi, mut en taas voinut olla ostamatta, koska kissakuosi ja mv!

– – –

Muuten elämäni on vaan täynnä syntiä: suklaata, pullaa ja capuccinoja. Jo alan kohta kaivata niitä aikoja, kun ei ollut ruokahalua. Meinaan, vaaka kyllä kertoo, mihin suuntaan numerot juoksee nyt. En ole ikinä tajunnut, miten ihmiset pitää painonsa normaalina. Multa se ei onnistu kuin sairaana tai köyhänä. – Yöt on myös melko persiistä, tai oli ennen kuin aloin tottua. Herään nimittäin toistakymmentä kertaa per yö, ihan lääkinnästä riippumatta. Eikä voi ottaa tabujakaan kovin isolla kädellä, koska pitää päästä ylös aamulla. Tässä nää kaksi ongelmakenttää – nukkuma-aika ja valveillaoloaika. Muuten ihan ookoo nääs.

– – –

Töissä on jotenkin ehkä kevyempää kuin muina keväinä. Tehtäviä on tullut lisää, mutta toisaalta vanhoja juttuja osaa tehdä nopsemmin. Lisäksi yksi softa osaa nykyään ennustaa samat, mitä meidän piti ennen kirjoittaa käsin, ja se nopeuttaa ja ilahduttaa ihan hemmetisti. Vielähän tässä on matkaa ennen kuin on viimeiset parit uunista ulos, mutta rohkeella mielellä olen sesongin suhteen nyt jo. Työkaverit on hyviä ja tuetaan toisiamme. Selvitään tästäkin keväästä!

Hamsterit ja pihtarit

Mua niin kiukuttaa pari ihmistyyppiä.

HAMSTERI Kaikki pitää saada, koska sitä voi vielä tarvita. Varsinkin jos joku tarjoaa ilmaiseksi jotain, se on saatava vaikkei sille olisi käyttöä eikä paikkaa. Nää on tietysti silleen käteviä roskiksia, että ne ottaa vaikka rikkinäisen leivänpaahtimen, koska se on esine. Yksi asuntoja omistava hamsteri nähtiin justiinsa Hurstin leipäjonossa, köyhä parka saatana sekin. Hamsterien hyllyt ja kaapit on tietenkin täynnä kaikkea tarpeetonta, koska se niinku vissiin lisää turvallisuudentunnetta tms.

PIHTARI Hamsterin kehittynyt muoto. Ei anna mitään hyväntekeväisyyteen, ei eläimille, ei ihmisille, ei joulupatoihin, koska jokainen oma esine on niin vitun tarpeellinen, että ei vaan voi.

Mua harmittaa, että tunnen tällaisen pariskunnan. Harmittaa mm. sitä kautta, että ei he multa mitään pihtaa. Aina kun tarviin kyytiä tai jotain, järjestyy kyllä. Mutta se loputon kaikessa muussa pihtaaminen – kun sitä kattoo, niin kyllä vaan kuluttaa hermoja. ARGH! Ruokakaupan kuitit säästetään. Herra ja rouva tilaa Hesarin puoliksi. Tavaraa on KOLME talollista, mutta ei mitään Pelastusarmeijan joulupataan, ei vaan pysty.

Mitä näistä – ja muista vastaavista – nyt pitäis muka ajatella? Sekaisinhan nuo on.

Rakas WhatsApp

Tää on kyllä niin hankalaa :-( WhatsApp, tuo softista kätevin, katoaa nyt sitten lopuistakin puhelimista ajan mittaan: http://www.iltasanomat.fi/taloussanomat/art-2000004892596.html. En jaksa tykätä yhtään. Onneksi uudemmat Androidit on vielä turvassa jokusen vuoden, nyt W häippäsee vasta vuoden 2010 Androideista. Tämä siis siihen nähden, että ite satuin ostamaan tuon Samsungin äsken.

Luomus

Kävin wanhan, ikiwanhan (voiko olla tuntenut ihmisen 46 vuotta? Voi.) kamun kanssa Luonnontieteellisessä museossa. Mun edellisestä käynnistä lie jotain kolkööt vuotta, eikä kamulla mee paljon paremmin. Vähän huitomiseksihan se meni, kun pääasia oli kuitenkin tavata toisiaan. Mutta kyllä luonto myös pysäytti moneen kertaan. Ne mammutit esimerkiksi, niitähän on tosiaan metsästetty. On vaan sen kokoisia, että porukalla on pitänyt mennä, yksinään ei moisille mahda kukaan. Kertakaikkiaan vaikuttavaa elukkaesiintymää.

Museokaupasta ei tiettykään päässyt ihan tyhjin käsin. Samalla muistuteltiin toisiamme, että jos on ylipäätään joululahjoja hankkiva ihminen, niin museokaupat. Niissä on roinaa, mutta myös laatukamaa, ja kaikki on hyvännäköistä. Ei huonoimpii mestoja.

Nämä ei sitten ole joulukuusenpalloja vaan akritarkkeja. Niinq jokainen varmaan tiesikin.

Nämä ei sitten ole joulukuusenpalloja vaan akritarkkeja. Niinq jokainen varmaan tiesikin.

kikkaret1

PS: Setä lippuluukulla päästi meidät sisään opiskelijahinnalla. Kaveri on 57, meikä 56. Karisma – kato sille ei vaan voi mitään!

Täydennysosa

Retkilläni jossain tuolla Kiseleffin tienoin löysin täydennysosan aiemmin esiteltyyn kissamuottihimmeliin. Varmaa havaintoa ei ole, onko ötökkä kissa vai pöllö, mutta voin sopia nyt keskenäni, että se on kissa. Lasia, sininen.

himmeli1

himmeli2

Sadepäivä. Hyödynsin käymällä Funky Ladyssa hakemassa parit tsissiliivit. Niiden sovittelu on aina enemmän vähemmän hanurista, joten paree ottaa tällainen hetki, kun monet muut ei viitsi lähteä liikkeelle, ja kun itsellä on rajattomasti aikaa. Löytyi nopsaan! Homma hoidettu taas joksikin aikaa.

Kotosalla

Katossa on jonkin aikaa riippunut tällainen yhdeksänkoukkuinen kissapiparimuottikokoelma – tuulikello, mikä lie… Yksi koukku on uinunut kissattomana kuukausitolkulla, kunnes viimein kamun kanssa jännäkaupasta löytyi se viimeinen erilainen kissa! Koska kuka sitä nyt samanlaisia. Nyt on yhdeksän erilaista, ja tuntuu kuin olisi saanut jotain valmiiksi.

kissatkatossa

Kesä kuluu löpsötellen. Mietin just äsken jamaikalaisessa lounastaessani, että miks ylipäätään pitäisi matkustaa, kun kotiluolan läheltä löytyy äkkiä laskien suomalaisen ja street foodin lisäksi venäläistä, kiinalaista, thaikkua, japanilaista, jamaikalaista, kreolia, istkua ja varmaan jotain muitakin ruokia mitä ei nyt tuu mieleen. Lisäksi tietysti hyvää kasvisruokaa.

Sain vihdoin valmiiksi trad kesäloma-ajatuksen eli keräsin turhia vaatteita ja muita kamoja kirpparille. En jaksa varata pöytää ja myydä, joten vein kahdesta pahasta Fidalle. Mieluummin jeesukset kuin UFFan veivarit.

Kiertely jatkuu

Olinkin fiksu ja laitoin heti aamulla myös nilkkatuet. Näillä pitäis selvitä päivän läpi.

Ensin Korjaamolle designmyyjäisiin. Pitkästä aikaa uusiakin myyjiä ja uusia tuotteita. Tavallisesti aina ne samat – tämä käänne ilahdutti. Jopa ostin. Kissa-aiheisen riipuksen, mikä yllätys.

meow

Korjaamolla oli brunssi, joten sitä rataa. Hinnakas, mutta myös runsas. Ei tarvi enää tänään syödä. Lautasista selvittyä löysin hiljaisesta nurkasta nojatuolin ja asettauduin tunniksi lukemaan Tuomas Vimman Helsinki 12, joka on pääpiirteissään kuin Happotesti, mutta rahalla ja merkkivaatteilla paalutettuna. Koko kirja on melkoinen vitsi – itkettäisi toki huolella totisempaa vegaania varsinkin päähenkilön siskon vaatetuksen ja kokkauksen kohdalla. Melkoista menoa kaikkiaan :-D

Korjaamolla oli myös avajaiset. Pihalla oli pennuille jänniä eläimiä, kuten lammas, vuohi, kanoja. Myös poniratsastukseen pitkät jonot. Eli siis suomeksi, porukkaa ei ollut ihan vähän.

Korjaamo on kiva paikka. Pitäisi muistaa käydä useammin!

Jokin juoksutapahtuma on taas sotkenut ratikoiden reitit ja aikataulut, joten kotiinpaluu sujui kierteellä. Jalat on kuitenkin edelleen hyvässä kunnossa, joten on ilo valmistautua viikonlopun viimeiseen etappiin: hyvin vanhan nettitutun uudelleentapaamiseen kohtsillään oluttuopposen merkeissä. On varmaan ainakin 15 vuotta kun ollaan viimeksi nähty. Tammikuussa hokasin, että mehän ollaan töissä samassa firmassa, ja siitä lähtien sitten on yritetty saada tapaamista aikaan. Nyt se sitten onnistuu! Aurinkoa, terassi. Kannatti odottaa.