Duunionnellisuutta, vaihteeksi

Olen kai sitten semmoinen suorittajaihminen. Olen tänään ollut lähes onnellinen, kun tein töitä ihan työpaikalla klo 10-16.15. Koko ajan riitti hommaa. Työhuonekaveri oli taas toisessa kaupungissa, eikä paikalla ollut juuri muitakaan, koska kakrujen hiihtoloma. Mutta yksinäisyys ei yhtään puraissut vaikka alunperin niin luulin! Olen saanut aikaan pal-jon tänään. Nää kevään kolme isoa projektia – yhden dedis oli perjantaina, joten nyt vain tarkistin ja pistin eteenpäin, sekä aloitin projekti kakkosen samantien.

Onks teille tuttu kelleen Mikkisoftan Teams? Se on mun uusin ihastus. Voi kun saisin kaikki työkamut käyttämään sitä! Nyt mulla on kahden lähikollegan kanssa duunijutteluryhmä, joka on parhaiten elossa. Nuo muut nuivailee ”ei nyt taaaaas jotain uutta alustaa yhyy yhyy”. Pitäis vaan aina muistaa täräyttää Teams heti aamusta auki niin kestää menossa mukana vaik kotonakin. Tai no, kai sen aukeamisen voi säätää. Nyt pitäis vaan muistaa, mistä.

Mainokset

Valoistuu

Eile kleine ylläri! Olin ostanut lipun Raisan Häiriöön, joten Teatteri Jurkka napsi osoitteeni kai sit postituslistalle ja luukusta kolahti äsken Jurkan ohjelmisto. Onneksi katsoin enkä vaan linkaissut. Mysteerio Buffo! Nyt keväällä! Saarela ite! En pääse siitä ikinä irti! Olen ollut saman shown lumoissa vissiin yli 20 vuotta!

Sen verran ehdin huudella tästä tuolla muualla, että M tarttui toimeen ja osti meille huhtikuuhun liput. ROK. Itse varmaan mämmeröisin tässä vieläkin, mutta nyt on ainakin taattu lähtö :-D Kyl sen vielä kestää, en ole nähnyt Buffoa livenä kuin kerran.

Kelpoisa päivä muutenkin, sillä elokuviin alkaa taas tulla jotain katsottavaakin. Tänä viikonloppuna, jos suinkin jaksan, meinaan tsekata sekä All the moneyn että Wonderin. JA oheisohjelmistossa myös TukkaJukka! Olen kasvatellut taas tukun tummanharmaata näkyviin, niistä saapi hän tehdä vaaleat harmaat. Leikata ei. Nyt kasvaa taas.

Ooh. Huuh. Heti helpottaa kun on valoisaa ja kultturia pukkaa.

Ylläri nurkan takaa

Oikeasti olisin jo nukkumassa, mutta venaan avaimen hakijaa.

Niin, semmoinen tarina tästä päivästä että… M:n piti tulla meille, mut ei päässytkään. Jaa, no sit varmaan jotain muuta. Pööpöilin puoli päivää täällä kotona (esim. jouduin toteamaan, että jos 57-v. ihminen on kaksi päivää venyttelemättä, efekti on sama kuin ei olisi venytellyt ikinä, eli aivan jumissa) ja lähdin sitten käymään toista ja viimeistä kertaa Mujissa ennen kuin se sulkee 10.1.

Ni kato perkele, siellä törmäsin ihmiseen, jonka olen tuntenut koko ikäni, mutta jonka kanssa on ollut täs taas pitkä tauko (eikä ensimmäinen. Liian pitkään tunteneita ihmisiä ei aina jaksa.). Hyvin se juttu siitä lähti liikkeelle, kateltiin kamoja ja mentiin sitten kahville päivittämään vuosien tapahtumat, hulluudet ja syövät ja kuolemat ja työt ja työttömyydet ja muu sälä. Lopuksi käveltiin hiukka ja vaihdettiin tuoreet puhelinnumerot.

Se teki tään jo toisen kerran. Siis että ei olla nähty vuosiin, ja sitten se vaan syöksyy hymyillen nurkan takaa.

En mä nyt mitenkään hirveän innoissani ole tästä, mutta. Äh. No, katellaan.

Suoraan sydämestä

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Ylellisesti vietin taas synttäreitä sunnuntaina. Syndet pari kertaa viikossa kiva, ookoo? Ei vaan, oikeasti olen niin onnellinen siitä, että sain tehdä just nuo asiat just noiden ihmisten kanssa. Ensin konsertti, jossa soitti siskontyttöni miehen J:n bändi, alle puolen kilometrin päässä kotoa. Helppo etäisyys siis! Mukana viisi ikivanhaa ystävää plus hetken aikaa myös siskontyttö O. Istuimme heti lavan edessä, joten näkymissä ja kuulumisissa ei valittamista. Pöydälle ilmaantui skumppapönttö ja karkkia. Eväissä ei valittamista!

Baari oli samassa rakennuksessa, oltiin jotakuinkin ainoat asiakkaat konsertin jälkeen. Pientä drinksua ja paljon puhetta ja naurua. Yhteistä! Juuri sitä, mitä ihmisellä pitäis olla jokatoinen ilta eikä jokatoinen vuosi! Olin ja olen niin onnellinen.

Ilta on jo poikimassa uutta, glögitapaaminen marraskuussa. Sama porukka plus pari uutta.

Joskus asiat vaan menee niin hyvin ettei jaksa tajutakaan.

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Herää semmoinen epäilys, että

Taannoinen bloggaajakorttini lemmikkimessuille tai mikä se nyt olikaan saattoi avata jonkinlaisen hanan. Koska en millään tajua, miksi muuten olisin saanut kutsun Habitaren avajaisiin, tai nyt myös I love me -messuille.

Olisiko vielä tulossa lippu kirjamessuillekin? Sitä vähän kyselin jo twitterissäkin, notta jos kellä on ylimääräistä lippua, niin voisin tykätä.

I love me oli kyllä hieno ylläri, koska oikeasti saattaa moinen kiinnostaa. Samana viikonloppuna on myös kaksi muuta kiinnostavaa juttua lauantaina: palomieskalenterin julkkarit Apollossa (alkaa 22 eli in real life mie olen nukkumassa jo) ja DJ Bunuelin käytännössä melkein koko päivän kestävät nelikymppiset Kulttuuritalolla. Enhän mä kumpaankaan noista mene, mutta mieluusti näkisin itseni ihmisenä joka menis kumpaankin (Cheers, Sweetie!).

Sen sijaan lauantaina ostan pienen kakun ja kutsun Ässät kahveelle ip.

– – –

PS. tänään Aleksis Kiven päivänä 15 vuotta sitten ostin ekan oman asuntoni, Aleksis Kiven kadulta :-D

Kulkemisia

Muistatteko, viime vuonna kävin sukuloimassa siskontyttöni kotona? Tänä vuonna tein saman. Mun tavallinen tahti nähdä harvoja verisukulaisia on ehkä kerran 20 vuodessa, ja nyt sitten jestas joka vuosi. Mitä tästä vielä tulee?

Huomasin myös, että nyt on sukua kai nähty jo alustavasti tarpeeksi, koska enää en mielessäni hämmästellyt koko aikaa O:ta tuijotellen ”miten jollain voi olla ihan samanlainen yläkroppa kuin mulla?!” ”miten jollain voi olla ihan samanlaiset käsivarret kuin mulla?!”.

No kuitenkin, nyt oli koko porukka siellä eli emäntäiseni O, mies J ja tenavat V ja U. Illemmalla lähdettiin moikkaamaan lammashaan asukkeja. MÄÄ! MÄÄ! Pukkasi once in a lifetime -kokemuksen siis. Jolloinka tuumasin, että antaapa kameran laulaa sitten. (Arktinen suojavarustus on punkkien ja pistävien hytyjen varalta.)

Jollain on silkkinen nenu
Sylilammas

Hyvin ystävällisiä elukaisia on he! Ei tarvinnut yhtään edes lammaskuiskailla, kun syliin riensivät ihan muuten vaan huvikseen. Tykkäsin!

– – – –

Eilen sitten toisenlaista. En ollut käynyt Fashion Centerin ysmyssä kai kymmeneen vuoteen. Muistan silloin ostaneeni kissablogissa kuuluisaksi nousseen harmaan viltin, ja yhden häiriintyneen paidan, josta luovuin pari vuotta sitten. Tällä kertaa mukana Naukulan mamma, jonka kanssa jatkoimme myös etsimään toista ysmyä Vehkalan suunnalta. (Se olisi ollut se harmaa kuutio keskellä ei-mitään, mainitsin sen taannoin täällä.) Ei onnistunut aukioloaikaan se, mutta ei harmittanut. Ekasta ysmystä kahdet merinovillasukat, kahdet hanskat ja kolme huivia. Yhtä paitaa – jälleen mallia melko härö – kokeilin, mutta siinä ikävästi sauma kulki just persiin eli leveimmän kohdan kohdalla. Ei ikinä hyvä idea. Mutta siinä olisi sopinut koko S! Mieltämyllertävää normaalisti XL:ää käyttävälle! Nuilla taisi olla ihan omat taulukot…

– – – –

Tänään sitten K:n kanssa silmäämään elokuva, jota ollaan odotettu pari vuotta: Kingsmanin jatko-osa. Eka osa oli huima nautinto meikäläisten makuun, mutta tää kakkonen pelottaa hiukan mm. siinä mielessä, että tässä herätetään henkiin tyyppi, joka täysin varmasti kuoli ykkösessä. Se on aina ärsyttävää. Mutta katsottavahan tää on, ei pääse yli ei ympäri.

Tässä seuraavat elokuvasi, ole hyvä, suosittelen

Menin sitten katsomaan Aronofskyn mother!in (kauhu, draama). Hymyilin koko leffan läpi – ensin siksi, että olin epäröinyt mennä katsomaan, koska jotkut arvostelut kertoivat pressinäytöksestä lähteneen porukkaa kuin Valkoisesta talosta, ja silti veikkasin oikein ja menin. JES! Ja loppupuolella siksi, että pahuus ja ahdistus yltyi suorastaan koomiseksi. Ei sitä ehkä oltu sellaiseksi tarkoitettu, mutta oli niin hyvä fiilis, että melkein nauratti. Vuoden paras leffa! Mitä tämä edes tekee Finnkinolla? Tämän olisi pitänyt olla R&A:ssa! Eiku Night Visionsissa tietenkin!

Suupielet kiertyy ylöspäin vieläkin. Ei yhtään lateksihirviötä tai muuta spuukia, kaikki hirviöt oli ihmisiä! (Okei, pieni yliluonnollinen siivu oli menossa mukana. Pieni.) Ihmisethän ne yleensäottaen pahimpia hirviöitä onkin, niin että ei mitään uutta siinä. Tässä niiden hirviömäisyydellä on niin kovin taitava ja hyvin rakennettu nousu ja varsinkin huipennus. Aijai.

Miten joku voi moittia tätä leffaa mitenkään? Multa ei irtoa yhtään negatiivista ajatusta. Täydellinen lajissaan. Melkein mieli tekisi kirjoittaa tästä ihan oikea arvostelu, koska WOOOOOOOHOOOOOO! mutta en viiti, kun ei siitä makseta.

Ruusuja: https://muropaketti.com/elokuvat/arvostelu-jennifer-lawrencen-ja-darren-aronofskyn-mother-vuoden-sairain-ja-tarkein-elokuva/

Ruusuja: http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005367702.html

Risuja: http://www.film-o-holic.com/arvostelut/mother/

Risuja: http://www.episodi.fi/elokuvat/mother/

– – –

Sitten vinkki ihan toisenlaisesta, mutta vilkaisun kestävästä leffasta: The Big Sick (draama, komedia) tulee Finnkinolle ensi perjantaina. Raaraassa näin sen eilen. Tästäkin jää hyvä mieli, mutta täs ei tapeta ketään eikä ole ahdistavia elementtejä juurikaan, vaikka päähenksun tyttöystävä makaa suurimman osan aikaa koomassa. Suosittelen katsomaan, hus menkääs jo!

Hyvä tapaaminen

Multa oli mennyt välit yhteen ihmiseen seitsemän vuotta sitten. Omasta tahdostani, koska musta se ihminen oli kohdellut mua väärin. Aikojen kuluessa mua on tietenkin ruvennut harmittamaan moinen, mutta en ole miettinyt korjausliikettä.

Nyt leffateatterin aulassa näin sen ihmisen. Menin sen luo, ja se halasi mua. Sanoin, että olen helevetin pahoillani siitä että olen ollut sellainen daiju ja ihan mun vika ettei olla nähty moneen vuoteen ja että on ollut ikävä. Ei me ehditty jutella ehkä viittäkään minuuttia, koska oltiin menossa eri leffoja kattomaan, mutta tämä tapaaminen oli hyvä. Paljon parempi kuin se, että olis sovittu johonkin baariin, että puhutaanpa vanhat asiat pois. Tämä eteni spontaanisti ja nopsaan, koska tiedettiin ettei aikaa ole loputtomiin, kun leffat kerta alkaa (ja R&A:ssa ei ole mainoksia).

Huh, tulihan siitä jokin pieni helpotuksen tunne. Kaikki menneet ystävyydet tavallaan hiertää takaraivossa, ei niille vaan tule tehtyä mitään. Enkä kaikkia edes halua korjata enkä saada takaisin, siellä on isompiakin syitä, miksi jokin toinen ystävyys on mennyt rikki. Mutta tästä tämänkertaisesta oli lähtenyt painoa pois vuosien mittaan, ei ollut vaikea mennä luo ja halata.

Pihajuhla

Talon ensimmäiset pihabileet järkätty ja juhlittu! Ihmisiä tuli puolet vähemmän kuin oli varattu ruokaa ja drinksua, mutta ei se mitään. Talon ainoa lapsi kävi, ja latvialaisperhe, ja uusiseelantilainen komistus. Muiden muassa. Meni kansainväliseksi siis heti kärkeen. Ruokaa ja juomaan riitti loputtomiin. Juuri sopivasti neljä tuntia istuttuamme alkoi tulla tietoa ukkosmyrskyn saapumisesta Kirkkonummelle, joten kasattiin nopsaan kamat sateelta suojaan ja tasan seiskalta alkoi sade. Ehdittiin!

Ukkosmyrskyn ennakkomainonta oli kova, mutta kovin lievää menoa sitten kuitenkin. Ei edes kunnolla jyrissyt. Puita kaatui, mutta niinhän niitä aina. Muistan kyllä lapsuudesta paljon riehakkaampia myrskyjä ja ukkosia – kunnon pauketta!

Nyt ollaan jo aika paljon korjattu kaikkee pois pihalta, mutta vielä olis hiukan pöytien kantelua jne. Viinit ja loput kaljat varmaan jaetaan hallituksen kesken.

Kaikki oli ihan innoissaan, että ekat pileet jee, ensi vuonna järkätään heti toiset! Musta ei nyt niin kauheesti olisi väliksi. Mehän siinä tehdään kaikki työt, ja silti ihmisiä ei tullut kuin parikymmentä. Sitä ylimääräisen safkan määrää…

Kunnostushommelit jatkuu

Enimmäkseen vain kesäaikana kunnossapitoa

Tää menee nyt ihan mahottomaksi. Olen pessyt kaikki seinät paitsi keittiö ja kylppäri odottaa vielä (koska niitä on pesty muulloinkin). En tietenkään siirtänyt kirjahyllyä, höh! Mutta muuten – kaikki helpot raivasin tieltä pois. Näyttää siltä, että voin venyttää seinien maalausta vielä vuosia. Värimalliliuskoja on kylläkin hankittu, mutta kun nää omat värit miellyttää eniten, niin mitä täs pakkostailaamaan. Varsinkin kun kuulin, että Matti on pitkällä saikulla polvileikkauksen takia. En mä itse näitä seiniä enää maalaa, liian huonot jalat ja liian vanha ihminen. Vaan ei se Matti paljon nuorempi sekään. (Mutta sillä on poitsu kasvamassa!)

Lisäksi olen maalannut täällä kotona kaksi kohdetta, jotka on odottaneet vuo-si-a. Toinen on odottanut vuodesta 2004, melkein ihmisiän siis. Mutta nyt nekin on sudittu. POWER.

Nyt pitäis loppulomaksi vielä keksiä juttu tai pari.

Onko teillä muuten käytössä semmoisia talokirjoja tai kotikirjoja, joihin kirjaatte aina jos on ollut joku remppa tai vaikka isompi siivous? Mulla on ollut siitä lähtein kun ostin tään oman. Sieltä on helppo tarkistaa, joko kannattaisi pestä lattia tai siivota lattiakaivo :-] Nehän on liian vaikeita lähes mahdottomia nähdä silmällä livenä. Reh reh reh!