Vihdoin vähän viileämpää

Kyllä sitä joka päiväksi järjestyy edes jotain, vaikka ei aamulla olisi tietoa mistään. Toissailtana kävin Solmu-baarissa terdellä. Oli leppoisaa ilta-auringossa. Join kaksi alkoholitonta sidukkaa, nautin ja lähdin kotiin nukkumaan. Tuumasin, että tätä pitää harrastaa toistekin.

Eilen aloitin aamusta verikokeella Kampissa ja onneksi sain päähäni lähteä sieltä kirjastoon – eka kerta kevään jälkeen. Tänään nimittäin tuli SADE ♥ ja ukkostakin on luvassa, joten ihan kiva että mulla on seitsemän uutta kirjaa täällä. Mikä ajoitus!

Päivällä R kysyi, huvittaisiko ajaa asioille Vantaalle, ja tottakai mua huvittaa istua auton kyydissä. Eli tästäkin tuli ohjelmanumero vaikka en ollut suunnitellut. Elämä toimittaa.

Illalla menin Dönerin terdelle juomaan limsaa ja sieltä lähtiessä yhytin kaverini Raision, joka on mm. stand-up -koomikko. Olin miettinyt Brunolle lähtöä, ja koska Raisio oli menossa sinne, lähdin mukaan. Ilmaista stand-uppia terassilla. Jaksoin ekan tunnin ihan hyvin. Huomaan, että (todennäköisesti) pillerit leikkaa nauruhaluja, vaikka esiintyjä olisi kuinka hyvä. Tai ehkä olen vain hiukan kyllästynyt, stand-uppia on niin paljon nyt. No kuitenkin, lähdin ysiltä kotiin.

Ja siitäpä sitten… Petissä uskottelin itselleni, että haluankin nukkua lämpimässä (kotona 30,3 astetta), kylmässä en saisi untakaan. Jepjep, häiläsin unen ja valveen välillä kolmeen ja sitten käynnistin tuulettimen. Sain nukuttua pari tuntia, sitten jo paleli. Lakana päälle. Kissat tuli sanomaan että on aamu. Eikä ole, kello on puoli kuusi! Mutta tässä sitä istutaan postaamassa. Yö oli tosi repaleinen siis, mutta ONNEKSI satoi ja viileni hiukan.

Siis sateinen päivä aukeamassa. Kirjojen kimppuun! Ekan luin jo eilen.

Mainokset

Lojuutus

Tämän päivän osalta projektit jäi vähiin. Enimmäkseen lojunut vaan. Pyysin yhtä tuttuu miestä hetkeksi drinksulle johonkin aikaan illasta, koska hänellä on huomenna synttäri. Ei oo ollenkaan sanottu, että se on edes Hgissä. Suurien festarien stage manager ja silleen.

Katsaus e-kontaktin miestarjontaan 45-60 v. Uusimaa Helsinki. Hirveitä kuvia. Jumalauta eikö ne tajua, että siitä kuvasta kaikki lähtee!? Ihme suhruja, tietenkin selfietä tai osia jostain isommasta kuvasta. Aurinkolasit. Epäselvää kaikki. Sitten henkiset kyvyt kuten varsinkin kirjoittaminen. Niihin rastiruutuun-kysymyksiin ne osaa vastata, mutta sitten kun pitäisi kirjoittaa millainen on ite ja mitä hakee, niin saatana. Sitä sotkun määrää! Edes pilkkujen ja sanavälien suhdetta ei pysty pitämään kurissa (pilkutus,siis näin ilman väliä,näin), saati että osaisi laittaa isot kirjaimet paikoilleen. Sisällöistä pahimpia on luettelot, mutta ei niissä muissakaan teksteissä ole ihan simona kehumista.

Miten mä voisin edes löytää tuolta jotain? Se yks, kenet tapasin. Sen kanssa vaihdettiin parit mailit sen jälkeen ja päättelin, että se on liian perässävedettävä, vaikka muuten monta kriteeriä täyttikin. Ja mä en ala seremoniamestariksi tai ketään kiskomaan. Siirretään unohduksen suohon, sinne uppoaa kaikenlaista. Plop, noin. Sinne meni.

No, olen maksanut kuukaudesta, joten käyn kattomassa kuukauden ajan. Vaikka nyt jo kyllästyttää ne naamat.

Lonna sitten

Nyt on aito huh-hellepäivä!

Lonna on se pieni saari varttitunnin laivamatkan (7e) päässä Helsingin keskustasta. Tänä viikonloppuna siellä oli joogaretriitti (nuo porukat rivissä rantakalliolla), josta tiesin, mutta en uskonut sen esim. valtaavan raflaa tms. No, eipä nuista haittaa ollut.

Käytiin katsomassa ravintolan lista, mutta seurani R halusi mieluummin vohvelimestaan alakertaan. Söin niin paljon kuin napa veti eli sekä suolaisen että makean. On tullut nimittäin pari viimest päivää vedettyä lähinnä marjoja ja hedelmiä, oli kiva saada jotain jauhoista tehtyä. Ja sitten oli muuten masu täysi.

Vain Suomen Jäätelön jätskejä. Kiva kun suositaan pientä tuottajaa! Toinen pieni, jota olen nähnyt viime aikoina parissakin paikassa: Ägräs. Niiden panimo on Fiskarsissa, ja tuotetta näytti olevan Lonnassakin.

Äkkiä on se saari kävelty ympäri. Uimaankin olisi näköjään päässyt. Hirveä määrä porukkaa liikenteessä joka paikassa: laivalla, torilla, sityssä. Kiva päästä kotiin introvertteilemaan taas. Huomenna pitäisi päästä jonnekin käyttämään tuota aurinkosuojavoidetta, kun tuli ostettua aika railakas tuubi. Ehkä oma puisto, ehkä Uunisaari.

Fiskars

Aamulla kävin jalkahoitajalla, jolta sain paljon hyviä neuvoja ja halauksen. Olin käynyt siellä varmaan puoli vuotta sitten viimeksi, ja silti hän muisti kaikki mun jutut! Mieletön tyyppi. Utsin erittäin salaisesti ja varovasti, onko hän vapailla markkinoilla, mutta ei oo. Sen sijaan hän neuvoi mullekin, mistä niitä ukkoja saattaisi löytää.

Jatkettiin parin kamun kanssa sieltä suoraan Fiskarsiin. Olen käynyt aikoja sitten siellä, ehkä jopa kaksi kertaa. Viehko paikka. Kahvila toisensa jälkeen. Ei käyty missään näyttelyissä, lähinnä fiilisteltiin, käveltiin, syötiin.

Jotenkin keskiruumis ilmoittaa, että nyt riittää autokyydit vähäksi aikaa. On semmoinen tukkoinen olo, liikaa istumista liikkuvassa härvelissä. Paitsi torstaina taitaa olla ohjelmassa risteily, mutta sehän onkin taas eri juttu.

Kelpoisa perjantai

Käytiin K:n kanssa katsomassa Hereditary. Naurettavaa kyllä, en uskaltanut lähteä katsomaan yksin, koska leffaa oli kehuttu niin sairaan kauhistuttavaksi ja viisi tähteä ja jada-jada. Ei ollut viiden tähden paketti. Ehkä kolme ja puoli. Yksi ikävä piirre leffassa oli, että musiikki oli heti alusta ”pahanenteistä”, joten miten siitä kasvatat jännitystä enää. Myös ihan neutraalien kohtausten taustalla oli samantyyppiset musat. Ei vakuuttanut.

(Sivujuonne: leffa alkoi ilman tekstejä. Ei montaakaan haitannut. Viidentoista minuutin kohdalla joltain paloi käpy ja kävi sanomassa henkilökunnalle. Leffa tietysti keskeytettiin ja siinä tuli kaikkiaan kymmenisen minuuttia taukoa, kun kone buutattiin ja kelattiin samaan kohtaan mihin oltiin jääty. Tauon aikana henkilökunta jakoi meille sukkulaatipatukat ja lähtiessä saatiin vielä vapaalippu per naama.)

Vertailuna viime vuonna ylistämäni mother!. Ehdottomasti piinaavampi ja painostavampi. Ihan loistava leffa, toivottavasti tulee kirjastolevitykseen, jotta mahdollisimman moni näkee. Siinä on oikeaa kauhuleffameininkiä.

Ei tämä Hereditarykaan huono ollut, sentään. Ei. Se ei vaan yltänyt ihan siihen, mihin arvostelut antoivat ymmärtää. ”Vuoden odotetuin”. Höh.

– – –

Oli hauska tavata K pitkästä aikaa. Leffan jälkeen mentiin Kampin yläkerrokseen Terrafazioneen, koska mun piti saada päivän toinen ateria (täytetty ciabatta ja smoothie) ja K otti myös ihanan inkiväärin makuisen smoothien. Ootteko huomanneet, että kun jokin maistuu inkiväärille, se maistuu heti myös terveelliselle? Jep jep.

Ihana aurinkopäivä aukeamassa. Mun pitää vahtia kotona, tuleeko PostNordin kissanruokapaketti tänään vai maanantaina… PostNord on niin haukuttu netissä vuosikausia, mutta kaveri suositteli eli oisko ne sitten ottaneet haukuista opikseen ja soittavat, tai edes katsovat paketin päältä ovikoodin ja tulevat sisälle. Viime vuonnahan tämä ei millään onnistunut. Paketin päällä oli sekä ovikoodi että puhelinnumero – ei pysty toimittamaan. Piti soittaa asiakaspalveluun ja haukkua ne. Sitten alkoi puhelimen käyttö sujua kuljettajaltakin. Että nyt sitten jännityksellä parcel tracking ja silleen.

Muistoja

Tuo edellisen jutun kuski I kertoi mulle muiston, joka itseltäni on päässyt unohtumaan, mutta varmaankin on totta. Tässä myös valaistuu se, miten lapsiin luotettiin ennen.

Mun isä oli vienyt veneellä meidät, I:n ja mut, mökille saareen metsän keskelle. Isä paistoi lettuja ja lähti sitten takaisin kotiin. Me oltiin jotain 11- ja 12-vuotiaat. Me syötiin letut, lämmitettiin sauna, uitiin, syötiin lisää, käytettiin öljylamppuja ja kaasuhellaa ja tulitikkuja, ja etenkin mentiin nukkumaan vasta kun huvitti. Seuraavana päivänä mun vanhemmat veneilivät hakemaan meidät pois.

Onnistuisiko nyt? Kyllä paukkuisi lastensuojeluilmoitusta joka suunnasta, jos tuo tapahtuisi :-D Meistä taas oli ihan luonnollista, että ollaanhan me nyt melkein aikuisina ihan järjellisiä olentoja ja osataan ja tykätään olla keskenään.

Olen melko varma, että teininä olen ollut kahden eri kaveriporukan kanssa myös samalla mökillä. En tiedä millä veneellä. Ainakin kerran P:n isä haki meidät omalla veneellään, en tiedä miksi ja miten hän sai viestin että me haluttaisiin jo kotiin. Nämä tuntuu osittain unilta, mutta kai ne on totta.

Mielestäni olen myös kahdesti soutanut 6 km mökiltä kotiin / mökille. Olin jotain neljätoista tai kuusitoista tms. Eka keikka oli hyvä ja helppo, siksi lähdin toisenkin kerran. Se oli myös viimeinen kerta: mulla oli mukana koiranpentu ja oltiin puolivälin ohi jo kotiin päin, kun alkoi nousta tuuli, aallot ja myrsky. Mä soudin ja soudin ja katoin ettei hauva tipu, ja kauheaa oli ja pelottavaa. Onneksi oli puuvene, sillä sentään pääsee eteenpäin kunnolla, toisin kuin niillä muovisilla jukurttipurkeilla. Kun päästiin kotirantaan, mun äiti oli vastassa – mistä se tiesi, että me tullaan? Taisin itkeä helpotuksesta kun päästiin pois myrskystä. Ei ole tehnyt mieli soutelemaan sen jälkeen.

Semmosii terveisiä lapsuudesta Järvi-Suomessa. Hauska, että muut edes muistaa tapahtumia, joita itse ei.

Mutta kamalaa on se, kun ihmiset sit sanoo joistain juhlista, jotka minäkin muistan, että ne oli 30 vuotta sitten. Se on NIIN käsittämätöntä. En mä tunne, että olisin voinut olla melkein kolmekymppisenä juhlissa 30 vuotta sitten. Tai sit kaverit sanoo, että he on olleet naimisissa kolkyt-ja-jotain vuotta. Ei mene jakoon. Tulee vaan paha olo, kun ei ymmärrä :-/ Vaikka fyysisesti ite onkin romutuskunnossa, niin sielu elää vielä nuoremman ihmisen aikakautta.

Ja siellä sitten satoi koko päivän

Eilen istuin autossa yhteensä 8 tuntia. Mun ja mun siskon vanha kaveri ajoi meidät Keski-Suomeen mun siskoa katsomaan. HIENO päivä, vaikka satoikin niin perkl koko matkan. En ollut ottanut sadetakkia, mutta varpaan sentään suojasin kengän sisälle laitettavalla muovipussilla.

Ei ollut silleen erityisiä, käytiin syömässä ja juteltiin siskon kotona. Se on ihan skarppi, vaikka on 79-v. Taas joku äijä, tällä kertaa ysikymppinen, oli ollut sille tyrkyllä suhetukseen. Kolmas jo. Kyllä maalla on mukavaa, nuita tippuu syliin kuin ei mitään. Mulle ei kyllä kukaan käy tyrkyllä vaikka olen näin nuori 57-v. Yhyy.

Siskon seinällä oli taulu, jota hän oli vuosikymmenet luullut mun maalaamaksi. Öljyväreillä? En oo ikinä edes koskenut öljyväreihin. Taulu on mun ex-huonekaverin maalama, sen, joka asuu nyt Hämiksessä. Laitoin sille kuvan taulusta ja hän laittoi kuvan saman asetelman versiosta, joka roikkuu heidän omalla seinällä :-D Mut hei, hän on sentään oikea kuvataiteilija, niin että olihan tämä nyt mulle imarteleva harhakäsitys!

Katsottiin Facebookista, mitä siskon pojalle kuuluu. Tytär ei taida ollakaan koko härvelissä. En näyttänyt omia juttujani sieltä.

Siskolla oli myös iso kirjekuorellinen kirjeitä, jotka olen kirjoittanut meidän äidille opiskeluaikaan. Tai siis sehän kuoli kun olin 25-v joten ei niitä kirjeitä nyt niin paljon ehtinyt olla 4 vuodessa. En meinaa avata koko kuorta. Tuhoan sen kunhan keksin miten.

Mutta joo, tänä aamuna herätessä oli poikkeuksellisen kevyt olo! Hymy jopa! Ja erikoista oli, että hoidettuani kissat ja lääkittyäni myös itseni menin takaisin petiin. Olen lomallakin piiskannut itseni irti petistä silloin kun kissahommia pitää alkaa hoitaa, mutta nyt mieli oli niin hyvä ja jotenkin pehmeä, että menin pitkäkseen pikkukissan kanssa. Ei siinä hirveästi järkeä ollut sinänsä, koska näin vain ohuita unikuvia*) ja tiesin koko ajan olevani oikeastaan hereillä. Lopulta kyllästyin vatvomiseen ja nousin oikeasti. Edelleen olen rohkealla mielellä päivän suhteen: vaikka nyt ei ole sovittuna mitään enkä tiedä, mitä tekisin, niin ulkona on kuitenkin valoisaa ja kyllä tää tästä.

Siskolta tuli kiitollinen tekstari. Oli hyvillään, että oltiin saatu idea lähteä häntä katsomaan, ei ollut uskonut enää elossa näkevänsä mua. Itse asiassa nyt kun muistelen, niin kuski taisi sanoa paluumatkalla, että yritetään käydä vielä toisen kerran tämän vuoden puolella.

*) mun lääkitys taitaa olla sellainen, että se estää kunnolliset lisäunet ja päiväunet. Ne jää just noin ohuiksi. Sääli. Kunnon päikyt olis niin parasta.

Sis

Nättii mekkoo ja muuta kivaa

Pitkästä aikaa lähdin elokuviin ihan luontevasti. Ei tarvinnut pelätä, että siellä taas joku on kuolemassa syöpään tai suunnittelee itsemurhaa. Ihan hömppätietoisesti menin katsomaan hömppää: Ocean’s 8. Kevyt, kaunista katsottavaa, nokkela. Joku arvostelija (mies) itki, kun liikaa kuulemma näytetään pukuja ja puhutaan niistä. Kuulosti heti mun elokuvalta!

– – –

Vieläkin on vähän kysymyksenasettelua siinä, mitä teen loppukesän. P onkin mökillään idässä viikkokausia! K tulee muutamaksi päiväksi sityyn ennen kuin lähtee kahdeksi viikoksi pois. R onneksi on tuossa autoineen, pääsee välillä jonnekin. Ja sit oli se toinen Someron keikka, pitäis tässä kuussa. Mutta muuten… en kai mä nyt voi lölliä petissäkään ja leikittää kissoja viittä viikkoo?

Eka oikea lomapäivä

Wanha ystävä M oli pari yötä ja päiväsaikoja siinä ympärillä. Yöt on sikäli merkittäviä, että on kiva nukkua kun kuulee toisen ihmisen hengityksen. M on ainoa, joka on ollut yötä täällä meillä. Joka kerta on hieno. Joka lähtö on haikea. On hienoa, että ystävyys ei jää tyystin hunningolle, vaikka perhettä tulee. On nimittäin nähty sekin, että ystävä (minä) lentää ikkunasta kun muna kävelee sisään ovesta. Onneksi kaikki ei ole sellaisia.

M:n lähdettyä onneksi oli muuta ohjelmaa, eli naapuri R, Rinsessakissan äiskä, oli pyytänyt mua kanssaan ajelulle Sipooseen. JES ilman muuta lähden! Käytiin parissa mukavassa kahvilassa meren rannalla, katsottiin Sipoonrannan porhoasunnot ja kierreltiin vähän muutenkin, koska R ajaa usein ohi siitä mistä piti mennä. Se ei haittaa mua sekuntiakaan, tykkään niin istua auton kyydissä. – Jossain Östersundin metsän keskellä nähtiin periaatteessa hyvin suomalainen talo, mutta paljon kiinalaista kulta/puna-ornamentiikkaa ja koristelua yhdessä siivessä, siis ulkopuolella. Olis pitänyt jäädä ihmettelemään, mutta ei ehditty kun se sukelsi näkyviin metsän keskeltä ja hävisi samantien. Vaan eipä olisi tätäkään nähty, jos aina mentäisiin siitä mistä piti.

Pikkukissa ei syönyt aamulla vaikka muuten oli iloinen ja oma itsensä. Hetken ehti huoli nousta, mutta nyt iltapäivällä kun vaihdoin ruokaa, se kelpasi koko kupillinen. Helpotus! Täs ei nimittäin juuri nyt tarvita sairausepäilyjä kissojen suuntaan, koska keskiviikkona on tärkeä matkustuspäivä.

Pride ja Tuska. Tuskassa en ole käynytkään kuin ehkä kerran, Prideen olen yrittänyt osallistua usein. Se on vaan niin, että yksinäisyydentunteeni oikein korostuu siellä, koska kaikilla muilla on porukat. On mullakin jotain porukkaa, mut ei ne ikinä ole Pridessä. Ne on wanhoja ja vakiintuneita tai sit muuten ei kiinnosta. En siis enää ole mennyt Prideen ja tuskin menenkään jos jokin ei muutu omassa elämässäni.

Kolmen pisaran päivä

Mainio päivä eilen. Senhän piti olla läpeensä aurinkoinen ”viimeinen kesäpäivä vähään aikaan” mutta kyllä silloinkin satoi sen kolme pisaraa. Pilvet antoivat ymmärtää enemmänkin.

Otettiin P:n auto ja ajettiin ekana Ondaan lounaalle. Eiks tää ole sama kuin Siltanen? No, joka tapauksessa vähän yli kympin ja hyvää oli, just punaviheriän kuplan mieleen kaikkia jänniä salaatteja ja muuta.

Varsinainen tarkoitus oli mennä kaupoille Arabiaan, mutta koska auto oli alla, käytiin ekana katsomassa Kalasataman perällä oleva Ihana-kahvila. Olihan se ihana omalla tavallaan, konttikahvila ja pöytiä pihalla, meri ihan vieressä ja Kalasataman loputon rakennustyömaa toisella puolella (tarpeeksi kaukana). Tuuli kipakasti vaikka aurinko paistoikin. Ja sitten tuli ne kolme pisaraa, joten mentiin autoon juomaan loput kahvet.

Sitten kierreltiin vähän Kulosaaren puolessa ja sieltä Arabiaan. Kätevin kauppakeskus ikinä. Maksuton parkki, ruokakauppa, Alko, apteekki ja muutama muu liike samassa, kuten vaik vaatekauppoja ja Tokmanni. Eli käytännössä sieltä saa ”kaiken”. Mulla lie nyt einekset juhannuksen yli, jotain tuorehommaa ehkä pitää käydä vielä ostamassa. Varvas kyllä tykkäisi parantua ihan ilman kävelyjä, mutta nyt sille ei voi sellaista tarjota.

Se oli viides päivä peräkkäin ilman ahdistuskohtauksia. Jokin alkaa toimia.

(nää kaikki on P:n ottamia kuvia)

Meidän talossa kuuluu toisinaan sellainen ääni kuin joku nojaisi ovisummeriin, tauko, ja taas pitkä soitto. Joskus tauko voi olla pitempikin esim. illalla. Aloin ihmetellä tätä talon ryhmässä eilen, kukaan muu ei myöntänyt kuulleensa ääntä. Sit eilen istuin pihalla puoli tuntia ja kuulin äänen pitkillä tauoilla myös siellä. Eli päättelin, ettei sen välttämättä ole meidän talosta.

No, kuitenkin. Illalla yli yhdeksän taas kuulin sen kahdesti, hyvin pitkä tauko välissä. Taloyhtiön hallituksen pj keksi lopulta, mikä se saattaisi olla: ehkä alakerran ravintolan ilmastointikone. Sehän kuuluisi myös ulkona, koska niitä vehkeitä on tuolla porttikongissa. Pyysi isännöitsijää tutkimaan asiaa.