Sellainen kahvila

Tässä kaupungissa on yksi kahvila, jonka tarjontaa ajatellessa kuola alkaa helposti valua. Ympäristö on mitä on, asiakaskunta samoin, mutta tarjoomukset – perussämpyt, piirakat jne. – on aina tosi herkullisia, kahvi on hyvää ja palvelu erityisen ystävällistä. Missä? No, Syöpäklinikalla :-D

Joo-o, sinne ei varmaan tule lähdettyä ihan vain maistelumielessä. Mutta mä kävin taas tänään, eikä itseni suhteen mitään huonoja uutisia. Kahvilassa kuitenkin tapasin ex-työkaverin, joka oli talossa äitinsä äkkiä ilmenneen ja heti kuukaudessa älyttömäksi levinneen syövän takia. Tää kaveri on aina ollut hoikka, mutta nyt se oli kuukaudessa mennyt lähes anorektiseksi. Kamala tilanne hänellä. Joutuu syömään pakolla, samaan aikaan hirveä huoli sekä isästä että äidistä. Tuo pakolla syöminen on äärimmäisen vähän palkitsevaa, valitettavasti tiedän kokemuksesta. Siihen ei auta edes herkkukahvilan herkut.

Mutta kuka on oikeasti

Aurinkoinen ja varjoisa iso parveke, muurinpohjalettuja ja kaksi lähintä työkaveria. Simaa (just sitä hyvää, Kaskein), oikeaa siideriä, raparperimehua ja GT:tä. Ei lapsia, ei puolisoita. Jes.

Kerroin mielestäni loistavan vitsin, jonka olin lukenut twitteristä ja hihitellyt sille niin kuin vain vinoon kasvanut voi. Jouduin kertomaan sen kahteen kertaan ja sitten vielä purkamaan osiin. Mut eihän tämä ole niin vaikee?

”Keittiövälineitten yläasteella on aina pientä kisaa siitä, kuka on oikeasti pannu.”

No, ehkä se on luettuna helpompi.

Mut loistava se on.

Ei huonoin naapuri

Nyt on hyvä meininki! Sain naapurilta yhden avatun ja yhden avaamattoman Beefeaterin sekä avaamattoman Churchill-ginin. Tosin kymmenisen vuotta vanhoja. Maistoin avattua Befua ja mielestäni ihan ok. Kirjoitin sitten vielä Alkoon ja tarkistin (vaikka tiesin, mut piti silti), että voihan noita edelleen käyttää. Sain nopsaan vastauksen, että saattaa kymmenessä vuodessa hiukan haihtua makua ja alkoholipitoisuutta, mutta että käyttää voi, ei ne miksikään mee tuollaiset väkevät.

Joten nyt voinkin viedä meidän lettukesteille Churchillin, eikä tarvii lähtee Napueta ostamaan!

Lei muutti uuteen kotiin

Lähdin pomon synttärijuhlan päivänä kotoa asianmukainen lahja repussa kohti duunipaikkaa. Mutta ulko-oven sulkeuduttua pyörsin vielä takaisin ja otin naulasta vaaleanpunaisen lein, jonka olin ostanut joskus pari vuotta sitten. Olihan se palvellut duunin jokaisena juhlapäivänä ja lisäksi olin ottanut sen syksyllä sairaalaan mukaan. Koska sairaalaympäristö vaan tar-vit-see pinkkiä leitä!

Niin siinä kävi, että lei kruunasi juhlan :-D Ripustin sen pomon kaulaan samalla kun ojensin lahjan, ja siinä lei roikkui sitten koko loppuajan! Hieno jatkokäyttö, mie sanon. En välttämättä itse olisi enää tehnyt sillä mitään, mutta nyt se löysi uuden elämän kaikkien aplodeeratessa!

Muutenkin juhla oli mitä mainioin. Hyviä mukavia ihmisiä paljon. Nyt löytyi sitten sekin skumppa, jota en pystynyt juomaan: Vuoden viiniksi 2014 valittu Lindauer. Oli meinaan niin megapahaa, että piti tarkistaa pullosta, oliko mennyt vanhaksi. Ei ollut. Ihan oli palkittu skumppa. Mutta eihän mikään käy kaikkien makuun. Turvallisesti sai bosse jättää loput Lindauerit säilöön meidän huoneeseen: ei taatusti aukee pullo.

Käsi käyp ja vähän jalkakin

Miten voin olla näin ääliö? Olin jostain poiminut ja muillekin jakanut tietoa, että pomon 60-vuotispäivät biletetään tänään puoli neljältä. Eiiii Ana ei! Maanantaina! Hänen oikea syntymäpäivä on tosin tänään, mutta… Onneksi pomon kans osuttiin puhelimeen eilen, niin sain oikean tiedon. Muuten olisin tässä jo punkkupullon kanssa turhaan suuntaamassa taas väärään kaupunkiin. Huoh. Ja sit muistelemaan keille kaikille olenkaan sanonut että perjantaina. Yass.

Nyt alkaa muutenkin taas tapahtua. Lopputalvesta mun elämä on ollut tosi tylsää (lukuunottamatta aurinkopäiviä, jolloin tylsäkin on aurinkoista!), mutta eilen oli yks konsertti – Kimmo Pohjonen on aina terästä ja timanttia! – ja tänään aukeaa Season Film Festival hyvässä seurassa, niin et eitäs mitn. Vieraita luvassa lähiviikoille muutenkin, ja toukokuussa teatteriin kattomaan Hurmeen Hullua. Rahat valuu taas mukavasti käsistä. Mulla ois parit lomapäivätkin ensi viikolla, mutta laskin että tilillä saattaa olla max muutamainen lomaeuro, tai sitten ei. Ei se mitään, ruokatilillä on vielä rahaa ja luottokortti on jo tottunut vinkaisemaan tänä keväänä. HETI kun alkaa liikkua ihmisten ilmoilla, kaikki rahat menee!

Ja sitten tuo Gudrun, pahuksen akka. Aina kun se lähettää tuoteluettelon, se on varmaa että multa lähtee satanen tai vähän yli. Viime läpyskästä, ihme, pääsin ostamatta yhtään mitään, vaikka kissapaita houkutteli! Mutta nyt tää uusin taas vei, en vikissyt… ostin neuletakin. (Samalla totesin, että kissapaidat oliskin olleet liian kylmän tuntuista matskua – voitto!) Kaunis se on, mut siis puuvillaa ja paksu. Onneksi ympäri vuoden kelpaava, niin ei tuu paha mieli myöhemminkään. Gudrunin vaatteista ylipäätään ei tuu.

Aurinkoinen päivä – ja kotieläin lähti ulos!

Oikeasti haluaisin kyllä viettää elämäni auttamalla eläimiä, mutta kun siitä maksetaan niin harvoin mitään (paitsi eläinlääkäreille, ja se suunta taitaa olla jo tukossa) ja elääkin pitäisi. Täytyy varmaan toistaiseksi tyytyä tähän pienimuotoiseen, jossa palkka tulee ihan toisesta talosta ja kahta rescue-kattia hoidetaan toisessa talossa.

kassipaa

Käytiin Merjan kaa brunssilla Kustaa Vaasassa. Ihan ok, mutta ei välttämättä houkuta menemään toiste. Sen sijaan Ipi, jossa käytiin jokunen viikko sitten, se ehdottomasti houkuttaa uudemman kerran. Keväämmällä. Harmi, kun niin moneen brunssiin pitää ilmoittautua etukäteen. Karsii vähän spontaniteettia (kyllä, se on sana. Nyt.).

Brunssin jälkeen otin massuni ja lähdin aurinkonautiskeluun Kompassilaiturille Eiraan. Oli kiva katsella kaikkia koiria! Ihmisiäkin, paljon oli heitä. Kuten varmaan siellä aina tällaisella kelillä. Liikenne Uunisaareen oli jatkuvaa. Se oli munkin alkuperäinen suunnitelma, mutta tyydyin sitten istuskelemaan penkillä. Ei tarvinnut edes arpoa, muurinpohjalettua vai ei, koska näiden brunssien jälkeen ruokaa ei tarvitse loppupäivänä. Hei, säästöä!

Muurinpohjalettukiska. Kiitos, ei tänään.

Muurinpohjalettukiska. Kiitos, ei tänään.

ihm2

ihm1

Söpöliinit!

Söpöliinit!

sopoliinit1

Luettu: Mielen salat
Nyt luen: Pöytä yhdelle

Kotona se kotieläin taas istuu

Ei tästä nyt vaan tuu mitään. Taas on se päivä, kun tarviis tallustella lähimpään stand-uppiin peräti korttelin verran, mutta kun ei viiti. Oon ihan varma, että kun kevät etenisi niin viittis. Mutta nyt kun palelee kotonakin… Kuuntelen Jamie McDonaldin ja Juuso Kekkosen stand-uppia podcastina (Eng/su). Uusi ihana puhaltava patteri lohduttaa ja lämmittää. Ehkä tään pitikin mennä näin, eikä sohjon ja sateen ja kylmän kautta.

Tästä päivästä lähtien kaikki pääsee naimisiin (paitsi meitsi, hehe). Valitettavasti meil ei taida olla häitä tulossa lähimmissä piireissä, sillä kaikki ketkä on halunneet sinetöidyn parisuhteen, on järkänneet sellaisen jo vuosia tai vuosiKYMMENIÄ sitten. Mutta noin yleensä ottaen, kiva homma. Kaikki mikä ärsyttää kirkkoa ja perssuomalaisia on lähtökohtaisesti hyvää. Ei haittaa sekään, jos samalla ihmisoikeudet ja tasa-arvo edistyy.