Duunionnellisuutta, vaihteeksi

Olen kai sitten semmoinen suorittajaihminen. Olen tänään ollut lähes onnellinen, kun tein töitä ihan työpaikalla klo 10-16.15. Koko ajan riitti hommaa. Työhuonekaveri oli taas toisessa kaupungissa, eikä paikalla ollut juuri muitakaan, koska kakrujen hiihtoloma. Mutta yksinäisyys ei yhtään puraissut vaikka alunperin niin luulin! Olen saanut aikaan pal-jon tänään. Nää kevään kolme isoa projektia – yhden dedis oli perjantaina, joten nyt vain tarkistin ja pistin eteenpäin, sekä aloitin projekti kakkosen samantien.

Onks teille tuttu kelleen Mikkisoftan Teams? Se on mun uusin ihastus. Voi kun saisin kaikki työkamut käyttämään sitä! Nyt mulla on kahden lähikollegan kanssa duunijutteluryhmä, joka on parhaiten elossa. Nuo muut nuivailee ”ei nyt taaaaas jotain uutta alustaa yhyy yhyy”. Pitäis vaan aina muistaa täräyttää Teams heti aamusta auki niin kestää menossa mukana vaik kotonakin. Tai no, kai sen aukeamisen voi säätää. Nyt pitäis vaan muistaa, mistä.

Mainokset

Sitä samaa

Ei nämä yöt ihan mahdottomia ole ilman lorttoakaan. Nyt on pari yötä mennyt silleen, että toki herään neljä, viisi kertaa, mutta nukahdan pian uudelleen. Ja Ilona, suloinen pikku Ilona on tullut tyynylleni nukkumaan muutamaksi tunniksi :-) Se tekee aina yöstä kuin yöstä paremman. Silkkisamettiturkki!

Tein tänäänkin kotona töitä. Remppamies Matti tuli myöhään iltapäivästä katsomaan tiskikaapin lengottavaa ovea elikkäs saranaa. Matti roks än rolls! Setä, toinen niistä (joka ei ole vielä Thaikuissa), kävi lounaalla täällä. Siis lounas mukanaan… olin ehtinyt ite syödä riisipuuroa just, en tarvinnut mitään. Myöhemmin tuli vielä yksi kamu, saikkulainen hänkin.

Illalla hetki teatteria. Vanhan kamun Raisan & co tuplamonologi Häiriö Teatteri Jurkassa. Jaksoin, kun olin levännyt pari tuntia ennen sitä! Keskittymiskyky on edelleen akvaariokalan luokkaa (paitsi jostain syystä duunijutut flowaa!). Jopa ainoa kirjaston kirja etenee tosi hitaasti. Häiriö oli vaikuttava ja tarpeeksi lyhyt. Kiitän!

Mennään bussilla

Musta on oikein kiva tämä metron pidennyksen tuoma vaikutus omaan duunibussiini, eli nyt se kulkee koko päivän – ei vain ruuhka-aikoina – ja vilkkaimmin ajoin viiden minuutin välein. Aatelkaa, ei tarvitse ollenkaan koskaan miettiä, kerkeenkö bussiin, koska niitä vaan tulee ja tulee!

Niin. Joo tulee. Tänään iltapäiväruuhkan aikaan minuutin sisällä sain silmääni seitsemän samannumeroista bussia. Yhtä katsoin sisäpuolelta, loput tuli samaan ja vastakkaiseen suuntaan kuin meitsin bussukka. Eli jonossa mentiin kumpaankin suuntaan :-D Milloinkahan HKL hokaa, että ei tää nyt ehkä kumminkaan näin. Ja sit ne vähentää vuorovälejä? Eiiiii… Toisaalta, tänään näkyi tulevan kolme ysiratikkaakin peräkkäin ja kaikki vitosella alkavat bussit Pasilasta itään päin, niin että sitä on vissiin vähän ilmassa.

buss

Toinen lumipäivä. Piikit kenguihin! Ei ole vielä mitenkään järkyttävät määrät lunta jalkakäytävillä, mutta hidasta möngertämistähän se kulku on, ja raskasta. Ihminen on niin wanha.

Uusi työhuonekaverini on muuten tosi mukava hänkin. Aina ne vaan on mukavia. Edellistä on sillä lailla vähän ikävä, että en oikeastaan taho nähdä häntä, koska tuntuu petetyltä. Mutta en tietenkään näytä sitä. (nyyh!) Saahan ihminen hakea ja päästä töihin muuallekin kuin mua vastapäätä. (nyyh!) Vapaa maa! (nyyh!)

Koittais kestää vielä muutaman viikon pimeyttä

Yksi hyvä ystävä häippäsi kesää kohti eilen, Kolumbiaan pariksi kuukaudeksi. Toinen hyvä ystävä häippäsee kohta Thaikkuihin pariksi kuukaudeksi. Fiksuja ihmisiä. Fiksuja, fiksuja. Kuka perkele täällä pimeydessä kykkisi ellei ole pakko.

Ensi viikolla töissä pitäisi olla jo täysi sutina, eli en enää istuisi siellä yksin kuten vielä viime viikolla. Myös uusi huonekaveri tulee. Toinen iloinen juttu on se, että vaikka diljoona bussivuoroa Hgistä Lesbooseen lopetettiin, mun poikittaisbussi se vaan edelleen kulkee. Metrosta alkaa olla mulle iloa vasta ensi syksynä. Puhun nyt kävelymatkoista pysäkeiltä työpaikalle.

Muuten on aika uupunut olo. Fyysisestikin raskas, hengästyn kaikesta ja hikoilen kuin kesällä. Paitsi päiväunilla, jolloin mua palelee koko ajan. Tunnen sen unen läpikin. Ihan sama minkä verran päällä, aina jäässä.

Ai niin, sisko soitti. Tällä kertaa sen kanssa oli ilo puhua! Keskusteltiin mm. Hurmeen Niemestä, jonka kieltä hän ihaili samoin kuin miekin. Se on mukavaa, kun ihminen uskaltaa kirjoittaa kovaa asiaa niin kuin itse sen puhuisi. Huom.
keskusteltiin. En vain kuunnellut luentoa, siis.

Ylläri nurkan takaa

Oikeasti olisin jo nukkumassa, mutta venaan avaimen hakijaa.

Niin, semmoinen tarina tästä päivästä että… M:n piti tulla meille, mut ei päässytkään. Jaa, no sit varmaan jotain muuta. Pööpöilin puoli päivää täällä kotona (esim. jouduin toteamaan, että jos 57-v. ihminen on kaksi päivää venyttelemättä, efekti on sama kuin ei olisi venytellyt ikinä, eli aivan jumissa) ja lähdin sitten käymään toista ja viimeistä kertaa Mujissa ennen kuin se sulkee 10.1.

Ni kato perkele, siellä törmäsin ihmiseen, jonka olen tuntenut koko ikäni, mutta jonka kanssa on ollut täs taas pitkä tauko (eikä ensimmäinen. Liian pitkään tunteneita ihmisiä ei aina jaksa.). Hyvin se juttu siitä lähti liikkeelle, kateltiin kamoja ja mentiin sitten kahville päivittämään vuosien tapahtumat, hulluudet ja syövät ja kuolemat ja työt ja työttömyydet ja muu sälä. Lopuksi käveltiin hiukka ja vaihdettiin tuoreet puhelinnumerot.

Se teki tään jo toisen kerran. Siis että ei olla nähty vuosiin, ja sitten se vaan syöksyy hymyillen nurkan takaa.

En mä nyt mitenkään hirveän innoissani ole tästä, mutta. Äh. No, katellaan.

Hei mä tunnen nuo tyypit

Luin Marko Annalan Värityskirjan. En edes tiennyt, että me ollaan asuttu yhtäaikaa Lappeenrannassa! Kirjassa mainitaan koko ajan Annalan bändikaverita ja kavereita oikeilta nimiltä – puolet niistä hääräsi myös perustamassani teatterissa ja loput tunsin ulkonäöltä! Mutta enhän mä silloin sitä tiennyt. Vasta 1994 kun asuin Jyväskylässä ja radiohommissa pidin huota myös konserttien jollottamisesta, vasta silloin Slumgudgeon tuli tutuksi mulle. Kävin jopa keikalla Lutakossa ja P. antoi pyyhkeet huonosta valaisusta keikan jälkeen.

Nää ”hei mä tunnen nuo tyypit” on kyllä hauskimpia kirjoja! Hurmeen Volvo Amazonissa se ei tullut yllätyksenä, mutta Annalan opuksessa kyllä. Harmi vaan, sitten kun pää jää kelaamaan vanhoja, intensiivisempiä aikoja ja unijukka ei uskalla tulla häiritsemään hyviä keloja. Näin viikonloppuna nou hätä – joskaan en tästä taivu aamun leffaan enää – mutta työaikana aina ikävämpää.

Ja sen kyllä voin sanoo, että sekä Jyväskylän keikat että Lappeenranta OLI intensiivisiä aikoja. Jokaiseen noista sisältyy myös rahattomat nälkävuodet, jolloin figuuri oli niin silee vailla ylimääräisiä kiloja. Vaan kyllä huippasikin.

Kiitollisuutta

Thank you, universe! Sain pienestä varvasrempasta saikkua itsenäisyyspäivään saakka! Just lepopätkää ja varsinkin töistä irtoamista tarviinkin nyt. Tai en irtoa kokonaan: keksin yhden jutun meidän webbisaitille, jota IT-kundit ei oo hoitaneet. Tajusin, miten voin hoitaa sen ilman niitä. Haha. Pistän jalat pöydälle ja hupsuttelen vähän koodien kanssa. Tämä lasketaan levoksi.

Arppis kävi just mulle kaupassa ja apteekissa. Ihana, kun kamuja asuu lähellä <3 Jonkun pitäisi vielä käydä Pasilan kirjastossa joskus tiistaina, etten menetä tilauksia. Kaipa tohon joku saadaan, vaikka ilma onkin kamala ja taivaalta tippuu rägistä.

Juha rokkaa

Kolmas kauno-Finlandian voittaja omista piireistä! Paitsi tällä kertaa varsin leuhkempaakin, sillä Hurmeen kanssa me (eiliset glögijuhlijat) ollaan kaveerattu ja tehty töitä 1980- ja 90-luvuilla, ja lopun aikaa ihailtu kauempaa ja seurattu hänen uraansa.

Hyväpä oli juhlia ja glögsytellä, kun päästiin aloittamaan kokous katsomalla Hurmeen puhe yle.fi:stä! Aplodeerattiin ja todettiin SÅ DÄR. Sitten ihanien ruokien ja juomien kimppuun.

Ja yöllä kotona sitten huomasin, että ”kulttuuri”persu oli käynyt inisemään, että Juhan kuuluu pyytää anteeksi, että sanoi juntteja junteiksi. Vitun idiootti. Siinä on persesuomalaisen kosketus kulttuuriin ja sävyjen havainnointi! Miten tyhmä ihminen voi olla, oikeesti?! Pelle.

YOU ROCK, Juha! (Du rockar, nääs.)

Ryövään omaa aikaa (onnistuneesti!)

Nyt pikkasen jo noudatellut suunnitelmaa, eli yrittäis lähteä töistä aikaisemmin. Parissa päivässä laku on neljättä tuntia miinuksella. Se on aina ikävä näky, mutta miten paljon enemmän saan aikaan näin. Jo se, että voi olla pari tuntia enemmän kissojen kanssa, on tärkeetä!

Nyt aamulla heti kasilta (noin kahden tunnin yöunien jälkeen – tää on taas tätä) pääsin ottamaan silarit. Haha, heti luuli kumihuuli! Eiku jalkahoitaja teki mulle silikonituet jarppien alle. Myös jalkahoito toki samaan hintaan.

Tosi kiva ihminen, pakko alkaa käydä sen luona ihan vain mielenterveyden takiakin. Vähän sama efekti kuin mun hierojalla – käynnit on aina enemmän piristäviä kuin mitä pelkät fyysiset toimet saisivat aikaan. Koska niin huimia naisia! Hyvät keskustelut.

Ja Instru. Vihdoin sain itteni raahattua sinne. Olin takavuosina ottanut suurimaksi osaksi firman laskuun näyttöpäätetyölasit, joita en oikeasti ihan himona edes aikonut käyttää. Halusin vain ne pokat, tai sangat (hengettömät), koska Efva Attling. Ajattelin, että irrotutan lähityölinssit ja teetän niistä tavalliset kaukolasit. Ja vualaa, heti näin kymmenen vuoden kuluttua sain aikaan tämän liikkeen! Tai ainakin alun. Kolmisensataa tulee maksamaan, ja onnistuminen on melko varma. Ruuvit on kovin pieniä ja lyhyitä, mutta kyllä se pitäisi saada väsättyä.

Huomenna taas hiukan aiemmin kotiin. Naapurissa on suunnitteilla hyvällä ystäväporukalla glögsykkää ja sienipiirakkaa. NYT elämä maistuu siltä kuin pitääkin!

Onneksi vapaa-aika edes on kunnollista

Työelämän kasvavan ja kehittyvän hirveyden (mm. johtoporsas alkaa olla selvästi arvostelukyvytön) vastapainoksi oma elämä palkitsee.

Olen viime päivien aikana viettänyt rakkaan ystävän viiskymppisiä pizzalla ja klubilla, ja nimenomaan ei liian isossa porukassa, vaan kahden hänen kanssa aloiteltiin, ja vasta klubilla tuli muita mukaan (ja mie lähdin nukkumaan).

Toisessa yhteydessä olen kuullut toiselta rakkaalta ystävältä varsin yllättäen, että olen hänen paras ystävänsä. Hirmuinen kunnianosoitus ja luottamuksen osoitus! On mullekin toki ollut selvä, että meidän kemiat pelaa tosi hyvin yhteen ja huumorintajut kohtaa liukkaalla pinnalla kohti mustaa aukkoa. Ei sitä vaan näin aikuisena tule sanottua ääneen, että oot mun bestis.

Nämä kaksi naisihmistä on kumpikin sellaisia, että ei olisi paskin elämä jos heidän jommankumman kanssa sen voisi viettää. Niinku bestis-meiningillä, ei mitään parisuhdeöklöilyä. Ei tietenkään tuu toteutumaan: toinen on naimisissa ja toisella on taas vähintään yhtä tiukasti ns. oma elämä kuin mullakin. No huoh.

– – – –

Elokuvissa kävin pitkästä aikaa. Titti-dii, vihdoin taas kunnon katsottavaa: The Square! Naurattaisi ellei itkettäisi :-D Selkeet kohderyhmät kaikki taide/kulttuuriviestijät, taiteesta puhujat, taiteilijat, taidevirkailijat, taiteen tukijat, taiteesta kiinnostuneet jne. Hörhöilyä läpsitään naamaan antaumuksella. Silleen kumma leffa, että ei ole vauhdikas, mutta ei myöskään yhtään tylsä, vaikka kesto on yli kaksi tuntia. Hesarin arvostelijan näkemyksestä tykkäsin, ihan läheltä viistää sitä mitä itse koin. En tosin ollut tutustunut etukäteen kuin Finnkinon kahden rivin verran. Yllätyin, kun tässä puhuttiinkin tanskaa (kai se oli tanskaa?), ruotsia ja englantia. Ei ollutkaan siis jenkkileffa.

Niin joo, eihän tää tähän lopu! Sain The Lobsterin kirjastosta juuri, ja toi äsken viisikymppisensä täyttänyt tulee mun kaa kattoo sen any minute now! Niin siistii, olen odottanut tätä hetkeä vuoden. Ei että näkisi Lobsterin uudelleen, vaan että voisi jakaa sen myös hänelle. Koska ns. menekki on taattu :-D