Hei mä tunnen nuo tyypit

Luin Marko Annalan Värityskirjan. En edes tiennyt, että me ollaan asuttu yhtäaikaa Lappeenrannassa! Kirjassa mainitaan koko ajan Annalan bändikaverita ja kavereita oikeilta nimiltä – puolet niistä hääräsi myös perustamassani teatterissa ja loput tunsin ulkonäöltä! Mutta enhän mä silloin sitä tiennyt. Vasta 1994 kun asuin Jyväskylässä ja radiohommissa pidin huota myös konserttien jollottamisesta, vasta silloin Slumgudgeon tuli tutuksi mulle. Kävin jopa keikalla Lutakossa ja P. antoi pyyhkeet huonosta valaisusta keikan jälkeen.

Nää ”hei mä tunnen nuo tyypit” on kyllä hauskimpia kirjoja! Hurmeen Volvo Amazonissa se ei tullut yllätyksenä, mutta Annalan opuksessa kyllä. Harmi vaan, sitten kun pää jää kelaamaan vanhoja, intensiivisempiä aikoja ja unijukka ei uskalla tulla häiritsemään hyviä keloja. Näin viikonloppuna nou hätä – joskaan en tästä taivu aamun leffaan enää – mutta työaikana aina ikävämpää.

Ja sen kyllä voin sanoo, että sekä Jyväskylän keikat että Lappeenranta OLI intensiivisiä aikoja. Jokaiseen noista sisältyy myös rahattomat nälkävuodet, jolloin figuuri oli niin silee vailla ylimääräisiä kiloja. Vaan kyllä huippasikin.

Mainokset

Kiitollisuutta

Thank you, universe! Sain pienestä varvasrempasta saikkua itsenäisyyspäivään saakka! Just lepopätkää ja varsinkin töistä irtoamista tarviinkin nyt. Tai en irtoa kokonaan: keksin yhden jutun meidän webbisaitille, jota IT-kundit ei oo hoitaneet. Tajusin, miten voin hoitaa sen ilman niitä. Haha. Pistän jalat pöydälle ja hupsuttelen vähän koodien kanssa. Tämä lasketaan levoksi.

Arppis kävi just mulle kaupassa ja apteekissa. Ihana, kun kamuja asuu lähellä <3 Jonkun pitäisi vielä käydä Pasilan kirjastossa joskus tiistaina, etten menetä tilauksia. Kaipa tohon joku saadaan, vaikka ilma onkin kamala ja taivaalta tippuu rägistä.

Juha rokkaa

Kolmas kauno-Finlandian voittaja omista piireistä! Paitsi tällä kertaa varsin leuhkempaakin, sillä Hurmeen kanssa me (eiliset glögijuhlijat) ollaan kaveerattu ja tehty töitä 1980- ja 90-luvuilla, ja lopun aikaa ihailtu kauempaa ja seurattu hänen uraansa.

Hyväpä oli juhlia ja glögsytellä, kun päästiin aloittamaan kokous katsomalla Hurmeen puhe yle.fi:stä! Aplodeerattiin ja todettiin SÅ DÄR. Sitten ihanien ruokien ja juomien kimppuun.

Ja yöllä kotona sitten huomasin, että ”kulttuuri”persu oli käynyt inisemään, että Juhan kuuluu pyytää anteeksi, että sanoi juntteja junteiksi. Vitun idiootti. Siinä on persesuomalaisen kosketus kulttuuriin ja sävyjen havainnointi! Miten tyhmä ihminen voi olla, oikeesti?! Pelle.

YOU ROCK, Juha! (Du rockar, nääs.)

Ryövään omaa aikaa (onnistuneesti!)

Nyt pikkasen jo noudatellut suunnitelmaa, eli yrittäis lähteä töistä aikaisemmin. Parissa päivässä laku on neljättä tuntia miinuksella. Se on aina ikävä näky, mutta miten paljon enemmän saan aikaan näin. Jo se, että voi olla pari tuntia enemmän kissojen kanssa, on tärkeetä!

Nyt aamulla heti kasilta (noin kahden tunnin yöunien jälkeen – tää on taas tätä) pääsin ottamaan silarit. Haha, heti luuli kumihuuli! Eiku jalkahoitaja teki mulle silikonituet jarppien alle. Myös jalkahoito toki samaan hintaan.

Tosi kiva ihminen, pakko alkaa käydä sen luona ihan vain mielenterveyden takiakin. Vähän sama efekti kuin mun hierojalla – käynnit on aina enemmän piristäviä kuin mitä pelkät fyysiset toimet saisivat aikaan. Koska niin huimia naisia! Hyvät keskustelut.

Ja Instru. Vihdoin sain itteni raahattua sinne. Olin takavuosina ottanut suurimaksi osaksi firman laskuun näyttöpäätetyölasit, joita en oikeasti ihan himona edes aikonut käyttää. Halusin vain ne pokat, tai sangat (hengettömät), koska Efva Attling. Ajattelin, että irrotutan lähityölinssit ja teetän niistä tavalliset kaukolasit. Ja vualaa, heti näin kymmenen vuoden kuluttua sain aikaan tämän liikkeen! Tai ainakin alun. Kolmisensataa tulee maksamaan, ja onnistuminen on melko varma. Ruuvit on kovin pieniä ja lyhyitä, mutta kyllä se pitäisi saada väsättyä.

Huomenna taas hiukan aiemmin kotiin. Naapurissa on suunnitteilla hyvällä ystäväporukalla glögsykkää ja sienipiirakkaa. NYT elämä maistuu siltä kuin pitääkin!

Onneksi vapaa-aika edes on kunnollista

Työelämän kasvavan ja kehittyvän hirveyden (mm. johtoporsas alkaa olla selvästi arvostelukyvytön) vastapainoksi oma elämä palkitsee.

Olen viime päivien aikana viettänyt rakkaan ystävän viiskymppisiä pizzalla ja klubilla, ja nimenomaan ei liian isossa porukassa, vaan kahden hänen kanssa aloiteltiin, ja vasta klubilla tuli muita mukaan (ja mie lähdin nukkumaan).

Toisessa yhteydessä olen kuullut toiselta rakkaalta ystävältä varsin yllättäen, että olen hänen paras ystävänsä. Hirmuinen kunnianosoitus ja luottamuksen osoitus! On mullekin toki ollut selvä, että meidän kemiat pelaa tosi hyvin yhteen ja huumorintajut kohtaa liukkaalla pinnalla kohti mustaa aukkoa. Ei sitä vaan näin aikuisena tule sanottua ääneen, että oot mun bestis.

Nämä kaksi naisihmistä on kumpikin sellaisia, että ei olisi paskin elämä jos heidän jommankumman kanssa sen voisi viettää. Niinku bestis-meiningillä, ei mitään parisuhdeöklöilyä. Ei tietenkään tuu toteutumaan: toinen on naimisissa ja toisella on taas vähintään yhtä tiukasti ns. oma elämä kuin mullakin. No huoh.

– – – –

Elokuvissa kävin pitkästä aikaa. Titti-dii, vihdoin taas kunnon katsottavaa: The Square! Naurattaisi ellei itkettäisi :-D Selkeet kohderyhmät kaikki taide/kulttuuriviestijät, taiteesta puhujat, taiteilijat, taidevirkailijat, taiteen tukijat, taiteesta kiinnostuneet jne. Hörhöilyä läpsitään naamaan antaumuksella. Silleen kumma leffa, että ei ole vauhdikas, mutta ei myöskään yhtään tylsä, vaikka kesto on yli kaksi tuntia. Hesarin arvostelijan näkemyksestä tykkäsin, ihan läheltä viistää sitä mitä itse koin. En tosin ollut tutustunut etukäteen kuin Finnkinon kahden rivin verran. Yllätyin, kun tässä puhuttiinkin tanskaa (kai se oli tanskaa?), ruotsia ja englantia. Ei ollutkaan siis jenkkileffa.

Niin joo, eihän tää tähän lopu! Sain The Lobsterin kirjastosta juuri, ja toi äsken viisikymppisensä täyttänyt tulee mun kaa kattoo sen any minute now! Niin siistii, olen odottanut tätä hetkeä vuoden. Ei että näkisi Lobsterin uudelleen, vaan että voisi jakaa sen myös hänelle. Koska ns. menekki on taattu :-D

Liian vähän, aina liian vähän

Ehkä jaksan paremmin, jos vaan alan lähteä töistä aikaisemmin. Kun ei tästä tälleenkään tule mitään. Mulla olisi kalenteri täynnä iltamenoja, mutta kun ei pysty lähtee minnekään, mikä ei ole lähellä ja ala klo 19. (No, klo 20 ehkis kelpaa myös jonain päivänä.) Jos taas vain käy töissä ja nukkuu loput ajat, silleen kuolee ikävystymiseen. Sekä kissat että minä.

Mun duunimatkoihin metro alkaa vaikuttaa vasta ensi syksynä. Lyhentää ja helpottaa huomattavasti. Pitäisi vielä jaksaa yksi talvi tätä rankempaa matkailupaskaa ja ajanhukkaa, bussissa istumista ja pimeyttä, sadetta, liukkautta.

– – – –

Tänään oli ”pakko” mennä yhteen baariin hetkeksi nykyisten ja entisten duunikaverien kans. Luulin, että meitä olisi noin kuusi, meitä oli parikymmentä. Eli mitä juttelusta tulee niin isossa porukassa? Ehtii jutella kahden kanssa, sit pitääkin jo lähteä kotiin. Mä en tykkää nähdä niitä kännissä, enkä ite edes pysty juomaan juuri mitään. Parista lasillisesta punkkua diu-diu. Oli tosi huono idea lähteä tuonne ylipäätään, mutta kun mulla on jo se maine, etten lähde, niin ajattelin yllättää heiät. Ihan turhaa. – Olen vielä lupautunut pikkujoulujen ravintolaosuuteen, koska mahdollisesti hyvä ruoka. Voi ei, milloinkahan sekin sitten ois? Parin viikon päästä? Kaikki muut pikkujoulut kierrän kaukaa, kuten aina.

Tukossa

Okei, Lähi-S lähtee vasta vuoden loppua kohti, koska hänellä on suma juttuja kesken. Varmaan aika paljon sen loputtoman suman takia hankkiutuikin muualle.

Itselläkin kalenteri on aika tukossa ja työmuisti täynnä. Mulla on nykyisin puhelimessa muistilappu, jonka otsikko on näppärästi TÄNÄÄN, ja lappu on siellä aina, sisältö vaan vaihtuu. Puhelin on sängyn vieressä, niin pystyn illalla tai yölläkin sutaisemaan sinne äkkiä jonkun unohtuneen kikkareen. Sitten päivän mittaan pyyhin niitä pois ja lopuksi alan täyttää tulevaa päivää. En laita itsestäänselviä, vain sellaisia jotka täytyy muistaa ja/tai on erityisiä. Nyt just eletään taas aikoja, jolloin ei oo sama huomennako vai tänään, vaan kaikki on tänään tai mieluummin jo eilen.

Mulla ei ole ikinä ollut tällaista marraskuuta. Yleensä olen pystynyt rauhoittamaan koko kuukauden syksyn juoksujen jälkeen. Nyt ei juoksu lopu. Messuja ja iltamenoja on ollut, Night Visions pitää jättää väliin. Jätän väliin leffafestarin? Kyllä. Juhlia, ihmisten synttäreitä. Terveyspaskaa on ollut ja jatkuu. Jumpannut en oo, venytellyt ehkä kerran kahdessa viikossa.

Eilen kävin lähi-stand-upissa illalla. Syntistä kissoja kohtaan tietysti, koska olin tullut kotiinkin vasta kuuden jälkeen. Mutta tein samalla ruokaostokset, koska Smarket on 24 asti auki. Tänään sitten muistin vasta aamulla, että däääämn: Juuson stand-uppi illalla! Ja jälleen kuuden jälkeen töistä kotio. Eli ei vaan pysty. Lisäksi (nyt päästään kuvaavaan esimerkkiin muistin täyttymisestä) olin tyystin unohtanut kissan lääkinnän. Vasta kun naapuri whatsappasi, että mihinkäs aikaan laitetaan kissaa, muistin. Tää on mielestäni huolestuttavaa. En tavallisesti unohda kissa-asioita enkä varsinkaan terveyteen liittyviä!

Onneksi on etäperjantait. Huomenna on aamusta pätkä Terveystaloa, mutta noin puolestapäivästä taas normihommoo kotona.

Alpakkalanka on täällä… tiiän kyllä. Jospa joku leikittäisi!