Tämä on ollut musta aina lystikästä

Ranskassa Putinin nimeä täytyy säätää, jotta Vladimiria ei tulisi huoriteltua:
http://askolinlasse.puheenvuoro.uusisuomi.fi/129220-ranska-kirjoittaa-poutine-ettei-huorittelisi-presidenttia. :-D Tiesittekö?

Ranska ei leffojen perusteella kuulosta kovin kirosanoistaan rikkaalta. Taannoin katsomassamme Koskemattomat ’putain’ oli ainoa käytetty. Toinen mahdollisesti taajakäyttöinen voisi olla ’merde’. Muista en tiedä. Tietääkö joku?

Vaan oli miten oli, kyllä suomi voittaa tässäkin sekä laadussa että määrässä.

Mainokset

Kohti valoa

Jotain mitä en uskonut näkeväni: elokuva kuvailutulkista. Itsehän olen moisen koulutuksen käynyt 2005, mutta kun ei se toiminta alkanut vauhdilla, niin en sitten jaksanut odotella. Nyt kolmetoista vuotta myöhemmin toiminta on jo ihan tiedossa monessakin keskeisessä instanssissa kuten SES tai YLE, mutta edelleen siviilit ei juurikaan tiedä. Maailmallahan tää on ollut iso bisnes jo vuosia ennen kuin meillä herättiin kouluttamaan.

ENIHAU.

Leffan nimi on Kohti valoa, joka viittaa vähintäänkin elokuvan lopussa lupaavaan rakkaustarinaan, mutta aurinko ja varsinkin laskeva aurinko on monessa mukana. Misako on treenaava kuvailutulkki. Hänellä on pieni näkövammaisista muodostuva tuomarointiryhmä sekä näkevä ohjaaja, jotka omilla kommenteillaan virittävät Misakon suoritusta paremmaksi. Ryhmässä on erityisen tiukka Nakamori-san, jonka historiaa ja nykyhetkeä päästäänkin lähemmin katsomaan. Misakolla on omat surulliset muistonsa, samoin Nakamorilla, näihin tutustumme samalla kuin Misako ja Nakamori tutustuvat toisiinsa hitaasti mutta väistämättä, koska näyttää siltä että Misako tässä ei anna periksi.

Katsojat: parikymmentä. Suurin osa naisia. Mieli teki huutaa pieni galluppi leffan jälkeen ”anteeks, mutta ketkäs kaikki täällä on kuvailutulkkeja?” ja taatusti olis kymmenen tassua noussut. No, en huutanut. Lopputekstit japaniksi, turha niitä on katsoa.

Hassua kyllä, taas tässä on elokuva joka varppina kiinnostaisi hierojaani (näkövammainen), mutta japani… Tuollahan pyörii se toinenkin suoraan näkövammaisuuteen liittyvä Mademoiselle Paradis (Licht), jossa taas edetään ranskalla ja saksalla. Olispa italia tai englanti, niin sojona lähtisi hänkin katsomaan. Vaan ei näillä kielillä.

PS. Jos ei kymmenen kilon katoamista muuten huomaisi, niin Kinopalatsin penkissä istuessa kyllä :-D

Ich heisse Gerd Bratwurst und Ich bin hierher mit meinem Zeitkugel gekommen

Otsikko taitaa olla juttuun nähden väärällä kielellä, mutta…

Olin mennyt Usenettiin juttelemaan joskus vähän yli kolmikymppisenä. Takana kouluenglanti ja yksi matka Lontooseen. En tiennyt siis mitään siitä, miten ihmiset oikeasti puhuu toisilleen englanniksi. Usenetissä menin ryhmiin jossa oli ns. vilkasta ja värikästä keskustelua (sekä elokuvaryhmiin) ja tiätkö, POIMIN sieltä vihkoon sanontoja, jotka suomensin ja merkkasin vielä, kuinka ironinen mikäkin sanonta on, ja ehkä jos jokin näytti substantiivilta mutta asiayhteydessään olikin verbi, merkkasin senkin. Jne. jne. Sain tällä lailla ihan älyttömän määrän sanontoja, muutamaa sivua vaille vihkollisen!

Ja nyt siis ekaan kertaa vuosiin kävin sen vihkon läpi. Vieläkin siellä on paljon sellaista, jota en ole ikinä käyttänyt enkä muistanut. No kun siel on aika jyrkkääkin toisten haukkumista jne. Mutta hauskasti! Enhän mä tylsiä kopioi.

Mutta takaisin otsikkoon. Pahkasika. Jostain syystä löysin myös Gerd Bratwurstin vihkosta!

Yllärinä vihkon takakannessa olin myös kirjoittanut ihan asiaa if-lauseista, joita käytän päin persettä edelleenkin.

Että semmoinen kielioppivihko. En taida tuhota sitä ikinä.

Arrival herätti aivon, heti parempi fiilis

Arrival! Siis leffa, josta kirjoitin aiemmin. Kielihommia. Paljon jäi käsittämättä silloin, mutta myöhemmin joku vinkaisi, että kantsii lukea Ted Chiangin novelli, johon elokuva perustuu. Kuukausi sitten sain kirjan kirjastosta, mutta panttasin aloittamista, koska… ööö, no, oli dekkareitakin kesken suomeksi, siinä englannin houkuttelevuus kummasti vähenee. Lopulta hankin tiedon, mikä novelleista on Arrivalin takana, luin äkkiä yhden toisen ja KÄÄK, kirjastosta tuli eräpäiväilmoitus! Kaksi päivää aikaa! Ei uusintamahdollisuutta.

Oli siis aloitettava heti Story of your life. Kirja kulki mukana nämä pari päivää. Sain luettua loppuun. Tekstissä ei ollut montakaan hetkeä, jolloin olisi voinut antaa ajatuksen vaeltaa muualla kun silmät syö tekstiä eteenpäin. Kyllä oli oikeasti pidettävä fokus siinä mitä luki! Ja niin siinä kävi, että suurin osa elokuvasta myös selvisi. Nyt leffa ei enää tunnu turhalta.

Joudun palauttamaan kirjan huomenna, mutta jonotan sen uudestaan, jotta voin lukea ekanakin tietty tämän tarinan uudelleen, jotta pääsen enemmän sisään siihen kaiken simultaanisesti kokemiseen, ja sitten myös loput jutut. Hieno päivä tämä. Hienoin pitkään aikaan. Aivokin ikäänkuin hereillä.

Myö ja työ

Eka viikko loman jälkeen töissä. Melko autiota vielä. Kymmenistä ihmisistä paikalla alle kymmenen.

Tällä viikolla tympääntymiseltä ei pelasta mikään.

Heti viikon aluksi kuultiin, että meikäläisille Hyvin Tärkeä ihminen otti loparit, sai tarpeekseen. Ymmärrettävästi. Onnea ja aplodit hänelle. Mutta silti suuri harmi, hänellä oli just ne erikoisosaamiset, joita ilman me ollaan guzeniinassa.

Koneet sitten.

Mulla on kaksi konetta, mac (läppäri) ja pc (pöytä). Mac oli mulla kotona loman aikana. PC ilmeisesti tunsi itsensä hylätyksi ja kuoli. Kaksi päivää (ma-ti) sitä yritettiin elvyttää, turhaan. Myös printteri/kopiokone vetäisi pahan jumin ja on lisäksi hiukan rikki. Miten nää koneet nyt voi lomien aikana noin ottaa itteensä? Ei niissä mitään vikaa ollut vielä juhannuksena!

PC:ssä on yksi Hyvin Tärkeä ohjelma. Uusi kone on jo tilattu ja toivon mukaan saan sen käyttövalmiiksi heti ensi maanantaina, koska nyt viikko ilman Hyvin Tärkeää ohjelmaa kasaa pientä ruuhkaa ja painetta siihen suuntaan. Oikeastaan se lie ainoa ohjelma jonka vuoksi tarvitsen pc:n. Kokeiltiin takavuosina virtuaali-pc:tä macciin, mutta se ei ollut hyvä. Hidas ja raskas. Paljon parempi erikseen.

Tuo vahvuudesta poistunut Hyvin Tärkeä ihminen on myös tämän Hyvin Tärkeän ohjelman erikoisosaaja. Että näin.

– – – – –

Ahh, ja muistatteko kun puhuin siitä, että jos joku soittaa virman puhelinkeskukseen ja puhuu englantia, keskus menee paniikkiin ja puhelu yhdistetään, ehkä perimätiedon varjolla, mulle? Huolimatta siitä, että meillä on tuhansia ihmisiä töissä ja mä en todellakaan tiedä kenenkään muun kuin meidän oman pikkuputiikin asioista. Nyt se on alkanut taas. Kiinnostaa ihan kympillä :-(

Vähän kuin nousisi lentoon

Nyt on muuten käsillä niin härö kirja, että terveille ei suositella ollenkaan. Paitsi pahoin pelkään että esim. Helistin tai Sandra saattaisivat olla kiinnostuneita.

Laurent Binet: Kuka murhasi Roland Barthesin? Tämä on samalla tapaa umpipimeydessään herkullinen kuin vaikka Steven Hallin Haiteksti. Ekana sitä uskotellaan, että joojoo tavallisessa maailmassa tässä vaan eletään ja kohta käynnistellään vähän jännärijuonta, kunnes *PÄRINÄÄ!* huomaat olevasi jossain fakin karusellissä ellei karussa sellissä tai ehkä karussa sellistä tai ehkä sellisti. Tuon Haitekstin olen ylistellyt varmaan moneen kertaan (kieli, sanat, kommunikaatio ja sitä rataa revitellen kunnes päässä helisee ja pelottaa niin perkeleesti). Mutta varsin vinkeeksi kääntyy tämä Barthesin keissikin. Semantiikka, semiologia, kielitiede, kommunikaatio – kaikki vuosisadan keskeiset ukot ja pari leidiä pörrää sekoittamassa murhaa(?) tutkivan poliisiparan päätä.

”Mitä enemmän tuntee humanistisia tieteitä ja ranskalaista hengenelämää, sitä hauskempaa lukijalla on.”, sanoi tuo Hesarin kriitikko. Ranskalaisesta elämästä en tiedä mitään, mutta kielitieteestä ja siitä vierestä ihan tarpeeksi, jotta kirja on älyttömän nautittava! Pitäisi vaan saada istuttua alas ja luettua pitempiä sessioita kerrallaan. Nyt kirjat päätyy lähinnä iltalukemisiksi, ja pööpöily petissä on aina liian lyhyt aika.

Voi että. Uskomatonta, että näin ”omia” opuksia on ilmestynyt ihan viime vuosina peräti kaksi, ja miten viihdyttäviä ne voikaan olla, kun osuu oikeisiin käsiin! Vink!

”genre-idiootit”

Mua on ainakin vuoden viduttanut suuresti tämä kauhuleffapoitsujen pelleily genre-sanalla. Että kauhuleffat ja trillerit on ”genre-elokuvia” (kato vaikka Episodin kielenkäyttöä). Eniten vituttaa, että poitsut hyvin tietää, mikä on ”genre” ja että jokainen elokuva kuuluu johonkin genreen. Joten miksi he käyttää sanaa niin helevetin väärin??!

Kysyin yhdeltä kriitikolta (poitsu, ”genre-poitsu”). Sain ylimielistä mutinaa vastaukseksi, mutta se oli Twitter, ei siellä pysty.

Sitten alkoi pännii vain enemmän ja enemmän – meikäläistä pännii kielijutut joskus oikeinkin huolella – joten käännyin guruosaston puoleen. Eli nyt kun Peter vB on haudattu, meillä on guruja esim. ABr täällä Hgissä, ja VH Turussa.

ABr selittikin muuten tätä genre-kammotusta alustavasti tyydyttävästi!

”No joo, tällainen merkityksiä sekoittava puhetapa on tosiaan yleistynyt, ja lähtöisin tämä on muualta maailmasta. “Genre movies” tarkoittaa yhteydestä riippuen joko kauhua tai kauhua ja trilleriä. Syytän Yhdysvalloissa heikkoa yleissivistystä ja puuttuvaa ranskan kielen taitoa.

Genret ovat siis nykyään “genre”, draama ja komedia.

Asian käyttännöllisempi merkitys liittyy siihen, että elokuvien markkinat ovat eriytymässä – toimijat, festivaalit, jne ovat erottumassa ja just toi “genre” on kaikkein erillisin saareke. Arthouse- ja indie-elokuvat, draamat ja komediat, pitävät vielä yhtä.”

Okei, eli tyhmät USA:ssa on alkaneet käyttää termiä väärin, ja tyhmät Suomessa on nielleet kökön sellaisenaan ja menneet länkytykseen mukaan. Silti ihmettelen, eikö kellekään poitsuista tee pahaa puhua noin tyhmästi?

VH Turuus ei ollut muuten kuullutkaan koko ilmiöstä. Missähän pullossa se on asunut?

Liirum laarum laalaa

Luulin pitkään, että Arrival on enimmäkseen joku avaruusleffa, joten en jaksanut lähteä kiinnostumaan. Vasta viime viikolla hokasin, että sehän on myös kieli- ja kommunikointileffa, ja sitten kiinnostikin jo paremmin. Käväisin katsomassa. On ehdolla parhaan elokuvan Oscareissakin.

No joo. Yritin ymmärtää siitä kielihommasta edes jotain. (Saa täydentää kommenteissa.) Kun maan ihmiset tajusivat, että alienien kanssa sanat ei niinkään, mutta visuaalinen viestintä, alienit olivatkin valmiita ruuttaamaan tarjolle musteläiskiään. MITEN se muija muka selvitti, mitä (sanaa, ajatusta) mikäkin ympyräkuvion osa tarkoittaa?! Ja sitten kirsikkana kakun päällä: aikaparadoksi. Ba-dum-tss! Jos jotain vihaan… Mutta nythän on niin, että kielemme määrittää sen miten maailman näemme, ja koska alienien kieli jada-jada-jada niin heidän aikakäsityksensä on syklinen, he voivat nähdä tulevaisuuteen ja kas, kun sen kielen osaa, voi myös nähdä tulevaisuuteen ja kas, kielitieteilijämuija onkin kirjoittanut kirjan tästä seiskaräpyläkielestä, ja ohhoo, mahtaakohan muuten muijan tytär olla menneisyydessä vai tulevaisuudessa, vai eri tytär sekä että? Voi helevetti ja hyvää päivää. Kertokaa mulle nyt, JOKU PLIIS! (Kiitos) (ja kiitos)

Tulin vaan niin vihaiseksi kun en tajunnut. Vissiin joku on sitten tajunnut, kun tämä on niin älyttömän ylistetty.

– – —

Toisaalta! Pitikin heti tulla päivittämään. Tää yks mun lempparileffa Contact, siinähän alienit ottaa yhteyttä alkulukusarjoilla. Kuka tahansa, paitsi ne teekkarit joiden kanssa tästä puhuin (”alkuluvuthan on universaaleja!” joo, maan ihmisille niin) tajuaa, että MIKSI MUKA alkuluvut? Yhtä hyvin / paremminkin alienit voisivat ottaa yhteyttä tuoksuilla tai väreillä tai jollain mitä me ei ollenkaan edes käsitettäisi yhteydenotoksi, koska ei vaan mahdu kaaliin eikä kokemuspiiriin. Niin että siinä mielessä Arrivalin musteläiskät on tietysti edistyksellistä kommunikaatiota. Noin niinku fiktiivisessä mielessä.

Varistytöstä vielä

Tein ilmeisen oikein, kun en lopettanut Varistyttö-trilogian lukemista ruotsiksi, vaikka aloitin sen jo toista vuotta sitten ja keskenpä jäi jurnuttamaan. Nyt vasta huomaan, miten paljon olen ohittanut ja unohtanut kirjojen suomenkielisestä lukemisesta. Ongelma on vissiin siinä, että ahmin nopsaan, kun teksti on hyvää ja tarina kantaa muihin maisemiin. Asioita myös tippuu päästä pian lukemisen jälkeen. Ruotsia ihminen lukee kumminskin sen verran hitaammin, että on aikaa huomata asioita, jotka oli unohtanut tai joita ei muuten vain ollut huomannut.

Viime kesänä sairaalassa kakkososa jäi puoliväliin, ja olen nyt jatkanut kakkosen loppuun ja kolmosen puoliväliin. Saan kolmosen loppuun aukeavalla viikolla vaikka lukisin kuinka hitaasti. Hemmetin hienoa juonenkiemurrusta ja psykoilua. Yritän seuraavaksi varmaan löytää nää kirjahyllyyn suomenkielisinä, niin voisin lahjoittaa nää ruotsalaiset sitten pois (Ottajia? Saa ilmoittautua.). Mulla on Stieg Larssonitkin su+ru, meinaan lukea kummankin version vielä tässä lähivuosina uudelleen. Ja leffat tietenkin, on on :-)