”genre-idiootit”

Mua on ainakin vuoden viduttanut suuresti tämä kauhuleffapoitsujen pelleily genre-sanalla. Että kauhuleffat ja trillerit on ”genre-elokuvia” (kato vaikka Episodin kielenkäyttöä). Eniten vituttaa, että poitsut hyvin tietää, mikä on ”genre” ja että jokainen elokuva kuuluu johonkin genreen. Joten miksi he käyttää sanaa niin helevetin väärin??!

Kysyin yhdeltä kriitikolta (poitsu, ”genre-poitsu”). Sain ylimielistä mutinaa vastaukseksi, mutta se oli Twitter, ei siellä pysty.

Sitten alkoi pännii vain enemmän ja enemmän – meikäläistä pännii kielijutut joskus oikeinkin huolella – joten käännyin guruosaston puoleen. Eli nyt kun Peter vB on haudattu, meillä on guruja esim. ABr täällä Hgissä, ja VH Turussa.

ABr selittikin muuten tätä genre-kammotusta alustavasti tyydyttävästi!

”No joo, tällainen merkityksiä sekoittava puhetapa on tosiaan yleistynyt, ja lähtöisin tämä on muualta maailmasta. “Genre movies” tarkoittaa yhteydestä riippuen joko kauhua tai kauhua ja trilleriä. Syytän Yhdysvalloissa heikkoa yleissivistystä ja puuttuvaa ranskan kielen taitoa.

Genret ovat siis nykyään “genre”, draama ja komedia.

Asian käyttännöllisempi merkitys liittyy siihen, että elokuvien markkinat ovat eriytymässä – toimijat, festivaalit, jne ovat erottumassa ja just toi “genre” on kaikkein erillisin saareke. Arthouse- ja indie-elokuvat, draamat ja komediat, pitävät vielä yhtä.”

Okei, eli tyhmät USA:ssa on alkaneet käyttää termiä väärin, ja tyhmät Suomessa on nielleet kökön sellaisenaan ja menneet länkytykseen mukaan. Silti ihmettelen, eikö kellekään poitsuista tee pahaa puhua noin tyhmästi?

VH Turuus ei ollut muuten kuullutkaan koko ilmiöstä. Missähän pullossa se on asunut?

Liirum laarum laalaa

Luulin pitkään, että Arrival on enimmäkseen joku avaruusleffa, joten en jaksanut lähteä kiinnostumaan. Vasta viime viikolla hokasin, että sehän on myös kieli- ja kommunikointileffa, ja sitten kiinnostikin jo paremmin. Käväisin katsomassa. On ehdolla parhaan elokuvan Oscareissakin.

No joo. Yritin ymmärtää siitä kielihommasta edes jotain. (Saa täydentää kommenteissa.) Kun maan ihmiset tajusivat, että alienien kanssa sanat ei niinkään, mutta visuaalinen viestintä, alienit olivatkin valmiita ruuttaamaan tarjolle musteläiskiään. MITEN se muija muka selvitti, mitä (sanaa, ajatusta) mikäkin ympyräkuvion osa tarkoittaa?! Ja sitten kirsikkana kakun päällä: aikaparadoksi. Ba-dum-tss! Jos jotain vihaan… Mutta nythän on niin, että kielemme määrittää sen miten maailman näemme, ja koska alienien kieli jada-jada-jada niin heidän aikakäsityksensä on syklinen, he voivat nähdä tulevaisuuteen ja kas, kun sen kielen osaa, voi myös nähdä tulevaisuuteen ja kas, kielitieteilijämuija onkin kirjoittanut kirjan tästä seiskaräpyläkielestä, ja ohhoo, mahtaakohan muuten muijan tytär olla menneisyydessä vai tulevaisuudessa, vai eri tytär sekä että? Voi helevetti ja hyvää päivää. Kertokaa mulle nyt, JOKU PLIIS!

Tulin vaan niin vihaiseksi kun en tajunnut. Vissiin joku on sitten tajunnut, kun tämä on niin älyttömän ylistetty.

– – —

Toisaalta! Pitikin heti tulla päivittämään. Tää yks mun lempparileffa Contact, siinähän alienit ottaa yhteyttä alkulukusarjoilla. Kuka tahansa, paitsi ne teekkarit joiden kanssa tästä puhuin (”alkuluvuthan on universaaleja!” joo, maan ihmisille niin) tajuaa, että MIKSI MUKA alkuluvut? Yhtä hyvin / paremminkin alienit voisivat ottaa yhteyttä tuoksuilla tai väreillä tai jollain mitä me ei ollenkaan edes käsitettäisi yhteydenotoksi, koska ei vaan mahdu kaaliin eikä kokemuspiiriin. Niin että siinä mielessä Arrivalin musteläiskät on tietysti edistyksellistä kommunikaatiota. Noin niinku fiktiivisessä mielessä.

Varistytöstä vielä

Tein ilmeisen oikein, kun en lopettanut Varistyttö-trilogian lukemista ruotsiksi, vaikka aloitin sen jo toista vuotta sitten ja keskenpä jäi jurnuttamaan. Nyt vasta huomaan, miten paljon olen ohittanut ja unohtanut kirjojen suomenkielisestä lukemisesta. Ongelma on vissiin siinä, että ahmin nopsaan, kun teksti on hyvää ja tarina kantaa muihin maisemiin. Asioita myös tippuu päästä pian lukemisen jälkeen. Ruotsia ihminen lukee kumminskin sen verran hitaammin, että on aikaa huomata asioita, jotka oli unohtanut tai joita ei muuten vain ollut huomannut.

Viime kesänä sairaalassa kakkososa jäi puoliväliin, ja olen nyt jatkanut kakkosen loppuun ja kolmosen puoliväliin. Saan kolmosen loppuun aukeavalla viikolla vaikka lukisin kuinka hitaasti. Hemmetin hienoa juonenkiemurrusta ja psykoilua. Yritän seuraavaksi varmaan löytää nää kirjahyllyyn suomenkielisinä, niin voisin lahjoittaa nää ruotsalaiset sitten pois (Ottajia? Saa ilmoittautua.). Mulla on Stieg Larssonitkin su+ru, meinaan lukea kummankin version vielä tässä lähivuosina uudelleen. Ja leffat tietenkin, on on :-)

Yökukkuu

…vemmelkäärö, misumaneetti, vartiopotilas, kermaniekka, keppanahyppely, kikkelivaari, voikakka, oopperanieriä, vauvanainti, vajaakoski, hevosbooli…

Siinä selektiota sanoista, eiku ”sanoista”, joita alkoi männäiltana pyöriä päässä, kun odottelin unta jo kolmatta tuntia. Virhe, vaikkakin tahaton. Eihän se uni tule, jos aivot jauhaa vaan koko ajan uutta (tai vanhaa). Joskus nukkuminen ei vaan ota onnistuakseen, vaikka kaikki (pilleriini)palikatkin olis kohillaan.

Myös mietin sitä, että mikä onni että en lähtenyt poliisiksi. Hiukkasen oli paloa siihen suuntaan, meinaan ensimmäisen ikinä treenikauteni pökeltelin menemään siksi, että kuvittelin hakevani poliisikouluun. No, se oli vain juoksua. Enhän silloin edes tajunnut, että pitäisi kehittää voimaa myös. Mut eniveis, tarkoitan sitä, että kun nyt toimistorottanakin työasioita pulpahtelee mieleen unta odotellessa, entä sitten jos olis töinä Oikeita Ongelmia. Joku murhailija keekoilisi tuolla vapaana ja meikä ei vaan yhtään tajuaisi, mitä pitää tehdä seuraavaksi, jotta se ei ehtisi murhailla enää ketään. En nukkuisi varmaan ikinä.

Kyllä, dekkareita on luettu taas omiksi tarpeiksi.

Noista sanoista vielä. Kokeilin päiväsaikaan töissä, tulisiko mitään uutta vastaavaa mieleen. Eipä tullut. Näköjään tajunnavirta tosiaan vaatii sen, että on pimeessä ja omassa petissä unta vailla.

Naamioitunut kommunisti päiväkodissa?

Naamioitunut kommunisti päiväkodissa?

Estetiikkaa

zach

Työkaveri on pökässyt järkyttävän kauniin kirjan. Enkä puhu vain tuosta kannesta, vaan siis kaikki sivut. Kaikki. Mutta kun on graafikko ja suuri sielu, niin semmoiseks se sitten menee.

Olen saanut (lue: ottanut) kunniatehtävän viedä tuon kaupunginkirjaston kokoelmiin. En viiti lääppiä kirjaa ennen sitä, mutta sijoitan itteni ensimmäiseksi lainaajaksi. Pronto!

Ahi

Ei nyt silleen ahista, mutta joo tavallaan. 1) Työ. Kuusi päivää takana. Voisi olla taas loman aika. 2) Kirjasto. Hirmu huonosti olen saanut lukemista! Pakko turvautua omaan hyllyyn, jahas ja mitä siellä on kesken? Kråkflickan trilogin på svenska. Äääh okei, luetaan sitä sitten. Vaikkei nyt kyllä jaksaisi muuta kuin suomea. 3) Huono omatunto. En leiki tarpeeksi kissojen kanssa. Noi vieraantuu musta kokonaan! Pikkukissakaan ei enää nuku mun petissä. Isokissa väistää mua joka paikassa paitsi kahdella tasolla saa silittää ja pussailla. Illat on liian lyhyitä!

Noista kolmonen on häiritsevin. Joka päivä on uniikki ja kokemukset kasautuu. Kissojen jokaisen päivän pitäisi olla onnellinen! Täällä se on mun vastuulla. Enkä näköjään pysty sellaista toimittamaan, ainakaan niin että omat standardit täyttyisi. Onhan tää nyt hemmetti että vanhempi kissa pelkää mua, vaikka keväällä kahdestaan asuessa ehdittiin jo hyvin kavereiksi. Tuli mun viereen nukkumaankin välillä. Moiset enää muisto vain. No, pitää yrittää parantaa, eihän tässä muutakaan voi. Omaan toimintaansa voi sentään vaikuttaa… Jossain määrin.