Messueläin liikenteessä

Messuilta iloisin ylläri esittelyyn ensin! (Iloisin sen jälkeen kun sain lipun Arulta, tietty *pusu*) Olin miettinyt pari viikkoa, että pitäisi saada isompi käsveska, tumma ja kevyt, mutta että läppäri kuitenkin mahtuisi, ja muuta. Enpä olis arvannut, että Appenzelleriä ostamalla saa juuri sellaisen: tummanharmaata huopaa eli kevyt, ja läppäri plus muuta mahtuu:

JES AI LAIK IT!

Hieno päivä. Kaikki onnistui. Kotona vedin huumeita niin että olin kivuton koko messuretken ajan. Olin myös laittanut sopivasti päälle, ei ollut ulkona kylmä eikä sisällä kuuma. Olin älynnyt ottaa jarrut kenkiin mukaan, koska arvasin että neljästä lämpöasteesta huolimatta Pasilassa on ne jäiset kohdat. Ja niin oli! Ihmiset luisteli hatarasti ja voivotellen, mä nappasin piikit jalkaan ja kävelin.

Porukkaa oli tietysti älyttömät määrät, ei ylläri. Yksi iso naulakko oli täysi jo alle tunti messujen aukeamisesta. Lippuja etukäteen ostamattomat jonottivat ulos saakka sateessa.

Menin ekana Viiniin&Ruokaan, koska halusin kattoo, onko englantilaisia astioita. Onnistuin rikkomaan pari lautasta viikolla… mut ei ollut nyt sitä kioskia. Löytyi muuta, ei hätiä. Mielestäni oli nyt aika suhteettoman paljon viiniä, ja koko alueelle oli K-18, siis myös ruokaan. Pöyrist! No, lemmikkimessuilla on varmaan taas jotain ruokakiskoja, saattaisi olla ehkä jopa eri kuin nuo. – Kävin myöhemmin uudestaan safkaosastolla. Silloin siellä oli jo niin paksu rasvankäry, että heti huomasi silmälaseissa. Not good.

Kirjamessut siis. Nautin niin paljon kun sain kävellä ja kävellä ja mihinkään ei sattunut! Lääketeollisuus yay! Katselin jos ois P.I. ollut, mulla oli Kissa laukussa odottamassa mahdollista nimmaria. Mut ei. Ainoa tuttu, jonka tunsin, oli Juha Hurme, ja sekin juoksi ohi. Sitten oli tietysti näitä klassikkoja, jotka moikkaa mulle ja mä että ”MOIMOI!” eikä mitään hajua, kuka sekin oli. Mitään kirjoja en ostanut, mulla on jo.

Kirjastosta olin saanut repullisen kirjoja – liioittelematta tällä kertaa, sillä koskaan ei oo varausjonosta tullut yhtä paljon yhtäaikaa – ja mulla oli yksi laukku varakenkiä ja muuta, ja sitten ostoslaukku, joten kuormakamelina poistuin messuilta kahden ja puolen tunnin jälkeen. Satoi edelleen… ja sataa edelleen. Ilma on on kyllä perkeleen kurja, mutta niin kauan kuin sataa, ei ole ainakaan liukasta. Paitsi Pasilassa.

Mainokset

O-ou, taas tulee tavaraa

Edelleen sanon, että fantastista että Brunon kirpparimyyjät pitää järjelliset hinnat eli sellaiset, joilla tavaroista pääsee eroon! Mähän en edes kuuntele musiikkia, mutta on mulla sen verran yleistietoo, että bongaan, jos jollain on siellä levällään pari laatikollista vain hyvää musaa. Voi hertsikuusama. Kyllä piti kattoo joka levy, kun ei meinannut uskoo. Lopulta sitten otin nämä:

Ilona tunkee naamaansa Bob Marleyn 3CD:n päälle

Bob Marleylta ja Billie Holidayltä 3CD:t. Rinneradio. Temptations. Kaksi Prodigyä. Kolme levyä 70-luvun diskoklassikoita. Mustalaisgroovea. KYMPILLÄ. Ihan älytöntä, mut kyl mulle sopii. Joltain toiselta ostin Trainspottingin DVD:n, ois maksanut 20 senttiä, mutta annoin 50 kun ei ollut pienempää. Mitäs me pösörikkaat.

Olen vältellyt kirppareita kuukausitolkulla, kun ei ole tarpeita. Ei nämäkään tarpeeseen tulleet, mutta onpa taas tuntikausia kuunneltavaa, jos sattuis siitä kohtaa ottamaan. Rinneradio soi jo!

SAV

Olen haistellut tuulia. Tänä aamuna sen sitten tunsin: s-alkuisen vuodenajan (SAV) breeze. Erilainen kuin kesän tuuli. Selvä kalsa väri. Onneksi olin laittanut hyvin päälle. Ei ollutkaan enää kesä, kuten vielä eilen.

Kävin katsomassa levynjulkkarikeikan Töölön kirkossa. Tiina Sinkkosen tribuutti Mahalia Jacksonille. Alkuperäinen esittäjä iso musta nainen, jolla riitti ääntä kuin alppitorvessa. Miten siis suomalainen laulaja pärjäsi? Noh, sanotaan vaikka niin, että kun olin kuunnellut hänen avaustaan noin sekunnin, tiesin, että voin turvallisesti sulkea silmät ja ihan vain nauttia tunnin. Hieno muija, hieno ääni. Hieno bändi toki myös.

Pukeutumisongelma iski heti kirkosta ulkoistuttua. Pitkä nahkatakki ei riittänyt – paleli! En siis jatkanut matkaa Juuson keikalle, kuten olisin muuten voinut, vaan mahdollisimman äkkiä ratikkaan ja kotio. SAV iski jo toisen kerran samana päivänä (ja Taiteiden yönä). Äh! Onneksi mukana oli edustuslaukku, se lämmitti sisäisesti sentään:

Tuo isompi jäi itselle

Huomenna muistan paitsi takin myös huivin. Huominen on yhtä juoksemista sen lisäksi että etätyöpäivä: Arabia ja kirjasto, yhet Jääskeläiset postista ja yksi Ärrältä, lääkäri, suutari, hieroja. Pitää tehdä marssijärjestys, jotta selviä mahdollisimman vähillä risteilyillä.

Lähti taas kotoa

Tall Bitch Raceamassa Turussa. Ne mastometsät on aina yhtä vaikuttavia. Ihania. Isot laivat, kauniita, osin jopa romanttisia. Ja sit kun niitä on paljon, nam.

Aloittelin Linnan kahvilasta pitkän kävelyn joen kahta puolta

Parempia laivakuvia missä vaan. Mut täs on nyt tämmönen.

Pari tuntia kävelyä. Satoi muutaman kerran. Förillä yli. Muistelua, milloin olen ylipäätään käynyt Turussa. Pentuna, koska täti asui Sirkkalankadulla. Opiskelijana, koska silloinen poiksu opiskeli Turussa. Ylioppilasteatteripäivillä. Muuten vaan 1990-luvun lopussa. No, siinä ne taisi olla.

Tällä kertaa nälkä ja kissatätiseura saapuivat suunnilleen yhtä aikaa. Harmillista kun nää jalat ei enää kestä kunnon kävelysessioita! Mutta joo – ruokaa:

Joen vedessä oli jotain kantaaottavia juttuja

Tårget. No, ruokaahan se oli. Ei tarvi mennä toista kertaa.

Asiaan. Kissoja.

Heistä enemmän kissablogin puolella.

Heistä kans enemmän tuolla toisaalla. (Toi tummempi rakastui muhun :)

Tää jälkkäriosasto ihan toisessa osoitteessa kyllä oli ihan muuta kuin Tårgetin tarjoilut. Ainakin satatuhatta kaloria ja makua täältä taivaaseen!

Ehdittiin käydä parissa kaupassa. Löysin tuliaiset inkavaltakunnan Turun huaraosastosta:

Huivi ja tyynyliina. Niin paljon ihania värejä, niin vaikea valita omat!

Paluujuna oli lyhyt ja näköjään melkoisen täyteen myyty. Mulla ei ollut kirjaa mukana koska travelling light, mutta ipad riitti*) melkein kotitonteille asti. Meinaan, eihän se ole kuin parin tuntia, mutta kahdesti saman päivän aikana ei ihan jaksais.

*) ei ole kyse akun kestosta vaan ihan vaan pinnasta. As in hermo, jaksaminen.

Ruukut

Noni, siinä ne nyt on. Captain Marja Morgan the Crew. Kahden isomman takaa kurkistelee se pieni, joka on menossa rommipullon antajalle.

Nyt rupes jännittämään, koska tein nää ihan vain samalla metodilla kuin monenmonta vuotta sitten edelliset: siivosin marjat, desinfioin ruukut, poistin kirsikoista kivet ja mansikoista kannat, heittelin purkkeihin, sokruu päälle ja rommia ja sokruu ja marjaa ja rommia ja sokruu. Vasta myöhemmin rupesin kattoo, että ai saatana, onhan tähän reseptejäkin – ois voinut laittaa sinne jotain maustetankoa, tai ois voinut imeyttää sokeria pitempäänkin kuin sekunnin jne. Ois voinut katsoa matskujen suhteet. No, nyt ne on laitettu, aamen. Kyllä sieltä parin kuukauden päästä JOTAIN tulee. Tuli ennenkin.

Käy ja kukkuu

Taas on sitä katottu: modernia tanssia. Johtuen siitä, että sain vinkin notta siskontytön mies on soittamassa ja joku toinen hemba tanssii. Menin, kun osui kohdalle. Alla todistekuvia ja tuolla myös pari videopätkää. Toisessa näkyy kumpikin ukko, kunnes J siirtyy huuliharpuista urkuihin, ja toisessa on hiukan sitä urkuhomman loppua.

Ennen esityksen alkua tapahtui myös klassikko. Samalla penkillä kanssani istui nainen, joka iloisesti tervehti mua nimeltä.Taas normipaniikki: kuka tuo on? Mietin jo repliikkejä, jos se alkaa puhua mulle. Sellaisia, että saisin vinkkejä siitä, missä ollaan tavattu. Se istui kuitenkin kolmen metrin päässä musta ja toisella penkillä oli sen kavereita, niin että vaara pieneni heti. Lopulta joku mainitsi naisen etunimen, jolloin tajusin: koreografi, joka asuu meidän talossa. Eli NAAPURI. Ei vaan järki tavoittanut, kun ihan väärä paikka.

No eniveis. Valitettavasti siskontyttö ite ei ollut (kiertueella keski-Euroopassa) eikä myöskään pennut, jotka oli nähneet shown jo pari päivää sitten. Olis ollut kiva heitä kutitella. Mutta ehkäpä myöhemmin kesällä siellä huitsinvitelikossa taas.

Eilen – – –

kävin kattomassa trad tietenkin ne kauniit autot Kauppatorilla. Kesäkuussa en ollut päässyt, koska oli niin karmea ilma taas kerran. (Ei mikään uutinen tänä kesänä.) Olin vähän haluton lähtemään, mutta tiesin, että kyllä se naama vääntyy taas hymyyn kun perille pääsee, ja niinhän siinä kävi. On ne peltipöntöt vaan niin upeita parhaimmillaan.

Tarkistin just Flickrista… mulla on autokuvasettejä vuodesta 2010 saakka. Näyttelyitä ja cruisauksia. Siltikään en tiedä enkä ymmärrä autoista mitään muuta kuin onko ne nättejä vai ei, ja ikinä en oo ollut kustomin kyydissä. Vieläkään. Väärät piirit ilmeisesti.

Tänään – – –

kokeilin paistaa kesäkurpitsa-feta-lettuja. Mullahan on valurautapannu (on oikeesti pannu), joten meiningin on mahdollista kääntyä professionaaliksi. Ei se ihan huonosti mennyt. Jo toka lettu oli oikean värinen, ja kaikki maistuivat hyviltä. Olivat vaan rumia. Ei edes pyöreitä. Ja toisekseen, resettissä oli sanottu että feta ja viheriä karkeaksi raasteeksi. Paremmin olisi sopinut, jos olisi surauttanut ihan hienoksi ja pehmeäksi. Mutta eihän sitäkään voinut tietää etukäteen. Mulla oli toka letusta kuvakin, mutta olen nyt tainnut jo hukata sen. Nyyhk.