Onneksi vapaa-aika edes on kunnollista

Työelämän kasvavan ja kehittyvän hirveyden (mm. johtoporsas alkaa olla selvästi arvostelukyvytön) vastapainoksi oma elämä palkitsee.

Olen viime päivien aikana viettänyt rakkaan ystävän viiskymppisiä pizzalla ja klubilla, ja nimenomaan ei liian isossa porukassa, vaan kahden hänen kanssa aloiteltiin, ja vasta klubilla tuli muita mukaan (ja mie lähdin nukkumaan).

Toisessa yhteydessä olen kuullut toiselta rakkaalta ystävältä varsin yllättäen, että olen hänen paras ystävänsä. Hirmuinen kunnianosoitus ja luottamuksen osoitus! On mullekin toki ollut selvä, että meidän kemiat pelaa tosi hyvin yhteen ja huumorintajut kohtaa liukkaalla pinnalla kohti mustaa aukkoa. Ei sitä vaan näin aikuisena tule sanottua ääneen, että oot mun bestis.

Nämä kaksi naisihmistä on kumpikin sellaisia, että ei olisi paskin elämä jos heidän jommankumman kanssa sen voisi viettää. Niinku bestis-meiningillä, ei mitään parisuhdeöklöilyä. Ei tietenkään tuu toteutumaan: toinen on naimisissa ja toisella on taas vähintään yhtä tiukasti ns. oma elämä kuin mullakin. No huoh.

– – – –

Elokuvissa kävin pitkästä aikaa. Titti-dii, vihdoin taas kunnon katsottavaa: The Square! Naurattaisi ellei itkettäisi :-D Selkeet kohderyhmät kaikki taide/kulttuuriviestijät, taiteesta puhujat, taiteilijat, taidevirkailijat, taiteen tukijat, taiteesta kiinnostuneet jne. Hörhöilyä läpsitään naamaan antaumuksella. Silleen kumma leffa, että ei ole vauhdikas, mutta ei myöskään yhtään tylsä, vaikka kesto on yli kaksi tuntia. Hesarin arvostelijan näkemyksestä tykkäsin, ihan läheltä viistää sitä mitä itse koin. En tosin ollut tutustunut etukäteen kuin Finnkinon kahden rivin verran. Yllätyin, kun tässä puhuttiinkin tanskaa (kai se oli tanskaa?), ruotsia ja englantia. Ei ollutkaan siis jenkkileffa.

Niin joo, eihän tää tähän lopu! Sain The Lobsterin kirjastosta juuri, ja toi äsken viisikymppisensä täyttänyt tulee mun kaa kattoo sen any minute now! Niin siistii, olen odottanut tätä hetkeä vuoden. Ei että näkisi Lobsterin uudelleen, vaan että voisi jakaa sen myös hänelle. Koska ns. menekki on taattu :-D

Mainokset

Viimeinen 2.11. delaava leffalippu käytetty!

Njaha, sitä on taas elävissä kuvissa käyty. Palasin salista ihmisten ilmoille kahden mummon (öööö, siis noin itseni ikäisiä naisia) kanssa hississä. Ne ei olleet selvästikään otttaneet tavuakaan selvää, mitä olivat menossa katsomaan. Toinen oli niinku että ”epämiellyttävin elokuva minkä olen nähnyt” ja toinen oli että ”oliko se oikeesti sama ihminen?”.

Voi mummot.

No, en mäkään meinaa mennä toiseen kertaan katsomaan tätä Manifestoa, mutta ei se nyt sentään mikään Night Visions ollut, hei mummeli. Olihan se vähän raskas, koska se oli saarnaa. Mutta siinä oli hauskatkin saarnansa, kuten ruokarukous ja koulukohtaus ja uutistenlukija. Hauskat ja raskaat vuorotteli, ja kun etukäteen tiesi menneensä katsomaan saarnausta (”manifesto”, aika selkee) niin kyllä sen kesti.

Ihan hirveesti en kyllä enää harrastele taideleffoja. Lumière!n kävin katsomassa yks maanantai, oli neljä muuta ihmistä katsomossa. Tiesin jutun, mut silti lähdin parikyt minuuttia ennen loppua. Jotenkin nyt haluaisi vaan mieluiten kunnon toimintaa ja isoja visuja ja hienoja juttuja. Kuten vaikka oli toi The Handmaiden. Vau. Se oli mulle se vuoden paras leffa, kunnes tuli mother!, jota en ees voi alkaa… huhuuhuhuu.

Night Visionsin ohjemakirjoja ei ollut vielä jaossa, mut huomasin niitä yhdessä rullakossa, kulman takana piilossa. Kävin pöllimässä yhen. Oon niin paha. I’m so bad.

Elokuvapiireissä

Puuh, sain Henkien labyrintin luettua 10 päivässä (tai illassa)! On se runsas, voi jesse. Vielä hinta on aika kova, mutta ajan mittaan varmaan tulee hommattua omaan hyllyyn. Miksei, kun ne kolme muutakin on.

Sitten tartuin toiseen limppuun: R&A 30 vuotta. Mutta se menikin yllättävän nopsaan, kahdessa illassa. Sain sieluun naarmuja. Mun olis pitänyt olla täällä Hgissä 1980- ja 90-luvuilla, olisin yrittänyt tunkea noihin piireihin! Huokaus. Mahtavaa yhteistä tekemistä! No, en toki ollut 80-luvulla yhteisen kulttuuritekemisen puutteessa (Jyväskylä todella hyvin elossa!) ja 90-luvulla olikin jo ohjelmassa mm. oman teatterin perustaminen, joka sekin oli sitä palkatonta raatamista älyttömiin kellonaikoihin, mitä ihminen kaipaa. Mutta Rakkautta & Anarkiaa, se olis ollut ehkä päheintä mitä ihmiselle voi tapahtua. Olisin ollut oikean ikäinenkin! Olin vaan väärässä kaupungissa.

No, nyt oikeassa kaupungissa, ja elokuvatarjontaa on enemmän kuin ehdin katsoa.

Elokuvasta puheenollen, nyt HS:ssa oli juttua #metoo-postausten innoittamana Suomen elokuvapiirien ”niistä 5-10 häiriköstä, jotka kaikki alalla tietää”. Okei, no ihan alan ulkopuoleltakin kuka tahansa voi arvata, että Törppönen on yksi, mutta keitäs ne muut ovat?

Kulkemisia

Muistatteko, viime vuonna kävin sukuloimassa siskontyttöni kotona? Tänä vuonna tein saman. Mun tavallinen tahti nähdä harvoja verisukulaisia on ehkä kerran 20 vuodessa, ja nyt sitten jestas joka vuosi. Mitä tästä vielä tulee?

Huomasin myös, että nyt on sukua kai nähty jo alustavasti tarpeeksi, koska enää en mielessäni hämmästellyt koko aikaa O:ta tuijotellen ”miten jollain voi olla ihan samanlainen yläkroppa kuin mulla?!” ”miten jollain voi olla ihan samanlaiset käsivarret kuin mulla?!”.

No kuitenkin, nyt oli koko porukka siellä eli emäntäiseni O, mies J ja tenavat V ja U. Illemmalla lähdettiin moikkaamaan lammashaan asukkeja. MÄÄ! MÄÄ! Pukkasi once in a lifetime -kokemuksen siis. Jolloinka tuumasin, että antaapa kameran laulaa sitten. (Arktinen suojavarustus on punkkien ja pistävien hytyjen varalta.)

Jollain on silkkinen nenu

Sylilammas

Hyvin ystävällisiä elukaisia on he! Ei tarvinnut yhtään edes lammaskuiskailla, kun syliin riensivät ihan muuten vaan huvikseen. Tykkäsin!

– – – –

Eilen sitten toisenlaista. En ollut käynyt Fashion Centerin ysmyssä kai kymmeneen vuoteen. Muistan silloin ostaneeni kissablogissa kuuluisaksi nousseen harmaan viltin, ja yhden häiriintyneen paidan, josta luovuin pari vuotta sitten. Tällä kertaa mukana Naukulan mamma, jonka kanssa jatkoimme myös etsimään toista ysmyä Vehkalan suunnalta. (Se olisi ollut se harmaa kuutio keskellä ei-mitään, mainitsin sen taannoin täällä.) Ei onnistunut aukioloaikaan se, mutta ei harmittanut. Ekasta ysmystä kahdet merinovillasukat, kahdet hanskat ja kolme huivia. Yhtä paitaa – jälleen mallia melko härö – kokeilin, mutta siinä ikävästi sauma kulki just persiin eli leveimmän kohdan kohdalla. Ei ikinä hyvä idea. Mutta siinä olisi sopinut koko S! Mieltämyllertävää normaalisti XL:ää käyttävälle! Nuilla taisi olla ihan omat taulukot…

– – – –

Tänään sitten K:n kanssa silmäämään elokuva, jota ollaan odotettu pari vuotta: Kingsmanin jatko-osa. Eka osa oli huima nautinto meikäläisten makuun, mutta tää kakkonen pelottaa hiukan mm. siinä mielessä, että tässä herätetään henkiin tyyppi, joka täysin varmasti kuoli ykkösessä. Se on aina ärsyttävää. Mutta katsottavahan tää on, ei pääse yli ei ympäri.

Tässä seuraavat elokuvasi, ole hyvä, suosittelen

Menin sitten katsomaan Aronofskyn mother!in (kauhu, draama). Hymyilin koko leffan läpi – ensin siksi, että olin epäröinyt mennä katsomaan, koska jotkut arvostelut kertoivat pressinäytöksestä lähteneen porukkaa kuin Valkoisesta talosta, ja silti veikkasin oikein ja menin. JES! Ja loppupuolella siksi, että pahuus ja ahdistus yltyi suorastaan koomiseksi. Ei sitä ehkä oltu sellaiseksi tarkoitettu, mutta oli niin hyvä fiilis, että melkein nauratti. Vuoden paras leffa! Mitä tämä edes tekee Finnkinolla? Tämän olisi pitänyt olla R&A:ssa! Eiku Night Visionsissa tietenkin!

Suupielet kiertyy ylöspäin vieläkin. Ei yhtään lateksihirviötä tai muuta spuukia, kaikki hirviöt oli ihmisiä! (Okei, pieni yliluonnollinen siivu oli menossa mukana. Pieni.) Ihmisethän ne yleensäottaen pahimpia hirviöitä onkin, niin että ei mitään uutta siinä. Tässä niiden hirviömäisyydellä on niin kovin taitava ja hyvin rakennettu nousu ja varsinkin huipennus. Aijai.

Miten joku voi moittia tätä leffaa mitenkään? Multa ei irtoa yhtään negatiivista ajatusta. Täydellinen lajissaan. Melkein mieli tekisi kirjoittaa tästä ihan oikea arvostelu, koska WOOOOOOOHOOOOOO! mutta en viiti, kun ei siitä makseta.

Ruusuja: https://muropaketti.com/elokuvat/arvostelu-jennifer-lawrencen-ja-darren-aronofskyn-mother-vuoden-sairain-ja-tarkein-elokuva/

Ruusuja: http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005367702.html

Risuja: http://www.film-o-holic.com/arvostelut/mother/

Risuja: http://www.episodi.fi/elokuvat/mother/

– – –

Sitten vinkki ihan toisenlaisesta, mutta vilkaisun kestävästä leffasta: The Big Sick (draama, komedia) tulee Finnkinolle ensi perjantaina. Raaraassa näin sen eilen. Tästäkin jää hyvä mieli, mutta täs ei tapeta ketään eikä ole ahdistavia elementtejä juurikaan, vaikka päähenksun tyttöystävä makaa suurimman osan aikaa koomassa. Suosittelen katsomaan, hus menkääs jo!

Anan superviikonloppu

Ajatelkaa: samaan aikaan Helsinki Comedy Festival, Habitare ja Rakkautta&Anarkiaa. Ja siinä oli vasta sellaiset tapahtumat, jotka mua itseäni kiinnostaa!

Tuo perjantain stand-up -setti oli monella lailla uskomatonta. Ekanakin, mun lemppariukot Ismoa lukuunottamatta kaikki siinä siistissä nipussa! Ekan kerran meikit lähti valumaan silmistä Ilari Johanssonin takia, toisen tuhon teki Jukka Lindström. Se on vaan, kun sen osaa! Hyvä säkä kävi myös paikan kanssa. Melkein kaikki oli myyty kun ehdin osille, joten sain sitten tokarivin reunapaikan. Ajattelin, että eihän sieltä mitään näe, mutta kas, Aleksanterin teatteri ei olekaan mikään Metropolitan, joten istuin polvet melkein lavan reunassa kiinni. Kyllä, toka riviltä! Ja erittäin hyvin näin ja kuulin!

Eilen lauantaina alkoi sitten osaltani R&A. Eiku ensin kävin Habitaressa toiseen kertaan, ja nyt siellä oli uuttakin, esim. Muji-talo ja vain vippikortilla Forma-osasto. Tällä kertaa en enää ottanut kuvia. Mutta sitten tosiaan iltapäivästä elokuviin. Kolmesta yksi oli sellainen, että ymmärrän sen kuuluvan nimenomaan R&A:han; valitettavasti kaksi oli ihan mainstream eikä kovin kummoisia sellaisenakaan. No, tulipa katsottua.

Illalla myöhään oli kaksi leffaa peräkkäin. Oli ottanut vähän eväitä ja käynyt vaihtamassa kotona takin kevyimpään talvitakkiin. Se oli niin oikein tehty, koska yöllä oli jo toiseen tapaan kylmä kuin päivällä! Tänään näyttää taas aurinko paistavan. Nyt on päiväsaikaan kaksi leffaa peräkkäin ja illalla vain yksi. Samat sävelet takin kans, ja eväs päivällä mukaan.

Tämän jälkeen seuraava leffa iskeekin vasta torstaina. Sitä ennen käyn aamuin illoin hoitamassa naapurin Prinsessaa :-) Hän on vähän samanlainen kisu kuin Ilo – ujo, mutta kehittyy koko ajan. Ja sitä kehitystä onkin just kiva seurata ja rohkaista! Voi kun mistään kissahommista saisi yhtään rahaa, niin vaihtaisin työpaikkaa sekunnissa. Vaan eihän niistä saa.

Rinsessa. Häntä saa vähän silittääkin.

Kirjajuttu: valitettavasti Heikki Valkaman Pallokala ei ole dekkari. Se on kirjoittajan Japani-tietouden esittely. Sellaisena hyvin kiinnostava, tykkään lukea Japanilasta vaikka mitä. Mutta tykkään myös lukea dekkareita silleen, että juoni on selvä jatkumo, siinä on hyvät cliffhangerit ja tukka nousee pystyyn ja suusta tipahtaa ”Iyyyyääkeii!”. Ei Pallokalassa.

Vain juristi pystyy tähän

Leffassa sunnuntaina. Pitkä kaunis Nicorette-mainos, jossa sukeltaja kertoo hapenottokykynsä parantuneen ja miten paljon enemmän voi nauttia sukeltelusta kun on lakannut röökaamasta. Alussa ja lopussa Nicoretten brändiä esillä. Ja teksti, joka kertoo että a) kyseinen heppu on saanut Nicorettelta rahaa siitä että on suostunut tekemään tämän filminpätkän ja b) kyseinen heppu ei mainosta Nicorettea. Nämä toisensa pois sulkevat siis ihan tyynesti peräkkäin. Tähän ei normaali ihminen pysty. Kyllä tarvitaan vähintään juristi.

Näkyykö yhtään paremmin?