Niin tyytyväinen vaihteeksi

Kylläpä aukesi yllättävän hyvä viikonloppu, vaikka en ehtinyt kuin kahteen häppeninkiin. Olisi ollut lisäksi Kallio kukkii heti kotiovella, ja heppoja Kaivarissa ja varmaan paria muutakin. Lauantaina menin Händelin Messias-oratorioon Senaatintorille. Joku muukin oli saanut saman idean. Vaan olihan jo kuorolaisiakin tuhat. Ikävästi missasin sunnuntain kuorohommelit, kun sain niistä tiedon vasta aamulla. Ja kissaakin piti lääkitä, ni ei sitten :-(

Mutta sunnuntaina myöhään iltapäivästä kattomaan The Handmaiden. Olin ajatellutkin, että saattaisi olla melko hyvä lehva tämä, mutta ylitti kyllä odotukset. Aristotelinen draaman kaari hus roskiin! Koskaan ei voinut tietää, mihin tarina kaartaa seuraavaksi ja kuka lopulta huijaa ketä. Visuaalisesti upeaa. Hieno kässäri. Ainakin tähän mennessä vuoden paras filmi!

Hesarin arvostelu täällä.

Siskokset

Sain kirjastosta Kore-edan Siskokset, jota en käynyt katsomassa isolla kankaalla. Huono valinta, ois pitänyt käydä! Harvinaisen suloinen leffa. Etenkin yllättävän nykyaikainen dvd:n kanteen verrattuna! Tenavilla on sekajalkapallojoukkue. On avioeroa ja pikkasen liikaa viinaakin jossain kohtaa. Yukata onkin päällä vain erikoishetkenä ”omat ilpparit”, joka nyt sitten on myös levyn kannessa. Harhauttivat vähän.

Hesarin arvostelu on täällä, jos ketä kiinnostaa. Olisin antanut neljä tähteä HS:n kolmen sijaan.

Itellänihän siskoselämää lähin versio on ollut opiskeluaikana kaikenlaiset kommuuni/soluasumiset. Se oli kivaa. En osaa edes kuvitella samanikäistä samoista vanhemmista olevaa siskoa, kun noi biologiset on aina olleet sen parikymmentä vuotta vanhempia. Perseestä semmoinen perhemuoto ja ”iltatähtien” tehtailu, varsinkin tahallisesti. Vaan koitapa kieltää ihmistä olemasta itsekäs, niin heti alkaa parku oikeuksista.

Viikonloppu alkaa

Sisko soitti eilen. Ei sillä tunnu olevan puhekumppaneista puutetta, mutta silti jaksoi puhua varmaan tunnin yhtäsoittoo. Kiva, että kaheksankymppinen sanoo suomeksi, että vituttaa silloin kun kerta vituttaa. Lienemme sukua. Kiva myös, että kuulemma edelleen lukee kirjoja neljällä kielellä. En oo voinut ehkä ikinä kehua samalla. Siis olen lukenut varmaan yhden kirjan per ranska, italia ja saksa, mutta oikeesti en kyllä jaksa lukea kuin suomea, ruotsia ja englantia. Kova muija tuo vanhus.

Siinä puhelun aikana katsoin myös suuren osan elokuvasta Hymyilevä mies, nyt kun tämän läpeensä kehutun kultakimpaleen sain kirjastosta. W0000t mitääh?! Mikä tässä nyt oli niin järisyttävän hyvää muka? Ihan tavallinen nössöleffa. Kundista leivotaan maailmanmestaria, mutta se failaa; sen sijaan saa kivan muijan. No jopa on, taputapu. Ja mustavalkoisena. Ei hemmetti kun ei näitä suomalaisia vaan taho jaksaa.

Kallio kukkii ja kaikki bileet alkamassa. Mie lääkitsen kissan sidekalvontulehdusta nyt ensin vuorokauden verran neljän tunnin välein ja sitten neljä kertaa vuorokaudessa. Kai se on ihan hyvä vaan niin kauan kuin sairaudet on semmosia, että lääkkeillä paranee.

”genre-idiootit”

Mua on ainakin vuoden viduttanut suuresti tämä kauhuleffapoitsujen pelleily genre-sanalla. Että kauhuleffat ja trillerit on ”genre-elokuvia” (kato vaikka Episodin kielenkäyttöä). Eniten vituttaa, että poitsut hyvin tietää, mikä on ”genre” ja että jokainen elokuva kuuluu johonkin genreen. Joten miksi he käyttää sanaa niin helevetin väärin??!

Kysyin yhdeltä kriitikolta (poitsu, ”genre-poitsu”). Sain ylimielistä mutinaa vastaukseksi, mutta se oli Twitter, ei siellä pysty.

Sitten alkoi pännii vain enemmän ja enemmän – meikäläistä pännii kielijutut joskus oikeinkin huolella – joten käännyin guruosaston puoleen. Eli nyt kun Peter vB on haudattu, meillä on guruja esim. ABr täällä Hgissä, ja VH Turussa.

ABr selittikin muuten tätä genre-kammotusta alustavasti tyydyttävästi!

”No joo, tällainen merkityksiä sekoittava puhetapa on tosiaan yleistynyt, ja lähtöisin tämä on muualta maailmasta. “Genre movies” tarkoittaa yhteydestä riippuen joko kauhua tai kauhua ja trilleriä. Syytän Yhdysvalloissa heikkoa yleissivistystä ja puuttuvaa ranskan kielen taitoa.

Genret ovat siis nykyään “genre”, draama ja komedia.

Asian käyttännöllisempi merkitys liittyy siihen, että elokuvien markkinat ovat eriytymässä – toimijat, festivaalit, jne ovat erottumassa ja just toi “genre” on kaikkein erillisin saareke. Arthouse- ja indie-elokuvat, draamat ja komediat, pitävät vielä yhtä.”

Okei, eli tyhmät USA:ssa on alkaneet käyttää termiä väärin, ja tyhmät Suomessa on nielleet kökön sellaisenaan ja menneet länkytykseen mukaan. Silti ihmettelen, eikö kellekään poitsuista tee pahaa puhua noin tyhmästi?

VH Turuus ei ollut muuten kuullutkaan koko ilmiöstä. Missähän pullossa se on asunut?

Ei oo fiktiokaan niinku ennen

Viikon elokuvasaldo:

pe Muodonmuutoksia (dokumentti)
la A United Kingdom (perustuu tositapahtumiin)
su The Eagle Huntress (dokumentti)
su Christine (perustuu tositapahtumiin)
to Lion (perustuu tositapahtumiin)
pe Jacques – elämä merellä (perustuu tositapahtumiin)
pe Hidden figures (perustuu tositapahtumiin)

Just ehdin sanoa noista dokkareista, mutta näköjään jo fiktiosaldokin perustuu tositapahtumiin. Ja tässä on ihan sattumoisin kerääntynyt viikon setti :-D

To-pe on muuten varsin hyvää tavaraa, noista voi mennä katsomaan minkä vaan, eikä pety.

Käyty taas ihmettelemässä

Pekka Lanerva ja Kati Juurus

Olen sanonut ja sanon uudestaan: dokkarit, mikä maailma! Aina kun menee katsomaan dokumenttia, sieltä aukeaa ihan jotain uutta. Harvasta fiktioleffasta muistaa mitään enää parin vuoden päästä, mutta dokkareita viitsii kaivella vielä uudelleenkin näytille juutuubista tai mistä nyt vaan.

Niin kävi eilenkin. Kati Juuruksen dokkari bikinifitnessistä sai paikoin taas alaleuan vaeltamaan kohti polvia. Taisin sanoa seuralle jo kymmenen minuuttia leffan alettua ”Oon ihan pöyristynyt jo nyt!”. Tässä on laji, jossa jatkopaikka tai voiton kriteerit muodostuu aina kunkin tuomariston päässä. Ei kilpailija eika valkku voi tietää, miten menee, jos teet näin tai noin. Aika persiistä, kun ihmiset kuitenkin riehuu salilla ja näännyttää itseään anoreksian rajalle vuosikausia. Ym. ym. Leffa täynnä tyrmistyttäviä juttuja. Vau.

Tämä Muodonmuutoksia on tulossa tuotapikaa telkkariin ja Areenaan, koska teatteriesityksiä ei ole muita.

Tänään ei ole kuin yksi leffa illalla, mutta huomenna istun iltapäivästä iltaan saakka. Pitää varmaan ottaa vähän eväitä mukaan, ei ehdi minnekään syömään välillä.

Sitten meillä kävi myös kissatäti kylässä

Semmoista päivää ja tuommoista yötä

Jotain liikettä sentään. Eilen kävin katsomassa Vuosisadan naiset. Äh, niin turhaa. Päähän ei jäänyt mitään. Odotan niin kovasti, että Season Film Festival alkaisi! Mulla on jo kuusi lippua ostettuna, ja aion istua niin hemmetisti.

Olen ihmetellyt, käynkö mä jotenkin omituisiin aikoihin elokuvissa nykyään, kun joka paikassa on niin paljon ihmisiä, meneepä milloin vaan. Mutta joo tosiaan – Rex ja Maxim on poissa pelistä, ja Kino Engel samoin. Kyllähän ne ihmiset jonnekin valuu. Toisaalta Arabianrannassa näkee Sherylissä nykyään samat leffat kuin Finnkinolla, ja Kallioon on tullut tämä Riviera. Orion on eri genreä, siellä ei näe uusia leffoja juuri ollenkaan.

Mutta näitä pieniä korttelikinoja, niitä on 11 viimeisten laskujen mukaan. Toivottavasti asiakkaita riittää niihinkin, eikä vaan tukkimaan Finnkinon vessajonoja!

Tänään, jes, pitkästä aikaa Brunolle. Olen kadottanut tajun siitä, milloin siellä on kirppari ja milloin muuta, mutta nyt taas hokasin kirpparin. Kuten diljoona muutakin, lue: ruuhka. Ostin parit isot harmaasävyiset huivit eurolla kappale, koska niillä voi lämmitellä töissä tai kotona tai laittaa vaikka kissankoppaan, kun kulahtavat tarpeeksi.

Pestyinä jo.

Seuraavaksi sityyn. Etsin ihan yhtä tiettyä juttua lahjaksi ystävälle, mutta aika toivotonta. Löysin välttävän. Samoilla penkomisilla hommasin itselleni lisää paksuja ja ohuita sukkahousuja sekä *PIRHANA – TAAS HERÄTE!* yhdet sukat. Mulla on niiiiiin paljon sukkia, että loppuiäksi, mut en taas voinut olla ostamatta, koska kissakuosi ja mv!

– – –

Muuten elämäni on vaan täynnä syntiä: suklaata, pullaa ja capuccinoja. Jo alan kohta kaivata niitä aikoja, kun ei ollut ruokahalua. Meinaan, vaaka kyllä kertoo, mihin suuntaan numerot juoksee nyt. En ole ikinä tajunnut, miten ihmiset pitää painonsa normaalina. Multa se ei onnistu kuin sairaana tai köyhänä. – Yöt on myös melko persiistä, tai oli ennen kuin aloin tottua. Herään nimittäin toistakymmentä kertaa per yö, ihan lääkinnästä riippumatta. Eikä voi ottaa tabujakaan kovin isolla kädellä, koska pitää päästä ylös aamulla. Tässä nää kaksi ongelmakenttää – nukkuma-aika ja valveillaoloaika. Muuten ihan ookoo nääs.

– – –

Töissä on jotenkin ehkä kevyempää kuin muina keväinä. Tehtäviä on tullut lisää, mutta toisaalta vanhoja juttuja osaa tehdä nopsemmin. Lisäksi yksi softa osaa nykyään ennustaa samat, mitä meidän piti ennen kirjoittaa käsin, ja se nopeuttaa ja ilahduttaa ihan hemmetisti. Vielähän tässä on matkaa ennen kuin on viimeiset parit uunista ulos, mutta rohkeella mielellä olen sesongin suhteen nyt jo. Työkaverit on hyviä ja tuetaan toisiamme. Selvitään tästäkin keväästä!