Lelliä

Nyt kyllä lellitään ihmistä leffatarjottimella, ehtisipä vaan katsoa kaikki hyvät! Jo näitä on odotettukin, alkuvuosi oli nuivaa.

The Post (Hanks, Streep) – näin. Todella hyvin tehty, mikä ei yllätä. Aihe jäi silti itelleni vähemmän kiinostavaksi kuin oletin. Spotlight oli eka tällainen toimitusleffa, joka imaisi todella mukaansa. Sen haluaisin nähdä uudestaan. The Postissakaan mitään vikaa ollut, mutta ei kahdesti katsottava.

The Shape of Water (del Toro, visuaalisesti komea satu) – näin. Del Toroa, voiko muuta sanoa? Erittäin hyvää del Toroa vieläpä, eikä liian pitkä. Pikkasen raa’aksi kääntyvää väkivaltaa paikoin, mutta mites teet leffaa ilman vastavoimia? Ei kaikki voi olla kivoja, ei se niin toimi.

Happy End (Haneke) – en oo nähnyt, mutta kiinnostaa. Aion nähdä.

Fantastinen nainen – sama vika.

The Florida Project – ei itseäni hirveesti kiinnosta, mutta jos täällä nyt sattuisi olemaan joku, joka ei jaksa väkivaltaa leffassa, niin arveluni on, että tässä sitä ei ihan hirveästi voi olla.

Nää kaikki on varmasti jotain 4/5 ja siellä on muutakin sinänsä varsin hyvää tavaraa. Vaan kun jokaisella on vähän oma makunsa, niin ei muakaan kaikki niistä kiinnosta enkä jaksa niistä läpistä.

Mainokset

Oh joy

Vihdoin yks helpotus elämään. Kaunis ihana Kallion kirjasto, lähikirjastoni, pääsi rempasta ja kaikki varausjonot on saanut kääntää sinne eilisestä lähtien. Hain juuri ruman Pasilan pääkirjastosta viimeisen jonokirjani (ihanan stand-upparin Anna Rimpelän esikoinen!) ja nyt ei enää ikinä sinne. On kyllä työmatkan varrella, mutta silleen typerästi, että joutuu sukeltamaan betoniin korviaan myöten. Ei. Mieluummin kohti Karhupuistoa, toisinaan vehreää vaikkakin nyt valkeaa.

Areenassa kans katsomattomia jaksoja kertyy, kun hitsivie lähettävät niin montaa hyvää sarjaa yhtä aikaa! Yks kaveri tietää ammatin puolesta Sillan lopetuksen. En kestä. Oon kattonut joka jakson kahdesti, ja nyt vielä kaksi olisi jäljellä. Törkeen siisti setti.

Nyt taas nukkumaan, heippa.

”Haloo, kuuluuko?”

Elämän kevennys

Meinasin, että minä jaksa noita kasseja raahata. Tilasin äässin foodie-palvelusta litrakaupalla soijamaitoa ja mehuja ja kissanruokaa ja muita mahdollisesti painavia. Huomisiltana tuodaan ovelle. Very kätsä. Ekan kerran kokeilin tätä kun meillä oli hissiremppa, enkä muutenkaan jaksanut kulkea tuolla portaissa ihan himona, toipilaana.

Jahas, päivä on kääntynyt iltapäivän puolelle täällä töissä. Ohjelmassa seuraa kakkukahvit, ja sitten vois taas mennä vaikka nukkumaan. Kuulemiin.

PS. muistakaa vilkuilla Areenaa, siellä on killerihyvii sarjoja nyt!

Vielä on vuotta jäljellä

Kun käy paljon elokuvissa, joutuu katsomaan isot laakit ”ihan hyviä” ja ”olisin voinut elää ilman”. Mutta jos ei käy, ei välttis pongaa sitä Vuoden Leffaa. Koska se ei aina ole se kriitikoiden ylistämä (La-La Land, haloo, mitä hinputtia?), vaan se voi olla ihan päinvastaisia tai sekalaisia palautteita saanut. Viime vuoden huiput Finnkinolla olivat mielestäni mother!, The Handmaiden ja The Square. Hyvänä jatkona pönkii esim. The Big Sick, joka olikin ensin R&Assa.

Kävin nyt tosiaan äsken elikkäs tänä viikonloppuna kahdesti istumassa Tennarissa, koska oli vähän vajetta siinä suunnassa. Wonder ja All the Money in the World. Wonder oli siitä kumma, että se oli hyvin kliseinen ja amerikkalainen, ja olen ihan samaa mieltä siitä yhden tähden antaneen arvostelun kanssa. Mutta silti katsoin sen vilkaisematta kelloon kertaakaan! Eli ehkä siinä sitten jotain kiinnostavaa oli. Kakaran meikit ainakin. Tämä All the Money taas perustuu tositarinaan; sellaisella on ehkä himpan paremmat mahdollisuudet toteutua ei-täysin-kliseisenä. Pilkin alkupuolella, mutta olihan tuota muuten ihan sujuvaa seurata. Kelloon katsomisia nolla.

Vaan on nämä niin kaukana Vuoden Leffasta. On tässä tosin vielä vuottakin.

Valoistuu

Eile kleine ylläri! Olin ostanut lipun Raisan Häiriöön, joten Teatteri Jurkka napsi osoitteeni kai sit postituslistalle ja luukusta kolahti äsken Jurkan ohjelmisto. Onneksi katsoin enkä vaan linkaissut. Mysteerio Buffo! Nyt keväällä! Saarela ite! En pääse siitä ikinä irti! Olen ollut saman shown lumoissa vissiin yli 20 vuotta!

Sen verran ehdin huudella tästä tuolla muualla, että M tarttui toimeen ja osti meille huhtikuuhun liput. ROK. Itse varmaan mämmeröisin tässä vieläkin, mutta nyt on ainakin taattu lähtö :-D Kyl sen vielä kestää, en ole nähnyt Buffoa livenä kuin kerran.

Kelpoisa päivä muutenkin, sillä elokuviin alkaa taas tulla jotain katsottavaakin. Tänä viikonloppuna, jos suinkin jaksan, meinaan tsekata sekä All the moneyn että Wonderin. JA oheisohjelmistossa myös TukkaJukka! Olen kasvatellut taas tukun tummanharmaata näkyviin, niistä saapi hän tehdä vaaleat harmaat. Leikata ei. Nyt kasvaa taas.

Ooh. Huuh. Heti helpottaa kun on valoisaa ja kultturia pukkaa.

Yhdeksän tunnin yöunet toimisi

Viikon valopilkku: vanha leffa Tyttö ja helmikorvakoru (2003) – upea ja seksikäs Scarlett Johansson on ihan samanlainen töpselikärsä kuin mekin ilman upeaksi ja seksikkääksi meikkaamista. Tasa-arvon tuulahdus, puuh!

Muuta hirveän hyvää ei ole tässä viikossa auennut. Heti jos ei nuku yössä 9 tuntia, on olo raskas, hengästyn, jalat sanoo viuviu. Tänään oli onneksi vain yksi pakkokokous aamulla ja lopuksi aikaa pääsin tekemään duunit kotona. Kylmähän täällä on, mutta ainakin rauha meditoida esiin kaikki aivopoimuihin hautautuneet ”ois pitänyt jo monta päivää sitten”. Hitaasti käynnistyy vuoden 2018 kone, mutta kyllä se siitä ku potkitaan.

Suloinen musta kissani tuli taas viime yöksi viereeni. Osa huonosta nukkumisesta menee hänen piikkiin, sillä ei siinä uskalla kunnolla vaihdella asentoja tai mitään, kun typy on niin herkkä sinkoamaan. Mutta olisin kyllä voinut lääkitäkin paremmin. Kun huomasin, että melatoniini ei auta, olis vaan pitänyt napata pami perään. Muistanpa ensi yönä.

Liikkuvaa kuvaa

Huomasitteko – telkkariin (tai mulla Areenaan) on tullut uudet jaksot wanhoista asperger-sarjoista yhtäaikaa :-D Eli Doc Martin, Mr Robot ja Silta. Jokaisen päähenkilöllä ilmeisen samaa vaivaa, kellä enemmän kellä vähemmän. Mr Robotin jätin pois omasta valikoimasta, koska en oikeasti tajua siitä paljoakaan. Mutta nuo kaksi, naminami, suursuosikkeja! Olen katsonut jo Sillan 4-kauden eka osan kahteen kertaan. On se vaan niin tyylikästä työtä. Kolmosesta en kauheasti välittänyt, mutta ykö ja kako löytyy omasta hyllystäkin.

Arrival herätti aivon, heti parempi fiilis

Arrival! Siis leffa, josta kirjoitin aiemmin. Kielihommia. Paljon jäi käsittämättä silloin, mutta myöhemmin joku vinkaisi, että kantsii lukea Ted Chiangin novelli, johon elokuva perustuu. Kuukausi sitten sain kirjan kirjastosta, mutta panttasin aloittamista, koska… ööö, no, oli dekkareitakin kesken suomeksi, siinä englannin houkuttelevuus kummasti vähenee. Lopulta hankin tiedon, mikä novelleista on Arrivalin takana, luin äkkiä yhden toisen ja KÄÄK, kirjastosta tuli eräpäiväilmoitus! Kaksi päivää aikaa! Ei uusintamahdollisuutta.

Oli siis aloitettava heti Story of your life. Kirja kulki mukana nämä pari päivää. Sain luettua loppuun. Tekstissä ei ollut montakaan hetkeä, jolloin olisi voinut antaa ajatuksen vaeltaa muualla kun silmät syö tekstiä eteenpäin. Kyllä oli oikeasti pidettävä fokus siinä mitä luki! Ja niin siinä kävi, että suurin osa elokuvasta myös selvisi. Nyt leffa ei enää tunnu turhalta.

Joudun palauttamaan kirjan huomenna, mutta jonotan sen uudestaan, jotta voin lukea ekanakin tietty tämän tarinan uudelleen, jotta pääsen enemmän sisään siihen kaiken simultaanisesti kokemiseen, ja sitten myös loput jutut. Hieno päivä tämä. Hienoin pitkään aikaan. Aivokin ikäänkuin hereillä.

Onneksi vapaa-aika edes on kunnollista

Työelämän kasvavan ja kehittyvän hirveyden (mm. johtoporsas alkaa olla selvästi arvostelukyvytön) vastapainoksi oma elämä palkitsee.

Olen viime päivien aikana viettänyt rakkaan ystävän viiskymppisiä pizzalla ja klubilla, ja nimenomaan ei liian isossa porukassa, vaan kahden hänen kanssa aloiteltiin, ja vasta klubilla tuli muita mukaan (ja mie lähdin nukkumaan).

Toisessa yhteydessä olen kuullut toiselta rakkaalta ystävältä varsin yllättäen, että olen hänen paras ystävänsä. Hirmuinen kunnianosoitus ja luottamuksen osoitus! On mullekin toki ollut selvä, että meidän kemiat pelaa tosi hyvin yhteen ja huumorintajut kohtaa liukkaalla pinnalla kohti mustaa aukkoa. Ei sitä vaan näin aikuisena tule sanottua ääneen, että oot mun bestis.

Nämä kaksi naisihmistä on kumpikin sellaisia, että ei olisi paskin elämä jos heidän jommankumman kanssa sen voisi viettää. Niinku bestis-meiningillä, ei mitään parisuhdeöklöilyä. Ei tietenkään tuu toteutumaan: toinen on naimisissa ja toisella on taas vähintään yhtä tiukasti ns. oma elämä kuin mullakin. No huoh.

– – – –

Elokuvissa kävin pitkästä aikaa. Titti-dii, vihdoin taas kunnon katsottavaa: The Square! Naurattaisi ellei itkettäisi :-D Selkeet kohderyhmät kaikki taide/kulttuuriviestijät, taiteesta puhujat, taiteilijat, taidevirkailijat, taiteen tukijat, taiteesta kiinnostuneet jne. Hörhöilyä läpsitään naamaan antaumuksella. Silleen kumma leffa, että ei ole vauhdikas, mutta ei myöskään yhtään tylsä, vaikka kesto on yli kaksi tuntia. Hesarin arvostelijan näkemyksestä tykkäsin, ihan läheltä viistää sitä mitä itse koin. En tosin ollut tutustunut etukäteen kuin Finnkinon kahden rivin verran. Yllätyin, kun tässä puhuttiinkin tanskaa (kai se oli tanskaa?), ruotsia ja englantia. Ei ollutkaan siis jenkkileffa.

Niin joo, eihän tää tähän lopu! Sain The Lobsterin kirjastosta juuri, ja toi äsken viisikymppisensä täyttänyt tulee mun kaa kattoo sen any minute now! Niin siistii, olen odottanut tätä hetkeä vuoden. Ei että näkisi Lobsterin uudelleen, vaan että voisi jakaa sen myös hänelle. Koska ns. menekki on taattu :-D

Viimeinen 2.11. delaava leffalippu käytetty!

Njaha, sitä on taas elävissä kuvissa käyty. Palasin salista ihmisten ilmoille kahden mummon (öööö, siis noin itseni ikäisiä naisia) kanssa hississä. Ne ei olleet selvästikään otttaneet tavuakaan selvää, mitä olivat menossa katsomaan. Toinen oli niinku että ”epämiellyttävin elokuva minkä olen nähnyt” ja toinen oli että ”oliko se oikeesti sama ihminen?”.

Voi mummot.

No, en mäkään meinaa mennä toiseen kertaan katsomaan tätä Manifestoa, mutta ei se nyt sentään mikään Night Visions ollut, hei mummeli. Olihan se vähän raskas, koska se oli saarnaa. Mutta siinä oli hauskatkin saarnansa, kuten ruokarukous ja koulukohtaus ja uutistenlukija. Hauskat ja raskaat vuorotteli, ja kun etukäteen tiesi menneensä katsomaan saarnausta (”manifesto”, aika selkee) niin kyllä sen kesti.

Ihan hirveesti en kyllä enää harrastele taideleffoja. Lumière!n kävin katsomassa yks maanantai, oli neljä muuta ihmistä katsomossa. Tiesin jutun, mut silti lähdin parikyt minuuttia ennen loppua. Jotenkin nyt haluaisi vaan mieluiten kunnon toimintaa ja isoja visuja ja hienoja juttuja. Kuten vaikka oli toi The Handmaiden. Vau. Se oli mulle se vuoden paras leffa, kunnes tuli mother!, jota en ees voi alkaa… huhuuhuhuu.

Night Visionsin ohjemakirjoja ei ollut vielä jaossa, mut huomasin niitä yhdessä rullakossa, kulman takana piilossa. Kävin pöllimässä yhen. Oon niin paha. I’m so bad.