Santsi

Mullahan on vessassa niin vähän lattiapintaa vapana, että sinne ei ole ikinä mahtunut minkään muun firman kylppärimattoja kuin niitä Ikean valkoisia soikioita. Joita nyt siis enää ei ollut kummassakaan Ikeassa (kyllä, lähdin santsikierrokselle vaikka viikonloppu :) Ei se mitn, olin eilen ottanut umpimähkässä pari 40×60 mattoa, ja nehän olikin just sopivat! Tänään siis hakemaan niille vaihtomatot.

Kelpaa.

On tää. Ensin sopivia mattoja ei oo missään, ja sitten niitä onkin kaikissa väreissä. Eilen otin turkoosit, tänään hain harmaat ja mustavalkoiset. Yhtä vähän tai paljon se kissanhiekka vissiin näkyy kaikissa.

Muut ostokset jäi kovin vaatimattomiksi. Mutta oli just sopivasti aikaa kierrellä, kun en edes yrittänyt syömään tällä kertaa.

Oli tavallaan järkeäkin tehdä näin päin, että nyt Ikeaan, ja menis ma ja ti elokuviin päiväsaikaan. Silloin liput on niin halpoja ennen klo 17, että ei tarvii käyttää edes sarjalippuja, maksaa rahalla vaan. Multa loppuu rahat joka tapauksessa ensi viikolla, joten ELÄMÄ RISASEKS!

Lei muutti uuteen kotiin

Lähdin pomon synttärijuhlan päivänä kotoa asianmukainen lahja repussa kohti duunipaikkaa. Mutta ulko-oven sulkeuduttua pyörsin vielä takaisin ja otin naulasta vaaleanpunaisen lein, jonka olin ostanut joskus pari vuotta sitten. Olihan se palvellut duunin jokaisena juhlapäivänä ja lisäksi olin ottanut sen syksyllä sairaalaan mukaan. Koska sairaalaympäristö vaan tar-vit-see pinkkiä leitä!

Niin siinä kävi, että lei kruunasi juhlan :-D Ripustin sen pomon kaulaan samalla kun ojensin lahjan, ja siinä lei roikkui sitten koko loppuajan! Hieno jatkokäyttö, mie sanon. En välttämättä itse olisi enää tehnyt sillä mitään, mutta nyt se löysi uuden elämän kaikkien aplodeeratessa!

Muutenkin juhla oli mitä mainioin. Hyviä mukavia ihmisiä paljon. Nyt löytyi sitten sekin skumppa, jota en pystynyt juomaan: Vuoden viiniksi 2014 valittu Lindauer. Oli meinaan niin megapahaa, että piti tarkistaa pullosta, oliko mennyt vanhaksi. Ei ollut. Ihan oli palkittu skumppa. Mutta eihän mikään käy kaikkien makuun. Turvallisesti sai bosse jättää loput Lindauerit säilöön meidän huoneeseen: ei taatusti aukee pullo.

Käyty taas ihmettelemässä

Pekka Lanerva ja Kati Juurus

Olen sanonut ja sanon uudestaan: dokkarit, mikä maailma! Aina kun menee katsomaan dokumenttia, sieltä aukeaa ihan jotain uutta. Harvasta fiktioleffasta muistaa mitään enää parin vuoden päästä, mutta dokkareita viitsii kaivella vielä uudelleenkin näytille juutuubista tai mistä nyt vaan.

Niin kävi eilenkin. Kati Juuruksen dokkari bikinifitnessistä sai paikoin taas alaleuan vaeltamaan kohti polvia. Taisin sanoa seuralle jo kymmenen minuuttia leffan alettua ”Oon ihan pöyristynyt jo nyt!”. Tässä on laji, jossa jatkopaikka tai voiton kriteerit muodostuu aina kunkin tuomariston päässä. Ei kilpailija eika valkku voi tietää, miten menee, jos teet näin tai noin. Aika persiistä, kun ihmiset kuitenkin riehuu salilla ja näännyttää itseään anoreksian rajalle vuosikausia. Ym. ym. Leffa täynnä tyrmistyttäviä juttuja. Vau.

Tämä Muodonmuutoksia on tulossa tuotapikaa telkkariin ja Areenaan, koska teatteriesityksiä ei ole muita.

Tänään ei ole kuin yksi leffa illalla, mutta huomenna istun iltapäivästä iltaan saakka. Pitää varmaan ottaa vähän eväitä mukaan, ei ehdi minnekään syömään välillä.

Sitten meillä kävi myös kissatäti kylässä

Sepä imaisi

En tiedä, mitä mun päässä on liikkunut kun luin Aikamatkustajan vaimoa ensimmäisen kerran – koska silloin jätin sen kesken! Nyt kun luen toista kertaa, kirjahan imee oikein nätisti mukaansa. Pitäisi vaan saada aikaan joskus sellainen sessio kuin lapsena lukiessa, että paahtaa vaan tuntikausia kirjan kimpussa (Vaimossa on jotain kuusisataa+ sivua, niin että riittää). Nyt tulee luettua vain ennen nukahtamista, liian pieniä pätkiä.

Kirjasta on tehty myös leffa. Pitää laittaa tilaukseen heti kun kirjaston jonoon tulee tilaa. Yritin jo äsken poistaa sieltä jotain tämän leffan hyväksi, mutta kun – ei – pysty. Semmost se on, kun tilaa vain hyviä juttuja! :-D

Semmoista päivää ja tuommoista yötä

Jotain liikettä sentään. Eilen kävin katsomassa Vuosisadan naiset. Äh, niin turhaa. Päähän ei jäänyt mitään. Odotan niin kovasti, että Season Film Festival alkaisi! Mulla on jo kuusi lippua ostettuna, ja aion istua niin hemmetisti.

Olen ihmetellyt, käynkö mä jotenkin omituisiin aikoihin elokuvissa nykyään, kun joka paikassa on niin paljon ihmisiä, meneepä milloin vaan. Mutta joo tosiaan – Rex ja Maxim on poissa pelistä, ja Kino Engel samoin. Kyllähän ne ihmiset jonnekin valuu. Toisaalta Arabianrannassa näkee Sherylissä nykyään samat leffat kuin Finnkinolla, ja Kallioon on tullut tämä Riviera. Orion on eri genreä, siellä ei näe uusia leffoja juuri ollenkaan.

Mutta näitä pieniä korttelikinoja, niitä on 11 viimeisten laskujen mukaan. Toivottavasti asiakkaita riittää niihinkin, eikä vaan tukkimaan Finnkinon vessajonoja!

Tänään, jes, pitkästä aikaa Brunolle. Olen kadottanut tajun siitä, milloin siellä on kirppari ja milloin muuta, mutta nyt taas hokasin kirpparin. Kuten diljoona muutakin, lue: ruuhka. Ostin parit isot harmaasävyiset huivit eurolla kappale, koska niillä voi lämmitellä töissä tai kotona tai laittaa vaikka kissankoppaan, kun kulahtavat tarpeeksi.

Pestyinä jo.

Seuraavaksi sityyn. Etsin ihan yhtä tiettyä juttua lahjaksi ystävälle, mutta aika toivotonta. Löysin välttävän. Samoilla penkomisilla hommasin itselleni lisää paksuja ja ohuita sukkahousuja sekä *PIRHANA – TAAS HERÄTE!* yhdet sukat. Mulla on niiiiiin paljon sukkia, että loppuiäksi, mut en taas voinut olla ostamatta, koska kissakuosi ja mv!

– – –

Muuten elämäni on vaan täynnä syntiä: suklaata, pullaa ja capuccinoja. Jo alan kohta kaivata niitä aikoja, kun ei ollut ruokahalua. Meinaan, vaaka kyllä kertoo, mihin suuntaan numerot juoksee nyt. En ole ikinä tajunnut, miten ihmiset pitää painonsa normaalina. Multa se ei onnistu kuin sairaana tai köyhänä. – Yöt on myös melko persiistä, tai oli ennen kuin aloin tottua. Herään nimittäin toistakymmentä kertaa per yö, ihan lääkinnästä riippumatta. Eikä voi ottaa tabujakaan kovin isolla kädellä, koska pitää päästä ylös aamulla. Tässä nää kaksi ongelmakenttää – nukkuma-aika ja valveillaoloaika. Muuten ihan ookoo nääs.

– – –

Töissä on jotenkin ehkä kevyempää kuin muina keväinä. Tehtäviä on tullut lisää, mutta toisaalta vanhoja juttuja osaa tehdä nopsemmin. Lisäksi yksi softa osaa nykyään ennustaa samat, mitä meidän piti ennen kirjoittaa käsin, ja se nopeuttaa ja ilahduttaa ihan hemmetisti. Vielähän tässä on matkaa ennen kuin on viimeiset parit uunista ulos, mutta rohkeella mielellä olen sesongin suhteen nyt jo. Työkaverit on hyviä ja tuetaan toisiamme. Selvitään tästäkin keväästä!

Takkitäydennys

Eipä musta kunnon vegaania tulisikaan. Ostin nyt sitten oikeasti lämpimän talvitakin, koska alkaa nyppiä tää Hellsingin tuulitunneli-ominaisuus, kostea holotna mereltä ja pakkanen. Lisäksi ois tosi kiva olla pumppaamatta alle kaikkea mahdollista, olis vaan sisätiloissa näteissä sisävaatteissa. Ei aina sitä paksua neulosta päällimmäisenä. Toivottavasti tää nyt riittää vähintään kymmeneksi vuodeksi, oli meinaan alessakin melko tyyris. Tilille jäi alle viiskypää.

Itäkeskuksen Halonen se on semmoinen kauppa, että löydän sieltä aina tarvitsemani. Se on kummallista. Käyn siellä harvoin, ehkä pari kertaa tai kerran vuodessa, justiinsa näitä sesonkijuttuja täydentämässä. Viimeksi löysin sieltä kolmet valkoiset housut. Myös edellisen (huonomman ja ohuemman) toppatakin olen löytänyt Halosen alesta yli kymmenen vuotta sitten. Ja sitä edellisen villakangastakin… Heh. En kyllä kunnolla edes uskonut, että enää olisi jotain hyvää alessa, koska on kuitenkin jo helmikuu. Mutta näinpä vaan nappas.

Eli nyt ei sit osteta kameraa, ja seutulippuakin vain kuukausi kerrallaan.

10+

Eilen tapahtui jotain ihan uutta. Lähdin vierailulle huitsinnevikseen sisarentyttäreni O:n, hänen miehensä J:n ja tenavien V-tyttö 12 vuotta ja U-poika 10 vuotta luokse. Heillä on itse suunniteltu ja rakennettu talo keskellä ei-mitään – ensin mennään lähijunalla puoli tuntia, sitten otetaan oma auto parkista ja ajetaan vielä 10 kilometriä kohti pimeyden ydintä. Mut kämppä on ookoo: siivessä täysimittainen studio ja tarkkaamo, koska vanhemmista kumpikin on muusikoita, ja sit se asuntohommeli siinä vieressä.

En ollut tavannut tenavia koskaan ennen, joten mun piti vähän suunnitella omaa osuuttani, millaisin eväin sinne menisin. Vain kerran voi tehdä ensivaikutelman, ja silleen! O oli kertonut lasten harrastuksista ja toiveista (joita on niin vähän että vanhempienkin on vaikea keksiä nuille joululahjoja). Ajattelin siis tarjota mieluummin elämystä kuin konvehtirasiaa – vaikka senkin vein, O:n toiveesta.

Kävin ekana kattelemassa lasten huoneissa, mitä he mahdollisesti halusivat mulle näyttää. Tyttö näytti piirustuksiaan ja mä näytin mukaani ottamaani Rotring-kynää, kokeiltiin. On meinaan hyvä piirustuskynä. Pyysin häntä keskustelemaan joulupukin kanssa asiasta, jos kiinnostaa. Nuin, ja tyttö oli voitettu. Pojan kanssa kierrettiin vähän pitempää kautta, koska ekana piti kattoo Joulukalenteri teeveestä. Olin aatellut alunperin, että oon oma itteni vaan, kyllä se siitä. Kun ei pennut kerta ole tuon ujompia. Näin se eteni.

Kun oltiin syöty, kerroin lisää itestäni, esim se missä olen töissä ja mitä siellä tehdään. Koska tämä liittyi suoraan siihen, mitä aion heille näyttää uutta elämästä. ”TÄMÄ VOI MUUTTAA KOKO ELÄMÄNNE! Tai sitten ei.” Aloitin näyttämällä tämän filmin ja sitten näytin, millaisia täysin surkeita 10-15 sek animaatioita olin tehnyt Samsungin kameran videolla rec/pause. Pari sekuntia kuvaa, pause, liikuta näyttelijää hiukan, sama uudelleen. Oli hyvä, että näihin kerääntyi kaikki virheet (epävakaa kamera, epävakaa fokus, liian nopea näyttelijä jne. tahallisesti tietenkin …köhköh krööhöhöhKÖHKÖH oho, yskä) koska seuraavaksi pääsin esittelemään ilmaisen softan, jolla voi tehdä oikeasti hyviä pieniä animaatioita ja joka toimii itse asiassa ihan samalla periaatteella kuin ed. animaatiokone, mutta on paljon uudempi: Lego Movie Maker.

Tenavat leijui aika hyvin jo tässä vaiheessa, mutta sitten kaivoin laukusta vielä muovailuvahapänikän ja spatulan. O oli sanonut, että nää on kasvaneet muovailuvahasta yli jo aikoja sitten, mutta koska mun työpaikallakaan ei olla kasvettu muovailuvahasta yli, niin päättelin että asennekysymys. Jo eilen oli helppo huomata että muovailuvaha on rok, ja tänään tuli heti aamusta puhelimeen lisää kuvia, myös miehen taidetta.

Lisäksi annoin tytölle kultaisen korostustussin, kun hän kerta piirtää.

Sit me pelattiin Dixittiä.

Oon niin helpottunut! Tää vierailu meni asteikolla 0-10 jonnekin viiteentoista! Nyt mulla on O:n ja vanhimman siskoni lisäksi kaksi läpimukavaa, vaikkakin pienikokoista sukulaista! Arvokasta. (Mies ei ollut kotona nyt, koska mussiikkihommoo, mutta olen mä hänetkin tavannut pari kertaa.)

Tiedättekö, ihan kuin ois pikkasen kasvanut juuria jalkoihin tai ehkä siiventynkää kantapäähän. On niin mukava olo tuosta kaikesta!