Aurinko! Kevät! Siitepöly?

Aurinko paistaa edelleen, ei huono asia mielialan kannalta! Tänään kokeilin ekaa vamppikyytiä, kun kelataksi ei vienyt työterveysasemalle (kiinnostavia rajoituksia) eli nyt yksi sossun asiointikyyti käytetty. Mukavaa, tietysti. Kävin lekurissa, koska ikuiseksi muuttuneen nuhan lisäksi kurkussa tuntuu jotain. Ilmeisesti ei ole mitään muuta kuin uutta allergiaa jotain siitepölyjä kohtaan. En oo ikinä ollut allerginen siitoksille, mut ehkä nyt oon. Katotaan. Jos lääkkeet toimii, niin hyvä se. Alkaa kyllästyttää tää veren räkiminen.

Huomenna saan vieraita kisun synttäreille. Ihmiset = hyvä juttu. Edelleen mun syöminenkin sujuu paremmin ihmisseurassa, mutta sinnillä laitan aterian per päivä itelleni yksinäänkin. Ensi viikolla palaan töihin, ja sitten syödäänkin kollegojen kans. Pitäisi onnistua.

Mutta nyt ehkäpä päiväunet.

Mainokset

Pientä veritulppaa

Löytyi sattumoisin pieni keuhkoveritulppa. Syöpäklinikan väki huomasi, TT-kuvat otetiin viikko sitten. Selittää osan väsymyksestä ja hengenahista helposti! Mutta silti syytän myös muita lääkityksiä. Väsyttää nekin.

Mut hei, kyllä tämä jotenkin helpotti. Varsinkin kun lääkkeetkin on moiseen.

Duunionnellisuutta, vaihteeksi

Olen kai sitten semmoinen suorittajaihminen. Olen tänään ollut lähes onnellinen, kun tein töitä ihan työpaikalla klo 10-16.15. Koko ajan riitti hommaa. Työhuonekaveri oli taas toisessa kaupungissa, eikä paikalla ollut juuri muitakaan, koska kakrujen hiihtoloma. Mutta yksinäisyys ei yhtään puraissut vaikka alunperin niin luulin! Olen saanut aikaan pal-jon tänään. Nää kevään kolme isoa projektia – yhden dedis oli perjantaina, joten nyt vain tarkistin ja pistin eteenpäin, sekä aloitin projekti kakkosen samantien.

Onks teille tuttu kelleen Mikkisoftan Teams? Se on mun uusin ihastus. Voi kun saisin kaikki työkamut käyttämään sitä! Nyt mulla on kahden lähikollegan kanssa duunijutteluryhmä, joka on parhaiten elossa. Nuo muut nuivailee ”ei nyt taaaaas jotain uutta alustaa yhyy yhyy”. Pitäis vaan aina muistaa täräyttää Teams heti aamusta auki niin kestää menossa mukana vaik kotonakin. Tai no, kai sen aukeamisen voi säätää. Nyt pitäis vaan muistaa, mistä.

Valoistuu

Eile kleine ylläri! Olin ostanut lipun Raisan Häiriöön, joten Teatteri Jurkka napsi osoitteeni kai sit postituslistalle ja luukusta kolahti äsken Jurkan ohjelmisto. Onneksi katsoin enkä vaan linkaissut. Mysteerio Buffo! Nyt keväällä! Saarela ite! En pääse siitä ikinä irti! Olen ollut saman shown lumoissa vissiin yli 20 vuotta!

Sen verran ehdin huudella tästä tuolla muualla, että M tarttui toimeen ja osti meille huhtikuuhun liput. ROK. Itse varmaan mämmeröisin tässä vieläkin, mutta nyt on ainakin taattu lähtö :-D Kyl sen vielä kestää, en ole nähnyt Buffoa livenä kuin kerran.

Kelpoisa päivä muutenkin, sillä elokuviin alkaa taas tulla jotain katsottavaakin. Tänä viikonloppuna, jos suinkin jaksan, meinaan tsekata sekä All the moneyn että Wonderin. JA oheisohjelmistossa myös TukkaJukka! Olen kasvatellut taas tukun tummanharmaata näkyviin, niistä saapi hän tehdä vaaleat harmaat. Leikata ei. Nyt kasvaa taas.

Ooh. Huuh. Heti helpottaa kun on valoisaa ja kultturia pukkaa.

Arrival herätti aivon, heti parempi fiilis

Arrival! Siis leffa, josta kirjoitin aiemmin. Kielihommia. Paljon jäi käsittämättä silloin, mutta myöhemmin joku vinkaisi, että kantsii lukea Ted Chiangin novelli, johon elokuva perustuu. Kuukausi sitten sain kirjan kirjastosta, mutta panttasin aloittamista, koska… ööö, no, oli dekkareitakin kesken suomeksi, siinä englannin houkuttelevuus kummasti vähenee. Lopulta hankin tiedon, mikä novelleista on Arrivalin takana, luin äkkiä yhden toisen ja KÄÄK, kirjastosta tuli eräpäiväilmoitus! Kaksi päivää aikaa! Ei uusintamahdollisuutta.

Oli siis aloitettava heti Story of your life. Kirja kulki mukana nämä pari päivää. Sain luettua loppuun. Tekstissä ei ollut montakaan hetkeä, jolloin olisi voinut antaa ajatuksen vaeltaa muualla kun silmät syö tekstiä eteenpäin. Kyllä oli oikeasti pidettävä fokus siinä mitä luki! Ja niin siinä kävi, että suurin osa elokuvasta myös selvisi. Nyt leffa ei enää tunnu turhalta.

Joudun palauttamaan kirjan huomenna, mutta jonotan sen uudestaan, jotta voin lukea ekanakin tietty tämän tarinan uudelleen, jotta pääsen enemmän sisään siihen kaiken simultaanisesti kokemiseen, ja sitten myös loput jutut. Hieno päivä tämä. Hienoin pitkään aikaan. Aivokin ikäänkuin hereillä.

Muji käyty

Onneksi oon oppinut käyttämään taksia melko huolettomasti – päiväsaikaan varsinkin eihän se edes maksa mitään… Kun ei olis nimittäin eilispäivästäkään tullut mitään ilman taksia, sitä kun lähtee jostain Espoosta ja pitää olla kohtuuperäkkäin Kauppatorin laidalla ja Alppilassa, ni ei.

Mutta sinne Kauppatorin laidalle elikkäs Sofiankatu 4. Mujin poppi! Ja on meinaan isompi kuin Habitaressa, ehkä jopa 4x. Juuri eniten haluamaani eli silimiklasinpuhdistusliinoja ei tällä kertaa ollut (niitä ois voinut ostaa lahjaksikin kaikille, koska ne on tosi hyviä) mutta saihan tuonne rahusta menemään silti. Kissakin sai yhdestä pahvipaketista uuden tunnelin :)

Ooooo uusi tunneli!

Pieniä kosmetiikkatäyttöjä pari, hopeankiillotusrättejä koruja varten, ja pari ihan vain esineen vaihtoa eli uusi roskis kissanhiekalle ja uusi pakki työkalujen säilytykseen. Jos on jotain pitänyt joku viistoista vuotta, niin saa sen vaihtaa ihan vain jo vaihtelunhalusta, eix hä eix?

Tiedoksi: henkilökunta oli sitä mieltä, että Muji tulee Suomeen. Ei tiedetä milloin eikä minne, mutta ei ne huvikseen ole näitä poppeja pitäneet. Markkinatutkimusta takana ilman muuta.

– – –

Sitten myöhemmin, kun pöräytin taksilla kotiin Alppilasta, kuski unohti laittaa mittarin päälle. Tuli vielä odotettuakin halvemmaksi, hehe :-D

Messueläin liikenteessä

Messuilta iloisin ylläri esittelyyn ensin! (Iloisin sen jälkeen kun sain lipun Arulta, tietty *pusu*) Olin miettinyt pari viikkoa, että pitäisi saada isompi käsveska, tumma ja kevyt, mutta että läppäri kuitenkin mahtuisi, ja muuta. Enpä olis arvannut, että Appenzelleriä ostamalla saa juuri sellaisen: tummanharmaata huopaa eli kevyt, ja läppäri plus muuta mahtuu:

JES AI LAIK IT!

Hieno päivä. Kaikki onnistui. Kotona vedin huumeita niin että olin kivuton koko messuretken ajan. Olin myös laittanut sopivasti päälle, ei ollut ulkona kylmä eikä sisällä kuuma. Olin älynnyt ottaa jarrut kenkiin mukaan, koska arvasin että neljästä lämpöasteesta huolimatta Pasilassa on ne jäiset kohdat. Ja niin oli! Ihmiset luisteli hatarasti ja voivotellen, mä nappasin piikit jalkaan ja kävelin.

Porukkaa oli tietysti älyttömät määrät, ei ylläri. Yksi iso naulakko oli täysi jo alle tunti messujen aukeamisesta. Lippuja etukäteen ostamattomat jonottivat ulos saakka sateessa.

Menin ekana Viiniin&Ruokaan, koska halusin kattoo, onko englantilaisia astioita. Onnistuin rikkomaan pari lautasta viikolla… mut ei ollut nyt sitä kioskia. Löytyi muuta, ei hätiä. Mielestäni oli nyt aika suhteettoman paljon viiniä, ja koko alueelle oli K-18, siis myös ruokaan. Pöyrist! No, lemmikkimessuilla on varmaan taas jotain ruokakiskoja, saattaisi olla ehkä jopa eri kuin nuo. – Kävin myöhemmin uudestaan safkaosastolla. Silloin siellä oli jo niin paksu rasvankäry, että heti huomasi silmälaseissa. Not good.

Kirjamessut siis. Nautin niin paljon kun sain kävellä ja kävellä ja mihinkään ei sattunut! Lääketeollisuus yay! Katselin jos ois P.I. ollut, mulla oli Kissa laukussa odottamassa mahdollista nimmaria. Mut ei. Ainoa tuttu, jonka tunsin, oli Juha Hurme, ja sekin juoksi ohi. Sitten oli tietysti näitä klassikkoja, jotka moikkaa mulle ja mä että ”MOIMOI!” eikä mitään hajua, kuka sekin oli. Mitään kirjoja en ostanut, mulla on jo.

Kirjastosta olin saanut repullisen kirjoja – liioittelematta tällä kertaa, sillä koskaan ei oo varausjonosta tullut yhtä paljon yhtäaikaa – ja mulla oli yksi laukku varakenkiä ja muuta, ja sitten ostoslaukku, joten kuormakamelina poistuin messuilta kahden ja puolen tunnin jälkeen. Satoi edelleen… ja sataa edelleen. Ilma on on kyllä perkeleen kurja, mutta niin kauan kuin sataa, ei ole ainakaan liukasta. Paitsi Pasilassa.

Turha viikko, mutta paranee loppua kohti

Viime torstaina siis köpöttelin Kekkosesta kotiin = virhe. Jalat on olleet kipeät siitä lähtien. Otin tiistaina jo lepopäivän kotona, ja keskiviikko mämmäytyi lääkärin ja röntgenin kans, en ehtinyt töihin ollenkaan. Illalla muistin lähteä Roksiin (lähellä) stand-uppiin, mikä olikin hyvä veto, sillä puolivalmiit, valmiit ja raakileet esiintyjät kirvoittivat muutamat spontaanit mielihyvät. Nimi muistiin: Manu Raivio. Tää oli viimeinen esiintyjä ja vei meikit leegoilla, kissoilla ja mäyräkoiralla. Mut ei ollut ainoa hyvä, todellakaan.

Lievästi viheriänä katoin, kun keikan jälkeen esiintyjät ja niiden kaverit jäi läppäilemään. MÄÄKIN HALUUN! Määkin haluun, että voi heittää läppää baarissa kamujen kaa ja kaikilla on hyvä meininki ja sujuva sana ja nopsa aatos ja hauskaa!

Tänään turha päivä töissä, kuten alla tiivistetty. Lopulta vajosin selvittämään leikearkistomme. Kolme vuotta sitten oli jo onneksi eroteltu vuosittain kaikki suoraan työpaikkaa koskevat leikkeet, iso Stokkan paperikassillinen. Kävin nyt sitten läpi leikkeet, jotka koskettivat duunia ehkä poliittisten päätösten kautta, nimitysten ja ihmisten kautta, eri alojen kehityksen ja taantumien kautta, etiikan kautta jne. Eli 85% niistä roskiin ja lopuista toinen kassillinen. Pomo nimittäin haluaa tehdä niille jotain lähimmän 5-10 vuoden aikana ja meillä on muutto uuteen rakennukseen ensi kesänä, niin että halusin paperit pois nurkistani. Kärräsin kassit pomon ovelle, reh reh. Sorted!

Mihin mä jäin? Joo, jalat. Tänään sitten tuli tuo mähnä taivaalta. En vielä laittanut jarruja kenkiin, koska vissiin plussan puolella, mutta ihan kohta tarvii. Ehkä jo heti huomenna. Mukana kulkevat taas kuukausitolkulla, joko laukussa tai kenguissa. (Tästä artikkelista tykkään kovasti ja suuntaisinkin heti noihin kenkiin, mutta mun huono askellus vaatii vähän toisenlaiset viritykset. Silti kato tuo linkki jos turvalliset kengut kiinnostaa sua normaalijalkaista.)

Huomenna etäpäivä mutta jatketaan myös jaloista. Ultra polvista, ehkä joutuu tyhjentää jotain nestettä ja ehkä kortisonia. Mitä vaan, että pääsen kömpimään Ruoka&Viini -messuille. Tai siis kai ne nyt on. Eikös ne aina ole Kirjamessujen kans? Joka tapauksessa lauantaina taas messukeskusta kohti, oli mitä oli.

Jospa jalat jaksaisi paremmin

Käväisin illalla pitkästä aikaa Kekkos-klubilla. Kuin olisi päässyt kivalle retkelle kaverien kanssa: sielu raikastui ja nauraakin sai. Pieni tauko klubissa teki kai siis hyvää! Kävelin sieltä kotiin, mikä lie ollut virhe, sillä jalkojen kuluttaminen kostautui nyt tänään, kun en jaksanut selata loputtomiin I love me -messuilla. Vähän yli tunti, ja jo ihan hiessä ja rampana. (Vapaapäivä, jee!)

Jotain löysin. Käsivoiteita ostin useamman, koska niitä menee koko ajan ja on oltava saatavilla. (Ja niitä voi käyttää jalkavoiteinakin, hihi) Vähän Madaraa naamariin. Tukkaan jotain suihketta kiharoita innostamaan. Raakasukkulaatia. Siinäpä ne taisi olla. Harmitti oikeasti, kun ei jalat. Sentään Habitaressa olin nähnyt, että kyllä ne jalatkin jaksaa jos ei oo taustalla jotain riehumisia.

Sitten päivän ihastuttavat osuudet! Naapuri on hetken aikaa sairaalassa, joten hoidan Rinsessaa. Hän on siis tämmöinen vähän sosiaalisessa kehityksessä kesken oleva kisu, mutta olen saanut häntä hyvin kesytettyä ja tutustuttua edellisillä hoitokerroilla. Ja nyt, tänään: Rinsessa hyppäsi mun viereen sohvalle heti kun tulin! HYPPÄSI VIEREEN. Tajuatteko, miten iso askel tuo on vieraan kissan kesytyksessä? Tästä ei ole järin monta viikkoa, kun hän vasta oli hypännyt ensimmäisen kerran oman ihmisensä viereen sohvalle. Ja nyt mun!

Hyppäsi mun viereen! GASP!

Sitten otin taas surkeat jalat alleni ja kipittelin vihdoin naapurissa asuvan Aruzelin luo kahville ja laitelmia katselemaan. (Vihdoin naapurissa = ostaneet asunnon ajat sitten, mutta nyt pääsivät vasta muuttamaan)

Ja sieltä hierojalle. Yllärinä S vetäisikin imukuppihieronnan. Tai siis, se alkoi siitä kun hän haluisi kokeilla imukuppia mun kipeään käteen, mutta levisi sitten koko podille. Ikivanha kiinalainen juttu, mutta S oli käynyt koulutuksessa vasta nyt, jotta uskalsi alkaa tehdä. Kaipa se oli ihan tavallisen hieronnan vertainen: niitä lihaskalvoja sieltä paukkui auki ehkä hiukan vähemmän tuskallisesti kuin käsin tehdessä, ja muutenkin oikein miellyttävä kokemus.

Tästä kohta taas Risnsessaa kohti. Varmaan jutellaan raksuista ainakin. Ja vähän leikitään.

Kulkemisia

Muistatteko, viime vuonna kävin sukuloimassa siskontyttöni kotona? Tänä vuonna tein saman. Mun tavallinen tahti nähdä harvoja verisukulaisia on ehkä kerran 20 vuodessa, ja nyt sitten jestas joka vuosi. Mitä tästä vielä tulee?

Huomasin myös, että nyt on sukua kai nähty jo alustavasti tarpeeksi, koska enää en mielessäni hämmästellyt koko aikaa O:ta tuijotellen ”miten jollain voi olla ihan samanlainen yläkroppa kuin mulla?!” ”miten jollain voi olla ihan samanlaiset käsivarret kuin mulla?!”.

No kuitenkin, nyt oli koko porukka siellä eli emäntäiseni O, mies J ja tenavat V ja U. Illemmalla lähdettiin moikkaamaan lammashaan asukkeja. MÄÄ! MÄÄ! Pukkasi once in a lifetime -kokemuksen siis. Jolloinka tuumasin, että antaapa kameran laulaa sitten. (Arktinen suojavarustus on punkkien ja pistävien hytyjen varalta.)

Jollain on silkkinen nenu
Sylilammas

Hyvin ystävällisiä elukaisia on he! Ei tarvinnut yhtään edes lammaskuiskailla, kun syliin riensivät ihan muuten vaan huvikseen. Tykkäsin!

– – – –

Eilen sitten toisenlaista. En ollut käynyt Fashion Centerin ysmyssä kai kymmeneen vuoteen. Muistan silloin ostaneeni kissablogissa kuuluisaksi nousseen harmaan viltin, ja yhden häiriintyneen paidan, josta luovuin pari vuotta sitten. Tällä kertaa mukana Naukulan mamma, jonka kanssa jatkoimme myös etsimään toista ysmyä Vehkalan suunnalta. (Se olisi ollut se harmaa kuutio keskellä ei-mitään, mainitsin sen taannoin täällä.) Ei onnistunut aukioloaikaan se, mutta ei harmittanut. Ekasta ysmystä kahdet merinovillasukat, kahdet hanskat ja kolme huivia. Yhtä paitaa – jälleen mallia melko härö – kokeilin, mutta siinä ikävästi sauma kulki just persiin eli leveimmän kohdan kohdalla. Ei ikinä hyvä idea. Mutta siinä olisi sopinut koko S! Mieltämyllertävää normaalisti XL:ää käyttävälle! Nuilla taisi olla ihan omat taulukot…

– – – –

Tänään sitten K:n kanssa silmäämään elokuva, jota ollaan odotettu pari vuotta: Kingsmanin jatko-osa. Eka osa oli huima nautinto meikäläisten makuun, mutta tää kakkonen pelottaa hiukan mm. siinä mielessä, että tässä herätetään henkiin tyyppi, joka täysin varmasti kuoli ykkösessä. Se on aina ärsyttävää. Mutta katsottavahan tää on, ei pääse yli ei ympäri.