Heippa Austerille

Jätin sitten kesken. Paul Austerin kirjan, kyllä jep, kesken jätin. En olis itsekään uskonut.

Olin ottanut 4321:n kirjastosta ihan ilman mitään ennakkotutkimuksia, koska hei AUSTER, tottakai kaikki Austerit luetaan! Etenin heittämällä jonnekin yli sadan sivun. Soljuvaa, sujuvaa, ei mitään elämää suurempaa. Sitten alkoi tuntua, että tässä nyt menee jotain väärin. Etenin jonnekin sivulle 180 päähenkilön kuolemaan saakka, jolloin kaikki oli jo definitely väärin ja monessa kohtaa.

Silloin oli pakko ottaa arvostelut avuksi. The Guardian, HS. Ai jaa, tää päähenkilö elää neljä melkein samanlaista elämää. Siis ei että yksi Archie on syvänmerensukeltaja, yksi astronautti jne. vaan saatana neljä melkein samanlaista elämää. Yli tuhat sivua. Mikä siinä on, että kirjat pitää nykyään vielä venyttää ylipitkiksikin? En mä tuollaista viitsi. Eläköön vaikka viisi elämää, mua ei kiinnosta enää.

Onko joku jaksanut tämän?

Mikki merelle lähtenyt

Tuumasin tästä miekkarista ensin, että rajakkivajakkeja on vissiin paikalla kolme, kännissä*) ja yks niin tilhet, että kaverit joutuu raahaamaan sitä. No, rajakkeja oli sentään parikymmentä, poliisien ystävällisesti ympäröiminä. Isolla suulla meuhkattu ”puhdistus” ei näkynyt missään millään lailla, mutta niinhän nää näitten jutut aina menee. Kovasti on melua ja pahaa puhetta etukäteen, ja sitten kun katotaan, kuka oikeasti aikoo tehdä jotain, jotenkin homma vaan hajoaa. Ei synny. Aivopieruiset mämmikourat.

Poliiseja ei ollut ihan vähän. Ratsupoliisejakin kuusi, autoja en jaksanut edes laskea. Myös mellakkabussi ja muita oudomman näköisiä poliisiautoja. Tepastelin huudeilla kolmesta lähtien, koska samoilla nurkilla oli sporttikauppa (klenkkarit ja uudet salihanskat) ja neljältä tapaaminen elokuvan merkeissä. Ihan rauhallista pöpinää oli, kuten Hesarikin kertoo. Suomi ensin -ryhmän päässä oli kolmisenkymmentä ihmistä, turvapaikanhakijoiden päässä satoja. Välissä luistelijoita. (Jotenkin absurdi asetelma, nicht?)

Päivän leffana oli viittä tähteä joka paikassa tienannut Manchester by the Sea. Tuntui kestoaan lyhyemmältä, koska oli täyteläinen! Hemmetin hyvä rojekti, mutta ei silleen hollywoodilaisittain happy end. Vähän surullinen olo jäi, vaikka pienenpieni happy end oli havaittavissa. Päähenkilön elämä oli vaan niin hemmetin tiukasti ja pääsemättömästi surullisella vaihteella. Ei semmoisesta toivu.

Nyt ei ole vanhojen Hullujen päivien lippuja enää kuin yksi. Taaskaan en selvinnyt seuraaviin Hulluihin asti kymmenellä lipulla. Pitäisi jo uskoa!

Luettu: Simon Critchley: Bowie
Luen nyt: Lena Dunham: Sellainen tyttö

*) Uudempi informaatio kertoo, että niinpä olivatkin. Itse asiassa niin kännissä että muita rajakkejakin jo hävetti :-D

Arvannetko tuon

Kuka haki mut jouluaaton illalliselle?

joulupuksu

NIINPÄ! Itse! Joulupukin muori oli taas laittanut kystä kyllä, pohjalta kasvis/vegaaninen. Älyttömän hyviä juttuja. Sinne roudasi mut pukki. Iso kiitollisuus! Muutenhan nää meikäläisen joulut olis lähinnä vain lepopäiviä.

25. ja 26. tapahtuneet kuolemat – kolmasosa Puna-armeijan kuorosta, seuraavana päivänä George Michael – toivottavasti päättävät musiikin osalta hirviönpaskaksi osoittautuneen vuoden. Vai ehtiikö tässä vielä joku stara kuolemaan? Miksei. Varsinkin tuo kuoron kohtalo järkytti mua ihan oikeasti, sain kyyneleet silmiin joka kerta kun ehdin edes ajatella ”puna…”.

Huomenna kampaajalle. Saa ottaa värimallin mun hohtohopeista etuhiuksista ja täräytellä siitä koko päähän. Lupa on hankittu ihan Syöpäklinikalta asti – saa värjätä tukkaa.

Ja sit tuleekin Minttu :-)) myös uusin hiuksin hän.

10+

Eilen tapahtui jotain ihan uutta. Lähdin vierailulle huitsinnevikseen sisarentyttäreni O:n, hänen miehensä J:n ja tenavien V-tyttö 12 vuotta ja U-poika 10 vuotta luokse. Heillä on itse suunniteltu ja rakennettu talo keskellä ei-mitään – ensin mennään lähijunalla puoli tuntia, sitten otetaan oma auto parkista ja ajetaan vielä 10 kilometriä kohti pimeyden ydintä. Mut kämppä on ookoo: siivessä täysimittainen studio ja tarkkaamo, koska vanhemmista kumpikin on muusikoita, ja sit se asuntohommeli siinä vieressä.

En ollut tavannut tenavia koskaan ennen, joten mun piti vähän suunnitella omaa osuuttani, millaisin eväin sinne menisin. Vain kerran voi tehdä ensivaikutelman, ja silleen! O oli kertonut lasten harrastuksista ja toiveista (joita on niin vähän että vanhempienkin on vaikea keksiä nuille joululahjoja). Ajattelin siis tarjota mieluummin elämystä kuin konvehtirasiaa – vaikka senkin vein, O:n toiveesta.

Kävin ekana kattelemassa lasten huoneissa, mitä he mahdollisesti halusivat mulle näyttää. Tyttö näytti piirustuksiaan ja mä näytin mukaani ottamaani Rotring-kynää, kokeiltiin. On meinaan hyvä piirustuskynä. Pyysin häntä keskustelemaan joulupukin kanssa asiasta, jos kiinnostaa. Nuin, ja tyttö oli voitettu. Pojan kanssa kierrettiin vähän pitempää kautta, koska ekana piti kattoo Joulukalenteri teeveestä. Olin aatellut alunperin, että oon oma itteni vaan, kyllä se siitä. Kun ei pennut kerta ole tuon ujompia. Näin se eteni.

Kun oltiin syöty, kerroin lisää itestäni, esim se missä olen töissä ja mitä siellä tehdään. Koska tämä liittyi suoraan siihen, mitä aion heille näyttää uutta elämästä. ”TÄMÄ VOI MUUTTAA KOKO ELÄMÄNNE! Tai sitten ei.” Aloitin näyttämällä tämän filmin ja sitten näytin, millaisia täysin surkeita 10-15 sek animaatioita olin tehnyt Samsungin kameran videolla rec/pause. Pari sekuntia kuvaa, pause, liikuta näyttelijää hiukan, sama uudelleen. Oli hyvä, että näihin kerääntyi kaikki virheet (epävakaa kamera, epävakaa fokus, liian nopea näyttelijä jne. tahallisesti tietenkin …köhköh krööhöhöhKÖHKÖH oho, yskä) koska seuraavaksi pääsin esittelemään ilmaisen softan, jolla voi tehdä oikeasti hyviä pieniä animaatioita ja joka toimii itse asiassa ihan samalla periaatteella kuin ed. animaatiokone, mutta on paljon uudempi: Lego Movie Maker.

Tenavat leijui aika hyvin jo tässä vaiheessa, mutta sitten kaivoin laukusta vielä muovailuvahapänikän ja spatulan. O oli sanonut, että nää on kasvaneet muovailuvahasta yli jo aikoja sitten, mutta koska mun työpaikallakaan ei olla kasvettu muovailuvahasta yli, niin päättelin että asennekysymys. Jo eilen oli helppo huomata että muovailuvaha on rok, ja tänään tuli heti aamusta puhelimeen lisää kuvia, myös miehen taidetta.

Lisäksi annoin tytölle kultaisen korostustussin, kun hän kerta piirtää.

Sit me pelattiin Dixittiä.

Oon niin helpottunut! Tää vierailu meni asteikolla 0-10 jonnekin viiteentoista! Nyt mulla on O:n ja vanhimman siskoni lisäksi kaksi läpimukavaa, vaikkakin pienikokoista sukulaista! Arvokasta. (Mies ei ollut kotona nyt, koska mussiikkihommoo, mutta olen mä hänetkin tavannut pari kertaa.)

Tiedättekö, ihan kuin ois pikkasen kasvanut juuria jalkoihin tai ehkä siiventynkää kantapäähän. On niin mukava olo tuosta kaikesta!

Eläinten hyväksi, ja hiukan muitten

Tosi paljon tunkee nyt noita ”tue meitä, joulu on” -juttuja sekä FB että Twitterissä. Haluaisin tukea kaikkia! Turkistarhattomuutta, karhuja, Rekkuja, Kisua, (ei Hesyä, koska ne on keskenään riiteleviä miljonäärejä), Team Rokkaa, Animaliaa, Suomen eläinsuojeluyhdistystä… Kehitysmaan tädille kanoja tai vuohi. Kehitysmaan tytölle koulutusta.

Mut täs on nyt se tilanne, että joku saa jotain, ehkä. Jo pari kuukautta palkka on ollut 75% ja laskut ei oo pienentyneet.

Toivoisin että kaikki laittaisi eläimille jotain! Vaik vähän!