Soiko laulu sillan alla?

Tänä aamuna aamutoimien taustalla alkoi päässä soida Carolan Nuori tumma ja huomasin, että sitä ei ehkä kovin herkästi soitettaisi radiossa enää. Koska itse asiassa siinähän lauletaan romantisoiden asunnottomien ihmisten elämästä!

”Laulu ja nauru nyt mustalaisleirissä soi.”

Sanoitapa mielessäsi laulu koskemaan tavallisia suomalaisia asunnottomia. Ei tule monelle mieleen romantisointi. Ei soi viulu eikä hurmaa nuori asunnoton.

”Ja nuori tumma, ja nuori tumma, hän viritti viulunsa kielet.”

Heh. Niin ne ajat muuttuu.

Mainokset

Härregyyd!

Taas on kestohymyä naamassa. Musiikki ei kuulu harrastusteni top fiveen, mutta kyllä silti tiedän sellaisia nimiä kuin Santana, Clapton ja Steve Vai. Jumankekka STEVE VAI! Huvilateltassa eilen! On siinä ero, onko jonkin bändin kitaristi vai Mestari. Härregyyd mikä keikka! Olin varmuuden vuoksi eturivissä, notta näkee. Ja näin. Miehellä on hirveän kaunis luusto kasvoissa, ja kasvot eli koko ajan soiton mukana. Samoin podi. Aivan mahtavaa yhteistyötä Tapiola Sinfoniettan kanssa! Mitä pitemmälle keikka eteni, sitä hurmaantuneemmaksi kävi meno myös yleisössä. Ei ollut kerta tai kaksi, kun koko teltta nousi seisaaltaan aplodeeraamaan. Sydän sulaa ja aivot kans! Huh.

PS. Ollaan Steven kans samanikäisiä! Hän on syntynyt 6.6., mä lokakuussa.

Ryyd

Eilen lojuin enimmäkseen vaan petillä, koska oli niin kuuma ettei jaksanut silmää räpäyttää. Mietin yhdelle kaverille soittamista varmaan kuustoista kertaa (mökki siirtolapuutarhassa), mutta ryyd iski. Illalla tuli kaverilta viesti, että hän on miettinyt mulle soittamista, mutta ryyd iski, eikä he ole edes mökillä vaan kotona. Näin. Taas telepatian poikasta ilmassa. Ei oo meinaan niin läheinen kaveri, että joka vuosikaan soiteltais.

Illalla alkoi tehdä mieli muurinpohjalettua. Tiesin, missä tod.näk. löytyy: Alppimuisto-biletys Alppipuistossa. Jaksamis/viitsimisongelmaa taas taas täänkin päällä. Mutta lähdin! Viiden maissa vasta, mutta pääsinpä liikkeelle. Kävin ensin kaupasta hakee kolme alkoholitonta sidukkaa ja sitten ratikkaan.

Puisto oli ihan täynnä. Toki siihen aikaan, kun myös työläiset oli päässeet pois sorvilta. En tehnyt muuta kuin ostin sen letun, söin ja lähdin. Meininki siellä oli totaalisen hyvä, mutta silti lähdin (ehkä liikaa ihmisiä taas introvertin makuun).

Mulla on kisa itseni kanssa, kuinka paljon pystyn hoitamaan asioita ja silti matkustamaan yhdellä ratikkamaksulla. Sehän on tunnin voimassa. Eilen meni tosi täpärälle: maksu oli voimassa 18.53 asti ja iskin lipun koneelle 18.53. Kas, tämmöisetkin on tapahtumia, jos ei muuten tapahdu tarpeeksi :-D

Here we go again

Onko paikalla isojen tanssikohtausten ystäviä? (Nostaa ite molemmat kädet.) Siellä niitä on, kun menee kattomaan Mamma Mian jatko-osan! JA isolta kankaalta, tottakai. Grande finalessa logiikka katoaa kokonaan, mutta hei, tanssi ja musat jatkuu, joten kaikki kunnossa! Ehdottomasti kannattaa katsoa myös lopputekstit loppuun asti, siellä on vielä herkkupala. Myös Björn ja Benny vilahtavat kumpikin.

Vältin kaikki sateet ja ukkoset. Nyt taivas on pelottavan sininen taas, eiköhän sieltä huomenna ponkaise taas tavan hellepäivä.

Juhlaviikot

Juhlaviikot. Avasin esitteen, näin heti nimen Steve Vai ja tiesin hyvästeleväni kuusikymppiä.

Oikeasti tähtäsin kahteen lippuun, yhden sain. Mahlerin 8. oli loppuunmyyty (toki – järkyn iso show, 350 muusikkoa lavalla, en tiedä edes mihin ne mahtuu), mutta Steve Vaihin sain lipun. Kovahko kitaraukko. Musiikki ei ole mulle mitään jokapäiväistä leipää, mutta kyllä mä sentään joitain nimiä tiedän.

Muistan jonkun kesän, kun tuntui että istun Huvilassa jatkuvasti. Ehkä silloinkaan lippuja ei ollut kuin neljä, mutta selvästi liikaa, kun tuollaiset mielikuvat on jääneet.

Kai se tästä, aurinko paistaa kuitenkin

Parempi. Tärkeää on olla kontakteissa ihmisiin. Illalla 19-21 taitaa olla hankalimmat tunnit.

Eilen oli hyvää istuntoa Sedän kanssa. Lohduttavaa. Jopa Ilona tuli ekaa kertaa 4 vuoteen esille tämän henkilön läsnäollen. Ylläri jos mikä!

Olin aiemmin päivällä käynyt katsomassa Kodoa Savoy-teatterissa. Kuvia on, mutta Flickr ei anna ladata. Nyt antoi.

Tänään taas oli mun työsynttärikakkukestit (20 vuotta mun sama tiski), Flickr ei anna ladata.

Ilona painii Sedän kenkien kanssa
Arvotaan yks Kodo-kuva

c20180326_111413
Työsynttäriä

Tupakkapaikka

Ehkä olen kirjoittanut tästä ennenkin, mutta fak, mun blogi, tee oma.

Tänään puhuttiin naapurin kaa mm. tupakoinnista ja varsinkin työpaikkojen tupakkapaikoista. Nythän ”kukaan” ei enää polta, muunmuassa koska siitä on tehty hankalaa, kallista ja junttia. Mutta tosiasia on, että tupakkapaikat oli duunien hedelmällisimpiä pisteitä. Jopa tupakoimattomat tunkivat sinne, koska siellä kuuli parhaat jutut ja juorut, sekä tehtiin suunnitelmia eli myös duunia. (Tämä oikolukuohjelma ei edes tunne sanaa ”tupakkapaikat”. No, ei se tunne myöskään sanaa ”oikolukuohjelma”.)

Mieli tekisi kytkeä tämä somen nousuun. Tai no, kai monella työpaikalla edelleen on ne kahvihuoneet, joissa voi hoitaa hupi- ja plänipuolta, mutta daa, meillä ainakaan ei. Meillä henkilökunnan pöytä sijaitsee aulassa, jossa kulkee kaikki.*) Ei ole mitään tilaa, jonka voisi pyhittää. Mutta on Twitter ja FB. Sinne on hiljalleen hiissaantunut porukkaa, joiden kanssa pääsee toisinaan sopiville leveleille nopsaan, ei hitaasti niin kuin blogimaailmassa.

Ei mul nyt muuta.

Ai niin, luin Gösta Sundqvistin (1957-2003) elämäkerran.

Ja aloin kattoo Areenasta Design 3000:a.

*) toisaalta, meillä suomi on toimiva salakieli :-D

Hei mä tunnen nuo tyypit

Luin Marko Annalan Värityskirjan. En edes tiennyt, että me ollaan asuttu yhtäaikaa Lappeenrannassa! Kirjassa mainitaan koko ajan Annalan bändikaverita ja kavereita oikeilta nimiltä – puolet niistä hääräsi myös perustamassani teatterissa ja loput tunsin ulkonäöltä! Mutta enhän mä silloin sitä tiennyt. Vasta 1994 kun asuin Jyväskylässä ja radiohommissa pidin huota myös konserttien jollottamisesta, vasta silloin Slumgudgeon tuli tutuksi mulle. Kävin jopa keikalla Lutakossa ja P. antoi pyyhkeet huonosta valaisusta keikan jälkeen.

Nää ”hei mä tunnen nuo tyypit” on kyllä hauskimpia kirjoja! Hurmeen Volvo Amazonissa se ei tullut yllätyksenä, mutta Annalan opuksessa kyllä. Harmi vaan, sitten kun pää jää kelaamaan vanhoja, intensiivisempiä aikoja ja unijukka ei uskalla tulla häiritsemään hyviä keloja. Näin viikonloppuna nou hätä – joskaan en tästä taivu aamun leffaan enää – mutta työaikana aina ikävämpää.

Ja sen kyllä voin sanoo, että sekä Jyväskylän keikat että Lappeenranta OLI intensiivisiä aikoja. Jokaiseen noista sisältyy myös rahattomat nälkävuodet, jolloin figuuri oli niin silee vailla ylimääräisiä kiloja. Vaan kyllä huippasikin.

Suoraan sydämestä

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Ylellisesti vietin taas synttäreitä sunnuntaina. Syndet pari kertaa viikossa kiva, ookoo? Ei vaan, oikeasti olen niin onnellinen siitä, että sain tehdä just nuo asiat just noiden ihmisten kanssa. Ensin konsertti, jossa soitti siskontyttöni miehen J:n bändi, alle puolen kilometrin päässä kotoa. Helppo etäisyys siis! Mukana viisi ikivanhaa ystävää plus hetken aikaa myös siskontyttö O. Istuimme heti lavan edessä, joten näkymissä ja kuulumisissa ei valittamista. Pöydälle ilmaantui skumppapönttö ja karkkia. Eväissä ei valittamista!

Baari oli samassa rakennuksessa, oltiin jotakuinkin ainoat asiakkaat konsertin jälkeen. Pientä drinksua ja paljon puhetta ja naurua. Yhteistä! Juuri sitä, mitä ihmisellä pitäis olla jokatoinen ilta eikä jokatoinen vuosi! Olin ja olen niin onnellinen.

Ilta on jo poikimassa uutta, glögitapaaminen marraskuussa. Sama porukka plus pari uutta.

Joskus asiat vaan menee niin hyvin ettei jaksa tajutakaan.

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Käsittämätön

Menin eilissäiltana piletykseen, jossa oli naulakossa takkeja sanotaan vähintään parisataa. Laitoin oman takin ja sontsan sinne myös, mutta pidin huivin kaulassa, koska se oli uusi ja kaunis enkä halunnut kenenkään pöllivän sitä edes vahingossa. Jossain vaiheeessa iltaa huivi lie kuitenkin soljunut poies, koska löysin sen lähtiessäni oman takkini luota. MITEN???! Koko talossa oli mulle noin kolme tuttua ihmistä, eikä niistä kukaan voinut tietää huivin ja mun tai takin ja huivin yhteyttä. MITEN huivi oli päätynyt oikean takin luo?! Elämän suuria arvoituksia, ei selviä ikinä.

No kuitenkin, tärkeimmän kaverin niistä piireistä tapasin, ja juttelin parin muun kans. Eniten olin odottanut ilmaista punkkua bändiä eli Ismo Alanko ja Kimmo Pohjonen. Niillä oli oma show, joka tosin kehittyi, mutta niin hitaasti, että mulle riitti 40 minuutin jälkeen.

Vasemmalla Pohjonen, oikealla Alanko

Yöstä tuli huono. Olis pitänyt muistaa juoda ne vesilasilliset vinkkulasillisten vieressä. Jalat kramppasi niin ettei mitään rajaa. Oon nukkunut ehkä 4 tuntia illasta aamuun. Sentään olin kotonakin jo ysiltä, mutta koko aamuyö meni kipujen kanssa pelleillessä. Nyt onneksi etäpäivää täällä kotona.