Tylsää

Tää on niin kauheeta, kun mieli tekisi kirjoittaa, mutta kun ei ole mitään kunnollista tilitettävää! Tässä nyökitään eteenpäin niin kuin ennenkin, ja joskus ehkä tapahtuu jotain. Mutta tavallisesti mitään ei. Suuriin yhteiskunnallisiin en jaksa puuttua, koska en halua tänne mitään natsi-invaasiota. Pysyttelen (enimmäkseen) omissa jutuissani, sikäli kun niitä on edes olemassa.

Lemmikkimessut ja Outlet tulossa. Ekaa kertaa menen sisään bloggaajapassilla. Toivottavasti ropisee ilmaisia ruokanäytteitä. Kissoille siis. Itse en tarvii enää mitään, jo on 5 kg tullut saikun jälkeen, kun ihminen vaan vetää pullaa ja karkkia kuin ei huomista olis.

Mutta myös: kahvimessut Kaapelilla houkutti, kunnes huomasin, että perjantai on vain ammattilaisille ja että viikonloppuna sisäänpääsy maksaa esikoislapsen ja rotinat päälle. En kyllä pysty. Muutenkin rahat taas vain surahtaa tilin pintaa koskettaen ja samaa vauhtia poistuen.

Työn puolesta kiinnostava vierailu tulossa: mennään katsomaan Ryhmäteatterin entinen tila Pengerkadulla. Siis olen toki siellä käynyt, mutta en bäkkärillä koskaan. Nyt olisi tarkoitus ottaa koko tila firman käyttöön. WUUU!

Night Visions jää nyt pois, kaikkea ei ehdi kun levätäkin pitäisi. Ennen pääsiäistä alkanut räkätauti jatkuu edelleen.

Mainokset

Nappas!

Meinaan kehua täs paria leffaa, mutta ekana tarttee sanoa toisesta kulttuurielämyksestä. Kävin TukkaJukalla lyhennyttämässä pehkoa – nyt kun hiuksia lähtee enemmän, niin on fiksumpaa pitää lyhyempi tukka – ja siinä pöydällä oli Fingerpori-kirja. Tartti kyllä hymyillä ihan hampailla kun tempaisin kulttuurit siinä muun touhun lomassa. Monasti hauskaa ollut parturissa ennenkin, mutta kyllähän tää keikka oli oma itsesä :-D

Eilen mulla oli lippu valmiina klo 18 alkavaan leffaan (Night Visions) mutta päivä näytti tyhjältä, niin vilkaisin Finnkinon tarjontaa. Apua, ainakin neljä leffaa jotka on pakko nähdä! Aloitin ihan vaan jostain ja menin iltapäivästä kattoo The Accountantin. IMDB tarjoilee 7,7/10 joten ei se nyt ihan kakka voi olla. Etenkään kun Ben Affleck. Eikä varsin kakka muutens ollutkaan! Toimintajännärin ja draaman välissä mennään, ja Affleckin hahmokin on jotain supersankarin ja tavallisemman sankarityypin väliltä, lukuunottamatta hahmon autismipiirteitä. Ne on taas ihan oma lukunsa tässä tarinassa.

On nykyaikaa, on takautumia ja mennään paria kolmea tarinaa rinnakkain. Ei tarvinnyt tuijotella kelloon. Kiinnostavaa sutinaa riitti joka minuutiksi. Affleckin lisäksi mieli tekisi mainita J.K.Simmons, mutta muuten castaus oli mulle aika yhdentekevä. Anna Kendrick, en edes tajua. Aina yhtä hömelö eikä osaisi näytellä oikealle eikä vasemmalle.

Lueskelin joitain arvosteluja jälkeenpäin. Kumman monet olivat sitä mieltä, että loppupuolen pahisten tappaminen vei hyvää leffaa alaspäin ja oli jotenkin muka liian suoraa. HAH, ETTE VAAN TAJUU! Tottakai pahikset pitää tappaa heti kun ne näkee, pam nappi otsaan! Ehkä mennäänkö kymmenissä- vai sadoissatuhansissa sellaisia leffakohtauksia, joissa osapuoli jää selittämään toiselle nyssää kuolet, koska siks, ja sit tietysti se toinen kerkee keksiä jonkin pelastuksen. Ei tässä. Suoraa toimintaa. Tykkäsin. Pam!

Ehdin syödä välissä, sitten toiseen teatteriin nostalgisissa toiveissa: Jyväskylän meininki: A Punk Documentary. Toimi! Voi Night Visions, mitä aarteita välillä tarjootkaan!

Tässä mentiin siis Jyväskylän punkkia ihan sieltä alusta saakka – kun olin itsekin vielä Jkl:ssä opiskelemassa ja myöhemmin Lutakossa vapaaehtoistyövoimana. Tuttuja nimiä ei juurikaan ollut, koska enhän mä punkkareita silleen tuntenut. No, SE:n Yari. Mutta joka kerta kun mainittiin Ilokivi tai Lutakko, sydämessä helähti :-)) Paljon haastatteluja! Hyvän dokkarin oli tenavat tehneet. Eikä tarvinnut isoa koneistoa tai isoja rahoja, kyllä sitä voi tehdä, kun lähtee vaan tekemään hyvän porukan kanssa. Onnittelut!

Se oli mun ainoa Night Visions tänä vuonna. Paria muuta elokuvaa kyttäilin, mutta se oli se kova lumisadepäivä, raskas liikkua, en sitten viittinyt. Saahan nuo dvd:nä jos jäi vaivaamaan.

Ei tätä levoksi voi sanoa

Perjantaina kävin kattomassa showkombon, jossa oli mentalisti, imitaattori, dragartisti ja stand up -koomikko*). Mentalisti, toi Pete Poskiparta oli järkännyt tämän tapahtuman, joka myi Finlandia-talon melkein täyteen.

Eniveis, Poskiparta – ilkeä ihminen. Mentalisti leikkii siis lukevansa ihmisten ajatuksia, vaikka kaikki perustuu vuosikausien harjoitteluun ihmistuntemuksessa. Olen käynyt katsomassa useaan kertaan hänen juttujaan, ja en vaan tajua. Nyt sillä oli taas uusi temppu, joka on vähällä hajoittaa mun kuupan, kun ei hoksotin riitä.

Näin:

(edit 26.10.16 se temppu on täällä)

Tavallinen puhelinluettelo.

Yleisöstä otetaan joku ihminen katsomaan, että luettelo on ihan tavallinen. Yleisöstä otetaan lavalle myös seitsemän ihmistä, joille annetaan käteen isot kirjekuoret.

Puhelinluetteloihminen avaa jonkin kohdan luettelosta.

Yleisöstä joku valitsee, aletaanko aukeamaa käydä oikealta vai vasemmalta puolelta.

Toinen ihminen yleisöstä valitsee, mikä neljästä sarakkeesta.

PP menee kauemmas ja pyytää puhelinluetteloihmistä alkaa kuljettaa sormea valitusta sarakkeesta alaspäin kunnes haluaa pysähtyä.

Puhelinluetteloihminen kirjoittaa seis-kohdan numeron muistiin ja sanoo sen ääneen. PP toistaa numeron kolmeen kertaan ääneen.

Seitsemän kirjekuori-ihmistä ottaa kuoresta kukin yhden numeron, ja muodostuva numero on kyseinen puhelinnumero, oikeassa järjestyksessä.

JUMALAUTA ETTÄ HIERTÄÄ!

Okei, mietin sitä, että toimisiko temppu vielä jos sen nauhoittaisi ja kuuntelisi numerot tosi tarkkaan – jos ne ei vaikka olekaan oikein? Mutta kun ihmisiä on koko salillinen, joku niistä muistaa koko satsin, ja monikin muistaa kaksi tai kolme peräkkäin sanottua numeroa. Eli jos kaksi tai kolme numeroa on pakko olla oikein, miksi ei samantien koko puhelinnumero? Vai perustuuko tää siihen, että yleisöosallistujat on mukana?

Mä en vaan tajua. Tää kundi on ihme.

– – – –

Lauantaina oli vähän kissabloggarivierailuja ja illalla kaksi Night Visions -leffaa, What we Become ja Black Mass. Eka on tanskalaisten ensimmäinen iso zombieleffa, sellaisenaan ihan ok. Muutama ääk-kohta. Black Massissa viereeni istui mukava nuorimies, joka alkoi jutella kanssani. (En sanonut heti kärkeen ”mä en sitten haluu lapsia”.) BM on muuten tulossa tavalliseen ohjelmistoonkin. Ihan sama. Hyvin tavanomainen mafia/muurosvoleffa (perustuu tositapahtumiin), jossa ainoa yllättävä asia oli Johnny Depp. Puolikaljua, sinisilmäistä, tuntemattomaksi vanhennettua Deppiä on kehuttu suorituksesta mennen tullen. Eniten ihmetytti, oliko tässä nyt meikattu roolihahmo Jimmy Bulger vai näyttelijä Johnny Depp. Oli nimittäin sekä ripsarit että huulipunat tosi tanakat. Eikö joku olisi sanonut niistä meikeistä jotain, jos rosmopomo Bulger kulkisi sen näköisenä? Toisaalta, jos on tarpeeksi pahamaineinen, niin saa varmaan kantaa naamassaan vaikka mutsiaan, eikä kukaan uskalla sanoa mitään.

(pöllitty The Vergestä)

(pöllitty The Vergestä)

– – –

Tänään sitten lemmikkimessut. Sain kaverilta ilmaislipun. Vasta nyt selvisi, miten bloggaripasseja saa. Höh! En ollut tajunnut edes kyttäillä enkä kysellä, luulin vissiin että niitä tippuu taivaasta suojelusenkeliltä.

Eniveis, kissat. Muutama tuttu ihminen, muutama tuttu kissa. Rekku Rescuen tiskillä oli paremmat bileet, sillä siellä oli yhtäkkiä bloggareita, kommentoijia JA Ilona-kissani eka ihmisäiskä! Kivoja hetkiä! Ostin myös kissanruokaa, koska aina pitää ostaa jos hyvii on tarjouksessa.

Outlet oli tiedossa oleva rasti. Mitäänhän ei ihminen tarvii jne, mutta ei kai voi kävellä ohi, jos Kenzon tuoksuja myydään räikeessä alessa, jopa miinus 70% tai jotain. Kaksi pulloa. Niillä pärjää talven yli, kun kesällä ostettua Bossia on vielä jäljelläkin.

IMG_0247

Kädentaidot, selvä se. Ja kädentaitojen vieressä oli just sopivasti ruokakojualue, joten missatut ruokamessut ei enää harmita yhtään. Hiukan ostin jotain piirakoita ja teetä, maistelin juustoja.

Olen vissiin hiukan huono kanssaihminen, kun kadotin messukaverini. Mut niitä oli kaksi, kukaan ei jäänyt yksin (paitsi mie, jolle yksin kierteleminen sopi vallan mainiosti). Täytyy sanoa, että oli aika kivaa. Oli niin monipuolista tarjontaa, että hyvin saattoi jättää osan käymättä ja keskittyä vain just noihin, jotka alunperinkin kiinnosti. Silleen jaksoikin. Olin messuilla melkein kaksi tuntia – musta se on aika paljon, suorastaan ennätyksellistä.

*) kuvassa meitsi vaalean tanssijattaren vieressä, valkoinen paita päällä ja etukäpälät ylhäällä

Uusiseelantilaiset vampyyrit kankaalle!

Viime vuoden Night Visionsin naurupommi What We Do in the Shadows tulee leffateatteriin joulukuussa! Niin siistii! Pimmeen komiikan ystävänä en voi muuta kuin suositella. Itelläni on nyt tuo kaikin tavoin tekstittämätön versio hyllyssäni, joten voispa käydä huvikseen katsomassa miten on suomennettu…

Sain vihdoin käsiini 2015 Night Visionsin kirjasen. Onhan siellä. Tajuan jo kuitenkin olla ottamatta mitään työpäivän jälkeen, joten ainoaksi päiväksi jää lauantai. Ehkä pari leffaa siinä ois. Ihan hirveästi ei kiinnosta, mutta aina sitä sen verran kattelee (jos enää saa edes lippuja). En nyt muista, että NV:ssa ois tarvinnut pettyä mihinkään. Jäävi sanomaan ehkä, kun en ole oikein urakalla istunut yhtään festaria läpi. Mutta hyvä säkä sitten, whateva.

Vapaan ihmisen toimia

Ihanaa olla vapaa, VAPAAAAAA! Jee! Olen käynyt kirjastossa, elokuvissa, kirpparilla, palkkapäivän kunniaksi jopa parissa ruokakaupassa, syönyt lounaat etnorafloissa (tänään jopa punkkua 16 cl), tutkinut netin kissatarjontaa, lukenut lukenut lukenut, kattonut lisää leffoja, valvonut ja nukkunut miten huvittaa. JA jumpannutkin – hyvä, minä. Ooh. Vau.

Tällä kertaa ehkä en osallistu Night Visionsiin ollenkaan, ei innosta tarpeeksi. Tavallaan pakottaisi aikatauluihin. Ei nyt, kun haluan olla vapaa.

Katsoin myös mitä Kansallisteatterin Slava! maksaisi. 45 euroa. En todellakaan meinaa laittaa moista summaa yhden illan teatterihupiin. Neljälläviidellä rupee saamaan jo kissalle rokotusta ja vaikka mitä.

Huomenna voisin mennä taas varhaiseen leffaan ja jos on nätti ilma, ehkä menis jonnekin Etelä-Helsinkiin katselemaan juttuja, tai ajelemaan bussilla. Sitäkin on pitänyt tehdä jo jokusen aikaa. Eli mennä vain mihin tahansa bussiin ja ajaa reitti läpi. Olen saanut vasta kerran sumpuloutua näinkin vaativan projektin. Mikä siinä maksaa kun ei synny? (Ok, tiedän mikä maksoi silloin kun olin tästä eniten innoissani: alkoi niin hirveä hellekausi, ettei voinut ajatellakaan hupi-istumista bussissa.)

Tänään katsoin Still Alicen. Siinä oli puolensa ja puolensa. Oli kai ihan hyvä valinta, että keskityttiin justiinsakin siihen mistä oli puhe, eli muijan itsensä menettämiseen Altsun takia. Mutta samalla jätettiin pois muutamia tarpeellisia reaktioita esim. taudin perinnöllisyyteen ja ukon uuteen työpaikkaan liittyen. Ihan kuin sivujuonten turhassa pelossa. Jossain arvostelussa myös moitittiin porukan särmättömyyttä ja pintakiiltoa. Yhdyn. Aika ärsyttävä Täydellisen Perheen prototyyppi koko sakki. Mutta silti tykkäsin leffasta Julianne Mooren ja hänen roolihahmonsa takia. Se oli oikeasti kiinnostava. Moorehan napsi Oscarin tästä, ei syyttä.

Oli hauska pariminuuttinen tää Ilari Johanssonin puhuva tuhkis :-D

Sitten jotain muuta

Pari toisenlaista leffaa. The Wolf of Wall Street on jo ollut ja mennyt teattereissa, mutta katsoin sen dvd:ltä pari viikkoa sitten. Maps to the Stars esitettiin äsken Night Visionsissa, mutta suomenkielisin tekstein, eli ehkäpä sekin on tulossa kankaille. Näille on yhteistä se, että kummassakin leffassa oli pelkästään vastenmielisiä henkilöhahmoja. Eli kraist mitä porukkaa! Mutta hei, toinen sijoittuu Wall Streetille, toinen Hollywoodiin. What could go wrong with the personality development?!

Silti aikasmoisen hyviä duuneja, noin kokonaisuutena. Wolfissa Leonardo DiCaprio tekee sellaista työtä, että oksat poies. Tuossa toisessa taas ihmetystä herätti Julianne Moore, jonka vissiin pitäisi olla noin satavuotias (oho, eiku syntynyt samana vuonna kuin meikä, köh), mutta ihmeen freesi. Sehän saa riisuuntuakin useampaan otteeseen Mapsissä, eikä turhaan. Kestää kyllä kattoo. Ei näitä vilimejä silti yhtä kertaa enempää jaksa, on koko tuo maailma sen verran perskolosta kotoisin.

Tänäänkin piipahdin Night Visionsissa… The Voices. Ho-hum, olin ymmärtävinäni, että siinä pidettiin jotenkin outona henkilöä, joka kuulee eläinten puhuvan. Jaahas vai niin. Entäs jos eläimet pitää vaikka blogia?