Sitä samaa

Ei nämä yöt ihan mahdottomia ole ilman lorttoakaan. Nyt on pari yötä mennyt silleen, että toki herään neljä, viisi kertaa, mutta nukahdan pian uudelleen. Ja Ilona, suloinen pikku Ilona on tullut tyynylleni nukkumaan muutamaksi tunniksi :-) Se tekee aina yöstä kuin yöstä paremman. Silkkisamettiturkki!

Tein tänäänkin kotona töitä. Remppamies Matti tuli myöhään iltapäivästä katsomaan tiskikaapin lengottavaa ovea elikkäs saranaa. Matti roks än rolls! Setä, toinen niistä (joka ei ole vielä Thaikuissa), kävi lounaalla täällä. Siis lounas mukanaan… olin ehtinyt ite syödä riisipuuroa just, en tarvinnut mitään. Myöhemmin tuli vielä yksi kamu, saikkulainen hänkin.

Illalla hetki teatteria. Vanhan kamun Raisan & co tuplamonologi Häiriö Teatteri Jurkassa. Jaksoin, kun olin levännyt pari tuntia ennen sitä! Keskittymiskyky on edelleen akvaariokalan luokkaa (paitsi jostain syystä duunijutut flowaa!). Jopa ainoa kirjaston kirja etenee tosi hitaasti. Häiriö oli vaikuttava ja tarpeeksi lyhyt. Kiitän!

Mainokset

Valoistuu

Eile kleine ylläri! Olin ostanut lipun Raisan Häiriöön, joten Teatteri Jurkka napsi osoitteeni kai sit postituslistalle ja luukusta kolahti äsken Jurkan ohjelmisto. Onneksi katsoin enkä vaan linkaissut. Mysteerio Buffo! Nyt keväällä! Saarela ite! En pääse siitä ikinä irti! Olen ollut saman shown lumoissa vissiin yli 20 vuotta!

Sen verran ehdin huudella tästä tuolla muualla, että M tarttui toimeen ja osti meille huhtikuuhun liput. ROK. Itse varmaan mämmeröisin tässä vieläkin, mutta nyt on ainakin taattu lähtö :-D Kyl sen vielä kestää, en ole nähnyt Buffoa livenä kuin kerran.

Kelpoisa päivä muutenkin, sillä elokuviin alkaa taas tulla jotain katsottavaakin. Tänä viikonloppuna, jos suinkin jaksan, meinaan tsekata sekä All the moneyn että Wonderin. JA oheisohjelmistossa myös TukkaJukka! Olen kasvatellut taas tukun tummanharmaata näkyviin, niistä saapi hän tehdä vaaleat harmaat. Leikata ei. Nyt kasvaa taas.

Ooh. Huuh. Heti helpottaa kun on valoisaa ja kultturia pukkaa.

Hei mä tunnen nuo tyypit

Luin Marko Annalan Värityskirjan. En edes tiennyt, että me ollaan asuttu yhtäaikaa Lappeenrannassa! Kirjassa mainitaan koko ajan Annalan bändikaverita ja kavereita oikeilta nimiltä – puolet niistä hääräsi myös perustamassani teatterissa ja loput tunsin ulkonäöltä! Mutta enhän mä silloin sitä tiennyt. Vasta 1994 kun asuin Jyväskylässä ja radiohommissa pidin huota myös konserttien jollottamisesta, vasta silloin Slumgudgeon tuli tutuksi mulle. Kävin jopa keikalla Lutakossa ja P. antoi pyyhkeet huonosta valaisusta keikan jälkeen.

Nää ”hei mä tunnen nuo tyypit” on kyllä hauskimpia kirjoja! Hurmeen Volvo Amazonissa se ei tullut yllätyksenä, mutta Annalan opuksessa kyllä. Harmi vaan, sitten kun pää jää kelaamaan vanhoja, intensiivisempiä aikoja ja unijukka ei uskalla tulla häiritsemään hyviä keloja. Näin viikonloppuna nou hätä – joskaan en tästä taivu aamun leffaan enää – mutta työaikana aina ikävämpää.

Ja sen kyllä voin sanoo, että sekä Jyväskylän keikat että Lappeenranta OLI intensiivisiä aikoja. Jokaiseen noista sisältyy myös rahattomat nälkävuodet, jolloin figuuri oli niin silee vailla ylimääräisiä kiloja. Vaan kyllä huippasikin.

Lippuja, lippuja!

Niin kauan kuin lomarahoja on jäljellä… Olen yrittänyt nyt ostaa lippuja joka showhun, joka edes auttavasti kiinnostaa. Lopputuloksena, että syyskuu sutisee ihan himona! Otin Rakkautta&Anarkiaa -sarjakortin täyteen, ja lisäksi on pari stand-uppia ja yks miimikko. Hiukan huolestuttaa, miten jaksan hypätä, mutta kun on liput ostettuna niin pakko. Sitäpaitsi, mitä tulee R&A:han, olen jo oppinut ottamaan eväät mukaan. Aina siinä ehtii jotain haukata päivän mittaan.

Ei kai tätä vuodenaikaa muutenkaan kestäis.

Ei. Edes ’Hullu’ ei.

Ei musta ole nyt teatterissa kävijäksi. Eilen yritin taas, kun kuulosti niin lupaavalta: Hurmeen Hullu Teatteri Jurkassa. Olin lukenut kirjan jne. Tosi pieni tila niillä on siellä! Olen ollut useammassa harrastajateatterissa, joissa kerran törmännyt ”pieneen näyttämöön” joka oli Jurkan kokoinen. Varsinaiset, isot näyttämöt ehkä tuollasta kolme, neljä kertaa suurempia. Eli siis aika sylikkäin oltiin sekä katsojat että esiintyjät ja katsojat.

Esityksessä ei ollut mitään vikaa. Hurme itse toimi maanisena kertojanäänenä (nauhoite). Pääosanesittäjä huhki pää märkänä. En vaan taas pystynyt kuin väliaikaan saakka. Jotenkin se huutaminen ja riehuminen suoraan mun edessä – istuin eka rivissä reunassa – ja toisaalta se, että juttu oli tuttu jo kirjana, ja toisaalta se että olin väsynyt kuten aina iltaisin… Kestoksi luvattiin 2h 40 min. Jo siinä kohtaa tiesin, kuka lähtee väliajalla. KAKSI tuntia NELKYT minuuttia!

Tulipa testattua. Ei tarvi taas iltaisin yrittää minneen. Yheksältä petiin, niin ihminen pysyy kasassa.

Paska show

Nyt kyllä niin vit-potuttaa. Land of the Midnight Fun – mulla olisi pari vinkkiä ison näyttämön musikaalin tekemiseen:

OHJAAJA. Kannattaisi olla! Se tyyppi joka katsoo, ettei esitys laaaaaaaaahaaaaaaaa (kuten tämä laaaaaahasi). Joka katsoo, että esityksessä on RYTMI ja STAMINA (jotka vittu puuttuivat tästä kokonaan). Suurin osa ajasta oli tallustelua ja replikointia TAUKOJEN kanssa. Mitä helvettiä? Se pitää tulla kuin tykin suusta, että päästään eteenpäin!

En jaksanut katsoa edes väliajalle asti, enkä silti ollut ensimmäinen kesken lähtijä.

Ristus että oli paska show. Ja tuosta vielä maksoin rahalla. Ei ois tarvinnut, kun on suhteita. Halusin tukea Hgin gayteatteria. Tukea ne selvästi tarvitseekin, mut en tiedä, juuriko rahallista. Jonkun pitäisi katsoa, että niiden jutut toimii. Nyt ei kukaan ollut katsonut.

Tylsä akka teatterissa

Stand-upista en ole lähtenyt kertaakaan väliajalla pois. Monesta muusta teatterillisesta jutusta kyllä. Kuten eilenkin. No se Nummisuutarit. Onneksi olin saanut halvan lipun, niin ei varsinaisesti harmittanut.

Esityksellä oli aika vähän tekemistä lähtöni kanssa. Haukottelin, olin väsynyt, olen huono lähtemään illalla (eeee paitsi stand-uppiin :-D), kyllästyn nopeasti, en tykkää edes istua ison lauman keskellä. Ensimmäinen puoliaika, jonka siis näin, oli kerrassaan reipasta menoa, kunhan alun junnaamisesta päästiin eroon. Itse en puukko kurkullakaan pystyisi kuvittelemaan näin toisenlaista toteutusta Kiven kirjasta. Ylipäätään tarvittaisiin se puukko, että viitsisin edes ajatella Kiveä tai muita koulun pakkoluettavia. (OK, myönnytys: olen melko rakastunut Turun Kaupunginteatterin vanhaan Seitsemään veljekseen.) Näin, mitä lavalla tehdään. Näin perusteluja tapahtumisen läpi. Näin subtekstien virtaa ja näin pinnan remakoita ratkaisuja. Ei siinä mitään vikaa ollut sinänsä. Ei vaan ollut sellainen päivä, että olisi tarvinnut toisenkin puoliajan. Eka riitti.

Toisaalta masennuin itekseni jo ratikkapysäkillä. Miksi oon tällainen jurpo? Kun nyt lähtee liikenteeseen, niin eikö vois vetää koko rahalla sitten? Kyllä sitä ehtii kotona istumaan. Mutta aamulla ei masentanut enää yhtään, etten ollut jäänyt iltaan roikkumaan. Nippanappa jaksoin herätä silleen, että olisin puoli kymmeneltä toisessa kaupungissa töissä. Tämä siis normaalilla nukkumaanmenoajalla. Silmät on vähän unessa kai vieläkin.

Toisaalta, pari viikkoa on mennyt jo sellaisella väsymyksellä ettei oo tosikaan. Nukahdan huonosti, pysyn unessa huonosti, herään huonosti. Koita tässä sitten vielä tehdä duunit. Fak.

I detta utrymme

idetta

Otin huomisen pe ihan oikeaksi lomapäiväksi, mutta aloittelin jo tänään töiden jälkeen. Menin hiukan yli kolmen tonne Kansallisteatterin lippukassalle, ko yhet tarjosivat lippuja Nummisuutariin kymmenellä eerolla. Ostin. Kamut on kehuneet Nummisia.

Siitä bussien parkkipaikan yli Atskiin, jossa on Japanomania-näyttely. Sen katoin ihan silmällä, mutta rinnalle valittu Rodin oli mulle aika jooppajoo, sen lähinnä juoksin läpi.

Alkosta pari jännää portteria. Nam. Hyvä, että ehdin luutia Japanomanian tieltä pois jo nyt! Huomenna on aikaa parille muulle, toisenlaiselle hommalle.