Napit, nauhat, pitsit ja muut

Mussa saattaa olla perinnöllisesti vähän askarpaskartelijan vikaa. Esim. aina kun käyn Nappitalossa, vaivun kevyeen hurmokseen kaikkien niiden nappien, nauhojen, paikkojen, pitsien ja muun sälän keskellä. Tuntuu, että tarvitsisin välittömästi projektin, johon voin laittaa kaikkea sieltä löytyvää! Kun ei mieleen kuitenkaan tule mitään, täytyy tyytyä mittailemaan nappeja omia takinnappeja vasten, josko voisi edes vaihtaa napit…

Tarttee varmaan ottaa ihan projektiksi, että joskus ottaisi mukaan kasan vaatteita, joihin voisi/haluaisi vaihtaa napit. Menis Nappitaloon ja mittailisi ja katselisi niin pitkään, että löytyy sopivat. Ei siitä muuten mitään tuu. Mulla on nytkin tuolla varastossa odottelemassa sydämenmuotoiset mustat napit, että Joku katsoisi mihin ne voi mennä. Hurmaavat kellotaulunapit ompelin taannoin pyjamaan, kun ei niille ollut muutakaan paikkaa.

Ja nauhoja, voi jestas. Niitähän mulla riittää loppuiän yli. Myös eri värisiä lankarullia. Olen joskus vissiin ommellut enemmän.

Kävin päälle parikymppisenä kotiteollisuuskoulua (en loppuun, koska pääsin yliopistoon). Opin kaavoittamaan ja tekemään – myös korjaamaan – omat vaatteet. 1980-luvulla käytin näitä taitoja muutaman kerran, 1990-luvulla muistaakseni yhden kesäloman aikana kerran. Silloin syntyi kukkahousut, epäsymmetrinen artsupartsu paita, pitkä hame ja siihen alushame. Tavallaan kaipaan ompelutaitoisen ihmisen aikojani melko paljon. Joskus. Mulla on tallessa kotiteollisuuskoulun mappi. Varmasti sieltä selaamalla saisi selville, miten se kaavoitus menikään. Mutta en ole mestari ideoimaan mitään, siksi varmaan teen työksenikin tylsiä hommia.

Toisaalta, kun näen eri medioista, miten vaatteita mietitään ja rakennetaan, niin sovitusnukkehan siinä on aina keskeisenä esineenä. Sen päälle ne villit luomukset tehdään ja napsitaan kiinni neuloilla! Ja sit arvaus: onko mulla ollut ikinä sovitusnukkea? (No ei.) Mutta mulla on kylläkin iso pöytä, silitysrauta&lauta ja sakset, joita ei käytetä muuhun kuin kankaan leikkaamiseen. On sekin enemmän kuin jollain muulla. Nih.

Mainokset

Ompeluhommoo

The Dressmaker on hemmetin hauska, liikuttava, kiinnostava, visuaalisesti herkku, hyvät näyttelijät ja huh, kaikkea muutakin vielä. Mulle jäi parhaiten mieleen kostofantasiaelementti, sillä kostohan on hieno asia, jos sellaisen pääsee tekemään ja osaa tehdä. Tilly, you ROCK! Kuppa-aivoille tuhoa! Onneksi tämäkin tulee normilevitykseen (15.4.), pääsen raahaamaan jonkun mukaani, kun menen kattomaan toisen kerran. ”This movie is so far outside the paradigm of what we’re used to seeing onscreen that the less you know about it, the better”

Takanani istui kaksi ukkoa, jotka nauroivat tasan oikeissa kohdissa. Valojen sytyttyä hokasin, että no niin, TukkaJukkahan siinä puolisoineen. Hengailtiin hetki, koska matkalla samaan ratikkaan. Hyvää porukkaa. Ja hieno aina semmoinen hetki, kun huomaa, että noitten tai noitten kans huumorintajut osuu yksiin :-)

Tuppukylän tädit on vastaanottaneet hiukan stailausta
Tuppukylän tädit on vastaanottaneet hiukan stailausta

Ompelijatar innosti kotiin asti niin pitkälle, että vihdoin uskalsin ottaa esiin tuon uusvanhan ompelukoneeni ja tarttua housuihin, jotka on roikkuneet tuolinselustalla varmaan jo neljä viikkoa odottamassa hetkeään. Jännittävää oli! Miten pärjään uuden koneen kanssa? Langan pujotus jäi arvoitukseksi edelleen, vaikka muka ohjeetkin mukana. Yhteen aikaan huomasin, että tikkiä ei tule ollenkaan, koska ylälanka on karannut jonnekin jo ajat sitten. Vaan sain kuitenkin tehtyä mitä piti. Härregyyd. Nyt pitäis äkkiä keksiä joku useampaa tikkiä ja tuntia vaativa homma, että pääsisi kunnolla tutustumaan vehkeeseen. Tuohan oli pelkkä hipaisu, eikä niitä oo ennenkään laskettu.

Villi ja vapaa arkipäivänä

Hämmentävän tuottoisa lomapäivä!

Ekana aamulla oli etappi ykkönen: lakuportteri. Nyt sitä ei ole Hellsingissä kunnollisia määriä (enemmän kuin kaksi pulloa) enää kuin yhdessä Alkossa. Tuonne keitaalle oli/on matkaa kotoani puolen tunnin bussissa istumisen verran. HSL:n hauska arvonta – reittioppaaksikin kutsuttu – ehdotti ottamaan bussin x ja vaihtamaan bussiin x, josta jäisi käveltävää enää y. Mietin, että mitä hitsii, ja päätin tarkistaa suoraan kotini edestä menevän bussin reitin. Aivan, sen päätepysäkkihän on kyseisen Alkon vieressä. HSL:n reittiopas – oon puhunut tästä ennenkin

Eniveis! Siellähän sitä oli, ja maistamatta ostin kuusi pulloa että riittää tulevaksikin illaksi. Ja nyt maistettuani voin sanoa: monenlaista hyvää olen juonut, mutta kyllä tää on niin kärkieliitissä. Nami-nami-NAMI!

Toka etappi: käytetty ompelukone. Olin hiukan vilkuillut netistä, mutta paikanpäällähän sen vasta näkee. Menin Eerikinkadulla olevaan liikkeeseen katsomaan kierrätettyjä. Mun ompelutarpeet on varsin vähäiset, ja suora tikki plus siksakki perussettinä ok. Ostin kumminkin semmosen muovisen, kun siinä oli vähiten erilaisia ompeleita. Jos jää etsimään rankempaa kuin muovista, niin sitten saa käyttää aikaa etsimiseen. Myös hinta oli kelpoisa. Kotiutin suorilta.

Kolmas etappi: leffa. Tämä olisi onnistunut paremmin jollain muulla aikataululla. Vältän elokuviin menemistä illalla, koska ääliöt on liikkeellä silloin. Tästälähin pitää muistaa, että perjantaisin klo kolmen jälkeen on jo ilta. Liian levotonta yleisöä. Leffakin oli kyllä niin paska, että ei kauheesti väliä.

Olen kyllä hirveän tyytyväinen tähän päivään! Asioita tulee tehtyä, kun pääsee arkena liikkeelle. Aion ottaa lisää perjantailomia tässä ja ensi kuussa. Ainakin kampaaja ja hieroja jo varattu.

Löytyi!

Se löytyi! Mun pieni kadonnut ruuvimeisseli! En siis ole vieläkään kadottanut mitään! (no, ”mitään”… varmaan oon joskus kadottanut jotain, mutta) Ja tällä pienellä oli muassaan kaveri, toinen pieni ruuvimeisseli :-D Eli nyt mulla on ainakin kolme minimeisseliä. NYT ne on kaikki samassa laatikossa, ettei mun tarvii enää parkua ”kadonneita”.

Huh. Toi löytyi, kun etsin, missä mun naulat mahtaa olla. Mulla on remppakamoja typerästi ainakin neljässä eri paikassa. Mutta kun mihinkään niistä paikoista ei mahdu kaikki. Ja voi hitsi sitä ruuvien ja naulojen määrää :-((( Olen sentään tässä joku vuosi minigripittänyt niitä, ettei kaikki leiju ihan miten vaan. Mutta silti. On niitä liikaa tai liian vähän. Olisin äsken tarvinnut baarituolin korjaukseen paria ruuvia, mutta mikään ei ollut sopiva. Tein sitten hätäratkaisun naulaamalla puisen leipäalustan pitämään tuolia kasassa. Uuden osto edessä kuitenkin ihan päivissä tai viikoissa, ei tuosta enää tuu vehjettä. Se leipäalustakin alkoi kärsiä heti kun joutui uusiin hommiin.

Brändirikkomus

Pitkästä aikaa askar-paskartelemaan. Mulla on ollut vuosia tuossa pöydällä rikkaiden kamujen ostoksilta jäänyt Issey Miyaken kassi. Hmmm, pöydällä oli myös ruma perusruskea kansio, jossa säilytän muutamaa paperia.

Tästä lähettiin
Tästä lähettiin

Simpsalapimpsala!

Nyt mulla on makee Issey Miyake -kansio, jossa on jopa kahvat. Tää on niin pähee, että jopa Issey ite vihertäisi!

issey

miyuake

PS. Niin ajan hermolla :D http://www.hs.fi/kulttuuri/a1456463050078

Joulukuusi

Meidän käytävässä olikin joulukuusi. Koristelin sen.

joulukuusi

Tätä on vaikee uskoa, mutta mun joulukalenteri on hävinnyt. Ei sillä mitään vakipaikkaa ollutkaan, mutta jollain pöydällähän se aina oli. Nyt ei enää missään. Kissat tietysti silpunneet ja syöneet hileineen pävineen. No eiku, jostainhan se löytyy, sängyn alta tai jonkin maton alta… jos Joku viittis siivota.

Kotoa ulos

Vallilan ääsmarketissa on yks myyjä, joka kysyy aina, laitetaanko pakastimet pussiin. Täs joku päivä en enää kestänyt, kysyin siltä:
– Pakastimet?
Johon hän vastasi tyynesti:
– Niin, nämä tässä.

No, eihän siinä sitten mitään. Ei laiteta pakastimia pussiin. Kuitenkaan.

(Myyjä on ihan suomalainen. Eihän tässä muuten mitään hauskaa ois.)

– – – –

Aurinko sai aikaan, että ilman suurempia pertsalle potkimisia sain itseni lähtemään ulos. Suuntasin ensin Kaapelille Kustom Kulture Showhun. Enhän mä silleen harrasta, eikä kukaan tuttukaan, mutta kun nuo tuunatut autot ja motskarit on vaan niin kauniita esineitä! Näytti pitkälti perhetapahtumalta – kaikki tunsi toisensa enkä mä tuntenut ketään… No, yks netistä tuttu on piireissä ja verkostoiduin sen verran, että sain kuulla tään ihmisen olevan tulossa. Ei tullut aika pitkäksi odotellessa, oli meinaan sitä silmänruokaa ihan tarpeeksi. (Flickr!)

pieni

jahattu

Ehdin kuitenkin lähteä ennen kuin ainokainen melkein-tuttuni tuli, koska oli tarkoitus ehtiä nipinnapin leffaan. Ulkona kuitenkin huomasin, että pashat, en kerkee, joten kotiin kävi suunta. Kunnes kohta sitten kuitenkin leffaan…

Voihan Ida. Vannoin jo vuosia sitten, että en katso enää yhtään Kaurismäen leffaa, ja sitten tulee joku puolalainen ja puukottaa just siihen kohtaan. Replikointi, kuva-alan käyttö, mustavalkoisuus, näyttelijöiden ilmeettömyys, kaiken resuisuus. Ooh, missä olenkaan nähnyt tätä ennen??! Idassa on ihan hyvät ainekset, mutta jos ihminen on jo valmiiksi tuskastunut lajityyppiin, niin eihän se iloksi muutu.

Silmukoita

Naapuriin muutti lankakauppa. Kävin siellä kolmisen kertaa ostamatta mitään, mutta sitten neulomishimo kasvoi liian suureksi, vaikka ite en tarvitse mitään enkä viiti rasittaa tuttuja kaulaliinoilla. Ajattelin sitten, että pakkokos niistä on tulla mitään, voi ihan vain kokeilla millaista jälkeä tulee eri langoista ja samalla saapi sitä neulomisintoa tyydytettyä. No.

Samat violettina ja turkoosina
Samat violettina ja turkoosina

Otin kolme kerää nauhaa (tosiaan enemmänkin nauhaa kuin lankaa), jossa väri vaihtuu liukuen pinkistä syvään violettiin. Napsuttelin jonain iltana tuollaisen lapun, siinä on nyt ne kaikki kolme kerää ja vieressä odottaa turkoosia nauhaa saman verran. Ei kovin riittoisaa. Isoilla puikoilla tosi nättiä pintaa, mutta esim. tuo on niin jäykkää, ettei siitä tulisi mitään kaulaliinaa ollenkaan. Se on nyt vain tuollainen lappu. Laitoin sen kissojen koppaan, jos heitä yhtään kiinnostaa lojua joskus jonkin toisenlaisen päällä.

Kokeilin sitten toista, tämäkin on enemmän nauhaa kuin lankaa. Kiusallista neulottavaa, mutta hyvin pehmeä ja hauska tulos:

Vihreää, mustaa, ruskeaa, harmaata
Vihreää, mustaa, ruskeaa, harmaata

Tiiä mitä nyt tuostakaan. Ehkä siitäkin tulee lappu.

Näin kun neuloo kerran kymmenessä vuodessa, jännä huomata että silmukoiden luominen lähti itsestään, mutta neuleen päättelyä joutui ihan miettimään. Jotain vedettiin jonkin yli mutta ääk, mitä ja miten? Löytyi sekin sitten.

– – – –

Lounas siskontyttöni O:n kanssa sujui ihanasti! Sukulaiset ohitettiin hyvin minimaalisin maininnoin ja oltiin vain kaksi ihmistä, jotka on kiinnostuneet toisistaan, toistensa tekemisistä ja olemisista ja kiinnostuneita tutustumaan. O on tosi nätti ja hänellä on hersyvä nauru :-) Sain paljon jutunjuurta siitä väikkäristä, jonka ehdin lukea loppuun aamulla, ja käytiin läpi myös mun puuhia viimosen 25 vuoden ajalta. Puolitoista tuntia humahti ettei mitään. Silvopleessä oltiin, kuhina kävi koko ajan. Se mesta ei todellakaan voi mennä konkkaan, sen verran tiuhaan käy ovi.