Elokuvapiireissä

Puuh, sain Henkien labyrintin luettua 10 päivässä (tai illassa)! On se runsas, voi jesse. Vielä hinta on aika kova, mutta ajan mittaan varmaan tulee hommattua omaan hyllyyn. Miksei, kun ne kolme muutakin on.

Sitten tartuin toiseen limppuun: R&A 30 vuotta. Mutta se menikin yllättävän nopsaan, kahdessa illassa. Sain sieluun naarmuja. Mun olis pitänyt olla täällä Hgissä 1980- ja 90-luvuilla, olisin yrittänyt tunkea noihin piireihin! Huokaus. Mahtavaa yhteistä tekemistä! No, en toki ollut 80-luvulla yhteisen kulttuuritekemisen puutteessa (Jyväskylä todella hyvin elossa!) ja 90-luvulla olikin jo ohjelmassa mm. oman teatterin perustaminen, joka sekin oli sitä palkatonta raatamista älyttömiin kellonaikoihin, mitä ihminen kaipaa. Mutta Rakkautta & Anarkiaa, se olis ollut ehkä päheintä mitä ihmiselle voi tapahtua. Olisin ollut oikean ikäinenkin! Olin vaan väärässä kaupungissa.

No, nyt oikeassa kaupungissa, ja elokuvatarjontaa on enemmän kuin ehdin katsoa.

Elokuvasta puheenollen, nyt HS:ssa oli juttua #metoo-postausten innoittamana Suomen elokuvapiirien ”niistä 5-10 häiriköstä, jotka kaikki alalla tietää”. Okei, no ihan alan ulkopuoleltakin kuka tahansa voi arvata, että Törppönen on yksi, mutta keitäs ne muut ovat?

Mainokset

Kirjapino tuijottaa syyttävästi

Ihan hyvä, ettei elokuvissa ole nyt mitään hyvää katsomatta, sillä kirjasto vyöryttää taas paksuja ja kiinnostavia kirjoja ihan sojona. Ruiz Zafonin Henkien labyrintti esimerkiksi on melkein tuhat sivua, mutta sitä ei voi loikkia eikä jättää kesken, koska jo pelkästään kieli pitää kiinni lukuhommissa. Samalla levottomuus lisääntyy kun katsoo tuota pinoa, jolle on aikaa vain kuukausi. Hitsi! Suurta osaa niistä ei voi edes uusia, koska ne on tulleet mullekin jonosta.

Perjantaina oli ihana aurinkopäivä, ja tänään samoin. Mieli tekee olla kotona ja nauttia valosta kaikessa rauhassa. Olen hoitanut melkein kaikki viikonlopun trad. pakolliset. Kahden vaiheilla vielä, menisinkö jonnekin ulos syömään. Ehkä vain siirryn tästä suorittamaan Zafonia ja syömään banaania, nyt ei oo aikaa mämmättävksi enää nettiin tai muuallekaan :-D

Tyrmistys ja hurmio

No niin, nysse on oikeasti tapahtunut: olen kadottanut esineen! Kyllä! MINÄ olen kadottanut jotain! Kokoontaitettava sateenvarjo (keväänviheriä arpajaisvoitto Akavasta) oli repun sivutaskussa ratikassa, ja aloin äheltää reppua selkään vähän huonosti, koska käsi pipi. Siinä se varjo sitten varmaan pingersi penkille ja jäi sinne. Huh, no tulipa tääkin hoidettua.

Onhan mulla vielä kolme sontsaa, yksi kokoon menevä ja kaksi suoraa. Valkoinen, musta-harmaa ja musta-harmaa-valkoinen.

– – – –

Jos ei joku tiennyt, olen siis lukemisaddikti. Siksi pidänkin varsin ihmeellisenä, että en ollut tilannut LongPlayta ennen kuin nyt. Ja olen niiiiiin iloinen että tilasin! Jutut on sipakoita ja kipakoita, ja pitkiä. Syystarjous heillä vielä 15.10. asti: vuosi plus koko arkisto ja vielä kuulemma kahvipakettikin 59e. Kahvipaketin saa kyllä duunikaverit, ne juo mitä tahansa skeidaa. Maistoin taas puoli suullista niiden ”presidenttiä” ja meinasi limakalvot räjähtää säleiksi.

Anan superviikonloppu

Ajatelkaa: samaan aikaan Helsinki Comedy Festival, Habitare ja Rakkautta&Anarkiaa. Ja siinä oli vasta sellaiset tapahtumat, jotka mua itseäni kiinnostaa!

Tuo perjantain stand-up -setti oli monella lailla uskomatonta. Ekanakin, mun lemppariukot Ismoa lukuunottamatta kaikki siinä siistissä nipussa! Ekan kerran meikit lähti valumaan silmistä Ilari Johanssonin takia, toisen tuhon teki Jukka Lindström. Se on vaan, kun sen osaa! Hyvä säkä kävi myös paikan kanssa. Melkein kaikki oli myyty kun ehdin osille, joten sain sitten tokarivin reunapaikan. Ajattelin, että eihän sieltä mitään näe, mutta kas, Aleksanterin teatteri ei olekaan mikään Metropolitan, joten istuin polvet melkein lavan reunassa kiinni. Kyllä, toka riviltä! Ja erittäin hyvin näin ja kuulin!

Eilen lauantaina alkoi sitten osaltani R&A. Eiku ensin kävin Habitaressa toiseen kertaan, ja nyt siellä oli uuttakin, esim. Muji-talo ja vain vippikortilla Forma-osasto. Tällä kertaa en enää ottanut kuvia. Mutta sitten tosiaan iltapäivästä elokuviin. Kolmesta yksi oli sellainen, että ymmärrän sen kuuluvan nimenomaan R&A:han; valitettavasti kaksi oli ihan mainstream eikä kovin kummoisia sellaisenakaan. No, tulipa katsottua.

Illalla myöhään oli kaksi leffaa peräkkäin. Oli ottanut vähän eväitä ja käynyt vaihtamassa kotona takin kevyimpään talvitakkiin. Se oli niin oikein tehty, koska yöllä oli jo toiseen tapaan kylmä kuin päivällä! Tänään näyttää taas aurinko paistavan. Nyt on päiväsaikaan kaksi leffaa peräkkäin ja illalla vain yksi. Samat sävelet takin kans, ja eväs päivällä mukaan.

Tämän jälkeen seuraava leffa iskeekin vasta torstaina. Sitä ennen käyn aamuin illoin hoitamassa naapurin Prinsessaa :-) Hän on vähän samanlainen kisu kuin Ilo – ujo, mutta kehittyy koko ajan. Ja sitä kehitystä onkin just kiva seurata ja rohkaista! Voi kun mistään kissahommista saisi yhtään rahaa, niin vaihtaisin työpaikkaa sekunnissa. Vaan eihän niistä saa.

Rinsessa. Häntä saa vähän silittääkin.

Kirjajuttu: valitettavasti Heikki Valkaman Pallokala ei ole dekkari. Se on kirjoittajan Japani-tietouden esittely. Sellaisena hyvin kiinnostava, tykkään lukea Japanilasta vaikka mitä. Mutta tykkään myös lukea dekkareita silleen, että juoni on selvä jatkumo, siinä on hyvät cliffhangerit ja tukka nousee pystyyn ja suusta tipahtaa ”Iyyyyääkeii!”. Ei Pallokalassa.

Loma (päivä)

Sain vippikutsun Habitaren avajaisiin. Oikein nimellä. Ei hajua, miksi. Tai onhan mun työpaikan naapurilla jotain tekemistä sisustuksen ja asumisen kanssa, mut se on naapuri se. Vaan toki menen – onhan se lysti nähdä, millaiseen porukkaan mut on nyt arvottu.

Huomenna on muutenkin niin kiirus päivä, että otin ihan vuosilomaa. Työt tuppaa taas häiritsemään vapaa-ajan harrastuksia, pahus! Habitaresta ajattelin mennä Kaapelille kattoo tuon 10 x 10 muotinäyttelyn. (Itelläni on tietysti jo massiiviset paineet pukeutumisesta, mutta eihän tässä niin kauheen paljon ole vaihtoehtoja.)

Iltapäivällä käyn Meikussa kuvauksissa – he kuvaa vain sisintäni – ja vielä myöhemmin iltapäivällä taloyhtiön hallituksen kokous. Ja siinähän se päivä sitten menikin.

Taitaa olla niin, että tää lomapäivän odotus on paljon kihisevämpi fiilis kuin se huomenna aukeava lomapäivä :-D Nyt toistaiseksi oon vielä aika täpinöissäni!

– – – –

Yks toinen pieni juttu. Olen nyt lukenut taas ihan järkyn hyviä kirjoja.

Pari kesää sitten luin kaikki Arne Dahlit, jotka sain käsiini, ja katoin myös telkkarista kaikki hänen jutut. Loistavaa dekkaria pukkaa. Mut nyt siltä on tullut uusi: Rajamaat. Hemmetin hyvä, vaikea laskea käsistään! Tää aloittaa uuden sarjan, eli tässä on taas uudet henkilöt. Kipakoita cliffhangereitä välillä (ja myös lopussa, eli jatkoa seuraa). Jotenkin erilainen… oisko tämä ehkä hiukan julmempi kuin vanhemmat Dahlit? Kuitenkin nopsalukuinen ja täynnä yllärikäänteitä.

Sitten olen lukenut noita ostamiani Pasi Ilmari Jääskeläisen kirjoja. Olen sanonutkin: ne on vähän semmosia, että ensin tukka pyörähtää, ja sit kun kirja loppuu, niin pitää ottaa vähän aikaa lukua, esim. loppuilta. Vaikka olen lukenut ne ennenkin! On se niin huh. Oma tyyli jos kellä!

Nyt olen aloittanut Heikki Valkaman Pallokalan. Meinasin kun kuitenkin Imagen päätoimittaja ja fiksu kundi, tämä on hänen eka dekkari. Kyllä kuuluu lukea! Olen vasta alussa. Ällö pallokalan tappokohtaus takana, paljon Japani-tietoa vyöryy tapahtumien mukana. En osaa vielä sanoa, hitti vai huti. Kun elää, niin näkee. Ei tässäkään varmaan kauan nokka tuhise, dekkarit noin ylipäätään vetää hyvin, kun niissä ei ole mitään autereiden tuijottelua ja ronoelmaa, vaan tapahtumat etenee.

P.I.J.

Hitsi tää Pasi Ilmari Jääskeläinen! Sillä on niin oma tyylinsä. Aletaan realismista, mutta sitten alkaa tihkua kamaa suoraan absurdistanista ja kohta whhooosh. Siis olen vasta aloittanut Väärän kissan päivän, mutta samantien aloin muistella muita Jääskeläisiä: Lumikko, Harjukaupunki ja Sielut on luettu vähintään kahteen kertaan, ja vakaumuksella aion lukea ne taas.

Jääskeläisen jutuissa on itse asiassa vähän samaa kuin toisessa lempparissani, Carlos Ruiz Zafónissa. Hänelläkin tarinat nyrjähtää arjesta helposti hassujen tasojen suuntaan. Pari kolme Zafonia on omassa hyllyssä, juurikin uusia lukukertoja varten. Toivottavasti saisin koottua ainakin nää neljä Jääskeläistä kans… Vaikka on päällä ikuinen ostokielto, niin niin, tiedän.

Lopettelin just yhden Anna Janssonin ennen kuin aloitin Väärän kissan. Huomasin heti eron omassa lukutavassanikin. Jännäreitä ja dekkareita huiskin läpi, vain tapahtumat kiinnostaa ja etenen mahdollisimman nopsaan, että pääsen loppuun. Mutta Jääskeläinen antaa syyn lukea hitaammin: teksti on itsessään kiintoisaa, paikoin herkullista. Myös on luullakseni tärkeää, että keskittyy lukemiseen eikä hukkaa paloja jutuista, koska tarinat voi kääntyä mihin suuntaan vain.

Ja Jääskeläinen on äidinkielenopettaja! Ei meillä vaan tällaisia opettajia ollut :-( Niitä kääkkiä kyllä riitti. Sitäpaitsi twitterissä P.I.J on aarre: melkein joka twiitin voisi hillota itselleen, koska ne on pääosin hauskoja, viisaita, sarkastisia tai muuten vaan säilyttämistä huutavia.

Okei, sain purettua suurimman ihastuksenhöyryni, nyt takaisin lukemaan!

PS. AdLibriksessä kaikki Jääskeläiset vähän yli neljäkymppiä yhteensä! Nappasin.