Kolmen pisaran päivä

Mainio päivä eilen. Senhän piti olla läpeensä aurinkoinen ”viimeinen kesäpäivä vähään aikaan” mutta kyllä silloinkin satoi sen kolme pisaraa. Pilvet antoivat ymmärtää enemmänkin.

Otettiin P:n auto ja ajettiin ekana Ondaan lounaalle. Eiks tää ole sama kuin Siltanen? No, joka tapauksessa vähän yli kympin ja hyvää oli, just punaviheriän kuplan mieleen kaikkia jänniä salaatteja ja muuta.

Varsinainen tarkoitus oli mennä kaupoille Arabiaan, mutta koska auto oli alla, käytiin ekana katsomassa Kalasataman perällä oleva Ihana-kahvila. Olihan se ihana omalla tavallaan, konttikahvila ja pöytiä pihalla, meri ihan vieressä ja Kalasataman loputon rakennustyömaa toisella puolella (tarpeeksi kaukana). Tuuli kipakasti vaikka aurinko paistoikin. Ja sitten tuli ne kolme pisaraa, joten mentiin autoon juomaan loput kahvet.

Sitten kierreltiin vähän Kulosaaren puolessa ja sieltä Arabiaan. Kätevin kauppakeskus ikinä. Maksuton parkki, ruokakauppa, Alko, apteekki ja muutama muu liike samassa, kuten vaik vaatekauppoja ja Tokmanni. Eli käytännössä sieltä saa ”kaiken”. Mulla lie nyt einekset juhannuksen yli, jotain tuorehommaa ehkä pitää käydä vielä ostamassa. Varvas kyllä tykkäisi parantua ihan ilman kävelyjä, mutta nyt sille ei voi sellaista tarjota.

Se oli viides päivä peräkkäin ilman ahdistuskohtauksia. Jokin alkaa toimia.

(nää kaikki on P:n ottamia kuvia)

Meidän talossa kuuluu toisinaan sellainen ääni kuin joku nojaisi ovisummeriin, tauko, ja taas pitkä soitto. Joskus tauko voi olla pitempikin esim. illalla. Aloin ihmetellä tätä talon ryhmässä eilen, kukaan muu ei myöntänyt kuulleensa ääntä. Sit eilen istuin pihalla puoli tuntia ja kuulin äänen pitkillä tauoilla myös siellä. Eli päättelin, ettei sen välttämättä ole meidän talosta.

No, kuitenkin. Illalla yli yhdeksän taas kuulin sen kahdesti, hyvin pitkä tauko välissä. Taloyhtiön hallituksen pj keksi lopulta, mikä se saattaisi olla: ehkä alakerran ravintolan ilmastointikone. Sehän kuuluisi myös ulkona, koska niitä vehkeitä on tuolla porttikongissa. Pyysi isännöitsijää tutkimaan asiaa.

Mainokset

Matava maanantai

Lauantaina koko päivä Somerolla kaverien luona. Ylellistä. Siis kyyti, tarjoomukset, kaikki mitä sai katsella. He on noin viidessätoista vuodessa korjanneet vanhaa omakotitaloa tosi paljon ja niin kauniiksi. Samoin pihapiiriä ja kasvillisuutta. Tuoneet isoja kaappeja Japanista, valinneet upeita rohkeita värejä seiniin ja lattioihin.

Tämä päivä kääntyy suorastaan seikkailulliseksi (ironiaa elämäni loputonta tylsyyttä kohtaan) koska aamulla kävin Sörnäisissä ja toinen retki aukeaa ip. Sörnäisiin kävely otti kunnon päälle tosissaan, varpaan takia en ollut kävellyt ulkona juuri yhtään keskiviikosta lähtien. Nyt ihan hien pukkasi ja kovaa. Kävin siis Mustissa & Mirrissä tilaamassa hiekkakuljetuksen, K-kaupasta vähän ruokaa ja apteekissa kisulle masupillereitä. Sörkka on aina omanlaisensa elämys, siellä on ne tyypit joihin ei törmää muualla. Nytkin yksi tuli kauppaan pää edellä ovenpieleen ja katottiin, tarviiko ambulanssia, muuta apua jne. Tää ei edes ollut niitä ”tyyppejä” vaan enemmänkin tavallisen oloinen ihminen. Että osaa sitä muutkin.

Toinen retki aukeaa, kun lähden viemään kisua hammaskiven poistoon nyt iltapäivällä. Olen tilannut sossukyydin nyt menomatkalle mutta takaisin tullaan tavallisella taksilla. Kisu on nyt ihmeissään kun ei saa ruokaa aamiaisen jälkeen, mutta sellaista se joskus on.

PS. Aloin lukea kirjaa, jossa yksin asuva tyyppi toteaa elämänsä vitun tylsäksi. Hänen syöpänsä on toistaiseksi kurissa, mutta ei tiedä, kuoleeko kahden kuukauden vai kahdenkymmenen vuoden päästä. MIKSI edes luen kun tuo on suoraan kuin mun omasta elämästä?! :-D

Tuplasaikkua petissä tuijotellen

Se on kyllä jännä, että joskus aika ei kulu millään ja joskus taas, kuten nyt, voi käyttää käytännössä päiväkausia siihen, että tuijottaa ikkunasta ulos, jalat tyynypinon päällä ja muuten selällään. Välillä nukkuis vähän, välillä syötävä jotain, mutta muuten perusasetelma tämä. Ei tarvitse välttämättä mitään lukemistakaan, omat ajatukset riittää. Mutta mähän olenkin sairauslomalla.

Jalat ylös -asetelma oli valmis jo ennen kuin siihen tuli pieni pakko, eli nyt kun jalkaan on tehty pieni operaatio, jalat kuuluukin pitää siellä korkealla. Tai kuten nyt, kirjoittaessa pöydällä.

Oho, olen tupla-sairauslomalla!

Onneksi perjantaihin ja lauantaihin on jo sovittu ihmisten tapaamista, kun ei tästä varsinaisesti pääse edes kävelylle vielä muutamaan päivään. Onneksi on kissat, ne niin mielellään lojuu mun kans petissä :-)

Hirmuista tuhlausta

Muutto töissä. Ei saa viedä ”mitään” uuteen taloon eli ihan vain tärkeimmät työssä tarvittavat paperit ja koneet. Kaikki teippirullista alkaen pitäisi viskoa roskiin, mutta eihän me, kyllä me sellaiset otetaan vaikka kotiin mukaan. Ja jotainhan meillä pitää olla käsillä tänäkin aikana kun ei ole vakipaikkaa: työt jatkuu silti. Leimasimet mukaan!

Se tuhlauksen määrä on kammottavaa katseltavaa. Koko ajan lentää isoihin roskiksiin kaikkea, ja vaikka meillä on leveä ikkunalauta ja siinä lappu, että saa ottaa ilmaiseksi mappeja, kankaita, lokerikkoja, muovitaskuja, teknologiaa, muuta, niin lopulta perjantaina nekin siitä päätyy roskiin. Ja syy? Koska ostetaan uudet! Jumalauta mikä talo.

Tänään toin jo jotain tarvittavia kotiin. Huomenna on kokopv semma muualla, silloin ei voi edistää mitään muuta asiaa. Torstaina lääkäri ja sen jälkeen menen töihin ottaman viimeiset kamat ja katsomaan, että mun muuttolaatikoissa on kaikki tärkeät.

Tää on muuten naurettavaa, että jos toisessa päässä matkaa on jokin terveys/sairauslaitos, ei saa käyttää sossun vapaa-ajan kyytejä. On otettava Kela-taksi, jos meinaa taksia ylipäätään. Siinä taas on omavastuuta 300 e saakka, joten kyllähän tuolla saa ajella ennen kuin täyttyy. Mulla ei ole vielä lähelläkään. Huomenna kuitenkin aamulla pitää ottaa se, koska aika on varattuna Kalasataman terveyskeskuksesta. Ei voi luottaa bussiin siinä kohtaa, tai sitten pitäisi lähteä tosi aikaisin.

Säätöä, säätöä koko viikko. Toivottavasti saan leposaikkua ensi viikoksi, että voi tehdä duunia mutta ei ole pakko.

Viikonloppua

Laitoin ruokaa sekä eilen että tänään. Olen todella ihmeissäni. Miten tää nyt tälleen? Eilen vaan tuli kahden pamin jälkeen niin hyvä olo, että menin kauppaan hakemaan vähän pilkottavia vihanneksia ja kuullotin niitä pannulla ja pari kananmunaa perään. Vähän eri vihanneksia eilisen ja tämänpäiväisen lätyssä. Kyllä on meikän ruuanlaitto käynyt niin harvinaiseksi, että vieläkin ihmettelen pää pyöreänä.

Elokuva. Tai ensinnäkin: elokuviin lähtö. Maksan koko ajan niistä invakyydeistä, mutta harmittaa sitten kun ei pääse lähtemään ja tulemaan siten kun ittee spontaanisti huvittaa. Ratikalla se onnistuu, mutta myös maksaa. No, tein silleen että menin ratikalla, hoidin pari asiaa koska lippuhan on tunnin voimassa, ja sitten elokuviin ja tilatulla taksilla takas kotiin. Puolet ja puolet.

Elokuva oli Lucky. Harry Dean Stantonin viimeinen veto, jota hän ei itse edes ehtinyt nähdä. Tätä katsoessa pitää sietää hitautta, rauhallisuutta ja vanhoja ukkoja. Ihan ok, mutta onneksi tarpeeksi lyhyt. Nykyään tunnutaan venyttävän pakolla siihen kahteen tuntiin ja enmmänkin, kai ”koska muutkin”. No, ei tarvii. Ihan mielelläni katson näitä puolitoistatuntisia.

Meidän piti lähteä tänään yhden toisen autoilevan ystävän kaa etsimään sitä rhodopuistoa, mutta hän ei saanut nukuttua yöllä, joten ei sitten tänään menty. Toivoakseni huomenna – ainakin suunnitelma on näin!

Olen itse asiassa koko ajan pienessä paniikissa siitä, mitä tekisin, kun mikään ei oikein hirveästi kiinnosta. Pää on silleen mennyt sijoiltaan, toivottavasti korjaantuu. Tässä on kuitenkin koko heinäkuu lomaa eikä mitään hajua, mitä hommailla. Siivotakaan ei voi koko aikaa…

Koti – hyviä ja huonoja uutisia

Talo menee siis julkisivuremppaan ensi elo-syyskuun vaihteesta heinäkuun 2019 loppuun. Hyvä uutinen: eri puolet peitetään erikseen, eli talo ei mene kokohuppuun ollenkaan. Jei! Toisaalta, kissat ja mie saadaan katsella ikkunasta syksyn ja talven saapumista, tammikuusta heinäkuuhun ollaan sitten verhon takana. En näe kevään tuloa enkä kesää ikkunasta. Ei jei. Pitää hakea lisää lääkitystä että kestää järjissään. Kevät on aina hirveän rankkaa töissä (osin sen takia kärsin nytkin henkisesti) ja sitten kun ei kotonakaan ole luonnonvaloa tai vehreyttä ikkunasta, niin jooei. Ja kissaparat.

Paljonkohan tää taas tekee vastikkeeseen? Huh apua. Toivottavasti jaksan edelleen käydä töissä, eihän tästä muuten mitään tule. Ymmärrän kyllä, että seinät on pakko uusia, tää talo pistää silmään kuin tauti kadun muiden, nättien naapuritalojen rinnalla.

Allegorinen

Joo näin siinä kävi. Helmikuussa alkoi nuha, joka ei mennyt pois. Maaliskuussa tms. alkoi kurkussakin tuntua jotain, joten menin lääkärille. ”Allergia”, totesi hän, ei ollut kurkussa mitään. Sain allergiatabut ja nenäsumut. Niitä olen nyt vetänyt sitten kolmatta kuukautta, nuha edelleen seurana ja avattuja nenäliinapakkauksia joka nurkalla. Nenä ei sentään valu holtittomasti, vaan ihan silleen siististi voi niistää jättiräät vähintään aamuin illoin. Aina hiukan verta mukana, mitenkäs sitä muuten.

Mutta se ooppera jota vedän hammaspesun lopuksi aamuin illoin, kun kurkusta pitäisi saada irti saakelin sitkeä limaklöntti, ja ei vaan lähde. Välillä kaivan sitä nenäliinalla tai vessapaperilla kurkusta asti (eli mulla ei ole kovin herkkä oksennusrefleksi), koska ei irtoa. Sitten kun se viimeinenkin riesa sieltä on saatu ulos, niin on taas ihan selkeä olo. Mutta ne äänet.. mua niin säälittää naapuriparka yläkerrassa. Kuulostaa varmaan siltä kun joku yrittäisi tappaa jotain eläintä. Anteex naapuri, mutku ei voi mitään. Pakko saada klimpit pois.

Kuinkahan pitkään tätä on luvassa? Eniten vituttaa, että en ole ennen ollut allerginen. Mut nyt sitten kuukausitolkulla samaa.

Tuottoisa päivä tämä vappuaatto

Voin aina paremmin, kun mulla on tekemistä. Napit ok, mutta toimintaterapia paras lisä.

Lomapäivän aamu alkoi lyhyellä tiputuksella syöpäklinikalla (vain 40 min!) ja napit auttoivat kestämään sen. Sitten pääsinkin toimintaterapian kimppuun, eli selasin vähän nettiä. Kelataksi vei mut poikkeuksellisesti – ihme että sain luvan! – Stokkalle eikä kotiin. Rannekellosta oli loppunut patteri yöllä, Stokkan patterinvaihtopiste oli auki.

Ja mikäs siinä vieressä? Power. Olin miettinyt tuota mun jääkaappia (viimeksi viime yönä, kun uni ei tullut yhtä hyvin kuin edellisinä öinä), joka on siis 15 vuotta vanha ja toimii, mutta syö sähköä sutena ja saattaa levitä milloin vaan. Että eikös mun ole nyt hyvä hakea korvaaja sille, kun en käytä rahaa paljon muuhun kuin ruokaan, kissoihin ja kaikkiin sairausjuttuihin? Kyllä on hyvä. Myyjäsedän kanssa kun juttelin tarpeeksi, löytyi yhtä pieni kaappi kuin mulla on nyt! YHTÄ PIENI! Ihanaa. Voin siis turvallisin mielin ostaa sen, ja ostin.

Puuh. Eli siis mattoja ei pesetetäkään nyt vähään aikaan (se olisi toinen iso menoerä) mutta eipä noista ole taudit tarttuneet ennenkään. Sedät tulee käymään keskiviikkona, saavat auttaa mua mattojen vaihtamisessa. (Kellariasiaa.)

Nyt mulla ei sitten loppupäiväksi olekaan juuri tekemistä. Byhyy. Tarvii keksiä jotain.

Ruokahaluton haki lounaan ja päivällisen Bali Brunchista. Kun kerta on pakko syödä, niin yritetään vetää edes hyvänmakuisia.

Se on nyt silleen

Nyt kun mieleni on edelleen vähän ns. herkkä (eli en tiedä ahdistuisko tässä vai ei), niin huomaan selvästi että FB ja Twitter ei enää oikein sovi mulle. Twitterissä olen vain retwiittaillut enimmäkseen jo pitkään, ja FB käyn lähinnä kattoo kaverien kuulumiset ja postaan, jos on jotain spessua. Ne vaan jotenkin … ei. Blogit on edelleen eri juttu! Ne on olleet mun somelemppareita heti kun sfnetin jälkeen vihdoin onnistuin tottumaan niihin!

Mutta eniten ilahduttaa elävät ihmiset. Tänään kävi hieno ruokalähetti Balihaista. Jumalattoman kokoisia ne noutoannokset – yhden ihmisen annos on kahdelle vähän iso! Istuttiin ja syötiin namit safkat. Myös päivällä oli toinen ihminen, etäpäivää viettävä työkaveri, huolehtinut vähän mielenterveydestäni kutsumalla lounaalle. Ruplassa käytiin. Hieno päivä. Sovitaanko, Ana, nyt silleen, että ei ole mitään syytä ahdistua, joo? Sulle on oltu taas konkreettisesti kilttejä. Ihmiset välittää.

Kunhan vältät nyt vähän niitä somejuttuja ja ehkä uutisiakin.

Onpa keksintö

Kuka on mitenkään voinut keksiä, että verenohennuslääkettä annostellaan piikillä mahaan, vuoronperään navan kummallekin puolelle? En käsitä. Mikä paikka! No, onhan se helppo hoitaa itse, mutta miks just navan kummallekin puolelle? Ja miks moisesta menee koko maha mustelmaiseksi?