Deppaa, deppaa

Maa on niin on niin kaunis. Kukapa ei arvostaisi vaakasuoraa tuulta, saatanan kylmää jatkuvaa sadetta ja ikuista harmautta. Ai niin – kohta tiet ja jalkakäytävät on taas liukkaat.

Tänä aamuna puoliksi heräsin kahdesti, ennen oikeaa heräämistä. Muistan siinä puolitietoisessa tilassa miettineeni, että olen niin masentunut, etten pysty enää ikinä nousemaan petistä. Ja samantien tein korjausliikkeen vanhalla tutulla ”älä välitä siitä”. En välitäkään. Enkä anna sille yliotetta. Mutta tämä maa ja ilmasto ei todellakaan paranna asiaa. Täältä pitäisi päästä pois vähän vitun livakkaan, mutta minkäs teet kun on työ, koti ja kissat. En mä nyt sentään meinaa lähteä espanjalaisten torien laitaan laulamaan suomalaisia kansanlauluja siinä toivossa, että joku heittää pesoo.

Pari päivää saikkua vielä, sitten itsenäisyyspäivä. Tiistaina mulla on lääkäri illalla eli pakko liikkua ulos. Yritän jos saisin kirjastokäynnin samaan, koska siihen on viimeinen tilaisuus 7.12. Siinä taas on päivä täynnä kaikkea muuta, en tiedä pystyykö.

Mainokset

Kiitollisuutta

Thank you, universe! Sain pienestä varvasrempasta saikkua itsenäisyyspäivään saakka! Just lepopätkää ja varsinkin töistä irtoamista tarviinkin nyt. Tai en irtoa kokonaan: keksin yhden jutun meidän webbisaitille, jota IT-kundit ei oo hoitaneet. Tajusin, miten voin hoitaa sen ilman niitä. Haha. Pistän jalat pöydälle ja hupsuttelen vähän koodien kanssa. Tämä lasketaan levoksi.

Arppis kävi just mulle kaupassa ja apteekissa. Ihana, kun kamuja asuu lähellä <3 Jonkun pitäisi vielä käydä Pasilan kirjastossa joskus tiistaina, etten menetä tilauksia. Kaipa tohon joku saadaan, vaikka ilma onkin kamala ja taivaalta tippuu rägistä.

Ryövään omaa aikaa (onnistuneesti!)

Nyt pikkasen jo noudatellut suunnitelmaa, eli yrittäis lähteä töistä aikaisemmin. Parissa päivässä laku on neljättä tuntia miinuksella. Se on aina ikävä näky, mutta miten paljon enemmän saan aikaan näin. Jo se, että voi olla pari tuntia enemmän kissojen kanssa, on tärkeetä!

Nyt aamulla heti kasilta (noin kahden tunnin yöunien jälkeen – tää on taas tätä) pääsin ottamaan silarit. Haha, heti luuli kumihuuli! Eiku jalkahoitaja teki mulle silikonituet jarppien alle. Myös jalkahoito toki samaan hintaan.

Tosi kiva ihminen, pakko alkaa käydä sen luona ihan vain mielenterveyden takiakin. Vähän sama efekti kuin mun hierojalla – käynnit on aina enemmän piristäviä kuin mitä pelkät fyysiset toimet saisivat aikaan. Koska niin huimia naisia! Hyvät keskustelut.

Ja Instru. Vihdoin sain itteni raahattua sinne. Olin takavuosina ottanut suurimaksi osaksi firman laskuun näyttöpäätetyölasit, joita en oikeasti ihan himona edes aikonut käyttää. Halusin vain ne pokat, tai sangat (hengettömät), koska Efva Attling. Ajattelin, että irrotutan lähityölinssit ja teetän niistä tavalliset kaukolasit. Ja vualaa, heti näin kymmenen vuoden kuluttua sain aikaan tämän liikkeen! Tai ainakin alun. Kolmisensataa tulee maksamaan, ja onnistuminen on melko varma. Ruuvit on kovin pieniä ja lyhyitä, mutta kyllä se pitäisi saada väsättyä.

Huomenna taas hiukan aiemmin kotiin. Naapurissa on suunnitteilla hyvällä ystäväporukalla glögsykkää ja sienipiirakkaa. NYT elämä maistuu siltä kuin pitääkin!

Messueläin liikenteessä

Messuilta iloisin ylläri esittelyyn ensin! (Iloisin sen jälkeen kun sain lipun Arulta, tietty *pusu*) Olin miettinyt pari viikkoa, että pitäisi saada isompi käsveska, tumma ja kevyt, mutta että läppäri kuitenkin mahtuisi, ja muuta. Enpä olis arvannut, että Appenzelleriä ostamalla saa juuri sellaisen: tummanharmaata huopaa eli kevyt, ja läppäri plus muuta mahtuu:

JES AI LAIK IT!

Hieno päivä. Kaikki onnistui. Kotona vedin huumeita niin että olin kivuton koko messuretken ajan. Olin myös laittanut sopivasti päälle, ei ollut ulkona kylmä eikä sisällä kuuma. Olin älynnyt ottaa jarrut kenkiin mukaan, koska arvasin että neljästä lämpöasteesta huolimatta Pasilassa on ne jäiset kohdat. Ja niin oli! Ihmiset luisteli hatarasti ja voivotellen, mä nappasin piikit jalkaan ja kävelin.

Porukkaa oli tietysti älyttömät määrät, ei ylläri. Yksi iso naulakko oli täysi jo alle tunti messujen aukeamisesta. Lippuja etukäteen ostamattomat jonottivat ulos saakka sateessa.

Menin ekana Viiniin&Ruokaan, koska halusin kattoo, onko englantilaisia astioita. Onnistuin rikkomaan pari lautasta viikolla… mut ei ollut nyt sitä kioskia. Löytyi muuta, ei hätiä. Mielestäni oli nyt aika suhteettoman paljon viiniä, ja koko alueelle oli K-18, siis myös ruokaan. Pöyrist! No, lemmikkimessuilla on varmaan taas jotain ruokakiskoja, saattaisi olla ehkä jopa eri kuin nuo. – Kävin myöhemmin uudestaan safkaosastolla. Silloin siellä oli jo niin paksu rasvankäry, että heti huomasi silmälaseissa. Not good.

Kirjamessut siis. Nautin niin paljon kun sain kävellä ja kävellä ja mihinkään ei sattunut! Lääketeollisuus yay! Katselin jos ois P.I. ollut, mulla oli Kissa laukussa odottamassa mahdollista nimmaria. Mut ei. Ainoa tuttu, jonka tunsin, oli Juha Hurme, ja sekin juoksi ohi. Sitten oli tietysti näitä klassikkoja, jotka moikkaa mulle ja mä että ”MOIMOI!” eikä mitään hajua, kuka sekin oli. Mitään kirjoja en ostanut, mulla on jo.

Kirjastosta olin saanut repullisen kirjoja – liioittelematta tällä kertaa, sillä koskaan ei oo varausjonosta tullut yhtä paljon yhtäaikaa – ja mulla oli yksi laukku varakenkiä ja muuta, ja sitten ostoslaukku, joten kuormakamelina poistuin messuilta kahden ja puolen tunnin jälkeen. Satoi edelleen… ja sataa edelleen. Ilma on on kyllä perkeleen kurja, mutta niin kauan kuin sataa, ei ole ainakaan liukasta. Paitsi Pasilassa.

Turha viikko, mutta paranee loppua kohti

Viime torstaina siis köpöttelin Kekkosesta kotiin = virhe. Jalat on olleet kipeät siitä lähtien. Otin tiistaina jo lepopäivän kotona, ja keskiviikko mämmäytyi lääkärin ja röntgenin kans, en ehtinyt töihin ollenkaan. Illalla muistin lähteä Roksiin (lähellä) stand-uppiin, mikä olikin hyvä veto, sillä puolivalmiit, valmiit ja raakileet esiintyjät kirvoittivat muutamat spontaanit mielihyvät. Nimi muistiin: Manu Raivio. Tää oli viimeinen esiintyjä ja vei meikit leegoilla, kissoilla ja mäyräkoiralla. Mut ei ollut ainoa hyvä, todellakaan.

Lievästi viheriänä katoin, kun keikan jälkeen esiintyjät ja niiden kaverit jäi läppäilemään. MÄÄKIN HALUUN! Määkin haluun, että voi heittää läppää baarissa kamujen kaa ja kaikilla on hyvä meininki ja sujuva sana ja nopsa aatos ja hauskaa!

Tänään turha päivä töissä, kuten alla tiivistetty. Lopulta vajosin selvittämään leikearkistomme. Kolme vuotta sitten oli jo onneksi eroteltu vuosittain kaikki suoraan työpaikkaa koskevat leikkeet, iso Stokkan paperikassillinen. Kävin nyt sitten läpi leikkeet, jotka koskettivat duunia ehkä poliittisten päätösten kautta, nimitysten ja ihmisten kautta, eri alojen kehityksen ja taantumien kautta, etiikan kautta jne. Eli 85% niistä roskiin ja lopuista toinen kassillinen. Pomo nimittäin haluaa tehdä niille jotain lähimmän 5-10 vuoden aikana ja meillä on muutto uuteen rakennukseen ensi kesänä, niin että halusin paperit pois nurkistani. Kärräsin kassit pomon ovelle, reh reh. Sorted!

Mihin mä jäin? Joo, jalat. Tänään sitten tuli tuo mähnä taivaalta. En vielä laittanut jarruja kenkiin, koska vissiin plussan puolella, mutta ihan kohta tarvii. Ehkä jo heti huomenna. Mukana kulkevat taas kuukausitolkulla, joko laukussa tai kenguissa. (Tästä artikkelista tykkään kovasti ja suuntaisinkin heti noihin kenkiin, mutta mun huono askellus vaatii vähän toisenlaiset viritykset. Silti kato tuo linkki jos turvalliset kengut kiinnostaa sua normaalijalkaista.)

Huomenna etäpäivä mutta jatketaan myös jaloista. Ultra polvista, ehkä joutuu tyhjentää jotain nestettä ja ehkä kortisonia. Mitä vaan, että pääsen kömpimään Ruoka&Viini -messuille. Tai siis kai ne nyt on. Eikös ne aina ole Kirjamessujen kans? Joka tapauksessa lauantaina taas messukeskusta kohti, oli mitä oli.

Jospa jalat jaksaisi paremmin

Käväisin illalla pitkästä aikaa Kekkos-klubilla. Kuin olisi päässyt kivalle retkelle kaverien kanssa: sielu raikastui ja nauraakin sai. Pieni tauko klubissa teki kai siis hyvää! Kävelin sieltä kotiin, mikä lie ollut virhe, sillä jalkojen kuluttaminen kostautui nyt tänään, kun en jaksanut selata loputtomiin I love me -messuilla. Vähän yli tunti, ja jo ihan hiessä ja rampana. (Vapaapäivä, jee!)

Jotain löysin. Käsivoiteita ostin useamman, koska niitä menee koko ajan ja on oltava saatavilla. (Ja niitä voi käyttää jalkavoiteinakin, hihi) Vähän Madaraa naamariin. Tukkaan jotain suihketta kiharoita innostamaan. Raakasukkulaatia. Siinäpä ne taisi olla. Harmitti oikeasti, kun ei jalat. Sentään Habitaressa olin nähnyt, että kyllä ne jalatkin jaksaa jos ei oo taustalla jotain riehumisia.

Sitten päivän ihastuttavat osuudet! Naapuri on hetken aikaa sairaalassa, joten hoidan Rinsessaa. Hän on siis tämmöinen vähän sosiaalisessa kehityksessä kesken oleva kisu, mutta olen saanut häntä hyvin kesytettyä ja tutustuttua edellisillä hoitokerroilla. Ja nyt, tänään: Rinsessa hyppäsi mun viereen sohvalle heti kun tulin! HYPPÄSI VIEREEN. Tajuatteko, miten iso askel tuo on vieraan kissan kesytyksessä? Tästä ei ole järin monta viikkoa, kun hän vasta oli hypännyt ensimmäisen kerran oman ihmisensä viereen sohvalle. Ja nyt mun!

Hyppäsi mun viereen! GASP!

Sitten otin taas surkeat jalat alleni ja kipittelin vihdoin naapurissa asuvan Aruzelin luo kahville ja laitelmia katselemaan. (Vihdoin naapurissa = ostaneet asunnon ajat sitten, mutta nyt pääsivät vasta muuttamaan)

Ja sieltä hierojalle. Yllärinä S vetäisikin imukuppihieronnan. Tai siis, se alkoi siitä kun hän haluisi kokeilla imukuppia mun kipeään käteen, mutta levisi sitten koko podille. Ikivanha kiinalainen juttu, mutta S oli käynyt koulutuksessa vasta nyt, jotta uskalsi alkaa tehdä. Kaipa se oli ihan tavallisen hieronnan vertainen: niitä lihaskalvoja sieltä paukkui auki ehkä hiukan vähemmän tuskallisesti kuin käsin tehdessä, ja muutenkin oikein miellyttävä kokemus.

Tästä kohta taas Risnsessaa kohti. Varmaan jutellaan raksuista ainakin. Ja vähän leikitään.

Käsittämätön

Menin eilissäiltana piletykseen, jossa oli naulakossa takkeja sanotaan vähintään parisataa. Laitoin oman takin ja sontsan sinne myös, mutta pidin huivin kaulassa, koska se oli uusi ja kaunis enkä halunnut kenenkään pöllivän sitä edes vahingossa. Jossain vaiheeessa iltaa huivi lie kuitenkin soljunut poies, koska löysin sen lähtiessäni oman takkini luota. MITEN???! Koko talossa oli mulle noin kolme tuttua ihmistä, eikä niistä kukaan voinut tietää huivin ja mun tai takin ja huivin yhteyttä. MITEN huivi oli päätynyt oikean takin luo?! Elämän suuria arvoituksia, ei selviä ikinä.

No kuitenkin, tärkeimmän kaverin niistä piireistä tapasin, ja juttelin parin muun kans. Eniten olin odottanut ilmaista punkkua bändiä eli Ismo Alanko ja Kimmo Pohjonen. Niillä oli oma show, joka tosin kehittyi, mutta niin hitaasti, että mulle riitti 40 minuutin jälkeen.

Vasemmalla Pohjonen, oikealla Alanko

Yöstä tuli huono. Olis pitänyt muistaa juoda ne vesilasilliset vinkkulasillisten vieressä. Jalat kramppasi niin ettei mitään rajaa. Oon nukkunut ehkä 4 tuntia illasta aamuun. Sentään olin kotonakin jo ysiltä, mutta koko aamuyö meni kipujen kanssa pelleillessä. Nyt onneksi etäpäivää täällä kotona.