Ei tätä menoa vegaaniksi kylläkään

Eihän nuo villaiset alusvaatteet (Partioaitta, Outdoors) koskaan mene varmaan isoon aleen, koska niistä ostaa kaikenmaailman naparetkeilijät ympäri vuoden. Mutta on niissä nyt pieni alennus, joten kävin hakemassa toiset pitkälahkeiset housut ja pitkähihaisen paidan. Ehkä vähän kevyempi matsku, mutta jos nyt kevättä kohti uskaltaisi. Myös villaiset ohuet sukat tarjouksessa! Vink vink. Mua ihan itkettää, että tajusin villan vasta nyt. Ihan helvetin hyvä matsku ihoa vasten, ja lämmin. Puuvilla ei ole yhtään samalla lailla lämmin.

Kävin myös ekaa kertaa yli puoleen vuoteen hierojallani (nyt vasta voi olla huoleti mahallaan). Olihan jumit taas omaa luokkaansa, varsinkin kun oon ollut niin kovin laiska sekä venyttelyssä että muussa jumputuksessa. Jos viikonloppuna jotain jaksa-viitsinyt, niin ehkä, mut ei työpäivän jälkeen. Ei. – Mut se oli kiva, kun hierojan mies kävi hakemassa koiran. Luontui pientä läppää siinä, ja spontaanisti käkätellessä muistin taas, miten liian LIIAN vähän nauran nykyisin. Pitäis löytää paljon enemmän juttuja ja ihmisiä, jotka naurattaa!

Huonon äidin iltarimpsat

Finnkinolla on tämmöinen konsepti ku Event Cinema. Siinä elokuva näytetään vain kerran, ja siihen on kalliimmat liput. Olen käynyt katsomassa Bowie-dokkarin ja Queenin konsertin Eventissä, ja nyt eilen Bowien konserttitaltioinnin vuodelta 1973 Ziggy Stardust. Seuranani työkaveri, joka ei ollut vielä edes syntynyt 1973 :-D Mie sen sijaan muistan kyllä, että yhtäkkiä kaikilla piti olla samanlainen tukka kuin Bowiella. Tai Ziggyllä, kummin vaan. Siihen aikaan edes edes tiennyt enkä välittänyt popmusiikista, aloin vasta myöhemmin tajuta, että siitä kiinnostuminen edes hiukkasen-piukkasen kuuluu ikäänkuin yleissivistykseen. Vähän kuin punaviini, jonka juominen piti opetella naama rutussa. Ja vähän niin kuin olut, jota lipaisin vasta yli kolmekymppisenä.

Nyt tänään on taas se päivä, kun muutaman askelmerkin päässä kotoani olisi stand-uppia. Jännityksellä seuraan, mitä keksin illalla, ettei tarviis lähteä. Onhan tuo keli tietysti aika paska – kevät kävi kurkistamassa mutta sanoi heihei samantien. Keli, aina hyvä tekosyy.

Huomenna, illaksi, olen varannut ihan työterveyden ulkopuolisen lääkärin vastaanoton (ei kamalia), koska työterveys on vaan niin hillittömän paska mesta. Olen saanut sieltä parin vuoden aikana vajaat kymmenen väärää diagnoosia, ja alle vuoden aikana kolme turhaa antibioottikuuria. En tiedä, millaisilla papereilla Diacoriin pääsee töihin, mutta tulosten perusteella pahvit lie muropaketista leikattuja.

Ja vielä yksi iltameno olisi tyrkyllä – siskontyttöni miehen pumppu esiintyy keskellä kaupunkia, levynjulkkarikeikka sunnuntaina. En ole koskaan nähnyt heitä livenä, mutta tää on ehkä niin pakollinen, että… pakollinen. En ole vielä ostanut lippua. Vähän jänskättää, milloin pitäisi.

Yhtään ei harmittaisi, jos mulla olisi lyhyemmät työpäivät. Mutta kun nyt lähden illalla jonnekin, niin en ehdi yhtään olla kissojen kaa. Eilenkin tulin elokuvista ja siitä sitten suoraan petiin. HUONO ÄITI. Silti pitäis mun välillä käydäkin jossain, ettei ihan ala kasvaa sammalta.

Mietin näitä nyt sitten.

Hakala ryömii yllättävän kiven alta

Tästä Antti Hakalasta on ollut pariinkin kertaan jo puhetta täällä blogissa. Nyt se on näköjään puhunut taas uuden ihmisen pyörryksiin ja päässyt kirjaan Älykäs intuitio ja miten käytämme sitä. Niin kauan kun ihmiset ei oikeasti tajua, että Hakala tekee ihan samanlaisia pohjallisia kuin muutkin valmistajat, tämä menee läpi. Ero on lähinnä siinä, että muut valmistajat käyttää esitöihin asiakkaan kanssa aikaa parikymmentä minuuttia, mutta Hakalan penkissä sitä itsekehua ja pälätystä joutuu kuuntelemaan yli kaksi tuntia. Todella vastenmielinen ihminen.

Kirjasta tykkään kyllä. Yritin lukea saman ihmisen väitöskirjaa samasta aiheesta. Se jäi kesken (olisiko voinut arvata?) mutta tämä popularisoitu versio on kerrassaan tuskaton luettava – Hakalaa lukuunottamatta – ja voin suositella kaikille, jotka joskus miettii, mitä sisäisiä ääniä pitäisi kuunnella ja mitkä potkia hitsille.

Toinen nyt luvun alla on Telkänrannan Millaista on olla eläin? ja Susan Cainin Hiljaiset – introverttien manifesti. Jälkimmäisen olen lukenut ennenkin, mutta se on omassa hyllyssä just siksi, että sen voi lukea uudestaan.

Kirjastosta tulee aika hitaasti nyt tavaraa, vähän pakkokin turvautua omaan hyllyyn välillä. Menetin lukijasta kaikki kirjaston feedit paitsi suomenkielisen jännityskirjallisuuden, enkä osaa enää hakea feedejä takas. Kerran osasin, mutta kirjasto on ehkä muuttanut jotain. Eniveis, nyt joudun ottamaan muut kirjallisuusvinkit ihan vain lehdistä ja blogeista.

Voiko ilman vitamiinilisiä elää?

On ne kaksi puoluetta (ei, vielä ei puhuta laskiaispullista): ne, joiden mielestä ihminen tarvitsee vitamiini- ja hivenainetäydennyksen tavallisen ravinnon lisäksi, ja ne, joiden mielestä ei. Olen vetänyt vuosikausia vitskuja ja hiveniä kaiken varalta ja back-uppina, mutta viimeiset puoli vuotta ollut ilman. Vertani tarkkaillaan sopivin väliajoin, ja pienen puutteen takia sain kalsiumia+Deetä, vaikka muut vitskut on edelleen kiellettyjä.

Mitenkä on mennyt? Ei mitään ihmeellistä. Joskus nappaan salaa rautatabun, sillä hempparini on edelleen makoisat plus/miinus 110, mutta ei näytä huolettavan lääkäreitä. Tätä menoa pääsen verenluovuttajaksi ehkä noin vuonna 2030. Eli en järin tykkää siitä että hemppa on noin matala, vaikka sen kanssa voikin elää. Muita puutteita en ole huomannut. Ilman vitamiinilisiä voi siis elää.

Paitsi että heti kun saan luvan, aion vetää ainakin Deetä.

Jump

Nyt olen loppiaisloman kolmena päivänä vetänyt täällä ihan omia seniorijumppia, vähän päälle puoli tuntia per päivä. Kummallista, että yhtä kipeetä tekee aloittaa venyttelyt tänään kuin toissapäivänäkin. Ihan kuin en olis tehnyt mitään asian hyväksi. Plus että takareidet on tosi TOSI kipeet, vaikka just niitä en ole tietääkseni edes venytellyt.

Sitten ois tää voimanhankintapuoli eli pitäis vähän rasittaa lihaksia. Suoritin tänään maailman surkeimman vatsalihassarjan (suorat). Kun nyt vihdoinkin uskalsin alkaa vatsa”lihaksia”, joita siellä ei siis juurikaan näytä olevan. Selkä ei mainittavasti kohonnut alustasta. Sain nippanappa pikistämällä 3×10.

Sitten oli siinä jotain sekavaa vielä tangon ja pallojen kanssa. En tiedä, milloin tästä tekis jotain organisoidumpaa. Toistaiseksi tuntuu olevan ookoo, että vain kokeilen erilaisia juttuja. Miltä tuntuu maata kovalla alustalla mahallaan? Miltä tuntuu Gomukhasana? Sikäli kun nyt mitään liikkeitä enää edes muistaa. Mutta kaipa se lihasmuisti heräilee aikanaan, niinku Tiina sanoi.

Haastetta podista

Ai hyvänen aika. Olen yrittänyt kerran venyttelyä nyt heinäkuun jälkeen. Silloin nukahdin (!!!) matolle kymmenen minuutin kohdalla. Podi vaan tuumasi, että nyt riitti! Tänään yritin uudelleen. Sain 35 minuuttia täyteen. Tein enimmäkseen kiertoja ja ai saakeli että sattui aluksi. Mutta kun tein ja tein vaan samoja viittä, kuutta juttua, niin lakkasihan se vihdoin sattumasta. Sitten kosketin tankoa: 16 kilon pystypunnerruksia en saanut ihan 3×10, mutta maastavetoja sentään ton.

16 kiloa. Ajatelkaa. Se ei oo mitään. Joudun aloittamaan kaiken taas alusta tuolla matolla ja rautojen kanssa. Olen sentään riehunut painojen kanssa jo useamman vuoden, mutta puolen+ vuoden tauko on vienyt mukanaan kaiken voiman. Toisaalta, olen myös laihtunut 16 kg viime heinäkuusta, joten venyttelyt ainakin pitäis sujua tosi suilakkaan kun ei ole massu tiellä ;-]

Vuodenvaihde

Nyt kokeilen semmosta cocktailia, että yks Norgesic ja yks viisimillinen melatoniini. Pelkkä melatoniini kun ei riitä enää. Ei voi alkaa työaikaan sellaisia öitä, että herään kahdelta ja en sitten nuku enää ennen kuin joskus päikyt. Tai sitten meen suoraan siihen, että Zopinox viis kertaa viikossa.

Aivan, olen ”hiukan” huolissani näistä öistä.

Uudenvuodenaatto. Wanha kaveri tuli ilmoittelematta käymään! Olen tosi iloinen, ihmiset tekee sellaista ihan liian vähän nykyään. Kaikken kanssa pitää sopia kaksi kuukautta etukäteen. Muuta ihmeellistä ei ole luvassa tänään. Yritän vaan nukahtaa.

Olen lukemassa Telkänrannan kirjaa Millaista on olla eläin?. Asiallista, viihdyttävää, hirveän kiinnostavaa. Haluan suositella kaikille, vaikka oon lukenut vasta jotain 50 sivua :-)