Vuosikymmenkatsaus koska kaikki muutkin…

Khrhm. Mennyt vuosikymmen? 2010-2019. Tästä pitäisi vissiin muistaa jotain. Uh. Liian pitkä aika. Vain pitkät kaaret mahdollisia. Täytin 50 vuotta 2010. Ihana pitkä kokopäivän brunssi Uunisaaressa vanhojen ystävien kans. Aurinko paistoi koko päivän ja kylmä tuuli puhalsi.

Itsepäisesti pidin kiinni blogimaailmasta ja hyljeksin ajatusta Facesta pitkään. Sfnetin jälkeen Twitter tuntui mukavammalta ja etenkin hyödyllisemmältä. Blogeissa roikkuminen osoittautui hyväksi ideaksi, koska sellaista määrää uusia tuttuja, kavereita, ystäviä, rakkaita ei näillä vuosikymmenillä saa mistään muualta kuin netistä. Tai olisi se ainakin vaikeampaa.

Kissat. Vaihtoon meni vuosikymmenen kuluessa, elämä on sellaista. Ilona tuli 2014 keväällä, Zetor heinäkuussa 2015. Mersu kuoli 2015, Pikkumusta jo 2013.

Syöpäni alkoi näyttää merkkejä (joita en tunnistanut) 2014. Mietin usein, olisinko ottanut Zetorin heinäkuussa 2015 jos olisin tiennyt että eka syöpäleikkaus on jo syksyllä. Kai olisin, eihän Ilonaa olisi voinut loputtomiin pitää ainoana kissana. Ilonan olin saanut Lauralta, jolle kisu palautui Zetor-bonarin kanssa nyt joulukuussa 2019.

Työterveys ehkä yritti parhaansa mutta persiiseen meni. Olin jo kuolemaisillani ennen kuin sain lähetteen Meikkuun. Naukulan Merjan osuus elämäni pelastamisessa alkoi jotakuinkin tästä. Meikun mokana pidän sitä, että he ei kunnolla tappaneet syöpää ekan leikkauksen jälkeen vaan antoivat ilman sytoja kehittyä, niin että 2016 syksyllä uusi leikkaus. Sen jälkeen sitten tuli enemmän lääkitystä ja muuta. Oliko se nyt helmikuussa 2017 kun tauti todettiin parantumattomaksi. Sytot ärsytti limakalvoja, jatkuva nuha pari vuotta. Toisaalta ne piti keuhkopussia kuivana, sinne olisi muuten kertynyt nestettä, jota tyhjennettiinkin välillä.

Semmost reipasta.

Matkustelin vähän. Euroopan kaupunkeja, osa työmatkoi. Berliini ja Lontoo suosikkeja aina vaan. Mujia Suomeen odotellessa ;-D Mitä huonommiksi jalat meni, sitä vähemmän kiinnosti matkata. Tykkäsin kävellä kaupungeissa. Myös muu liikunnallinen yritykseni sijoittui tälle vuosikymmenelle (kuntosalikamoja kotiin) kunnes terveys alkoi pettää. Yhteen aikaan edes jooga ei onnistunut ja niin se sitten jäi, kaikki.

Työpaikka on pysynyt samana koko ajan. Palkka tulee (en ole vieläkään irtisanottu, olen saikulla) eri momentilta, mutta arjessa kaikki näytti samalta. No eikä näyttänyt kun muutettiin jopa kaupunkia, Helsingistä Espooseen. Mutta joo. Passaan samoja ihmisiä kuin ennenkin ja työn fokus sama. Tai siis en passaa enää, koska olen Terhokodissa – nyt mua passataan ja lujaa :-D

Olen viime viikkoina tehnyt erilaisia paketteja eri yhteisöille ja ihmisille. Pitää saada kamat jaettua fiksusti ennen kuin jokin kuolinpesähirviö tulee ja lanaa loput. Mulla on paljon tavaraa joista kaveritkin tykkää tai jotka on muuten vain parempi jakaa nyt (semmoseks se menee, kun esimerkiksi harrastaa elokuvia ja lukemista – hyllyt täyttyy). Koti tyhjenee vauhdilla. Kaikki asiat aina hoitotahdosta ja testamentista lähtien on hoidettu nähdäkseni pööffect. Naukulan Merja puikoissa edunvalvojana.

Olen ottanut enemmän yhteyttä sukuun. Ei olla oltu kauheen aktiivisia siinä, kukaan. Siskoni ML on puhelimen päässä, hänen 80-vuotispäivät juhlittiin helmikuussa 2019. Tapasin silloin pitkästä aikaa myös Kallen, siskon pojan. Toisen siskon tytär Outi on geopoliittisestikin lähempänä (noi muut on pohjoisempana), kommunikoidaan, myös tavataan.

Voi olla, että olen unohtanut jotain tosi isoa tms. Teksti ehkä vielä päivittyy. Flickr on ollut hyvänä apuna asioiden muistamisessa, VINK!

”Kaverit” tuli takaisin – onneni vyöryy yli!

Feisbuukin Kaverilista ilmestyi takaisin vasempaan marginaaliin. Tätä onnea! Nyt fb:a voi taas käyttää!

M on täällä pari yötä. Nyt pitää lähteä turaamaan jotain aamiasen näköistä. Raksaukkoja ei taida pahemmin roikuskella täällä, oisko nekin ottaneet pitkän viikonlopun. Hyvä niin.

”Kaverit” hävisi :-(

FB-ongelma. Mulla on läppärillä ja selaimella katsottuna vasemmassa laidassa muutama ryhmä ja sitten muutamia muita linkkejä, en tiedä miksi niitä sanotaan. Yksi linkki on kuitenkin Kaverit. Kun sen aukaisee, esiin tulee Lähimmät kaverit ja Tuttavat. Kummassakin on porukkaa. Kuten arvata saattaa, tämä on absoluut kätevin tapa nähdä tuttujen ihmisten uusimmat päivitykset. JA NYT SE KAVERIT-LINKKI ON HÄVINNYT.

Ei löydy. Enkä ymmärrä.

Pitääkö mun nyt käydä kattoo joka ihminen erikseen, jos haluan nähdä heiän uusimman päivityksen? Jopas pomppii! Ihan kuin en muutenkin jo viettäisi ihan liian paljon aikaa netissä!

Perus

Tykkään Twitteristä enemmän kuin Feisbuukista, koska siellä sentään tapahtuu koko ajan. Mutta yksi ärsyttävä asia on ilmaantunut: mehustelijat.

Siellä on kaksikin tyyppiä, jotka on varmaan ihan fiksuja, mutta jotka viestii kuin olisivat keksineet kirjojen lukemisen ihan äsken. Arvostan lukemista jne. mutta kun sitä on harrastanut päivittäin alle kouluikäisestä, niin ei hirveesti nappaa että aikuiset ihmiset meuhaa että ”lukeminen on niin avartavaa! suositelkaa! mä luin tämmösen kirjan! mitä sä luit viimeksi?” Siitä tulee vähän sellaista kuin nää trikooihmiset kirjaa penkkipunnerruksiaan tai juoksukilometrejään, että kaverit voi ihastella ”kyl se on kova”. Varsinkin, kun toinen näistä meuhaajista tekee myös sitä… Antaa pikkasen niin kuin yksinkertaisen vaikutelman.

Lukeminen on se, millä me ollaan valtakuntana ja kansana kehitytty niin, että nykyään voidaan loistaa kansainvälisissä rankingeissa. Ei se ole mitään ihmeellistä, se on sitä perusleipää ja tissimaitoa. Ärsyttää, että jotkut tekee siitä jotain muka-ihmeellistä.

Komsii komsaa

Harmittaa enemmänkin välillä, kun blogit on niin out of season. Lukisin paljon mieluummin (paljon) blogeja kuin rullailisin tuolla fb:ssa.

Tai jos fb olisi samalla tapaa hauska ja pirtsakka ja kipakka ja elävä eläin kuin oli sfnet. Juu ei oo. Siellähän pörrää omien kavereiden lisäksi kaikenmaailman luku/kirjoitus/ajattelutaidottomat, joihin törmää heti jos haluaa yhtään olla jossain ryhmässä tai osallistua satunnaiseen keskusteluun. Laadutonta tauhkaa. Ajanhukkaa. Mutta itse kyllä haluan päivittää sinne hauskoja – enimmäkseen pöllittyjä – juttuja, koska aina ei jaksa kirjoittaa blogia eikä niin ole asiaakaan. Eli tää on varmaankin pääpointtti miksen noin vain pääse eroon fb:sta. No, sen lisäksi etten ole yrittänytkään päästä.

Twitter on kyllä kiva. Se vaatii ehkä enemmän ajattelua ja tiivistämistä, mistä pointsit. Sitäpaitsi sieltä saa päivän uutispäivitykset usein jopa nopsemmin kuin perinteisemmästä mediasta as in hs.fi, yle.fi, is ja il. Ensin Twitteriin, sitten vasta lehtiin. Heh.

Vaan pääpiirteissään ihan liian paljon menee aikaa nettiin. LIIAN. PALJON.

Nopsa vastaaja

Oon aika rakastunut Google searchiin. En enää tajua, miten me ollaan esim. valmistuttu koulutuksista ikinä, koska varmaan lopputöiden aineiston haaliminen on jo vienyt aikaa sata vuotta. (Muistan kun olin kopioimassa jotain kirjan sivuja gradua varten ja vieressä oli nuorempia neitejä ”oho, onpas sulla paljon kopioitavaa”. Sanoin niille, että joo, mutta nää kopioinnit loppuu tässä firmassa sitten tähän.) Ja miten mä muka ikinä saisin tietää, mitä leffojen nimet kuten vaikka Monster’s Ball tarkoittaa, ilman Googlea? Il conformista. Intouchables. Ja niin edelleen.

Niinpä.

Turha

Vuoden turhakkeeksi on valittu pikamuoti. Onneksi olkoon!

Olen ihmetellyt fb:n kierrätyspalstoilla jatkuvasti toistuvaa ”käytetty kerran, osta pois” -juontoa. Siis vaate haluataan pois muutaman käyttökerran jälkeen, vai oikeasti käytetty kerran? Oikeastaan ihan sama, koska kumpikin kuulostaa älyttömältä. Eikö ihmiset sovita vaatetta kaupassa? Vai eikö vaatteeseen rakastuta oikeasti jo kaupassa? Ei kai sitten.

Kummallista omasta näkövinkkelistäni. Mulle on vaatteita, jotka ostetaan ihan vain käytännöllisyyden takia ja käytetään loppuun (kuten vaiks mustat housut, lyhyt- ja pitkähihaiset perusteepparit). Sitten on vaatteita, joihin täytyy rakastua ennen kuin uskaltaa ostaa: kangaspaidat, neuleet jne. Ja tietenkin nekin käytetään loppuun – tai joskus sellaiseen kuntoon, että voi vielä antaa kiertoon. Myynyt olen varsin harvoja juttuja. Yleensä ajatus menee enemmän siihen suuntaan, että jos olen käyttänyt vaatetta jotain sata (tai ”sata”) kertaa, niin kyllä se on jo maksanut itsensä. Multa mikään vaate ei lähde kaapista alle vuodessa. Ei MIKÄÄN. Juuri viime vuonna laitoin kiertoon kaksi lempipaitaani, jotka olivat melkein 20 vuotta vanhoja mutta edelleen hyväkuntoisia. Että tämä on niinkus se mittakaava.

Mites nämä jotka ovat nyt koukussa pikamuotiin? Kasvavatko he siitä yli iän karttuessa, vai kasvattavatko he lapsistaankin käytä-ja-heitä -porukkaa?

Kulutusjuhlasta digideiteille

Tuo Koistisen Mari on kirjoittanut kirjan digiajan deittailusta. Respect! Menin julkkareihin toki (jotain hyötyä fb:stakin – se muistutti tapahtumasta), Tenhoon, jossa en ollut ennen käynyt. Ylen juttu tässä.

Oikealla noin 6 cl alkoholia, ensimmäinen annos marraskuun jälkeen. Ei menny päähän. Hyvät pizzat Tenhossa!

Mari on yksi niistä ihmisistä, joihin olen tutustunut netissä sata vuotta sitten, blogissa ja blogitapaamisissa. Sittemmin kävin Torkkelinmäellä hoitamassa joskus Marin hoitokissaa Villiä, joka oli mainettaan kiltimpi joka kerta :) Viimeisen kuuden vuoden aikana ei olla nähty kuin kerran, Mari kun alkoi tehdä perhettä ja ihan oikeita töitä jne. Aijoo, Kulutusjuhlahan meillä oli myös yhteinen juttu aikoinaan. En tarkoita, että vain meillä, vaan meillä. Olihan siellä useampi kirjoittaja. Siitä kehräytyi sitten Kulutusjuhla ry.

Mari on tehnyt hienosti uraa, ja nyt kolmas kirja. Onnittelut!

Pahus, tämä ihminen ei edes vanhene ollenkaan!

Salakuva Ollista (selästä…)

Olli haastattelee Maria

Luokattomat videot

Feisbuukin voisi hylätä monestakin syystä. Oman pään ulkopuolella olevista syistä yksi on luokattomat videot. Ääntähän esim. eläinvideoista ei ole voinut kuunnella ikinä, koska se sisältää lähinnä kuvaajan hohotusta ja kommenttipölinää. Mutta kun se kamera ei edes pysy vakaana, vaan koiranpentua kuvatessa vaelletaan jostain vintin kautta kellariin ja sattumoisin saadaan se pentu kuvaan välillä. Miks näitä pitäisi kattoa? Jos mä teen huonon videon elukoista, en mä nyt sitä julkaise sentään. Mutta maailmassa kaikki muut vähän niinku näyttäis julkaisevan.