Carmeeta

Kerrankin olen NIIIIIIN onnellinen herätessäni oman tylsään aamuuni. Yöllä nimittäin tunsin, että ahdistus alkoi hiipiä… sen tuntee esim. sydämen sykkeessä. Johtui unista. Jotka taas möyrivät alitajunnasta. Aamulla tulkitsin, että ahdistuksenpoikasta kuljetti selvästi uni, joka keskittyi annetun työn suorittamisen mahdottomuuteen ja huonoon, välinpitämättömään työnjohtoon.

Olin saanut noin vaan pääosan pikkuteatterin Carmenissa, mutta en sitten muuta. Kaikki piti haalia itse: vaatteet, kengät, meikit. Ei plaria, ei harjoituksia ja kaksitoista minuuttia aikaa. Kun mulla oli mennyt puoli tuntia, tajusin että olen auttamatta myöhässä. Löysin niiden johtajamuijien toimiston ja menin sinne huutamaan, että eihän ne edes tiedä miten teatteria pyöritetään, kun taas minä kyllä tiedän, olen sitä tehnyt.

Jotakuinkin tuossa vihdoin heräsin ja huomasin, että ahdistus ei ole sittenkään saanut jalansijaa unesta, mutta että äkkiä pitää ruveta kaikkeen normaaliin. Suunnattoman kiitollisena rupesinkin. Kerrankin ei ollut tylsää että aina samat kuviot aamulla, vaan turvallista ja oloa normalisoivaa. HUH.

Mainokset

Voisipa heräillä ihmisten aikaan

Olen viime päivinä nukkunut tosi hyvin. Harvoin nukahtamispillerillä, usein melatoniinilla, joskus jopa pamilla ja melatoniinilla. Viime yön vedin ilman mitään, ja taas nukuin hyvin. Olen ihmeissäni ja ilahtunut! Jopa kisu tuli viereen pariksi tunniksi, mitä se ei ole tehnyt viikkoihin (siis yöllä – päiväunilla kyllä).*)

Mutta aamut. Mä niin vihaan sitä että alan heräillä jo viimeistään kuudelta, koska kaikki action kuitenkin alkaa vasta seiskan jälkeen. Siis esim. lääkkeiden osalta. Mä en pysty siirtämään nukahtamisaikaa puoleenyöhön, mä meen petiin noin 21 ja yritän sinnitellä kirjan kanssa hereillä niin pitkään kuin mahdollista, mikä on max 22.30. Sitten uni vaan vie, ja tosiaan nukun tarpeeksi, jos vaikka 22-6. Vaan kun suivaannuttaa se turhan aikaisin herääminen.

Seiskan maissa jos heräisin, hyvin alkaisi. Ensin Ilonan lääkintä ja kissoille safkat. Oma piikki ja parit tabut. Oma aamiainen. Pesut, vaatteet, meikit. Ja vualaa, pirssi onkin odottamassa 8.30. Täydellinen aikataulu. Vaan ei.

Kurkkukin on taas kipeä. Byyh.

Mutta joo, ajatelkaa miten se muuttuu. Nuorena ei voisi kuvitella, että heräisi vapaaehtoisesti klo 6. Pikemminkin klo 11. Ja nyt tää aamuherääminen on sitten varsinainen kiusa.

*) toki sippaan johonkin aikaan päivästä, mutta jos päikkymahdollisuutta ei ole, niin meneehän se ohi

Että mitähän nyt taas?!

Muistatte ehkä, kun kerroin niistä kahdesta venäläisvierailusta, joissa ovi pamahti kiinni ennen trastuin leijailemista ehjäksi? No viime yö ehkä ei kuulu sarjaan, mutta pienellä mielikuvituksella…

Olin jo nukahtanut 22.30 kun ovikello soi. OVIKELLO. Keskellä yötä. En ensin edes tajunnut, mikä ääni se on! Sitten kun tajusin, en välittänyt. Kohta kello soi uudelleen. Hitsinpers! Koska olin hereillä, hipsin hitaasti ovea kohti ja mietin, kurkistaako ovisilmästä. Juuri kun ehdin kyttäilemään ovisilmään, näin hissinoven painuvan kiinni, valo sammui käytävästä ja hissi lähti alas. Kuulin alaoven käyvän. Eli oli kuka oli, kävi vain mun ovella.

Kyllä tästä vielä elokuva saadaan, kunhan homma etenee.

Lääkkeet…

En sitten jaksanut lähteä töihin-töihin. Heräsin aamulla rauhallisen kahdeksan tunnin (vain yksi keskeytys viideltä) jälkeen; olin ottanut Temestan heti töistä tultua ja illalla puolikkaan Zopinoxin, melatoniinin ja estrogeenin. Hyvin nukutti, aamu käynnistyi, tein kotona yhden isohkon www-päivityksen, hoidin postilaatikon – ja sammuin. Menin petiin melkein kolmeksi tunniksi. Naapuri harjoitteli puhallintaan, kissat juoksivat iloisina ympyrää, mua ei haitannut yhtään. Olin osin horteessa, osin ihan unia nähden. Työpuhelin kädessä, liikkumatta selällään.

(kuva liittyy aiheeseen vain hennosti)

Nyt onneksi kaupassa käytyä pää on selvinnyt. Töitä ei ihan hirmuisesti vyöry, koska työkaverit on kiinni prosesseissa, joten leikin hetken täällä blogeissa. Suljen ne prosessit huomisesta lähtien, joten huomenna pitää olla iskurityöläisenä taas ihan oikeasti.

Koen elämäni nyt aika tylsäksi. Tosin kun ei tapahdu mitään pahaa, sehän on hyvä vaan. Mua ei siepattu Välimerellä eikä pommitettu Syyriassa eikä myrkytetty Lontoossa. Että silleen varmaan ihan hyvää tylsyyttä, josta sadat tuhannet maksaisivat kovastikin.

Evö nevö

M:n on pakko muuttaa meille. Mä en ikinä muulloin nuku niin hyvin kuin silloin, kun hän on täällä! Viime yönä vedettiin komiasti yli kaiken: käytiin nukkuun yhdentoista maissa ja herättiin puoli kymmeneltä. PUOLI KYMMENELTÄ! Evö nevö NEVÖ. Oli kyllä kissojenkin mielestä ehkä hiukan kohtuutonta. Mutta musta ei ollenkaan. Olen ollut niin onnellinen ja rela koko päivän, kun on kerrankin saanut nukkua kunnolla. Huhtikuussa luvassa mahdollisesti KAKSI perättäistä yötä moista. Ou mai. Odotan!

Mä en tiedä kuin mun käy, kun muutetaan uuteen työtaloon. Nyt mulla on vielä salasohva, jossa voin vetää tarpeelliset lisäunet, mutta ei sinne uuteen viedä mitään ku käsveska. No mutta onneksi etätyöt samalla lisääntyy, siinähän se nukkuminenkin korjaantuu.

Tänään muita saavutuksia: hiustenlähtö innostui taas, joten sain TukkaJukalta salama-ajan, lyhensi lettiä entisestään. Vähemmän ehkä ärsyttää lyhyiden hiusten tippuminen kuin pitkien. JA varsinkin kissan suolistossa lyhyt ehkä tekee pienemmät tuhot kuin pitkä… Joo, onhan tässä imuroimista joutunut harjoittamaan.

Hrrrr

Sisäinen palelu on saavuttanut uudet sfäärit siinä kohtaa, kun hytisyttää niin ettei saa unta päikyillä. Voi hitsi. No, eilen selätin sen ongelman. Normit kamat vyötäröstä alaspäin eli pitkälahkeiset villakalsarit ja housut, villasukat. Yläosa teeppari, pitkähihainen villainen aluspaita, toinen paita kaksinkertaiseksi kudottua villaa, viitta joka lähti päästä saakka ja viltti. EI PALELLUT.

Kosto mäjähti heti. Illalla yöpetissä paleli niin ettei mitään mahiksia. Pääsin unensyrjään kiinnni vasta kun hain fleecen naulakosta.

Ja nää yöt, voi helvetti. Saatan valvoa aamuyöstä mitä tahansa puolestatoista tunnista neljään tuntiin. Hukkaanheitettyä aikaa joka vuorokausi. Nyt pitää vaan alkaa ymmärtää, että nappi huuleen heti kun herää yöllä. Valitettavasti lääkäri kirjoitti vain 10 kpl pameja, ne ei pitkään riitä. Ja jos edes voisi nukkua aamulla, mutta kun ei osaa. Viimeistään puoli kahdeksan silmä aukeaa. Hanurista. (Siis silmä ei aukea hanurista, vaan… äh.)

– – – –

Kävin eilen Noin viikon uutisten stand-upissa. Erikoinen tunne oli käydä poissa kotoa muualla kuin töissä tai elokuvissa! On vaan niin tullut jumittua taas. Katselin ihmisiä. Harva sinne tuli yksinään. Nautin esityksestä ihan kohtuullisia määriä, mutta hiukka viilsi juuri tuo mitä yllä kirjoitin: niinpä vaan yöheräämisistä ja liian aikaisin heräämisistä saa sketsin siitäkin! Buuh. Iikka Kivi on edelleen mahtava. Miten soljuvasti se pudottelee uskomattomia härskiyksiä :-D ja koko sali nauttii! Meikit ei sentään lähteneet tällä kertaa, kuten tuppasi käymään viimeks Helsinki comedy festivalin näytöksessä.

Mitäs muuta. No, eilinen eli perjantai meni pelastusarmeijalle eli mun on nyt alettava työ-töihin. Ison urakan DL on ensi perjantaina eikä tästä tuu pälisemällä lasta.

Sitä samaa

Ei nämä yöt ihan mahdottomia ole ilman lorttoakaan. Nyt on pari yötä mennyt silleen, että toki herään neljä, viisi kertaa, mutta nukahdan pian uudelleen. Ja Ilona, suloinen pikku Ilona on tullut tyynylleni nukkumaan muutamaksi tunniksi :-) Se tekee aina yöstä kuin yöstä paremman. Silkkisamettiturkki!

Tein tänäänkin kotona töitä. Remppamies Matti tuli myöhään iltapäivästä katsomaan tiskikaapin lengottavaa ovea elikkäs saranaa. Matti roks än rolls! Setä, toinen niistä (joka ei ole vielä Thaikuissa), kävi lounaalla täällä. Siis lounas mukanaan… olin ehtinyt ite syödä riisipuuroa just, en tarvinnut mitään. Myöhemmin tuli vielä yksi kamu, saikkulainen hänkin.

Illalla hetki teatteria. Vanhan kamun Raisan & co tuplamonologi Häiriö Teatteri Jurkassa. Jaksoin, kun olin levännyt pari tuntia ennen sitä! Keskittymiskyky on edelleen akvaariokalan luokkaa (paitsi jostain syystä duunijutut flowaa!). Jopa ainoa kirjaston kirja etenee tosi hitaasti. Häiriö oli vaikuttava ja tarpeeksi lyhyt. Kiitän!

Yyh

Taajaan ylistämäni merinovillaiset alusvaatteet tuotti nyt ekan huonomman yllärin.

Hankin niitä viime vuonna, kahdet pitkät kalsarit ja kaksi pitkähihaista paitaa. Nimenomaan oli se idea, että niitä ei tarvitse olla jatkuvasti pesemässä, kunhan käyttää tietty alffareita kalsarien alla. Että semmoisesta normimeiningistä villaiset puhdistuu taianomaisesti. Olen pessyt niitä sitten noin viimeistään kahden viikon käytön jälkeen, eikä kukaan ole valittanut mun haisevan kuolleelle kalalle.

Vaan eilen. Olin ottanut puhtaan villaisen paidan käyttöön, ja illalla jouduinkin haistelemaan hyvin pistävää hienhajua kainalosta. Minä? En edes haise tuolle! Pesujen kanssa ei voi ihan sikana pelleillä, koska ei villa kestä mitä vaan, se on se 30 tai 40 astetta ja villapesu plus mahd comfort. – Aaaa, comfort. Se voi tietysti olla jokin syy, koska sehän on ylimääräinen aine joka jää kuituihin. Mutta oli miten oli, toimin kuten kuka tahansa normaali 1800-luvun neito ja ompelin paidan kainaloihin suojalaput. (Kyllä, mulla on noin vaan nostaa suojalaput jostain laatikosta :-D)

– – –

Tänään teen etähommoo ja perjantaina, ehkä huomennakin. Tänään tosin tapaan työkaverin kahvilassa tuossa nurkalla ihan työasioissa. Ei ole ensimmäinen kerta edes. Hienoa, että moni osaa joustaa kun toinen on pipi.

– – – lisäys! – – –

Nyt löytyi taas parempi uneen viejä ja unessa pysyttäjä: 5mg melatoniinia ja 1 mg lorazepamia. Herään vain kaksi kertaa yössä, kun lortto on mukana! Muuten… en edes jaksa muistella, montako kertaa. Tai miten pitkän odotuksen takana uni piilee. Tosin aina ei seuraava päivä onnistu pirteänä. Toisinaan kyllä, mut aina ei. Vaikka ois nukkunut 9 tuntia. Nytkin silmissä tuntuu himertävän, mutta siitä voi syyttää myös koneella työskentelyy. On niin hyvä flow päällä ja paljon tekemistä! (Ehkäpä puolitan lorton tai melatoniinin? Onhan se idea sekin.)

Arkijyystöä

Sain valittua kolme leffaa Docpointista. Alkaa kuten arvasinkin: ehdin joko käydä töissä tai katsoa arki-iltana leffan, kumpikin nou tsääns. Työ vaan vie niin järkyn määrän aikaa päivästä. Sekä pakottaa nukkumaan mahdollisimman pitkät ja ehjät yöt. No, ne ehjät yöt taitaa nyt olla jo menneisyyttä, sillä edes tabuilla en muista nukkuneeni koko yötä vuosiin kuin kerran. Siitä ei oo pitkä aika, olisko ollut joskus viime syksynä. Tavallisempi malli on tämä tunnin parin valvominen aamuyöstä. Aluksi yritin väkisin nukkua. Luovutin, olen nyt viime aikoina laittanut valot ja lukenut kirjaa. Milloinka muulloinkaan tässä ehtis kirjoja lukea?

Ei tullut kunnon flunssaa taaskaan. Nuhanessujen kanssa kuljen ympäriinsä ja aivastelen toisinaan, säälittävä yritys. Kaikki hemmetin tropit ostettu.

Pitäis varata aika joltain psykopopparilta. Taidankin huomenna koittaa, jos pääsisi samaan HUSin psykososiaaliseen, jonne lähettivät mut ”tutustumaan” ensimmäisen syöpäkeikan aikana. Mua silloin kummastutti syöpäklinikan repliikki ”mee nyt kattoon, jos vaikka tarvitset myöhemmin”. Mitennii tarvitsen myöhemmin, mun syöpähän leikattiin jo? Haha, HAHAHA niinpä, voi viatonta.

Yöt (ja päivät)

Olikos se nyt torstai-ilta, kun kävin nukkumaan kasilta ja heräsin perjantaina kasilta? Kaksitoista tuntia. Silleen.

En uskalla enää työaikana yhtään riskeerata alle seittemän tunnin uniin. Mieluummin otan vaikka joka ilta nukahtamispillerin kuin mietin, saanko nukuttua tarpeeksi. Tai siis meillä voi nukkua työajallakin jos ei kerta kestä hereillä (salasohva), ja viime viikolla vedinkin kahdet tunnin päikkärit. Tein sitten pitempään illalla. Myös aamuöiset heräämiset syö toisinaan tunnin tai pari. Niille kun keksisi vielä jonkin takuu-nuijanukutuksen.

Pari yötä sitten vai oliko viime yönä löysin ihan hyvän yhdistelmän, 5 mg melatoniini ja puolikas (noin 3 mg) Zopinox.

On hetkiä ja tunteja jolloin en ole väsynyt. Niitä ei oo paljon. Huomaa varmaan bloggaustahdistakin.

Mutta valo kuulemma lisääntyy nyt nopeutuvasti! Jotain tekemistä tään pallon pyörimisen kanssa.

Olen huomannut, että alkoholi ei uppoo vaikka joku tarjoaisi. Ei vaan yhtään tee mieli mitään. Safkan kanssa on pikkuhiukkasen samaa fiilistä kuin silloin leikkauksesta toipuessa, eli ruokahaluttomuus hipsii kohti. ”Pitää” syödä. Näillä kiloilla ihan hyvä vaan, jos ei innostu liikaa ruuasta.

No niin, nyt olen ollut päiväunien jälkeen hereillä jo yli kaksi tuntia, on aika leikittää kissat ja mennä nukkumaan.