Joulunseutuun on saavuttu

Talviväsymys. En tiedä, mikä tässä on talvea ja mikä tautia, mutta jo parin viikon ajan olen pyrkinyt sippaamaan töissä iltapäivästä jo. Eilen ja toissapäivänä tulin kotiin vähän aikaisemmin, nakkelin kissoille välipalaa ja painuin suoraan petiin harmaan huovan alle. Kissat seurasi perässä. Tunti, puolitoista nukuttiin siinä, sitten iltapuuhiin ja – ylläri! – nukkumaan. Joka kerta kun herään petissäni, huomaan hymyileväni. Se on vaan niin ihana paikka, kissoilla tai ilman. Sitten lisää unta palloon.

Meillä on ollut ja tulossa duunin pikkujouluja, kiitospäivällisiä ja mitä lie. Olen osallistunut vain yhden skumppalasin nostoon, siinäkin joululimsaa lasissa. Mutta kattokaapa mitä meidän huoneeseen on ilmestynyt:

Joo-o! Ensin tonttu kävi ripottelemassa hileitä jokaisen pöydälle, ja muutaman päivän päästä ilmestyi karkit ja lahjavuori. Lahjat jakautuu tietyn systeemin mukaan. Musta tämä on loistava idea, ja pomojen vaivannäkökin on huomattava, sillä samanlainen askarreltupaskarreltu lahjavuori on kärrätty kolmeen huoneeseen.

Huomenna olisi kaveripäivälliset, alkaa klo 18. Aijai. Tarttee nukkua huolella päiväsaikaan, jotta jaksaa valvoa illalla. Löysin Klasulta ihan hirveitä enkelifiguureja, jotka valaistuu sisäpuolelta väriä vaihtavalla ledillä. TOTTAKAI ostin useampia, vien niitä myös huomenna jakoon. Tarvitsi ostaa silläkin uhalla, että ne on tietenkin turhaa romua ja hirvityksiä. Mutta kyllä niitä yhden joulunseudun katselee sillä huumorintajulla, joka porukoissa vallitsee.

Mainokset

Illan viihteeksi

Vähän on nyt petetty oli, mutta menipä rahat edes hyvään tarkoitukseen. Facebookissa oli markkinoitu Palomieskalenteria 2019 sloganilla ”palomiehiä ja kissoja”. Noh, koska Mika oli tuonut mulle jo aikoja sitten Kuumat kollit -nimisen opuksen, jossa tosiaan oli joka kuvassa palomies ja kissa, niin jotenkin odotin samaa. Vaan ei. Koko kalenterissa on 5 kissaa, joista kaksi vielä samalla sivulla. Höh, mitäs tää nyt on??! Ei mua ne palomiehet NIIN paljoa kiinnosta. Nehän on lähes lapsia! Mut kai se on seinälle laitettava ensi vuonna. On mulla tosin kissannimipäiväkalenterikin, siinä ainakin on kissa joka kuukaudelle.

*************

Kun taas petetty olo ei tullut yhtään Aleksanterin teatterissa nyt illalla. Niko Kivelä ja Ilari Johansson, naurettavat kundit. Mikä on siis kehu, kun puhutaan stand-up -koomikoista. Pitkästä aikaa nauroin ääneen pal-jon! ♥ Olin vielä saanut saman kakkosrivin reunapaikan, jossa viimeksi lähti meikitkin silmistä, kun hirnuin Johanssonille ja Jukka Lindströmille melko perusteellisesti (taisi olla jokin Helsinki Comedy week). Taitavia, niin taitavia ukkoja! Ilo katsoa ja kuunnella. Sääli, ettei niiden juttuja voi mitenkään välittää, koska tarvitaan se, että he itse esittää. Eli oltava paikalla.

No niin, sit taas unta yrittelemään.

Vikaa vikaa

Tunnen itseni niin nollaksi. Kulutan duunissa tuolia ja happea. En tajua asioita yhtä nopsaan kuin ennen, enkä jaksa (viitsi) kilpailla pätevyydestä. Enkä viittis koko ajan opetella uusia ja uusia softia. Kokouksissa olen ihan pihalla. Mikä senioriteetti ja nuorempien mentorointi?! Pfffft.

Tässä voi olla sen verran näköharhaakin, että lähin työkaverini – nuori, innokas, hoksaavainen, tietäväinen, mukava – on varsinainen monitoimikone, propellipää ja moottori, juoksee edestakaisin ja lopun aikaa tekee jotain fiksuja juttuja. On erittäin toista laitaa siis kuin meikä! Mun ei tarvinnut edes neuvoa hänelle mitään, se jotenkin imi ilmasta kaikki softien käytöt jne. Nyt jo nolottaa joka kerta, kun joudun kysymään häneltä neuvoa, koska en tajua jotain ilmiselväksi osoittautuvaa. Vaikka nopsaanhan tuo neuvoo, kun vieressä istuu.

Mulla viime kevät oli sellainen, että järki meinasi lähteä duunin määrästä, mutta nyt syksy onkin sellainen että taas meinaa järki lähteä, mutta päinvastaisesta syystä: kun olen käsitellyt postit, voi olla ettei mulla ole pariin päivään mitään järkevää tekemistä.

Että voisinko auttaa kavereita? Noh. Heidän jutut on nimenomaan heidän. Siis en pystyisi auttamaan, toisinsanoen, koska ei sisältöymmärrystä. Kokeiltiin jo keväällä, kun yhdelle toiselle ja mulle määrättiin just niitä toisien – hullujenhuoneelta pois karanneiden – tehtäviä pakolla tehtäväksi, omien töiden lisäksi. Ei vienyt mielenterveyttä hyvään suuntaan sekään.

(Jokuhan sairastuneitten työtkin tekee, mutta se on taas toinen juttu se.)

**************

Käyty toisen kerran mindfulness-koulutuksessa. Toivoisin niin, että saisin sieltä jotain eväitä onnettomaan impulssikontrolliini, tai siis sen puutteeseen. Ongelmana on karkki ja pulla, kuinkas muuten. Ja lihon nyt muutenkin – kun Ketipinor silloin kesällä palautti ruokahalun, niin se ei ole kadonnut sen jälkeen. Ja uusi ravintola töissä tekee NIIIIN hyviä kasvisruokia. Joka päivä yllätyn innovoinnista ♥ Pitäisi vaan malttaa syödä sen verran kun söin silloin, kun ruoka ei maistunut (eli koko kevään). En malta. Suu tykkää makuelämyksistä ja mässyttämisestä.

Myös olisi hyvä alkaa nyt vihdoin taas venytellä ja tehdä jotain jumppaa kotona, kun nyt juuri ei ole mitään suuria fyysisiä estoja tai tragedioita menossa. Tällaista impulssia taas saa hakea pinseteillä, eikä löydy. Hyvä on kontrolli siinä kohtaa. Silleen huono asia, että lihasvoima lie kuitenkin eniten vanhuuden laatuun vaikuttava tekijä. Lihasvoimaa kun on, voi mennä kävelylle vaikka olisi paskat jalat ja syöpä. Ilman lihasvoimaa on vain paskat jalat ja syöpä.

***************

Rakastan mun petiä ihan hulluna nykyisin. Se hetki, kun tabut alkaa vaikuttaa, pitää lopettaa lukeminen ja sammuttaa valo… Siinä kun kellahtaa poski vasten pehmeää tyynyä, niin väkisin nousee naamalle hymy :-) Oma peti! Oma rauha! Nirvana tietty haihtuu siinä kohtaa, jos ei vielä puoleentoista tuntiin ole saanut unta, mutta jos uskaltaa ottaa lisää tabua, niin kyllä unet vielä järjestyy.

***************

Tabusta puheenollen, tykkäisin nyt mainostaa Kaurismäen Ryhmäteatteri-dokkaria. En tiedä milloin teeveessä, mutta Areenassa nyt. Maksat YLE-veroa, katso toki.

Kunnes nukkumatti

Pidin viimeksi kirjaa menoistani ja tuloistani, kun valmistelin asunnon ostamista ja jänskätin, miten rahat riittää. Nyt oli pieni pakko aloittaa uudestaan, koska hemmetin kiva pikku ostoskeskus työpaikalla tuntuu imevän rahaa sojona, ja muutenkin… Nyt tällä kertaa en välitä loppusummista sinänsä, enkä seuraa kulutusta muuten kuin sen mukaan, mihin rahat valuu. Eli olen tehnyt sarakkeet todennäköisimmille elämän sulostuttajille ja merkkaan sinne päivittäin, mitä tuli tehtyä. Toistaiseksi ruoka ja sekalaiset näyttää napsivat johtosijat. Sekalaisissa kun on sekä teatterilippua että Elizan laskuja ja matkakorttia ja, no, sekalaista.

Viime viikkoina on ilmennyt sellaista, että olen tolkuttoman väsynyt yhtenä päivänä viikossa – haukottelen koko päivän vaikka nukkunut hyvin – ja nukun sitten kellon ympäri. Saatan silti herätä väsyneenä. Tänään oli jonkinlainen ennätys ehkä: ensin 11 tuntia unta, sitten kaksi tuntia horrosta. Olin niin väsy aamulla, että en uskonut pääseväni ollenkaan liikkeelle. Mutta vualaa, ylläri, klo 10 pirteänä ylös ja kohti leffoja! Nyt kun vihdoin sain Hulluilta päiviltä nipun lippuja, kävin kahdesti elokuvissa. Päivemmällä The miseducation of Cameron Post (oli R&A:ssa mutta en nähnyt siellä) ja illalla Tyhjiö. Myös ostin siinä välissä Three billboards outside Ebbing, Missouri – dvd:n. Se leffa ei heti kulu parista katsomisesta. Nähtiin se kaverin kans maaliskuussa ja todettiin että jännää, vuoden paras leffa jo ensimmäisellä kvartaalilla. Ja näin se taitaa mennä. Ellei Queen yllätä vielä suuremmalla teholla.

Mulla on diskovalo kotona :-D tää on niin siistii! Clas Ohlssonilta marmorinen lampunjalka ja siihen pörinälamppu. Käy myös jouluvaloista! Istun nytkin pimeessä, jotta virtaava valo pääsee oikeuksiinsa. Joskus vielä muistan mennä katsomaan, miltä se näyttää ulkopuolelta!

Kai tästä taas nukkumaan

Viime yönä nukuin noin 11 tuntia. Aloitin kasilta, koska olin haukotellut koko päivän huolimatta siitä, että myöhäistin töihin lähtöä eli heräämistä parilla tunnilla. Tänään tuntuu sama saaga jatkuvan: haaaauuukottelen. Nyt pitää olla roti nukkumisessa (tarkoitan: tarpeeksi unta) koska tuo leffafestari alkaa, ja heti lauantaina on jo pari leffaa. Ja Rinsessan hoito.

Tänään oli pientä jännitysnäytelmää, kun vanha naishenkilö piti ilmaantua paikkaan x aikaan y, ja hän oli soittanut mulle tuntia aikaisemmin, varmistanut kaiken ja ollut ihan asiallinen. Kun ihmiset alkoivat kysellä hänen puuttumistaan, annoin mennä tunnin ennen kuin yritin soittelemalla saada selville, onko tapahtunut jokin onnettomuus tms. Poliisista ei ollut mitään apua. Nainen itse ei enää vastannut puhelimeen. Meni vielä puoli tuntia, soitin sitten talon respaan. Ei, hekään ei ole nähneet henkilöä.

Olin just samantien lähdössä ulos kävelemään ja miettimään, mitä seuraavaksi, kun respa soittikin! Madame oli saapunut, vähän hämääntyneen oloisena, mutta puhuu ja hengittää ja meni tekemään duunejaan. HUH. Kiitos ei liikoja draamoja nyt.

Pätee itseenikin. Mua hirvittää tuo tuleva remontti ihan heterona, ja olin jo vähällä sortua kohti ahdistusta. Sain kuitenkin itestäni kiinni, aurinkoiset tunnit myös auttoivat pysymään kuosissa. Syksy on NIIN KAMALAA aikaa. Kesä otetaan meiltä pois aina uudestaan ja uudestaan, ja tilalle annetaan se harmaa kylmä räkä. :-(((

Lauantaihin mahtui

Mistä edes aloittais? No, en ole koko kesänä ostellut juuri mitään kuin yhdet uudet lenkkarit ja vähän alusvaatteita. Eilen pato sitten purkautui. Menin Stokkalle ja huomasin -60% kylttejä kaikkialla. Tavoite oli ostaa Noomin (Noom, hei Mamma, ei Noomi :) neulemekko. Noomilla on hyvä kokoskaala eli tarpeeksi isoja löytyy. Säälittävästi siellä oli vain yksi hyvä väri, sammalenvihreä. Otin sitten sen ja yhden kivan paidan, joka aiheuttaa toisilla optisia huimauksia.

Tuoksuihin sitten. Siellä oli Elizabeth Ardenin uutuus EdP vain 32 euroa. P, siis eau de parfum, jykevämpi tavara ja noin halvalla. Ehkä pakko ottaa.

Sieltä ostamaan pieni setti leffalippuja, ja oho, taas meni viiskymppiä. Oho, tuossapa on kissoille kiva uusi hässäkkä, otetaan sekin kyytiin.

Leffa. Mielensäpahoittajan kakkososa. Mitä ihmettä?! Siellä oli isossa salissa varmaan parikyt ihmistä, vaikka leffa oli saanut varsin hyvät arvostelutkin! Tykkäsin kyllä, enkä tätä sano helposti kotimaisista elokuvista. Sai sekä nauraa ääneen että ihailla liikuttavia kohtauksia. Pääosien esittäjät aivan mainioita, eikä muitakaan voi moittia. Tää Satu Tuuli Karhu, ihme on jos ei siitä kuulla vielä suomalaisessa leffassa kyllästymiseen asti.

Illemmalla tuli M! Jes JES. Mentiin ulos syömään ja oikein lauantai-iltaa viettämään, notta jopa baariin lasilliselle. Tenho, juuri se jossa kävin viimeks keskiviikkona, saa pisteitä tainnuttavat määrät. Otin punkkua ja ehdin juoda puolet, kun tarjoilija tuli tuomaan toista lasillista. Hän oli maistanut siitä pullosta, josta kaatoi mulle, ja hänen mielestä se oli epäilyttävä. Siksi toi mulle toisesta pullosta koko lasin. Kyllä muuten on palvelu kohdillaan! Monessako baarissa olisi tuotu uusi, ja monessako annettu mummon juoda vaan etikkansa, kun näyttää maistuvan? Niinpä.

Baarista puheenollen, Antto Terrasin kirja baarimestariajoistaan luvun alla. Joskus aiemmin luin hänen muistelmansa Stokkan myymäläetsiväajoilta, ja hihityksen määrä oli huomattava. Hyvin vetää baarimestarinakin. Ja koomikkohan se on, kyllä se huumorin osaa.

Nukuttiin taas kuin pikkupossut pahnoilla. M aina kehuu meillä saamiaan hyviä ja pitkiä unia. Olen sitä mieltä, että jos talossa asuu vakkaristi kissoja, ilmapiiri muuttuu nukkumista suosivaksi helposti ja nopsaan. Heillä kun tuo nukkuminen on geeneissä, ja siletä se sitten sirottuu joka paikkaan missä kissa liikkuu :-) Mie taas nukun hyvin ihan sillä perustein, että M nukkuu täällä.

Neulomisesta innostuneet kissat

Tänään kävin katsomassa Fakiirin. Ei mitään erityistä. Olihan tuossa väriä ja yksi vauhdikas tanssikohtaus. Olisin voinut elää ilmankin, mutta viikonloppuun kun mahtuu kaksi leffaa, niin jotainhan sitä on katsottava. Kesällä ei ollut paljon mitään, nyt taas on tarjontaa. Ainakin Callas pitää katsoa vielä!

Vihdoin vähän viileämpää

Kyllä sitä joka päiväksi järjestyy edes jotain, vaikka ei aamulla olisi tietoa mistään. Toissailtana kävin Solmu-baarissa terdellä. Oli leppoisaa ilta-auringossa. Join kaksi alkoholitonta sidukkaa, nautin ja lähdin kotiin nukkumaan. Tuumasin, että tätä pitää harrastaa toistekin.

Eilen aloitin aamusta verikokeella Kampissa ja onneksi sain päähäni lähteä sieltä kirjastoon – eka kerta kevään jälkeen. Tänään nimittäin tuli SADE ♥ ja ukkostakin on luvassa, joten ihan kiva että mulla on seitsemän uutta kirjaa täällä. Mikä ajoitus!

Päivällä R kysyi, huvittaisiko ajaa asioille Vantaalle, ja tottakai mua huvittaa istua auton kyydissä. Eli tästäkin tuli ohjelmanumero vaikka en ollut suunnitellut. Elämä toimittaa.

Illalla menin Dönerin terdelle juomaan limsaa ja sieltä lähtiessä yhytin kaverini Raision, joka on mm. stand-up -koomikko. Olin miettinyt Brunolle lähtöä, ja koska Raisio oli menossa sinne, lähdin mukaan. Ilmaista stand-uppia terassilla. Jaksoin ekan tunnin ihan hyvin. Huomaan, että (todennäköisesti) pillerit leikkaa nauruhaluja, vaikka esiintyjä olisi kuinka hyvä. Tai ehkä olen vain hiukan kyllästynyt, stand-uppia on niin paljon nyt. No kuitenkin, lähdin ysiltä kotiin.

Ja siitäpä sitten… Petissä uskottelin itselleni, että haluankin nukkua lämpimässä (kotona 30,3 astetta), kylmässä en saisi untakaan. Jepjep, häiläsin unen ja valveen välillä kolmeen ja sitten käynnistin tuulettimen. Sain nukuttua pari tuntia, sitten jo paleli. Lakana päälle. Kissat tuli sanomaan että on aamu. Eikä ole, kello on puoli kuusi! Mutta tässä sitä istutaan postaamassa. Yö oli tosi repaleinen siis, mutta ONNEKSI satoi ja viileni hiukan.

Siis sateinen päivä aukeamassa. Kirjojen kimppuun! Ekan luin jo eilen.

Carmeeta

Kerrankin olen NIIIIIIN onnellinen herätessäni oman tylsään aamuuni. Yöllä nimittäin tunsin, että ahdistus alkoi hiipiä… sen tuntee esim. sydämen sykkeessä. Johtui unista. Jotka taas möyrivät alitajunnasta. Aamulla tulkitsin, että ahdistuksenpoikasta kuljetti selvästi uni, joka keskittyi annetun työn suorittamisen mahdottomuuteen ja huonoon, välinpitämättömään työnjohtoon.

Olin saanut noin vaan pääosan pikkuteatterin Carmenissa, mutta en sitten muuta. Kaikki piti haalia itse: vaatteet, kengät, meikit. Ei plaria, ei harjoituksia ja kaksitoista minuuttia aikaa. Kun mulla oli mennyt puoli tuntia, tajusin että olen auttamatta myöhässä. Löysin niiden johtajamuijien toimiston ja menin sinne huutamaan, että eihän ne edes tiedä miten teatteria pyöritetään, kun taas minä kyllä tiedän, olen sitä tehnyt.

Jotakuinkin tuossa vihdoin heräsin ja huomasin, että ahdistus ei ole sittenkään saanut jalansijaa unesta, mutta että äkkiä pitää ruveta kaikkeen normaaliin. Suunnattoman kiitollisena rupesinkin. Kerrankin ei ollut tylsää että aina samat kuviot aamulla, vaan turvallista ja oloa normalisoivaa. HUH.

Voisipa heräillä ihmisten aikaan

Olen viime päivinä nukkunut tosi hyvin. Harvoin nukahtamispillerillä, usein melatoniinilla, joskus jopa pamilla ja melatoniinilla. Viime yön vedin ilman mitään, ja taas nukuin hyvin. Olen ihmeissäni ja ilahtunut! Jopa kisu tuli viereen pariksi tunniksi, mitä se ei ole tehnyt viikkoihin (siis yöllä – päiväunilla kyllä).*)

Mutta aamut. Mä niin vihaan sitä että alan heräillä jo viimeistään kuudelta, koska kaikki action kuitenkin alkaa vasta seiskan jälkeen. Siis esim. lääkkeiden osalta. Mä en pysty siirtämään nukahtamisaikaa puoleenyöhön, mä meen petiin noin 21 ja yritän sinnitellä kirjan kanssa hereillä niin pitkään kuin mahdollista, mikä on max 22.30. Sitten uni vaan vie, ja tosiaan nukun tarpeeksi, jos vaikka 22-6. Vaan kun suivaannuttaa se turhan aikaisin herääminen.

Seiskan maissa jos heräisin, hyvin alkaisi. Ensin Ilonan lääkintä ja kissoille safkat. Oma piikki ja parit tabut. Oma aamiainen. Pesut, vaatteet, meikit. Ja vualaa, pirssi onkin odottamassa 8.30. Täydellinen aikataulu. Vaan ei.

Kurkkukin on taas kipeä. Byyh.

Mutta joo, ajatelkaa miten se muuttuu. Nuorena ei voisi kuvitella, että heräisi vapaaehtoisesti klo 6. Pikemminkin klo 11. Ja nyt tää aamuherääminen on sitten varsinainen kiusa.

*) toki sippaan johonkin aikaan päivästä, mutta jos päikkymahdollisuutta ei ole, niin meneehän se ohi

Että mitähän nyt taas?!

Muistatte ehkä, kun kerroin niistä kahdesta venäläisvierailusta, joissa ovi pamahti kiinni ennen trastuin leijailemista ehjäksi? No viime yö ehkä ei kuulu sarjaan, mutta pienellä mielikuvituksella…

Olin jo nukahtanut 22.30 kun ovikello soi. OVIKELLO. Keskellä yötä. En ensin edes tajunnut, mikä ääni se on! Sitten kun tajusin, en välittänyt. Kohta kello soi uudelleen. Hitsinpers! Koska olin hereillä, hipsin hitaasti ovea kohti ja mietin, kurkistaako ovisilmästä. Juuri kun ehdin kyttäilemään ovisilmään, näin hissinoven painuvan kiinni, valo sammui käytävästä ja hissi lähti alas. Kuulin alaoven käyvän. Eli oli kuka oli, kävi vain mun ovella.

Kyllä tästä vielä elokuva saadaan, kunhan homma etenee.