Mikki merelle lähtenyt

Tuumasin tästä miekkarista ensin, että rajakkivajakkeja on vissiin paikalla kolme, kännissä*) ja yks niin tilhet, että kaverit joutuu raahaamaan sitä. No, rajakkeja oli sentään parikymmentä, poliisien ystävällisesti ympäröiminä. Isolla suulla meuhkattu ”puhdistus” ei näkynyt missään millään lailla, mutta niinhän nää näitten jutut aina menee. Kovasti on melua ja pahaa puhetta etukäteen, ja sitten kun katotaan, kuka oikeasti aikoo tehdä jotain, jotenkin homma vaan hajoaa. Ei synny. Aivopieruiset mämmikourat.

Poliiseja ei ollut ihan vähän. Ratsupoliisejakin kuusi, autoja en jaksanut edes laskea. Myös mellakkabussi ja muita oudomman näköisiä poliisiautoja. Tepastelin huudeilla kolmesta lähtien, koska samoilla nurkilla oli sporttikauppa (klenkkarit ja uudet salihanskat) ja neljältä tapaaminen elokuvan merkeissä. Ihan rauhallista pöpinää oli, kuten Hesarikin kertoo. Suomi ensin -ryhmän päässä oli kolmisenkymmentä ihmistä, turvapaikanhakijoiden päässä satoja. Välissä luistelijoita. (Jotenkin absurdi asetelma, nicht?)

Päivän leffana oli viittä tähteä joka paikassa tienannut Manchester by the Sea. Tuntui kestoaan lyhyemmältä, koska oli täyteläinen! Hemmetin hyvä rojekti, mutta ei silleen hollywoodilaisittain happy end. Vähän surullinen olo jäi, vaikka pienenpieni happy end oli havaittavissa. Päähenkilön elämä oli vaan niin hemmetin tiukasti ja pääsemättömästi surullisella vaihteella. Ei semmoisesta toivu.

Nyt ei ole vanhojen Hullujen päivien lippuja enää kuin yksi. Taaskaan en selvinnyt seuraaviin Hulluihin asti kymmenellä lipulla. Pitäisi jo uskoa!

Luettu: Simon Critchley: Bowie
Luen nyt: Lena Dunham: Sellainen tyttö

*) Uudempi informaatio kertoo, että niinpä olivatkin. Itse asiassa niin kännissä että muita rajakkejakin jo hävetti :-D

Huonon äidin iltarimpsat

Finnkinolla on tämmöinen konsepti ku Event Cinema. Siinä elokuva näytetään vain kerran, ja siihen on kalliimmat liput. Olen käynyt katsomassa Bowie-dokkarin ja Queenin konsertin Eventissä, ja nyt eilen Bowien konserttitaltioinnin vuodelta 1973 Ziggy Stardust. Seuranani työkaveri, joka ei ollut vielä edes syntynyt 1973 :-D Mie sen sijaan muistan kyllä, että yhtäkkiä kaikilla piti olla samanlainen tukka kuin Bowiella. Tai Ziggyllä, kummin vaan. Siihen aikaan edes edes tiennyt enkä välittänyt popmusiikista, aloin vasta myöhemmin tajuta, että siitä kiinnostuminen edes hiukkasen-piukkasen kuuluu ikäänkuin yleissivistykseen. Vähän kuin punaviini, jonka juominen piti opetella naama rutussa. Ja vähän niin kuin olut, jota lipaisin vasta yli kolmekymppisenä.

Nyt tänään on taas se päivä, kun muutaman askelmerkin päässä kotoani olisi stand-uppia. Jännityksellä seuraan, mitä keksin illalla, ettei tarviis lähteä. Onhan tuo keli tietysti aika paska – kevät kävi kurkistamassa mutta sanoi heihei samantien. Keli, aina hyvä tekosyy.

Huomenna, illaksi, olen varannut ihan työterveyden ulkopuolisen lääkärin vastaanoton (ei kamalia), koska työterveys on vaan niin hillittömän paska mesta. Olen saanut sieltä parin vuoden aikana vajaat kymmenen väärää diagnoosia, ja alle vuoden aikana kolme turhaa antibioottikuuria. En tiedä, millaisilla papereilla Diacoriin pääsee töihin, mutta tulosten perusteella pahvit lie muropaketista leikattuja.

Ja vielä yksi iltameno olisi tyrkyllä – siskontyttöni miehen pumppu esiintyy keskellä kaupunkia, levynjulkkarikeikka sunnuntaina. En ole koskaan nähnyt heitä livenä, mutta tää on ehkä niin pakollinen, että… pakollinen. En ole vielä ostanut lippua. Vähän jänskättää, milloin pitäisi.

Yhtään ei harmittaisi, jos mulla olisi lyhyemmät työpäivät. Mutta kun nyt lähden illalla jonnekin, niin en ehdi yhtään olla kissojen kaa. Eilenkin tulin elokuvista ja siitä sitten suoraan petiin. HUONO ÄITI. Silti pitäis mun välillä käydäkin jossain, ettei ihan ala kasvaa sammalta.

Mietin näitä nyt sitten.

Aurinkoinen päivä – ja kotieläin lähti ulos!

Oikeasti haluaisin kyllä viettää elämäni auttamalla eläimiä, mutta kun siitä maksetaan niin harvoin mitään (paitsi eläinlääkäreille, ja se suunta taitaa olla jo tukossa) ja elääkin pitäisi. Täytyy varmaan toistaiseksi tyytyä tähän pienimuotoiseen, jossa palkka tulee ihan toisesta talosta ja kahta rescue-kattia hoidetaan toisessa talossa.

kassipaa

Käytiin Merjan kaa brunssilla Kustaa Vaasassa. Ihan ok, mutta ei välttämättä houkuta menemään toiste. Sen sijaan Ipi, jossa käytiin jokunen viikko sitten, se ehdottomasti houkuttaa uudemman kerran. Keväämmällä. Harmi, kun niin moneen brunssiin pitää ilmoittautua etukäteen. Karsii vähän spontaniteettia (kyllä, se on sana. Nyt.).

Brunssin jälkeen otin massuni ja lähdin aurinkonautiskeluun Kompassilaiturille Eiraan. Oli kiva katsella kaikkia koiria! Ihmisiäkin, paljon oli heitä. Kuten varmaan siellä aina tällaisella kelillä. Liikenne Uunisaareen oli jatkuvaa. Se oli munkin alkuperäinen suunnitelma, mutta tyydyin sitten istuskelemaan penkillä. Ei tarvinnut edes arpoa, muurinpohjalettua vai ei, koska näiden brunssien jälkeen ruokaa ei tarvitse loppupäivänä. Hei, säästöä!

Muurinpohjalettukiska. Kiitos, ei tänään.

Muurinpohjalettukiska. Kiitos, ei tänään.

ihm2

ihm1

Söpöliinit!

Söpöliinit!

sopoliinit1

Luettu: Mielen salat
Nyt luen: Pöytä yhdelle

Kotona se kotieläin taas istuu

Ei tästä nyt vaan tuu mitään. Taas on se päivä, kun tarviis tallustella lähimpään stand-uppiin peräti korttelin verran, mutta kun ei viiti. Oon ihan varma, että kun kevät etenisi niin viittis. Mutta nyt kun palelee kotonakin… Kuuntelen Jamie McDonaldin ja Juuso Kekkosen stand-uppia podcastina (Eng/su). Uusi ihana puhaltava patteri lohduttaa ja lämmittää. Ehkä tään pitikin mennä näin, eikä sohjon ja sateen ja kylmän kautta.

Tästä päivästä lähtien kaikki pääsee naimisiin (paitsi meitsi, hehe). Valitettavasti meil ei taida olla häitä tulossa lähimmissä piireissä, sillä kaikki ketkä on halunneet sinetöidyn parisuhteen, on järkänneet sellaisen jo vuosia tai vuosiKYMMENIÄ sitten. Mutta noin yleensä ottaen, kiva homma. Kaikki mikä ärsyttää kirkkoa ja perssuomalaisia on lähtökohtaisesti hyvää. Ei haittaa sekään, jos samalla ihmisoikeudet ja tasa-arvo edistyy.

Liirum laarum laalaa

Luulin pitkään, että Arrival on enimmäkseen joku avaruusleffa, joten en jaksanut lähteä kiinnostumaan. Vasta viime viikolla hokasin, että sehän on myös kieli- ja kommunikointileffa, ja sitten kiinnostikin jo paremmin. Käväisin katsomassa. On ehdolla parhaan elokuvan Oscareissakin.

No joo. Yritin ymmärtää siitä kielihommasta edes jotain. (Saa täydentää kommenteissa.) Kun maan ihmiset tajusivat, että alienien kanssa sanat ei niinkään, mutta visuaalinen viestintä, alienit olivatkin valmiita ruuttaamaan tarjolle musteläiskiään. MITEN se muija muka selvitti, mitä (sanaa, ajatusta) mikäkin ympyräkuvion osa tarkoittaa?! Ja sitten kirsikkana kakun päällä: aikaparadoksi. Ba-dum-tss! Jos jotain vihaan… Mutta nythän on niin, että kielemme määrittää sen miten maailman näemme, ja koska alienien kieli jada-jada-jada niin heidän aikakäsityksensä on syklinen, he voivat nähdä tulevaisuuteen ja kas, kun sen kielen osaa, voi myös nähdä tulevaisuuteen ja kas, kielitieteilijämuija onkin kirjoittanut kirjan tästä seiskaräpyläkielestä, ja ohhoo, mahtaakohan muuten muijan tytär olla menneisyydessä vai tulevaisuudessa, vai eri tytär sekä että? Voi helevetti ja hyvää päivää. Kertokaa mulle nyt, JOKU PLIIS!

Tulin vaan niin vihaiseksi kun en tajunnut. Vissiin joku on sitten tajunnut, kun tämä on niin älyttömän ylistetty.

– – —

Toisaalta! Pitikin heti tulla päivittämään. Tää yks mun lempparileffa Contact, siinähän alienit ottaa yhteyttä alkulukusarjoilla. Kuka tahansa, paitsi ne teekkarit joiden kanssa tästä puhuin (”alkuluvuthan on universaaleja!” joo, maan ihmisille niin) tajuaa, että MIKSI MUKA alkuluvut? Yhtä hyvin / paremminkin alienit voisivat ottaa yhteyttä tuoksuilla tai väreillä tai jollain mitä me ei ollenkaan edes käsitettäisi yhteydenotoksi, koska ei vaan mahdu kaaliin eikä kokemuspiiriin. Niin että siinä mielessä Arrivalin musteläiskät on tietysti edistyksellistä kommunikaatiota. Noin niinku fiktiivisessä mielessä.

Lunta tupaan

Pääsin testaamaan uutta lämmintä takkia asiallisissa olosuhteissa: viimassa ja lumituiskussa. Kyllä käy! Alla oli vain pari paitaa tavallisen kolmen sijaan, ja silti oli lämmin mennen tullen. Huppu suojaa pään täydellisesti. Ainoa puute on, että oishan tuossa saattanut olla parit kiristyshihnat varmistamassa lämmöt, mutta ilmankin pärjäsin.

Sain varsinaisesti idean tähän uuden takin hankintaan siitä, kun kattelin Mintun talvilämpöisiä. Näyttivät nimittäin tosi paljon vakuuttavammilta kuin meikän. Ja hyvä niin, koska tarviin näköjään vähän motivaattoria ennen kuin mitään tapahtuu.

Josta puheenollen, taas taisi laiskamato hipsiä aivoon. Olin päivällä ihan vakuuttunut, että lähden illalla tuohon yhden korttelin päähän stand-uppiin. Taitaa vaan taas jäädä lähtemättä kun oon päässyt kodin lämpöön…

Luin pikavauhdilla Risto Isomäen Haudattu uhka. Olisi monenlaista sanottavaa, mutta pitäisi muotoilla paremmin kuin mitä nyt ehdin/jaksan. Isomäkihän on luonnontieteilijä, ja sen kaunokirjalliset on kiinnostavia mutta paikoin ”hiukan” kömpelöitä. Kuitenkin Sarasvatin hiekkaa oli ainoa fiktio/romaani jonka otin mukaani muutossa, kun lähdettiin putkiremppaa pakoon. Niin että kyllä Isomäkiä kehtaa lukea, kunhan antaa anteeksi tekstiin huonosti piilotetut saarnat ja väittämät. Jotka on siis ihan järkeviä – nyökkäilin niska notkeana tätä Haudattua uhkaakin. Mutta kun saarnat ei oikeastaan kuuluisi näkyä niin selvästi kaunokirjallisessa… Dialogissa Isomäki on kehittynyt. Sarasvatin aikaan se oli vielä aika kauheaa, mutta tässä uusimmassa ei huono, lukuunottamatta saarnojen vaikutuksia, jotka jäykistää dialogiakin.

Vaan silti. Taidan olla lukenut kaikki Isomäet, ja meinaan lukea tulevatkin. Monasti sieltä poksuu hirveän hyvää asiaa, varsinkin romaanin ulkopuolelta, epilogeista. Järkevän ihmisen tekstiä siitä, mitä ainakaan ei kannattais jatkaa ja mitä olis järkevämpää tehdä. Isomäki selvästi pyrkii vaikuttamaan fiktiolla poliittisesti, mutta lukeeko näitä juttuja oikeat ihmiset?

Finaaliksi vielä siskosta. Sain siltä 4-sanaisen mailin (kehittyy siitä ekasta yksisanaisesta). On jollain tablettikurssilla, ja siellä näköjään opettelevat näitä juttuja. :-) Siskohan on mitä kirjoittavin ihminen oikeasti, ollut ikänsä. Milloinkahan saan siltä vihdoin jotain enemmän oikean pituista viestintää? :-D Näppiksellä kirjoittaminen sinänsä ei pitäisi olla uutta, koska hän kirjoittaa omaa kolumnipalstaa paikallislehteen. Mutta ehkä maili on vielä niin jännä, että mieli keskittyy tekniseen suorittamiseen?