VMP

Fuuuuuuuuuukk! Remppa venyy kotona. Ikkunat oli toiveissa vaihdettu toukokuun loppuun mennessä, nyt mesu tarjoaa heinäkuun loppua. Ei me voida ikuisesti asua tuolla tilapäisessä! Kesäkuu ehkä ja ilmeisesti voidaan, mutta.

Kun tässä ei oo enää kyse remppamelusta, vaan siitä peitetystä ikkunasta. Jos kissat ei näe ulos 2 kk, ne tulee hulluiksi. Joten jos saisi edes siihen valkoiseen suojaan reiän, mist näkyy puita ja tipuja, niin hyvin voitais muuttaa jo toukokuun lopussa. Kun oon järkännyt jo loman ja muuttoporukat. Voi vtun perseen vtu tään elämän kans.

Tai jos kissat saisi muualle… eiku en mä osaa elää ilman niitä, sehän tässä koko muutossa oli ideana, että yhdessä.

Ihan hirveetä paskaa.

Mutta katotaan nyt mitä mesu sanoo siitä valkoisesta.

Ja saanko mä edes mitään muuttoporukoita kesäkuun lopussa? Kaikkihan on jossain. Ai niin mut mähän otin tonnien lainan, kyllä sillä yhen Niemen maksaa.

Mainokset

Hukkaan

Koko päivä ei mennyt hukkaan – kävin jalkahoitajalla, ja kissoilla kävi tuttu leikittäjä illnasuussa. Mutta miten on mahdollistakaan, että ihminen nuokkuu koko päivän? Töissä meni ihan hyvin 10.30 asti. Siitä alkoi pilkkiminen. Kävin välillä sohvalla pitkällään, välillä lähes nukuin pöydän ääressä. Onneksi tuli matka jalkahoitajalle siinä kohtaa, nukuin siellä koko ajan. Ja sieltä kotiin, torkkumaan vailla kunnollista unta, mutta tappoväsyneenä kumminkin.

Kisuleikittäjän lähdettyä nukuin sitten ihan unta, eli näin myös unia. Mahoton piristys! Heräsin siis päiväunilta 19.30. Mutta ei se varmaan edes haittaa yöunia.*) Vaikka nyt olen pirteämpi, haukottelu tuntuisi onnistuvan vallan hyvin.

Tässä kohtaa tulee välillä mietittyä sitä keuhkoveritulppaa. Onko se suurentunut tai onko niitä enemmän? Koska tällainen väsy on luonnotonta. Mutta mähän piikitän verenohennusta kahdesti päivässä ja ison annoksen – ei tää voi olla kvt. Pelottavaa tuo väsymys on sikälikin, että kun se iskee, se on niin totaalinen, että tuntuu ettei se ehkä lähde ikinä pois. Että tää työelämä oli nyt tässä. Mikä ei tietenkään käy, koska tarviin palkan.

Hirveetä. Toivottavasti ei enää huomenna. Ja jospa suihkuunkin huomenna. Tänään ei kyl veny niin pitkälle.

*) ei haitannut, hyvin nukutti!

Viikonlopun nönnönnöö

En olisi uskonut sanovani, mutta nyt olen aika helpottunut, kun kotona ei ole yhtään kirjaston kirjaa. Täällä asunnossa on muutamia kirjoja, yhtä aloin lukea ja olikin/onkin hauska. Lisäksi kaupan luona oli saa ottaa -laatikko, sieltäkin otin pari kirjaa. Näitten kanssa ei tarvii taistella eräpäivistä tms. kun en kuitenkaan ehdi lukea kuin iltaisin petissä ja ehkä vähän viikonloppuna. Puuh!

Kotitalon venäläinen baari/ravintola sai luvat. Elenan naama säteili – päätös oli tullut perjantaina, joten ei ollut vielä ehtinyt hankkia kuin skumppaa ja vodkaa, mutta eikös slaavisielu niillä pärjääkin. Ite otin kylläkin vain kaalipiirakan ja viheriää limsaa. ”Perunalimonadi”, sanoi Elena. Hämmennyin, koska hänen suomi on muuten varsin hyvää. ”Että mitä?” ”Perunalimonadi, vihreä.” ”Peruna on kyllä se toinen, tämä on päärynä. Pää-ry-nä, kato.” Vasta myöhemmin kotona tajusin, että Elenan sukunimi on englantia, joten olisin voinut nopeiten fiksata sillä kielellä, kun en kerta pystynyt suomeksi selittämään perunaa tuon paremmin. Höh.

– – –

Tulevalla viikolla ohjelmassa noloa. Tiedän, että kollegat työskentelee jo täysiä yhden softan kimpussa, jota itse olen vain vilkaissut, koska on ollut onneksi muutakin tekemistä. ”Onneksi” siinä mielessä, että juuri sen softan sisällöt sai mulle ne ahdistuskohtaukset viime keväänä. Niin että ensi viikolla, olen päättänyt, mun on pakko ottaa jotain hihasta ja kysyä, mitä ne oikein tekee siellä. Koska mun mielestä se oli ihan toinen ihmisryhmä, jonka piti puuhata sen softan kimpussa. Ja siis nolous syntyy siitä, että mä 21 vuotta talossa olleena en tajua mistään mitään, kun taas 15 minuuttia samoja hommia tehneet on ihan kärryillä koko ajan.

Näin kasvatamme kissaihmiseksi

Etäpäivä kotona edellisen huonekaverini S:n kanssa: tehokasta, kissakasta ja rauhallista. Ujo Ilona-neito kävi oikein pussailemassa S:aa, mutta olin liian hidas taas kameran kanssa. Damn! Uskomattomia tapahtuu.

Me kaikki tykätään S:sta tosi paljon. S, muka koiraihminen. Me ollaan kasvatettu hänestä myös kissaihminen!

Itelleni iski kummallinen… olin torstai-iltana syönyt mämmiä, ja nyt se ei ilmeisesti olekaan enää hyvä idea, koska massuun sattui yöllä. Aamulla oli vähän ripan tapaista, mutta pidettiin kumminkin yhteinen etäpäivä, kun sitä oli jo kahdesti siirretty tänä keväänä. No, masu oli ihan kunnossa päivän ajan. Käytiin Alenkassa vetämässä borssit, iltapäivällä juggea ja alkoholitonta skumppaa. Illalla iski aito ja oikea ripa. Ajatelkaa: ripa, joka osaa ajoittaa! Ei silloin kun on vieraita ja pitää tehdä hommia, mutta ennen ja jälkeen kyllä. Vau. (Joo, otin tabuja ja pääsin siitä eroon.)

Kyydit (ja himppa muuta)

Anne Berneriä ei ole kukaan äänestänyt valtaan. Hän on saanut valtansa kuten muutkin diktaattorien sylikoirat, henkilökohtaisena pakettina. Anne Berner, kusipäiden kuningatar, ehti jo viime vuonna sotkea Kela-kyydit. Maaseudulla ja pienemmissä taajamissa on oltu hädissään jo viime kesästä saakka, kun kukaan ei enää halua ajaa Kelaa. Liian vähän hyötyä kuljettajille, koska homma on kiristetty äärimmilleen. Nyt sama alkaa näkyä Helsingissäkin. Kohta Menevä ottaa Kelat. Niillä on siis se 200 autoa, kun tarvittaisiin 600. Kuulostaa heti vitun lupaavalta.

Ja sitten nämä ns. sote-kyydit (sossukyydit). Ei istu Berner niilläkään taksipenkeillä, kunhan koittaa pilata kaikkien elämän muuten vaan. Kuun alusta vaihtui tuottaja kilpailutuksen perusteella. Säätö alkoi heti. Aprillipäivän kunniaksi taksin maksuvehje ilmoitti, että mun kortti on sulkulistalla – ei tietenkään ole. Tänään olin tilannut ja saanut kuittauksen, että kyyti tulee klo 9. Varttia vaille yheksän taksi soittaa jo alakerrasta: ”Mä oon täällä, missä sä oot?” Hän oli saanut siis toisen noutoajan, mä olin saanut toisen ajan. Silleen. Tänään kun lähdin töistä, kyytiä ei saanut ollenkaan Matkapalvelun kautta, vaan sieltä sai vain ns. tolppaluvan eli sain ottaa Lähitaksin tai TaksiHelsingin ite, koska M-palvelu on sekaisin. (Tolppalupia ei pyydetä, niitä saa vain kun palveluntarjoaja mokaa ja tarjoaa itse.)

Ja sit tää taksilupien vapauttaminen. Ruotsissa kokeiltu jo, ja syvään persiiseen meni. Berner ei vaan oppinut siitä mitään vaikka kielillä kerrottiin. Ajoi läpi, kun ei vissiin ollut muutakaan tekemistä. Vitun pilipalikkaministerikanisteri. Kuolisi pois.

No, kunhan tää nyt kusahtaa tarpeeksi perusteellisesti niin jospa edes jokin tyhmä päätös peruttaisiin. Koko ajanhan tuo hallitus perui muutenkin.

https://yle.fi/uutiset/3-10725518

– – –

Pakko sano jotain päivän huudosta eli Neverland-dokkarista. Katsoin sen eilen, ja tänään kattelin Docventuresin osuuden asiaan.

Ensin semmoinen pikkuhuomio, että dokkarissa James (toinen uhreista) käytti koko ajan sitä kammottavaa sä-passiivia, eli joka kerta kun olisi pitänyt sanoa ”me”, se sanoi ”you”. Kiristi hermoa kunnolla. Miltä koko tarina muka kuulostaa, kun James selvästi sanoo kaiken tapahtuneen haastattelijalle, ei itselleen? ”You”.

Jos suomeksi joku tulee tarjoamaan sä-passiivia, niin tirvasen voimalla. Kahdesti.

Sitten ne syytteet. Mä olin itseasiassa luullut, että Miihkali ei välttämättä olisi painanut nappulaa. Mielestäni häntä syyttäneet katsoivat asiaa omasta normiseksuaalisesta näkökulmastaan (Kaikkihan tykkää seksistä! Kaikki haluaa seksiä!). Mä taas ymmärrän varsin hyvin, omasta näkökulmastani, että seksi ei yksinkertaisesti ole kovin kiinnostavaa. Kyllä mullekin läheisyys ja yhdessä nukkuminen niin lasten, aikuisten kuin eläinten kanssa kelpaa, eikä mulle ollut yhtään vaikea kuvitella, että Miihkali voisi olla samaa porukkaa. Onhan hänellä tavallista paremmat edellytyksetkin friikkiyteen: ei normaalia lapsuutta, yksinäinen aikuisena, maailman ainoa musta mies josta tuli valkoinen nainen. Siinä se aseksuaalisuus menisi samalla.

Vaan olin varsin todennäköisesti väärässä. Pedo mikä pedo. Ei silti vähennä hänen musiikkinsa voimaa. Kyllä ne biisit on maailmanluokan tanssikamaa edelleen.

Voisin katsoa dokkareita loppuikäni

Olen sanonut täälläkin varmaan moneen kertaan, että dokumentit on lempparilajini elokuvista. Tunne vahvistuu aina vaan. Maailmassa on NIIN paljon kaikkea, mistä en tietäisi hevon ellei siitä olisi tehty dokkaria ja lykätty se jollekin festivaalille, johon meikä pääsee suuntaamaan. Osa näistä tulee Youtubeen, mutta kaikki ei. Takavuosina teki vaikutuksen se pappa, joka yritti kaupata tiluksiaan nunnille, ja myös maailman ehkä taitavin taideväärentäjä, ja haukkamestari pikkutyttö. Nää on TOTTA. Ihmeellisempää kuin fiktio!

Tänään vaikutuksen teki äärimmäisen taitavasti orkestroitu Three Identical Strangers. Läsnä on nykyajan taso, jossa veljekset on keski-ikäisiä, ja historioiva osuus, jossa kuvataan osin livenä, osin käsikirjoitettuna nuorten veljesten elämää. Leffa alkaa siitä, miten kolme toisistaan vauvana erotettua identtistä veljestä löytää toisensa. Sitten on pitkästi kivaa, kuuluisuutta ja bileitä ja naisia ja viinaa, lisää kuuluisuutta jne. Tarina on ihmeellinen jo tässä. Mutta sävyt synkkenee: käy ilmi, että tripletti, kuten monet muutkin identtisinä syntyneet, on Louise Wise Services adoptiofirman ihmiskoe, josta tuloksia ei ole julkaistu koskaan. Ne on niputettu jonnekin avattaviksi vasta 2066, kun kaikki asianosaiset ovat kuolleet.

Veljekset oli jaettu työläiskotiin, keskiluokkaiskotiin ja porhokotiin. Heitä oli seurattu, haastateltu ja filmattu vuosikausia lapsuudessa. Vasta leffan loppupuolella selviää, että sen lisäksi, että identtisten elämää oli pilattu monella lailla jo siinä, että heidät oli erotettu toisistaan, myös synnyttävälle vanhemmalle oli vaatimus. Äidin piti olla mielenterveydeltään horjuva. Ja kuten keski-ikäisistä kertojapersoonista voi laskea, yksi veljeksistä puuttuu – oli tappanut itsensä.

Jumaliste, porukat. DOKUMENTIT. En voi tarpeeksi isosti suositella! Näistä irtoaa isoja elämyksiä!

No, edellispäivänä oli sitten tää Maiden. Ensimmäinen ikinä all-female crew Whitbread Round the Worldissä 1989. Tylyä meininkiä, en olisi kestänyt noiden matkassa sataa metriä, ja he vaan hankkii rahoituksen Jordanian kuninkaalta ja purjehtii maailman ympäri. Hauskin kohta oli tämä ehkä tahaton PR-jysäys, kun välisatamaan tullessa kapu Tracy sanoo, notta uikkarit päälle. Voit olla varma, että huomio ympäri maailman oli taattu :-D Simpsakoita, lihaksensa työssä hankkineita ruskettuneita leidejä 12 kpl jahdin kannella. Ei sillä, joka satamassa oli vastassa tuhansia ja tuhansia ihmisiä. Näkyi jopa HYVÄ SUOMI! -lakana, koska mukana oli yksi suomalainenkin, Mikaela Koskull. Hirveän hienot fiilikset jätti tämä leffa, oikein voitokkaat! Kovii muijii!

Myös tässä oli kaksi aikatasoa, tämä oli niinkus dokumentti dokumentissa. Kertojina oli samoja naisia vanhoina (30 vuotta purjehduksesta) ja sitten oli se aito vanha dokkarimateriaali. Hieno viritys. Nyt Maiden on taas kunnostettu ja tekee hyväntekeväisyysduunia maailman tyttöjen kouluttamiseksi.

Melkein sydämestä ottaa. Kaikesta huolimatta, nääs, maailma ei ole ihan paska. On näitä kummallisuuksia, jotka mm. pitää tunteita elossa. Tekee mieli itkeä surevien kanssa ja juhlia juhlivien kanssa.

Verta, verta, lisää verta!

Aamulla nenäkannutin, koska (kuten äsken sanoin) nenä on alkanut kuivua, mutta silti tuntui jotenkin tukkoiselta. Kannun jälkeen tietysti ponteva niisto ja *poks* lähes kuulin kun verisuoni posahti auki sieraimessa. Tunsin sen! Ja siitähän sitten alkoi tää pumpuli nenässä kulkeminen, joka ei ole päättynyt näin vielä kolmen tunnin jälkeenkään. Voin vakuuttaa, että meikkaaminen oli aika outoa tälleen.

Ilona-kisu puolestaan on taas saanut ohimonsa auki. Lääkitsen atopiaa joka aamu, mutta en aina muista/ehdi vahtia ettei Ilo varastaisi ruokaa toisen kisun lautaselta. Se väärä ruokahan noita tekee. Nyt me tytöt istutaan tässä sohvalla, Ilonan haava puhdistettu ja meikällä pumpuli sieraimessa.

Los Bando. EI PÄÄSTETÄ. Esitys on tänään vain koululaisryhmille! Ei yksittäisiä ihmisiä! Hitsi, hyvä että tarkistin soittamalla ennen kuin lähdin taas sityä kohti. Meinaan, kerran tuli jo käytyä aamupuolella, ja liikkumismaksimit lähenee. Onneksi Toveri on tuossa nurkalla, niin onnistuu edes tuo iltameno.

Kohta tästä päiväunille. Toivottavasti saan kisuseuraa!

Lomapäivän odotuksessa

Oi, huomenna pitäisi olla lähes lämmin päivä, 4-9 plusastetta! Mun yksivuotispäiviään helmikuussa viettänyt nuhakin tuntuu kuivettuneen lämmön lisääntymisen myötä. Muistelinkin, että enhän mä viime kesänäkään kuljetellut nessupaketteja mukanani minnekään, toisin kuin nyt läpi talven – menen minne tahansa, aina pino nessuja mukana. Kotona joka huoneessa, laukuissa, töissä.

Otin lomapäivän, siis juuri tuon huomisen. Season Film Festival (R&A:n pikkusisko) alkaa. Meen todennäköisesti kattomaan Los Bandon uudestaan, oli se niin hassunhauska. Sit on pari muuta juoksua, esim. Toverissa Hurme & Nevanlinna illansuussa. Ei paljon mitään siis, mutta mun jaksulla parempi ottaa vaan lomapäivä kuin etä, jos on kolmekin menoa tiedossa päivälle.

Onko sulla semmoista, että joku biisi tai ehkä pelkät sanat jää soimaan päähän jatkuvasti vaikka pariksi päiväksi? Mulla oli ihan hirveä korvamato pari päivää, Maaritin Hymypoika. Kuulin sen taksissa ja mouttasin sanat mukana, huomasin osaavani ulkoa pitkiä pätkiä. Ja se soi päässä illalla – tai ei soinut vaan se teksti rullasi päässä – ja heti aamulla herätessä, ja aina kun tuli hiljaisempaa. Ei siin mitn, positiivinen rallatus. Mutta ehkä liika on liikaa.

Toisinaan Pellen Moottoritie on kuuma ja Tahdon pakastella nisua saa myös otteen :-) Voi hemmetti sentäs. Noin vanhoja biisejä. Wanha ihminen.

Kevät ja valo!

Niin hienoa oli aamulla nähdä siniset avovedet! Aurinko paistoi, taivaan sini heijastui mereen. Pitkästä aikaa! – Telkkarissa sanottiin, että huomisen kylmän päivän jälkeen alkaa kevät. Riehuin täällä ”oleeee oleee olee olee!” – kevät, se on mun vuodenaika. Etenkin valon takia, mutta myös sen takia, että taas on päästy yhdestä pimeästä paskatalvesta eroon. VOITTO.

Jaksankin paremmin, kun on enemmän valoa. Lataudun valosta! Esim. nyt iltakahdeksalta en ole vielä yhtään väsynyt, kun tavallisesti tähän aikaan mietin, miten vielä jaksaisi iltapesulle ja petiin asti. Ihmeellistä, yksi superaurinkoinen päivä riitti tähän. Kun tulin kotiin, täälläkin oli enemmän valoa kuin ikinä ennen! Woohoo! Täti sekoaa!

Sain jopa tehtyä alustavan aikataulun Season Film Festivalille. En ota paljon, ettei tuu paineita. Pari per lauantai ja pari sunnuntaina. Sitten 10. pv ensi kuuta alkaakin jo Night Visions. Sen aikataulun sorvaamista helpottaa, että voin katsoa vain iltaleffoja ja päiväsajan viikonloppuna. Kun se on niin turhaa mennä nukkumaan elokuviin, kotona on hiljaisempaakin kun ei kaikki möröt punge silmille.

Hyvässä seurassa

Silvopleen puput ulkoa
Silvopleen puput sisällä
Lauantaina Silvopleessä
Perjantaina Lemon Grass

Täällä päin on huomattavan paljon ihania rafloja. Osa niistä jopa hyviäkin. Olen käynyt Lemon Grassissä viimeksi rautakaudella, nyt uudestaan. Ei voi moittii. Yli sata annosta menussa. Pitää käydä vielä syömässä ainakin munakoisot basilikan kans. Nam nam nam.

Silvopleehän on aina varma, ja sekin on tuossa suunnilleen nurkilla. Välillä tuli ehkä käytyä liikaa, alkoi kyllästyttää. Mutta nyt maistui taas. Helppo vaihtoehto.

M kävi. Arvostan. Vähän hankalampi tosiaan on tämä asunto kahden ihmisen olla ja liikkua kuin mun oma koti – kaksi huonetta ikäänkuin pienentää tilaa.

Q-teatterin Medusan huone oli ns. ihan asiallinen. Niin paljon tuttuja naistyyppejä lavalla! Surullista ja hauskaa. Joskus raivostuttavaa. Eli tunteita lainehti moneen suuntaan. M tykkäsi ihan porona, taputti seisaaltaan ainoana katsomossa. Olisi duuni ansainnut muutamat väliaploditkin. Vai oliko kaikki niin järkyttyneitä nähdessään liian tuttuja tyyppejä lavalla? :-D

Lauantaina katoin sitten KOM-teatterin Veriruusut Areenasta. En ehkä toivu ikinä. Jos olisin nähnyt tämän livenä, olisin itkenyt varmaan viikon. Onneksi läppäri nyt etäännytti silleen, että selvisin kohtalaisella tyrskeellä. On ne kovia, ja on kova toi Anneli Kantokin (kirja). Areenassa on myös making of -dokkari.

Jottei kävisi liian hienoksi ja fantastiseksi tämä elämä, pungin itseni sitten elokuviin tänään. Us on hiukan keskinkertaista parempi peruskauhuraina, joka kurottelee moneen suuntaan doppegänger-teemallaan. En mä nyt pettynyt ole, mutta olisipa kiva nähdä pitkästä aikaa elokuva, joka polttaa silmät ja räjäyttää pään. Pahoin pelkään, ettei nyt justiinsa ole ainoatakaan sellaista tarjolla. Ehkä Season Film Festivalissa?

Huomenna sitten normaalisti duuniin lääkärin jälkeen. Tänään pitäisi ehtiä vielä vaikka mitä, mutta ilta ryömii päälle. Päiväunet jäi puuttumaan! Nyt saattaa unijukkeli yllättää jo parin tunnin päästä :-(

PS. Luulen, että nyt hiukan yli vuoden pähkäiltyäni osaan käyttää Mujin roskista oikein. Jei.