Tekemistä saisi nyt riittää ettei pää halkee

Tilanne töissä on se, että ollaan muuttamassa uuteen taloon, joka ei ole valmis. Tilavaraukset sinne pitää kuitenkin tehdä nyt. Varaussysteemissä on hatarat tiedot siitä, mitä kussakin huoneessa on, kun taas tilojen käyttäjät ovat jättäneet meille (varaajille) yhtä hatarat mutta toisenlaiset tiedot siitä, mitä he tarvitsee. Lisäohje meille oli, että varataan kevät 2019 ensin, koska because.

No, nyt pääsiäisen aluksi ajattelin helpottaa yleistä ahdistustani alkamalla hommiin, eli tein niitä kevään varauksia. Sinne oli jo moni ehtinyt ennen mua, eli joudutaan sovittelemaan kovasti. Kun olin käynyt kevään läpi, ajattelin olla tosi ovela ja teen ensi syksyn varaukset samantien.

Sainkin aika hyvin tehtyä tilavalloituksia, mutta en suinkaan kaikkia. Joku kollegoista on yhtä pervo kuin miekin ja tekee näköjään syksyä myös! Pääsiäisenä. Mutta mä kyllä ehdin tosi hyvin edelle, itseasiassa.

Äsken kävi yks ystävä mulle kaupassa ja siskontyttö soitti. On sellaisia pieniä säikeitä, jotka helpottaa ahia. Mutta jotain tässä pitää keksiä pääsiäisen yli, ei nyt vaikuta kovin hyvältä tää mielentila. Töitä kun riittäis niin niitähän sitä tekis.

PS. Arvostaisin kovasti kommentteja, mitä vaan. Näettehän, että olen tosi yksinäinen nyt ja ahistaa.

Mainokset

Ylläri nurkan takaa

Oikeasti olisin jo nukkumassa, mutta venaan avaimen hakijaa.

Niin, semmoinen tarina tästä päivästä että… M:n piti tulla meille, mut ei päässytkään. Jaa, no sit varmaan jotain muuta. Pööpöilin puoli päivää täällä kotona (esim. jouduin toteamaan, että jos 57-v. ihminen on kaksi päivää venyttelemättä, efekti on sama kuin ei olisi venytellyt ikinä, eli aivan jumissa) ja lähdin sitten käymään toista ja viimeistä kertaa Mujissa ennen kuin se sulkee 10.1.

Ni kato perkele, siellä törmäsin ihmiseen, jonka olen tuntenut koko ikäni, mutta jonka kanssa on ollut täs taas pitkä tauko (eikä ensimmäinen. Liian pitkään tunteneita ihmisiä ei aina jaksa.). Hyvin se juttu siitä lähti liikkeelle, kateltiin kamoja ja mentiin sitten kahville päivittämään vuosien tapahtumat, hulluudet ja syövät ja kuolemat ja työt ja työttömyydet ja muu sälä. Lopuksi käveltiin hiukka ja vaihdettiin tuoreet puhelinnumerot.

Se teki tään jo toisen kerran. Siis että ei olla nähty vuosiin, ja sitten se vaan syöksyy hymyillen nurkan takaa.

En mä nyt mitenkään hirveän innoissani ole tästä, mutta. Äh. No, katellaan.

Palvontaa

Jos en nyt ihan väärin muista, niin Hurme otti kirjastosta ns. pitkään lainaan Gunnar Aspelinin Ajatuksen tiet (filosofian historian tenttikirja – järkyttävän tylsä paksu limppu, josta tenttiin tuli aina yksi kysymys. YKSI. Yli kuudestasadasta sivusta.)(En päässyt läpi tenteistä, kirjoitin kotiesseen.)

Sanoisin, että viimeistään Niemellä hän on kuitannut ”lainan” moneen kertaan. MONEEN.

Kaikkea sitä muistuu lukiessa mieleen.

Meinaan, en ole vielä edes kahtasataa sivua lukenut, ja jo on pyörähtänyt mielessä, että tämä voisi korvata muutamaisenkin oppikirjan ja puolet tuosta Kansojen historiasta, joka 25-osaisena koristaa omaakin kirjahyllyäni. Parasta on, että Niemeä jaksaa lukea – se ei ole tylsä, niin kuin tiedon vyörytyksen määrästä voisi luulla. Tämähän on siis kaunokirjallinen teos, muistetaan. Kauno-Finlandian voittaja.

Herkut

Lukuhommat on kuitenkin kohdillaan.

Toissapäivän ja eilisen aikana luin Jonas Hassen Khemirin Kaikki se mitä en muista edes tietämättä etukäteen, miten palkittu ja ylistetty. Totesin vain, että helevetin hyvä kirja, vaikka varsinkin alussa joutui kelaamaan, kuka on kertojana kulloinkin. Mutta siihenkin tottui, kertomatapa hahmottui ja palkitsi. Täytyy lukea toiseen kertaan.

Kunhan…

olen selvittänyt pinosta seuraavan eli Juha Hurmeen Niemen. Sillekin on pamahdellut metallia vähintään saman verran kuin naapurimaan nerolle. Alkuun on päästy jo, niin siistii. Olen tästä (”IHIII, herkut peräkkäin!”) asetelmasta lapsellisen innoissani! Siskonikin on kuulemma ostanut kirjan jo ennen joulua ja on lukuhommissa paljon mua edellä.

Ja lisäksi hommasin itselleni lahjaksi LongPlayn viime syksynä. Että meinaan ei lopu lukemisesta laatu tällä lomalla.

Hou fakin hou

Monasti olen jouluaattona lähtenyt kauppoihin, koska silloin ei ole ollut muita liikkeellä. Tämä on nähdäkseni muuttunut viime vuosina. Enemmän aukioloja, enemmän porukoita. Tänä vuonna samantekevää – mun jalat on niin huonossa kunnossa, että käyn muutenkin ulkona vain pakolliset. Eilen kävin kepin kans ruokakaupassa illalla. Ei ryysistä! Tänään aattona olen vain kotona. Huomenna elokuviin iltapäivästä, koska huomasin Suburbiconin saapuneen tonteille. Tosi huonot pisteet imdb:ssä mutta what can you do, ei ole pitkään aikaan ollut käyntiä teatterissa kun kaikki kiinnostavat on jo katsottu. Jotain tarvii.

Ei kannata toivottaa hyvää joulua, koska täällä ei mikään tuoksu eikä maistu joululle, kaikki on ihan niin kuin tavallisestikin. Paitsi bonuksena jalka- ja liikkumisongelmat ja suunnaton vitutus siitä. Että kaatakaa itellenne vaan.

Kiitollisuutta

Thank you, universe! Sain pienestä varvasrempasta saikkua itsenäisyyspäivään saakka! Just lepopätkää ja varsinkin töistä irtoamista tarviinkin nyt. Tai en irtoa kokonaan: keksin yhden jutun meidän webbisaitille, jota IT-kundit ei oo hoitaneet. Tajusin, miten voin hoitaa sen ilman niitä. Haha. Pistän jalat pöydälle ja hupsuttelen vähän koodien kanssa. Tämä lasketaan levoksi.

Arppis kävi just mulle kaupassa ja apteekissa. Ihana, kun kamuja asuu lähellä <3 Jonkun pitäisi vielä käydä Pasilan kirjastossa joskus tiistaina, etten menetä tilauksia. Kaipa tohon joku saadaan, vaikka ilma onkin kamala ja taivaalta tippuu rägistä.

Jospa jalat jaksaisi paremmin

Käväisin illalla pitkästä aikaa Kekkos-klubilla. Kuin olisi päässyt kivalle retkelle kaverien kanssa: sielu raikastui ja nauraakin sai. Pieni tauko klubissa teki kai siis hyvää! Kävelin sieltä kotiin, mikä lie ollut virhe, sillä jalkojen kuluttaminen kostautui nyt tänään, kun en jaksanut selata loputtomiin I love me -messuilla. Vähän yli tunti, ja jo ihan hiessä ja rampana. (Vapaapäivä, jee!)

Jotain löysin. Käsivoiteita ostin useamman, koska niitä menee koko ajan ja on oltava saatavilla. (Ja niitä voi käyttää jalkavoiteinakin, hihi) Vähän Madaraa naamariin. Tukkaan jotain suihketta kiharoita innostamaan. Raakasukkulaatia. Siinäpä ne taisi olla. Harmitti oikeasti, kun ei jalat. Sentään Habitaressa olin nähnyt, että kyllä ne jalatkin jaksaa jos ei oo taustalla jotain riehumisia.

Sitten päivän ihastuttavat osuudet! Naapuri on hetken aikaa sairaalassa, joten hoidan Rinsessaa. Hän on siis tämmöinen vähän sosiaalisessa kehityksessä kesken oleva kisu, mutta olen saanut häntä hyvin kesytettyä ja tutustuttua edellisillä hoitokerroilla. Ja nyt, tänään: Rinsessa hyppäsi mun viereen sohvalle heti kun tulin! HYPPÄSI VIEREEN. Tajuatteko, miten iso askel tuo on vieraan kissan kesytyksessä? Tästä ei ole järin monta viikkoa, kun hän vasta oli hypännyt ensimmäisen kerran oman ihmisensä viereen sohvalle. Ja nyt mun!

Hyppäsi mun viereen! GASP!

Sitten otin taas surkeat jalat alleni ja kipittelin vihdoin naapurissa asuvan Aruzelin luo kahville ja laitelmia katselemaan. (Vihdoin naapurissa = ostaneet asunnon ajat sitten, mutta nyt pääsivät vasta muuttamaan)

Ja sieltä hierojalle. Yllärinä S vetäisikin imukuppihieronnan. Tai siis, se alkoi siitä kun hän haluisi kokeilla imukuppia mun kipeään käteen, mutta levisi sitten koko podille. Ikivanha kiinalainen juttu, mutta S oli käynyt koulutuksessa vasta nyt, jotta uskalsi alkaa tehdä. Kaipa se oli ihan tavallisen hieronnan vertainen: niitä lihaskalvoja sieltä paukkui auki ehkä hiukan vähemmän tuskallisesti kuin käsin tehdessä, ja muutenkin oikein miellyttävä kokemus.

Tästä kohta taas Risnsessaa kohti. Varmaan jutellaan raksuista ainakin. Ja vähän leikitään.

Kieltämättä vähän harmittanut

on sellainen seikka, että enää ei voi ottaa R&A-lomaa. Se oli niin kätevä! Pikkasen lyhyempi kesäloma, ja sitten kaksi viikkoa leffoja ja riitti vielä pari päivää toipumiseenkin. Vaan ei. Duunissa on keksitty niin paljon kaikkea uutta, että syksyllä ei vaan enää voi olla pois kahta viikkoa.

Mutta! Luulen keksineeni korvauksen. Kun sain silloin sen Habitaren lipun, niin otin vapaapäivän avajaisten aikaan. Erinomainen idea. Nyt kun sain I love me -lipun, otan siihenkin kohtaan vapaapäivän. Ja saatanpa ottaa vielä kirjamessujenkin aikaan! Ekana päivänä saa ehkä vaellella paremmin rauhassa ja käyttää aikaa kunnolla, kun ei ole kiirus mihinkään.

NIIN ETTÄ! Jos jollain ois antaa lippu kirjamessuille, niin toki otan vastaan ja kiitän!

Loma (päivä)

Sain vippikutsun Habitaren avajaisiin. Oikein nimellä. Ei hajua, miksi. Tai onhan mun työpaikan naapurilla jotain tekemistä sisustuksen ja asumisen kanssa, mut se on naapuri se. Vaan toki menen – onhan se lysti nähdä, millaiseen porukkaan mut on nyt arvottu.

Huomenna on muutenkin niin kiirus päivä, että otin ihan vuosilomaa. Työt tuppaa taas häiritsemään vapaa-ajan harrastuksia, pahus! Habitaresta ajattelin mennä Kaapelille kattoo tuon 10 x 10 muotinäyttelyn. (Itelläni on tietysti jo massiiviset paineet pukeutumisesta, mutta eihän tässä niin kauheen paljon ole vaihtoehtoja.)

Iltapäivällä käyn Meikussa kuvauksissa – he kuvaa vain sisintäni – ja vielä myöhemmin iltapäivällä taloyhtiön hallituksen kokous. Ja siinähän se päivä sitten menikin.

Taitaa olla niin, että tää lomapäivän odotus on paljon kihisevämpi fiilis kuin se huomenna aukeava lomapäivä :-D Nyt toistaiseksi oon vielä aika täpinöissäni!

– – – –

Yks toinen pieni juttu. Olen nyt lukenut taas ihan järkyn hyviä kirjoja.

Pari kesää sitten luin kaikki Arne Dahlit, jotka sain käsiini, ja katoin myös telkkarista kaikki hänen jutut. Loistavaa dekkaria pukkaa. Mut nyt siltä on tullut uusi: Rajamaat. Hemmetin hyvä, vaikea laskea käsistään! Tää aloittaa uuden sarjan, eli tässä on taas uudet henkilöt. Kipakoita cliffhangereitä välillä (ja myös lopussa, eli jatkoa seuraa). Jotenkin erilainen… oisko tämä ehkä hiukan julmempi kuin vanhemmat Dahlit? Kuitenkin nopsalukuinen ja täynnä yllärikäänteitä.

Sitten olen lukenut noita ostamiani Pasi Ilmari Jääskeläisen kirjoja. Olen sanonutkin: ne on vähän semmosia, että ensin tukka pyörähtää, ja sit kun kirja loppuu, niin pitää ottaa vähän aikaa lukua, esim. loppuilta. Vaikka olen lukenut ne ennenkin! On se niin huh. Oma tyyli jos kellä!

Nyt olen aloittanut Heikki Valkaman Pallokalan. Meinasin kun kuitenkin Imagen päätoimittaja ja fiksu kundi, tämä on hänen eka dekkari. Kyllä kuuluu lukea! Olen vasta alussa. Ällö pallokalan tappokohtaus takana, paljon Japani-tietoa vyöryy tapahtumien mukana. En osaa vielä sanoa, hitti vai huti. Kun elää, niin näkee. Ei tässäkään varmaan kauan nokka tuhise, dekkarit noin ylipäätään vetää hyvin, kun niissä ei ole mitään autereiden tuijottelua ja ronoelmaa, vaan tapahtumat etenee.

Mättöä, nyt!

Mä arvasin! Atomic Blonde oli just se mitä tarvitsin tähän kohtaan! Ihan hirveesti ei kannata välittää juonesta, joka tosin kiemurtaa, mutta ei kauhean mielenkiintoisesti. Sillä kun kattoo miten kaunis Charlize Theron on, ja miten kertakaikkisen porno James McAvoy, ja kun kattoo taistelujen koreografiaa ja miten Theron mättää – voi, se on vaan niin ihastuttavaa! Sielu lepää ja silmä nauttii!

Eli siis puhutaan leffasta, joka on käytännössä pelkkää toimintaa (täysin vastakkainen esim. Jäljille). Se on tajuttava etukäteen, koska ei ole kiva pettyä. Eihän tätä varmaan tule toista kertaa katsottua – siihen tarvittaisiin se kiinnostavampi juoni – mutta eka kerta on silkkaa juhlaa.

Tälläst resupekkaa en kotona katsoisi hetkeäkään, mutta valkokankaan taika muuttaa hänetkin kiinnostavaksi. HYVIN kiinnostavaksi.

Sunnuntaina sitten Musta torni. Siltä en odota mitään, mutta kun Idris Elba. Tänään on Kallio Block Partya. Olen myös siellä aika yksinäinen (en niin kosmisen kuin Pride puistojuhlassa olisin), joten mietin taas erikseen, lähteäkö sinne vai muualle. Sää näyttää toistaiseksi niin nasselta, että ei voi kotona roikkuu koko aikaa.