Keittiö vaivaa

Mua painaa nyt pikkasen tuo mun keittiö. Kun sehän on ollut remonttikunnossa jo pitkään, mutta koska mitään ei ole jäänyt käteen vetäessä, niin olen vielä antanut olla. Jaa, paitsi alalaatikosto oli pakko uusia jo 2010, se todella jäi käteen aina kun sitä kosketti. Muuten keittiö vielä toimii, mutta se on vanhan ja ruman näköinen. Jotkut sanoo, että kärsineet ovet voisi maalata. No ehkä voisi, jos en olisi niin laiska. Ja ehkä voisi, jos en samalla miettisi, että parilla tonnilla Ikeasta saa uuden köökin.

Suunnitteluhan tässä on se eka vaikea steppi. En haluaisi suunnitella enkä mittailla. Ikealla on kyllä palvelu siihenkin. Mutta sitten kun en oikein haluaisi sitäkään, että joku muu suunnittelee. Voi perskakka tätä vatulointia. Kai se on uskottava, että jossain vaiheessa vaan alkaa tapahtua jotain. Niinhän se meni tuon eteisen vaatekaapinkin kanssa – ensin sitä toivoo, että kun aamulla herää, uusi kaappi OOOOH! olisi vaan ilmaantunut siihen. Mut kun koskaan ei, niin pakko oli ottaa mitat ja mennä Iksuun suunnittelemaan ja ostamaan.

Sanokaa ny jotain rohkaisevaa. Tai ideoita, miten selviin nyt tästä eteenpäin. Byhyy.

Niin tyytyväinen vaihteeksi

Kylläpä aukesi yllättävän hyvä viikonloppu, vaikka en ehtinyt kuin kahteen häppeninkiin. Olisi ollut lisäksi Kallio kukkii heti kotiovella, ja heppoja Kaivarissa ja varmaan paria muutakin. Lauantaina menin Händelin Messias-oratorioon Senaatintorille. Joku muukin oli saanut saman idean. Vaan olihan jo kuorolaisiakin tuhat. Ikävästi missasin sunnuntain kuorohommelit, kun sain niistä tiedon vasta aamulla. Ja kissaakin piti lääkitä, ni ei sitten :-(

Mutta sunnuntaina myöhään iltapäivästä kattomaan The Handmaiden. Olin ajatellutkin, että saattaisi olla melko hyvä lehva tämä, mutta ylitti kyllä odotukset. Aristotelinen draaman kaari hus roskiin! Koskaan ei voinut tietää, mihin tarina kaartaa seuraavaksi ja kuka lopulta huijaa ketä. Visuaalisesti upeaa. Hieno kässäri. Ainakin tähän mennessä vuoden paras filmi!

Hesarin arvostelu täällä.

Siskokset

Sain kirjastosta Kore-edan Siskokset, jota en käynyt katsomassa isolla kankaalla. Huono valinta, ois pitänyt käydä! Harvinaisen suloinen leffa. Etenkin yllättävän nykyaikainen dvd:n kanteen verrattuna! Tenavilla on sekajalkapallojoukkue. On avioeroa ja pikkasen liikaa viinaakin jossain kohtaa. Yukata onkin päällä vain erikoishetkenä ”omat ilpparit”, joka nyt sitten on myös levyn kannessa. Harhauttivat vähän.

Hesarin arvostelu on täällä, jos ketä kiinnostaa. Olisin antanut neljä tähteä HS:n kolmen sijaan.

Itellänihän siskoselämää lähin versio on ollut opiskeluaikana kaikenlaiset kommuuni/soluasumiset. Se oli kivaa. En osaa edes kuvitella samanikäistä samoista vanhemmista olevaa siskoa, kun noi biologiset on aina olleet sen parikymmentä vuotta vanhempia. Perseestä semmoinen perhemuoto ja ”iltatähtien” tehtailu, varsinkin tahallisesti. Vaan koitapa kieltää ihmistä olemasta itsekäs, niin heti alkaa parku oikeuksista.

Viikonloppu alkaa

Sisko soitti eilen. Ei sillä tunnu olevan puhekumppaneista puutetta, mutta silti jaksoi puhua varmaan tunnin yhtäsoittoo. Kiva, että kaheksankymppinen sanoo suomeksi, että vituttaa silloin kun kerta vituttaa. Lienemme sukua. Kiva myös, että kuulemma edelleen lukee kirjoja neljällä kielellä. En oo voinut ehkä ikinä kehua samalla. Siis olen lukenut varmaan yhden kirjan per ranska, italia ja saksa, mutta oikeesti en kyllä jaksa lukea kuin suomea, ruotsia ja englantia. Kova muija tuo vanhus.

Siinä puhelun aikana katsoin myös suuren osan elokuvasta Hymyilevä mies, nyt kun tämän läpeensä kehutun kultakimpaleen sain kirjastosta. W0000t mitääh?! Mikä tässä nyt oli niin järisyttävän hyvää muka? Ihan tavallinen nössöleffa. Kundista leivotaan maailmanmestaria, mutta se failaa; sen sijaan saa kivan muijan. No jopa on, taputapu. Ja mustavalkoisena. Ei hemmetti kun ei näitä suomalaisia vaan taho jaksaa.

Kallio kukkii ja kaikki bileet alkamassa. Mie lääkitsen kissan sidekalvontulehdusta nyt ensin vuorokauden verran neljän tunnin välein ja sitten neljä kertaa vuorokaudessa. Kai se on ihan hyvä vaan niin kauan kuin sairaudet on semmosia, että lääkkeillä paranee.

Liideli

Ennen vappua ostin Lidlistä munkkirinksuja. Maku ei ollut ihan trad, maistuivat nimittäin metallille. Twitter-tuttu sanoi samasta tuotteesta, että liuottimelle maistuu. Eli kumpikaan ei hallusinoinut, vaan ihan oli vikaavikaa tuotteessa. Kumpikin valitti.

Lidl tutki asiaa ja arvatkaa mitä: rinkilöitä oli jäähdytetty samassa tilassa, missä tehtiin parhaillaan lattianpinnoitusurakkaa! Nerot työssä! No kai nyt tuollainen huokoinen herkku vetäisee rankat hajut sisäänsä, ja meille se tulostui makuna.

Saatiin kumpikin 10e lahjakortti, mikä on kiva juttu se.

Ei. Edes ’Hullu’ ei.

Ei musta ole nyt teatterissa kävijäksi. Eilen yritin taas, kun kuulosti niin lupaavalta: Hurmeen Hullu Teatteri Jurkassa. Olin lukenut kirjan jne. Tosi pieni tila niillä on siellä! Olen ollut useammassa harrastajateatterissa, joissa kerran törmännyt ”pieneen näyttämöön” joka oli Jurkan kokoinen. Varsinaiset, isot näyttämöt ehkä tuollasta kolme, neljä kertaa suurempia. Eli siis aika sylikkäin oltiin sekä katsojat että esiintyjät ja katsojat.

Esityksessä ei ollut mitään vikaa. Hurme itse toimi maanisena kertojanäänenä (nauhoite). Pääosanesittäjä huhki pää märkänä. En vaan taas pystynyt kuin väliaikaan saakka. Jotenkin se huutaminen ja riehuminen suoraan mun edessä – istuin eka rivissä reunassa – ja toisaalta se, että juttu oli tuttu jo kirjana, ja toisaalta se että olin väsynyt kuten aina iltaisin… Kestoksi luvattiin 2h 40 min. Jo siinä kohtaa tiesin, kuka lähtee väliajalla. KAKSI tuntia NELKYT minuuttia!

Tulipa testattua. Ei tarvi taas iltaisin yrittää minneen. Yheksältä petiin, niin ihminen pysyy kasassa.

”genre-idiootit”

Mua on ainakin vuoden viduttanut suuresti tämä kauhuleffapoitsujen pelleily genre-sanalla. Että kauhuleffat ja trillerit on ”genre-elokuvia” (kato vaikka Episodin kielenkäyttöä). Eniten vituttaa, että poitsut hyvin tietää, mikä on ”genre” ja että jokainen elokuva kuuluu johonkin genreen. Joten miksi he käyttää sanaa niin helevetin väärin??!

Kysyin yhdeltä kriitikolta (poitsu, ”genre-poitsu”). Sain ylimielistä mutinaa vastaukseksi, mutta se oli Twitter, ei siellä pysty.

Sitten alkoi pännii vain enemmän ja enemmän – meikäläistä pännii kielijutut joskus oikeinkin huolella – joten käännyin guruosaston puoleen. Eli nyt kun Peter vB on haudattu, meillä on guruja esim. ABr täällä Hgissä, ja VH Turussa.

ABr selittikin muuten tätä genre-kammotusta alustavasti tyydyttävästi!

”No joo, tällainen merkityksiä sekoittava puhetapa on tosiaan yleistynyt, ja lähtöisin tämä on muualta maailmasta. “Genre movies” tarkoittaa yhteydestä riippuen joko kauhua tai kauhua ja trilleriä. Syytän Yhdysvalloissa heikkoa yleissivistystä ja puuttuvaa ranskan kielen taitoa.

Genret ovat siis nykyään “genre”, draama ja komedia.

Asian käyttännöllisempi merkitys liittyy siihen, että elokuvien markkinat ovat eriytymässä – toimijat, festivaalit, jne ovat erottumassa ja just toi “genre” on kaikkein erillisin saareke. Arthouse- ja indie-elokuvat, draamat ja komediat, pitävät vielä yhtä.”

Okei, eli tyhmät USA:ssa on alkaneet käyttää termiä väärin, ja tyhmät Suomessa on nielleet kökön sellaisenaan ja menneet länkytykseen mukaan. Silti ihmettelen, eikö kellekään poitsuista tee pahaa puhua noin tyhmästi?

VH Turuus ei ollut muuten kuullutkaan koko ilmiöstä. Missähän pullossa se on asunut?