Ruokaa, kamuja

Päivän järkytys: Harju8 on vaihtanut lounaslistaa. Mun lemppariannos porkkanapihvit ei oo enää! On siellä jotain vanhaakin, esim. se ihana Ahvenanmaan pannukakku ja pastat, mutta paljon on uuttakin. Kaveri otti sipulikeiton. Se lie valintani, kun parin viikon päästä tuonne suunnistan seuraavan kerran.

Joo, hämppylinnalaiset tuli käymään, ja kuten usein, nytkin käytiin kaupassa ns. kunnolla. Autoilevat ystävät, siunaus.

Illemmalla tuli vielä toinen ystävä tuoreen mustikkapiirakan kanssa. Mun ruokahalu on niin nollassa, mutta syön kaiken mitä annetaan, koska jotenkinhan tässä pitää pysyä pystyssä.

Nyt mennään siihen suuntaan että

Kerron tään nyt julkisesti, koska saattaa olla asioita, joita itse en ole ottanut huomioon, mutta joku lukija saattaisi hokata.

On menossa keskustelu, jossa mua siirretään osa-aikaiseksi (prosenttia ei sovittu vielä, mutta 40-60%). Hakisin Kelalta osasairauspäivärahaa, josta palkan kanssa tulisi 86% nykyisistä tuloistani. Uskoisin pärjääväni. Tämä tuki kestää kuitenkin vain 120 päivää ma-la, joten olen jatkokysäissyt Kelalta, mitäs sitten. Tuskin mä pääsen takaisin töihin 100%, eivät varppina ota, kun ovat eroon päässeet. Kysyn Kelalta myös, onko jokin osittainen työkyvyttömyyseläke täydentämään, jos haluan edelleen jatkaa töissä 120 päivän tuen jälkeen, vai voiko samaa tukea hakea uudestaan.

Tuleeko mieleen jotain lisättävää? Niin, ja ainahan on se mahdollisuus että mun kunto kertakaikkiaan romahtaa eikä tarvii enää maallisista huolehtia. Mutta tätä pääsen kysymään lääkäriltä ensi viikolla.

Tässä prosessissa on sellaisia juttuja, joista en tykkää.

Ehdotin 2 pv etää, 3 paikalla, mutta eivät suostu, koska yksi kollega oli jatkuvasti käyttänyt etää suhteessa 4/5. Tiukentavat sääntöjä siitä. Kiitos, kollega.

Pomo sanoi, että ”moni” työkaveri oli ilmaissut huolensa jaksamisestani (lue: S ja S) ja siitä että ”tarvitsen tukea”. Mitä vittua? KAIKKI meistä tarvitsee ja antaa tukea, minäkin. Pomo siitä selittämään, että mutta kun he on huolissaan musta. Ensinnäkään, en ole tänä syksynä edes ”tarvinnut tukea” = pyytänyt neuvoa kuin kolmessa asiassa. Ite tein, kun sain selville, miten. Viime kevät nyt meni siihen, että en ehtinyt tehdä yhtä isoa juttua, koska toinen kymmeniä ihmisiä koskeva iso juttu vei kaiken aikani. Kaveri teki sitten sen toisen ison. Nämäkö nyt on niitä syntejä?

Nyt sitten S piippailee mulle, että sovittiinko jo osa-aikaisuusasiasta ja millä prosentilla. Mieli tekisi niin vastata että mitä se sulle kuuluu, mutta valitettavasti se kyllä kuuluu hänelle, koska ne työt, jotka multa jää pois työajan vähetessä jaellaan todennäköisesti hänen suuntaan. Niin että ehkä mä nyt käyttäydyn vaan.

– – –

Sitten mukavampia asioita. Me ollaan kaverini P:n kanssa alettu skypettään, vaikka asutaan vain max kilometrin päässä toisistamme. Otetaan sessio ehkä noin kerran, pari viikossa. Se on tosi kivaa! Paljon mukavampaa kuin puhelimessa puhuminen. Aina sitä sen verran rapsaa löytyy, että vedetään joku tunti tai puoli tuntii. Kummallakin vähemmän yksinäinen olo, vaikka ei jaksaisikaan lähteä minnekään.

Toinen mukava asia on Pumpelo. Kävin joku päivä katsomassa Mujin (kovin iso, pohjapiirros olisi selventänyt, hiukan sekava ehkä) mutta liukenin siitä pian Hemtexiin ja otin paksuimman ja lämpöisimmän kuitupeiton, mitä heillä oli. Sain vielä 20% alennusta, kun liityin kanta-asiakkaaksi. Ja kuulkaa, se peitto on IHANA. Se on niin paksu, että kun meen alle ja vedän sen leukaan, näytän varmaan sukellusveneeltä. Se on myös kevyt, vaikka pulleroinen. Sen päälle on myös ihana kaatuilla päiväunille, sillä se on kuin pilven päällä nukkuisi! Luonollisesti kissat tykkää myös: uusi seikkailumaasto.

Laskeun saikulle

Tässä nukkumisessa on kyllä edelleen se huono puoli, että aamuyöstä herättyä saattaa viedä parikin tuntia (kuten tänään) ennen kuin uni uskaltaa tulla takaisin. Ja että ilman pillereitä nukahtaminen vie aina puolilleöin. No mutta, jos saa nukuttua kolmekin tuntia ekan kerran nukahdettuaan, siihen kuulemma sisältyy jo syvän unen jakso, joten siinä mielessä jee.

Jäin parin viikon saikulle. Kävin eilen töissä ja havainnoin jo heti aamusta, että enhän mä jaksa. En yksinkertaisesti saa tarpeeksi unta, jos joutuu aamulla heräämään. Duunit on tervaa. Kotona sentään jaksaa tehdä niitä samoja, koska lepäämys on aina mahdollinen pienellä vaivalla, senkun loikkaa sänkyyn. Nyt on muutenkin hyvä aika olla lomalla, koska on postilakko. Yksien juttujen postitus olisi ollut ainoa, jonka tähden mun olisi ehkä ollut hyvä olla työpaikalla. Nyt ei postita mie eikä kukaan muukaan.

Nukuin! osa 2

Jo toinen yö peräkkäin, kun nukahdan ilman pilleriiniä. Aamulla herääminen ei kylläkään ole yhtään helpompaa, vaikka luulisi. Nyt viime yönä nukuin varmaan sellaiset viisi tai kuusi tuntia yhtä kyytiä (!!!) eli eka herääminen oli vasta vaille kuusi! Toki jatkoin siitä vielä ysiin.

Taika lie siinä, että pitää vaan sitkeästi kyttäillä Areenaa ja lukea kirjaa niin kauan kuin aidosti alkaa nukuttaa. En ehkä uskalla kokeilla tätä työviikon aikana… vai uskallanko? Hirveän vaikea on nousta kahdeksaltakin, vaikka seittemältä oikeastaan ”pitäisi”. (Liukuva – onko siinä ”pitäisi”?) Päiväunet tarvitsen joka tapauksessa. Onneksi duunissa on lepohuone. En oo sitä paljon käyttänyt, koska toinen vaihtoehto on lähteä kotiin kahdelta, kolmelta, neljältä. Ei ole niin tarkkaa.

Sitä yritän kytätä hysteerisesti, että kaikki duunit tulis tehtyä, sillä silleen kukaan ei liialti kiinnitä huomiota muuhun. Yhä vaikeampaa on duunien hoitaminenkin, varsinkin kun vituttaa kaikki turha byrokratia. Vaikka itse olen se byrokraatti.

Logiikka?

Mie en tajua, missä on logiikka tässä: isäm maalliset ja niin kovin kansallis mieliset antaa Venäjän valehtelijoitten viedä ihan sokkona. VENÄJÄN?! Venäjä ei ole trad kuulunut kovinkaan kiinteästi Suomen itsenäisyyttä ja riippumattomuutta suosivaan porukkaan, päinvastoin. Jos ei olla sodassa sen kanssa, sitten ainakin Helsinki vilisee vakoilijoita, lahjontaa ja muita vaikuttamisyrityksiä Suomen poliittisiin päätöksiin. Plus että Venäjän media valehtelee Suomesta venäläisille.

Mikä vittu niitä 20% suomalaisista vaivaa, jotka lukee sitä Putkovskin paskalehteä? Onko niillä jokin muistihäiriö, että voi muistaa tapahtumia vain puoli tuntia taaksepäin? Eikö ne tajua, mikä Venäjä on? Vai muuten vain päästään sairaita?

Ollenkaan nyt aloittamatta siitä, että silloin kun olin lapsi, aikuiset käyttäytyivät julkisesti. Saattoi olla kotielämä paskaa tai jotain, mutta julkisesti ei oltu ihan sekaisin. Nyt sitten aikuiset ihmiset on kuin pahimpia koulukiusaajia ja vainoajia. Liian vähän järjellistä tekemistä vai liian vähän aivokapasiteettia?

Nukuin!

Otin vuosilomasta yhden vaparin tähän perjantaihin. Eilisiltana nukahdin natuna, ilman nukkupilleriä, melatoniinia tai mitään! Heräsin pari kolme kertaa, mutta niistäkin jatkoin unia ilman pillereitä, Ihanaa, mahtavaa, harvinaista! Aamulla ukkelit alkoivat porata vasta vaille yhdeksän ja siinä sitten kissoille aamiaiset ja itelle lääkkeet. Takas petiin. Sieltäpä ei sitten ollutkaan niin helppo nousta.

Mutta nyt on normaalit aamurutiinit hoidettu ja olen lähdössä elokuviin. Pari pitäisi ehtiä kattoo tänään, en ole niin pitkään aikaan istunut pimeässä valkokankaan ääressä. Näille jaloille tuo istumahuvitus on just sopivaa.

Lumi ja liukkaat tuli :-(((((( Jos nyt vielä yhen talven selviäisi rikkomatta itteensä, ainakaan jalkakäytävien takia. Muutenhan täs jo melko rikki ollaankin.

Perus

Tykkään Twitteristä enemmän kuin Feisbuukista, koska siellä sentään tapahtuu koko ajan. Mutta yksi ärsyttävä asia on ilmaantunut: mehustelijat.

Siellä on kaksikin tyyppiä, jotka on varmaan ihan fiksuja, mutta jotka viestii kuin olisivat keksineet kirjojen lukemisen ihan äsken. Arvostan lukemista jne. mutta kun sitä on harrastanut päivittäin alle kouluikäisestä, niin ei hirveesti nappaa että aikuiset ihmiset meuhaa että ”lukeminen on niin avartavaa! suositelkaa! mä luin tämmösen kirjan! mitä sä luit viimeksi?” Siitä tulee vähän sellaista kuin nää trikooihmiset kirjaa penkkipunnerruksiaan tai juoksukilometrejään, että kaverit voi ihastella ”kyl se on kova”. Varsinkin, kun toinen näistä meuhaajista tekee myös sitä… Antaa pikkasen niin kuin yksinkertaisen vaikutelman.

Lukeminen on se, millä me ollaan valtakuntana ja kansana kehitytty niin, että nykyään voidaan loistaa kansainvälisissä rankingeissa. Ei se ole mitään ihmeellistä, se on sitä perusleipää ja tissimaitoa. Ärsyttää, että jotkut tekee siitä jotain muka-ihmeellistä.

Ohi on

Alkaahan se tääkin viikonloppu olla taputeltu, huh.

Perjantaina käytiin K:n kaa Kulttuuritalolla Mari Boinen keikalla. K on fani, mutta mä en ollut nähnyt Boinea ikinä, vaikka se on kai Wimmen norjalaisvastine, ja Wimmestä tykkään hupsuna. Eihän toi paha ollut, mutta en silleen hurmiossa hurustellut kuin Wimmessä. Myös: Kulttuuritalo ei oikein osannut. Meil on paikat sivussa kolmannella rivillä. Meidän vieressä ja edessä istuviin viiteen ihmiseen näyttämöltä sohotti suoraan silmiin vahva valkoinen spotti. Ne joutuivat vaihtamaan paikkaa jo ennen ekan biisin loppua. Onneksi ei ollut loppuunmyyty vaikka kartassa näytti siltä.

Valo sammutettiin toki heti ekan biisin jälkeen, mutta sitten alkoi toinen … Järkkäri seisoi tosi lähellä meitä, ja kun ukot puhuivat walkietalkieen, se kuului. K ja joku toinen nainen kävivät sanomassa siitä keikan jälkeen, että ei tartte seisoa noin lähellä jos kerta haluaa pitää vehkeet päällä. Ei ne olleet tajunneet sitäkään, vaikka me yritettiin jo aiemmin eleillä näyttää ”mitä vittua??!”.

Lauantaiaamuna kävin brunssilla muuttoporukan kanssa. Aina piristäviä, ne ihmiset. Nyt vain osa pääsi, toisen osan syöttelen myöhemmin. IPIssä on hyvät kasvis/vegaanisafkat. Itse en osaa kaikesta enää niin hirveästi nauttia, mutta tässä olikin pääasia että muut tykkäs. Olisin halunnut puuroa, mutta se ei heillä näköjään kuulunut brunssiin.

Ja illalla sitten: Iikka!

Eka kokoillan soolonsa. Hyvin veti. Aika paljon justiinsa omasta elämästä lähtöisin, myös tummempia sävyjä mukana. Ihan väärti. Sain tään keikan synttärilahjaksi Sediltä.

Nyt sitten sunnuntai, lihakset kipeet ja jalat kipeet ja etiäiset kipeet. Onneksi ei tarvii lähteä mi-hin-kään. Heräsin yli 8, huolsin kissat ja nukuin kolme tuntii lisää. Ihana olla vaan petissä. Pari kotijuttua tarvii tehdä, mutta lykkään ne iltaan.

Raivoitku väijyy

Ei pitäisi valittaa, kun ylipäänsä on kyydit. Mutta… Metkapalvelu on rikkonut omia ennätyksiään koko viikon. Kuittaamattomia tilauksia, väärään osoitteeseen menneitä autoja, tuplakyytejä. Ja tässä oli vasta keskuksen mokat. Sitten on erikseen kuskit. Lukutaidoton ei ota selvää ohjeesta, joka alkaa ”tule etelän suunnasta”. Kato kun navi sanoi että pitää tulla täältä mis on umpikuja, toinen, kolmas ja neljäs umpikuja. NIIN ON. Miksi mahtaa ohjeessa lukea siitä etelästä? Ottaisivat saatana kartan käteen ja kattoisivat missä on etelä, missä on se osoite ja miten sinne mennään ETELÄN SUUNNASTA. Muualta ei pääse!

Tällä viikolla traagisimmat kuskien mokat on alkaneet juuri tuosta. Vaikka mä otan aikamarginaalia, että mun illan menot onnistuu, kuskit sotkee kaiken heti alkuunsa sillä, että ne seikkailee ympäri seutua etsimässä paikkaa, johon olen antanut selkeät ohjeet. Mutkun navi. Jumalauta. Ja sit kun suomalainen kuski ei ymmärrä kun sanon, että heti tuosta seuraavasta oikealle. Sitten taas pyöritään, kun oho, meni vähän ohi. Aloin itkee jo ennen kun päästiin työpaikan pihasta pois, koska idiootista näki, että loppuillan aikataulu kusee hänen takiaan. Tein matkan aikana kaikkeni, ettei kusisi, ja kusi viidellä minuutilla, johon en saanut armoa. Tarkoitti että seuraavan päivän aikataulu kusi samantien.

Jos mä olisin niin pälli kuin osa noista kuskeista, järkevintä maailmaa kohtaan olis vain tappaa itsensä. Pois muiden elämää häiritsemästä.

Mutta.

Tänä aamuna aivan päinvastainen tapaus Mun pää on kuin reikäjuustoa, mutta kyllä mä sentään jotain muistan. Menin alaovelta autoon.
Mä: Eh, etkös sä ole se egyptiläinen kaveri?
Se: KÄSITTÄMÄTÖN MUISTI! Siitä on VUOSI kun me ollaan nähty! Sä tapaat kuskeja joka päivä! Miten sä voit muistaa??!
(No siten, että kiva mies juttelee erittäin hyvällä suomella kivoista asioista. Helppoo.)

Tuo kyyti lohdutti paljon, mutta myös vahvisti perspektiiviä siihen, millainen on hyvä kuski ja millaisia on ne paskat kuskit. Tosi paskoja on jo nähty, mutta onkohan paskin vielä näkemättä? Huoh.

Pitkästä aikaa hierojalla

Maanantaina tykkäsin että inaf is inaf ja menin kattomaan mun hierojan varauskalenteria. Seuraava aika kahden tunnin päässä – mikä säkä! Selkä saa ottaa selkäänsä, tai jotain. Lihoja pitää irrotella toisistaan.

Hieronta sinänsä meni tavalliseen tapaan, kerrottiin uusimmat kuulemamme vitsit ja naurettiin ja itkettiin, ja no ei. Itketty ei. Monestakin jutusta ois voinut, kyllä sitä tunnissakin ehtii. Mutta se on kauhean kiva, että kun tämän ihmisen ammatti on koskettaa toisia, niin se ei pelkää kosketusta. Kun olin saanut romppeet takaisin päälle eikä ollut enää tulossa seuraavaa asiakasta, niin me istuttiin solmussa sohvalla ja juteltiin jotain varttitunti silleen, sylikkäin ja lomittain. Varmaan voisihan sitä istua solmussa joidenkin muidenkin ystävien kans, mutta aina vähän jännittää, tykkääkö ne kuitenkaan ja onko niistä siinä jotain omituista. Mut mä tykkään, eikä ole omituista.