Pihajuhla

Talon ensimmäiset pihabileet järkätty ja juhlittu! Ihmisiä tuli puolet vähemmän kuin oli varattu ruokaa ja drinksua, mutta ei se mitään. Talon ainoa lapsi kävi, ja latvialaisperhe, ja uusiseelantilainen komistus. Muiden muassa. Meni kansainväliseksi siis heti kärkeen. Ruokaa ja juomaan riitti loputtomiin. Juuri sopivasti neljä tuntia istuttuamme alkoi tulla tietoa ukkosmyrskyn saapumisesta Kirkkonummelle, joten kasattiin nopsaan kamat sateelta suojaan ja tasan seiskalta alkoi sade. Ehdittiin!

Ukkosmyrskyn ennakkomainonta oli kova, mutta kovin lievää menoa sitten kuitenkin. Ei edes kunnolla jyrissyt. Puita kaatui, mutta niinhän niitä aina. Muistan kyllä lapsuudesta paljon riehakkaampia myrskyjä ja ukkosia – kunnon pauketta!

Nyt ollaan jo aika paljon korjattu kaikkee pois pihalta, mutta vielä olis hiukan pöytien kantelua jne. Viinit ja loput kaljat varmaan jaetaan hallituksen kesken.

Kaikki oli ihan innoissaan, että ekat pileet jee, ensi vuonna järkätään heti toiset! Musta ei nyt niin kauheesti olisi väliksi. Mehän siinä tehdään kaikki työt, ja silti ihmisiä ei tullut kuin parikymmentä. Sitä ylimääräisen safkan määrää…

En vaan osaa

Well! Tämä uusin ihanin paita, se valkoinen, oli päällä muutama päivä sitten ekan kerran. Yhtäkkiä huomasin siinä verta. No tottakai, valkoinen ja uusi paita, vähintään vertahan siitä pitää löytyy… Kävin läpi käsiäni ja naamaa, ei tuu verta mistään. Eiku uusi kierros. Jostain sitä tulee. Ja sit löytyi alle sentin pituinen haava ranteen ”väärältä puolelta” vähän kellonhihnan alta.

Onneksi veret lähti Tabortilla, hankauksella ja siihen normaali pesu päälle. PUUH!

Sama paita, toinen käyttöpäivä. Menin testaamaan uutta ravintolaa duunin vieressä. Niillä ei ollut kasvisvaihtoehtoa valmiina (!!!!) joten kokki teki mulle sellaisen. Sillä aikaa natustelin vihanneksia, takki päällä. Juuri ennen kuin sain valmiiksi ajatuksen takinnappien sulkemisesta paidan suojaamiseksi, punajuuri räiskäytti muiston paidalle.

No, lähtihän sekin tahranpoistoaineella ja pesulla, mutta kyllä nää tämmöset vituttaa. Se iskee kuin kohtalo, tsädäm. Uusimmat tai valkoisimmat, ne pitää sotkea kuin pikkupentu. Ärh!

Niin, uusi ravintola siis duunin vieressä. Ihan hirvee paikka. ”Meillä ei JUURI TÄNÄÄN ole kasvisvaihtoehtoa…” Ystävällistä, että tekivät mulle annoksen, ja henkilökunnan ystävällisyydessä ei muutenkaan mitään vikaa. Mutta sisustus. Siellä on muutama pöytä, ja ne on tehty laittamalla jalat semmoseen puristelevyyn. Jonka reunat on sahan jäljiltä eli rosoiset. Paljon tyhjää tilaa pöytien välissä. Lautaset on jostain mistä lie kirpparilta. Ruokien tarjoilu on ihan paskasti järjestetty edelliseen verrattuna. Ja siis kaksi lihavaihtoehtoo ja yksi kala. Hinta vähän yli kympin.

Back to omat eväät. Onneksi kävinkin jo eilen hakemassa kaupasta keittoja ja muuta mikrossa lämmitettävää.

Kierrätysrommi!

Koska joku sattui syömään loputkin rommimarjat siitä ekasta purkista, meinasin jotta olisiko mahdollista uusiokäyttää vanha rommi. Koska miksi se muka olisi mennyt jääkaapissa? Tarkistin Alkosta. Sanoivat, että anna mennä vaan. Hain nyt sitten uudet marjat ja kanelitangot. Imeytän sokeria vähän aikaa marjoihin tällä kertaa, vaikka ei tuo edellinenkään metodi huonoo tuottanut.

Hitsi, kohta jännittää :-D

Näin sitä voi myös pysytellä seitinohuessa ihan vain marjoja syömällä. Tsek.

Kenties myös pari aprikoosia. Testing.

Koska yolo

Joku on kai sanonut taas jotain feisbuukissa, koska tääl blogissa käy sellainen liikenne ettei rajaa. Joo, ei mitään – jatkakaa toki.

Rommimarjat. Nehän ehti maustua muutamaa päivää vaille kuukauden, kun piti ihan vähän vaan testata, onko maku oikea. Koska, no: yolo! Huomenna voin olla kuollut, ja sinne jäis marjat jos annoin olla kuusi viikkoo! :-D Tänään oli toinenkin emäntä jätskikupin kanssa testaamassa. Ei kumpikaan pystytty moittimaan. Nää oli siitä purkista, johon olin lykännyt pari kanelitankoa. Toisessa purkissa on himpan verran glögimaustetta.

Harmi kun viimeks tein näitä niin kauan sitten, ettei ole kunnollisia makumuistoja. Mutta kyllä mä luulen, että nää maistuu ihan oikelta.

Nyt on se hirveä tilanne, että uudemmat marjat on kivasti kypsiä, ehtisi tehdä vielä toiset purkilliset, jos pääsisi näistä ekana eroon. Meinaan, jääkaappiin ei todellakaan mahdu kuin pari purkkia kerrallaan, muuten sinne ei mee oikeita ruokahommeleita mitään.

Kinopalatsissa nää

Epäröin mennä katsomaan Jäljet, koska eläimille ei siinä käy kauttaaltaan varsin hyvin. Menin kumminkin. Nyt ihmettelen, mitä tästä voi sanoa.

Enimmäkseen olin aika tylsistynyt ja tietysti vihainen mulkuille henkilöhahmoille, säälitti kaikki paljon ja odotin leffan loppua kelloon vilkuillen. Varsinaisesti alkoi tapahtumaan vasta loppupuolella, kun tarhaketut oli päästetty vapaiksi. Metsästäjistä vain kolme mulkuinta tapasi kohtalonsa tavalla tai toisella, vaikka reh-reh-lauma oli monikymmenpäinen. Ah, ja idiootti pappi, onneksi sekin paska kuoli. Eli kai tässä jonkinlainen katharsis loppua kohti kehittyi, mutta kyllä sitä sai odottaa liian pitkään.

Moni lähti näytöksestä kesken. Mä en voinut, koska kostohommat ja eläinrakkaiden palkkio odotti vasta leffan lopulla ja pitihän ne nähdä.

Kehuva arvostelu täällä ja täällä.

Nyt viikonloppuna onneksi tulee Atomic Blonde, Miami ja Musta torni. Jokin niistä on tarpeeksi hyvä, ettei tarvi tuntea aikaansa ihan vain viedyn.

Sellast

Hämppylinnassa toissapäivänä. Eilen täällä kävi illalla kaveri (joka sai kesäkurpitsalettuja ihan vahingossa, sillä en tiennyt että hän tulis!) jolle yritin kovasti muistella, että olen käynyt Tampereella kaksi kertaa tänä kesänä, mutta jännä kun siitä toisesta kerrasta on kaikki muistikuvat jo hävinneet. Johtuu varmaan siitä, että EN ole käynyt Tampereella vaan viimeks kävin Hämeenlinnassa. Mutta koska siitä oli jo vuorokausi, olin jo unohtanut koko asian. Tajuutteko, miten ihana vanhus musta tulee?! Ihan pihalla koko ajan.

Linna lähestyy

Perse linnassa

Tää oli kirpparilla niin kauhee, että mieli teki ostaa kotiin. Ihan hirvee.

Mutta sitten ostin kuitenkin vain nää helmet. Tosi kaunis väri.

Eilen meillä kävi myös kiltti kissatäti Pau, jolle Zet väitti ei-olevansa sylikissa. Mutta niinhän se aina väittää.

”Äääääk, tahdon pois! Ei syliin, ei syliin!” Drama king.

Sattui olemaan kesän toinen lämmin päivä. Käytiin Levantissa syömässä, ja siellä oli kuuma. Ihanaa ruokaa. Olen käynyt varmaan jo kymmenen kertaa, eikä vielä kyllästytä yhtään. Masukin tulee täyteen! Ainoo ikävä, että ei siellä aina suomella pärjää. Mun mielestä Suomessa pitäisi pystyä tilaamaan appeensa suomeksi.

Ässät kylässä

Mun murut, lähimmät työkaverit S ja S eli siis Ässät (ei ihan hento viite myös heidän työmoraaliinsa) tulivat pöydän ääreen eilisiltana. Niin iloinen! Kissatkin tykkäsivät, poitsu tietysti aktiivisena mutta typykin omalla laillaan, eli pysyttelemällä kotimoodissa vaikka olikin vieraita.

Kisu edustaa takana

Tykkään niin kovasti näistä kahdesta. Ne on fiksuja ja hauskoja ja jotenkin niinku reiluja. Jos ne puhuu selän takana, ne mieluummin kehuu kuin mäkättää. Ja muutenkin niiden kanssa on hyvä olla, me ollaan ns. samaa porukkaa vaikkei vapaa-ajalla juuri hengaillakaan yhdessä.

Olin laittanut perunasosesalaattia, joka on siis huijaus-perunasalaatti: peruna on siinä valkoisessa kastikkeessa, joka ympäröi kurkun- ja paprikanpaloja. (Treenasin tään viime viikolla K:n käydessä leffaillassa meillä – meni täydestä, joten toistin toiseen pöytään.) Hain kaupasta lohta, jonka testasin sointuvan mainiosti yhteen kaupan kurpitsasalaatin kanssa, ja perunasalaatin kanssa toki myös, mut se ei ollut yllätys – kurpitsa oli. Sit oli vielä oliiveja ja ruisnappeja ja cavaa, jälkkärinä pistaasijäpskiä ja kylmähaudutettua vihreää teetä. Leidit toi lisää cavaa – yhteensä meni kolme pulloa kuudessa tunnissa. Safkat meni kaikki, mikä on todella hienoo.

Ja sit toi vielä tiskasi. Absolutely fab. Tämä toistetaan ensi kesänä!

No, jos hän tahtoo tiskata, ei voi mitään!

Lähti taas kotoa

Tall Bitch Raceamassa Turussa. Ne mastometsät on aina yhtä vaikuttavia. Ihania. Isot laivat, kauniita, osin jopa romanttisia. Ja sit kun niitä on paljon, nam.

Aloittelin Linnan kahvilasta pitkän kävelyn joen kahta puolta

Parempia laivakuvia missä vaan. Mut täs on nyt tämmönen.

Pari tuntia kävelyä. Satoi muutaman kerran. Förillä yli. Muistelua, milloin olen ylipäätään käynyt Turussa. Pentuna, koska täti asui Sirkkalankadulla. Opiskelijana, koska silloinen poiksu opiskeli Turussa. Ylioppilasteatteripäivillä. Muuten vaan 1990-luvun lopussa. No, siinä ne taisi olla.

Tällä kertaa nälkä ja kissatätiseura saapuivat suunnilleen yhtä aikaa. Harmillista kun nää jalat ei enää kestä kunnon kävelysessioita! Mutta joo – ruokaa:

Joen vedessä oli jotain kantaaottavia juttuja

Tårget. No, ruokaahan se oli. Ei tarvi mennä toista kertaa.

Asiaan. Kissoja.

Heistä enemmän kissablogin puolella.

Heistä kans enemmän tuolla toisaalla. (Toi tummempi rakastui muhun :)

Tää jälkkäriosasto ihan toisessa osoitteessa kyllä oli ihan muuta kuin Tårgetin tarjoilut. Ainakin satatuhatta kaloria ja makua täältä taivaaseen!

Ehdittiin käydä parissa kaupassa. Löysin tuliaiset inkavaltakunnan Turun huaraosastosta:

Huivi ja tyynyliina. Niin paljon ihania värejä, niin vaikea valita omat!

Paluujuna oli lyhyt ja näköjään melkoisen täyteen myyty. Mulla ei ollut kirjaa mukana koska travelling light, mutta ipad riitti*) melkein kotitonteille asti. Meinaan, eihän se ole kuin parin tuntia, mutta kahdesti saman päivän aikana ei ihan jaksais.

*) ei ole kyse akun kestosta vaan ihan vaan pinnasta. As in hermo, jaksaminen.