Sellainen kahvila

Tässä kaupungissa on yksi kahvila, jonka tarjontaa ajatellessa kuola alkaa helposti valua. Ympäristö on mitä on, asiakaskunta samoin, mutta tarjoomukset – perussämpyt, piirakat jne. – on aina tosi herkullisia, kahvi on hyvää ja palvelu erityisen ystävällistä. Missä? No, Syöpäklinikalla :-D

Joo-o, sinne ei varmaan tule lähdettyä ihan vain maistelumielessä. Mutta mä kävin taas tänään, eikä itseni suhteen mitään huonoja uutisia. Kahvilassa kuitenkin tapasin ex-työkaverin, joka oli talossa äitinsä äkkiä ilmenneen ja heti kuukaudessa älyttömäksi levinneen syövän takia. Tää kaveri on aina ollut hoikka, mutta nyt se oli kuukaudessa mennyt lähes anorektiseksi. Kamala tilanne hänellä. Joutuu syömään pakolla, samaan aikaan hirveä huoli sekä isästä että äidistä. Tuo pakolla syöminen on äärimmäisen vähän palkitsevaa, valitettavasti tiedän kokemuksesta. Siihen ei auta edes herkkukahvilan herkut.

Mutta kuka on oikeasti

Aurinkoinen ja varjoisa iso parveke, muurinpohjalettuja ja kaksi lähintä työkaveria. Simaa (just sitä hyvää, Kaskein), oikeaa siideriä, raparperimehua ja GT:tä. Ei lapsia, ei puolisoita. Jes.

Kerroin mielestäni loistavan vitsin, jonka olin lukenut twitteristä ja hihitellyt sille niin kuin vain vinoon kasvanut voi. Jouduin kertomaan sen kahteen kertaan ja sitten vielä purkamaan osiin. Mut eihän tämä ole niin vaikee?

”Keittiövälineitten yläasteella on aina pientä kisaa siitä, kuka on oikeasti pannu.”

No, ehkä se on luettuna helpompi.

Mut loistava se on.

Viikonlopun kivat

Totta joo, nyt viikonloppunahan oli vaikka mitä, kun oli tämä 2-päiväinen Helsinki-päivä. Ite en hirveästi vaellellut, mutta sunnuntaina kävin Brunolla, kun siellä piti olla avajaiset klo 12. Nehän vasta järjestelivät pöytiä… en tajua tätä Suomeenkin pesiytynyttä manjaanaa, että mikään ei voi olla valmista silloin kun pitää, tai max viimetipassa jos nyt kerkeis.

Mutta Brunon pihalla oli eläimiä, ja sehän mulle kelpasi:

Komea tumma hepsukka

Her little pony

Lähdin tuolta sitten Kamppiin asti Lidliin, sillä viime aikoina olen ollut lähes rahaton muutama herkku sieltä on avautunut. Esim. Lidlin hummus on paras hummus ikinä. Ja niiden hedelmät on yleensä varsin hyviä. Kasviseineksiä töihin vietäviksi eväiksi tarjolla mallikkaasti (kasviskaalikääryleet!!). Sääli vaan, kun Lidliin pitää aina erikseen lähteä, muut kaupat kun on lähempänä ja suorastaan reittien varrella.

Liideli

Ennen vappua ostin Lidlistä munkkirinksuja. Maku ei ollut ihan trad, maistuivat nimittäin metallille. Twitter-tuttu sanoi samasta tuotteesta, että liuottimelle maistuu. Eli kumpikaan ei hallusinoinut, vaan ihan oli vikaavikaa tuotteessa. Kumpikin valitti.

Lidl tutki asiaa ja arvatkaa mitä: rinkilöitä oli jäähdytetty samassa tilassa, missä tehtiin parhaillaan lattianpinnoitusurakkaa! Nerot työssä! No kai nyt tuollainen huokoinen herkku vetäisee rankat hajut sisäänsä, ja meille se tulostui makuna.

Saatiin kumpikin 10e lahjakortti, mikä on kiva juttu se.

Ei huonoin naapuri

Nyt on hyvä meininki! Sain naapurilta yhden avatun ja yhden avaamattoman Beefeaterin sekä avaamattoman Churchill-ginin. Tosin kymmenisen vuotta vanhoja. Maistoin avattua Befua ja mielestäni ihan ok. Kirjoitin sitten vielä Alkoon ja tarkistin (vaikka tiesin, mut piti silti), että voihan noita edelleen käyttää. Sain nopsaan vastauksen, että saattaa kymmenessä vuodessa hiukan haihtua makua ja alkoholipitoisuutta, mutta että käyttää voi, ei ne miksikään mee tuollaiset väkevät.

Joten nyt voinkin viedä meidän lettukesteille Churchillin, eikä tarvii lähtee Napueta ostamaan!

Valivalikahvi

Turhaan mä tänne valitan, kun ei tässä voi kukaan auttaa. Mut omapa on blogini.

Olen juonut kahvia lapsesta saakka. Joskus yli/alle nelikymppisenä kypsyin koko hommaan, kahvi ei enää vaan maistunut. Sitten tuli tummemmat paahdot, ja kaverin luona kahvitellessa hokasin pressopannun edut. Maku! Suodatinkahvi jäi siis pois kotivalikoimasta. Join taas kahvia, koska pressokahvi ei ollutkaan tylsää.

Nyt olen taas vähän niinkus jumissa. Tavallisen kaupan tummat tekee mahan kipeäksi (vaaleista ei puhettakaan, hyik). Luulin löytäneeni uuden rakkaan Starbucksin Espressosta. Vaan ei, liian käryytettyä on se. Starbucksin Verona ja Sumatra – tummat – taas on muuten vaan pahoja.

Parhialalla on vitospaahdon Colombiaa, joka on pehmeää ja tummaa. Ja kallista. Mutta sitä sentään voi juoda, mikä on tietysti etu, kun kahvista puhutaan.

Mun keittiöön ei oikeastaan mahdu konetta (vaik P kovasti suositteli). Ja mitä sitten kun ostaisin koneen ja toteaisin, että samaa jaskaa, turhaan ostin?

Ha-lu-ai-sin hyvää kahvia. Aamulla kotona ja iltapäivällä töissä. Mikään esim. makusiirappi ei tee taikaa, jos kahvi alunperinkin on kelpaamattoman makuista.

Miten tää on voinut mennä näin hankalaksi?

EDIT Voi olla, että Sumatra onkin ihan siedettävää, kun siihen lykkää makeutusta tarpeeksi. Mut katotaanpa taas, kuinka pitkään.

Siitä se lähtee

Tittidii, vappendaal

Sima maistuu aina, munkki harvemmin. Ja tuo Lidlin paistopisteen munkki vieläpä maistuu metallille, mikä on aika yllättävä käänne munkkirinksussa.

Viime vuosina parhaat simat mummielest on olleet Amican sima, ja kaupasta Hommanäsin kotisima ja tänä vuonna uusi Kaskein juhlasima. Hommanäsiä en ole nähnyt missään tänä vuonna! Kaskein sima taas myydään sekunnissa loppuun, eli siihen on iskettävä kiinni heti kun mahdollista. Niinpä mä nappasin kesäkuun lettukestien simat talteen jo eilenaamulla töihin mennessä. Olin toki testilastin juonut jo pari viikkoa sitten. Ja pikkukissan synttäreillä oli myös juomana. Ihanaa on.

Työkaveri saa viedä simat kotiinsa pikkuhiljaa ja piiloon, lettuja napostellaan heillä kesäkuun puolenvälin tienoin. Saatan ostaa siihen vielä jatkoksi Napueta, koska muistaakseni siihenhän se meni viimekskin, että alettiin juoda talon viinoja. Oho hups, katoin Napuen hintaa. No, ehkä silti. Rahatilanteen näkee vasta myöhemmin.

Hyvää vappua ny, jos joku viettää. Mun pitää muistaa ostaa töihin pallo. Mieluiten Änkkäri (Red!), meidän Myyn seuraksi.