Vihdoin vähän viileämpää

Kyllä sitä joka päiväksi järjestyy edes jotain, vaikka ei aamulla olisi tietoa mistään. Toissailtana kävin Solmu-baarissa terdellä. Oli leppoisaa ilta-auringossa. Join kaksi alkoholitonta sidukkaa, nautin ja lähdin kotiin nukkumaan. Tuumasin, että tätä pitää harrastaa toistekin.

Eilen aloitin aamusta verikokeella Kampissa ja onneksi sain päähäni lähteä sieltä kirjastoon – eka kerta kevään jälkeen. Tänään nimittäin tuli SADE ♥ ja ukkostakin on luvassa, joten ihan kiva että mulla on seitsemän uutta kirjaa täällä. Mikä ajoitus!

Päivällä R kysyi, huvittaisiko ajaa asioille Vantaalle, ja tottakai mua huvittaa istua auton kyydissä. Eli tästäkin tuli ohjelmanumero vaikka en ollut suunnitellut. Elämä toimittaa.

Illalla menin Dönerin terdelle juomaan limsaa ja sieltä lähtiessä yhytin kaverini Raision, joka on mm. stand-up -koomikko. Olin miettinyt Brunolle lähtöä, ja koska Raisio oli menossa sinne, lähdin mukaan. Ilmaista stand-uppia terassilla. Jaksoin ekan tunnin ihan hyvin. Huomaan, että (todennäköisesti) pillerit leikkaa nauruhaluja, vaikka esiintyjä olisi kuinka hyvä. Tai ehkä olen vain hiukan kyllästynyt, stand-uppia on niin paljon nyt. No kuitenkin, lähdin ysiltä kotiin.

Ja siitäpä sitten… Petissä uskottelin itselleni, että haluankin nukkua lämpimässä (kotona 30,3 astetta), kylmässä en saisi untakaan. Jepjep, häiläsin unen ja valveen välillä kolmeen ja sitten käynnistin tuulettimen. Sain nukuttua pari tuntia, sitten jo paleli. Lakana päälle. Kissat tuli sanomaan että on aamu. Eikä ole, kello on puoli kuusi! Mutta tässä sitä istutaan postaamassa. Yö oli tosi repaleinen siis, mutta ONNEKSI satoi ja viileni hiukan.

Siis sateinen päivä aukeamassa. Kirjojen kimppuun! Ekan luin jo eilen.

Mainokset

Lojuutus

Tämän päivän osalta projektit jäi vähiin. Enimmäkseen lojunut vaan. Pyysin yhtä tuttuu miestä hetkeksi drinksulle johonkin aikaan illasta, koska hänellä on huomenna synttäri. Ei oo ollenkaan sanottu, että se on edes Hgissä. Suurien festarien stage manager ja silleen.

Katsaus e-kontaktin miestarjontaan 45-60 v. Uusimaa Helsinki. Hirveitä kuvia. Jumalauta eikö ne tajua, että siitä kuvasta kaikki lähtee!? Ihme suhruja, tietenkin selfietä tai osia jostain isommasta kuvasta. Aurinkolasit. Epäselvää kaikki. Sitten henkiset kyvyt kuten varsinkin kirjoittaminen. Niihin rastiruutuun-kysymyksiin ne osaa vastata, mutta sitten kun pitäisi kirjoittaa millainen on ite ja mitä hakee, niin saatana. Sitä sotkun määrää! Edes pilkkujen ja sanavälien suhdetta ei pysty pitämään kurissa (pilkutus,siis näin ilman väliä,näin), saati että osaisi laittaa isot kirjaimet paikoilleen. Sisällöistä pahimpia on luettelot, mutta ei niissä muissakaan teksteissä ole ihan simona kehumista.

Miten mä voisin edes löytää tuolta jotain? Se yks, kenet tapasin. Sen kanssa vaihdettiin parit mailit sen jälkeen ja päättelin, että se on liian perässävedettävä, vaikka muuten monta kriteeriä täyttikin. Ja mä en ala seremoniamestariksi tai ketään kiskomaan. Siirretään unohduksen suohon, sinne uppoaa kaikenlaista. Plop, noin. Sinne meni.

No, olen maksanut kuukaudesta, joten käyn kattomassa kuukauden ajan. Vaikka nyt jo kyllästyttää ne naamat.

Tuskin

Ilahduttava ylläri TukkaJukalta – marssin vaan sisään ja kysyin, onko aikaa ottaa nuo niskatupsut pois, ja vualaa, kyllä! Siisti minitukkaani muutenkin. Hassua, että yksittäiset hiukset kasvaa nopeammin kuin toiset.

Fiksu ihminen ois tietysti käynyt ensin kampaajalla ja sitten vasta treffeillä, mut meikä suoritti toistepäin.

Kävin muuten eka kertaa elämässä deitillä sellaisen ihmisen kanssa, jota en ollut tavannut missään muodossa ennen. Siis ihan vieras. Ihmiseltähän tuo vaikutti, mutta ei siinä semmoista erityistä kipinää ollut. Juteltiin vaan ja oltiin ystävällisiä toisillemme. Äijä teki miesten perusvirheen: antoi mun hoitaa kyselyt ja puhui itsestään. Ei kysynyt multa kuin yhden kysymyksen 45 minuutissa. Huono asia. No, meillä on nyt toistemme yhteystiedot mutta enpä tuota tiiä. Tuskin.

Kelpoisa perjantai

Käytiin K:n kanssa katsomassa Hereditary. Naurettavaa kyllä, en uskaltanut lähteä katsomaan yksin, koska leffaa oli kehuttu niin sairaan kauhistuttavaksi ja viisi tähteä ja jada-jada. Ei ollut viiden tähden paketti. Ehkä kolme ja puoli. Yksi ikävä piirre leffassa oli, että musiikki oli heti alusta ”pahanenteistä”, joten miten siitä kasvatat jännitystä enää. Myös ihan neutraalien kohtausten taustalla oli samantyyppiset musat. Ei vakuuttanut.

(Sivujuonne: leffa alkoi ilman tekstejä. Ei montaakaan haitannut. Viidentoista minuutin kohdalla joltain paloi käpy ja kävi sanomassa henkilökunnalle. Leffa tietysti keskeytettiin ja siinä tuli kaikkiaan kymmenisen minuuttia taukoa, kun kone buutattiin ja kelattiin samaan kohtaan mihin oltiin jääty. Tauon aikana henkilökunta jakoi meille sukkulaatipatukat ja lähtiessä saatiin vielä vapaalippu per naama.)

Vertailuna viime vuonna ylistämäni mother!. Ehdottomasti piinaavampi ja painostavampi. Ihan loistava leffa, toivottavasti tulee kirjastolevitykseen, jotta mahdollisimman moni näkee. Siinä on oikeaa kauhuleffameininkiä.

Ei tämä Hereditarykaan huono ollut, sentään. Ei. Se ei vaan yltänyt ihan siihen, mihin arvostelut antoivat ymmärtää. ”Vuoden odotetuin”. Höh.

– – –

Oli hauska tavata K pitkästä aikaa. Leffan jälkeen mentiin Kampin yläkerrokseen Terrafazioneen, koska mun piti saada päivän toinen ateria (täytetty ciabatta ja smoothie) ja K otti myös ihanan inkiväärin makuisen smoothien. Ootteko huomanneet, että kun jokin maistuu inkiväärille, se maistuu heti myös terveelliselle? Jep jep.

Ihana aurinkopäivä aukeamassa. Mun pitää vahtia kotona, tuleeko PostNordin kissanruokapaketti tänään vai maanantaina… PostNord on niin haukuttu netissä vuosikausia, mutta kaveri suositteli eli oisko ne sitten ottaneet haukuista opikseen ja soittavat, tai edes katsovat paketin päältä ovikoodin ja tulevat sisälle. Viime vuonnahan tämä ei millään onnistunut. Paketin päällä oli sekä ovikoodi että puhelinnumero – ei pysty toimittamaan. Piti soittaa asiakaspalveluun ja haukkua ne. Sitten alkoi puhelimen käyttö sujua kuljettajaltakin. Että nyt sitten jännityksellä parcel tracking ja silleen.

Carmeeta

Kerrankin olen NIIIIIIN onnellinen herätessäni oman tylsään aamuuni. Yöllä nimittäin tunsin, että ahdistus alkoi hiipiä… sen tuntee esim. sydämen sykkeessä. Johtui unista. Jotka taas möyrivät alitajunnasta. Aamulla tulkitsin, että ahdistuksenpoikasta kuljetti selvästi uni, joka keskittyi annetun työn suorittamisen mahdottomuuteen ja huonoon, välinpitämättömään työnjohtoon.

Olin saanut noin vaan pääosan pikkuteatterin Carmenissa, mutta en sitten muuta. Kaikki piti haalia itse: vaatteet, kengät, meikit. Ei plaria, ei harjoituksia ja kaksitoista minuuttia aikaa. Kun mulla oli mennyt puoli tuntia, tajusin että olen auttamatta myöhässä. Löysin niiden johtajamuijien toimiston ja menin sinne huutamaan, että eihän ne edes tiedä miten teatteria pyöritetään, kun taas minä kyllä tiedän, olen sitä tehnyt.

Jotakuinkin tuossa vihdoin heräsin ja huomasin, että ahdistus ei ole sittenkään saanut jalansijaa unesta, mutta että äkkiä pitää ruveta kaikkeen normaaliin. Suunnattoman kiitollisena rupesinkin. Kerrankin ei ollut tylsää että aina samat kuviot aamulla, vaan turvallista ja oloa normalisoivaa. HUH.

Hirmuista tuhlausta

Muutto töissä. Ei saa viedä ”mitään” uuteen taloon eli ihan vain tärkeimmät työssä tarvittavat paperit ja koneet. Kaikki teippirullista alkaen pitäisi viskoa roskiin, mutta eihän me, kyllä me sellaiset otetaan vaikka kotiin mukaan. Ja jotainhan meillä pitää olla käsillä tänäkin aikana kun ei ole vakipaikkaa: työt jatkuu silti. Leimasimet mukaan!

Se tuhlauksen määrä on kammottavaa katseltavaa. Koko ajan lentää isoihin roskiksiin kaikkea, ja vaikka meillä on leveä ikkunalauta ja siinä lappu, että saa ottaa ilmaiseksi mappeja, kankaita, lokerikkoja, muovitaskuja, teknologiaa, muuta, niin lopulta perjantaina nekin siitä päätyy roskiin. Ja syy? Koska ostetaan uudet! Jumalauta mikä talo.

Tänään toin jo jotain tarvittavia kotiin. Huomenna on kokopv semma muualla, silloin ei voi edistää mitään muuta asiaa. Torstaina lääkäri ja sen jälkeen menen töihin ottaman viimeiset kamat ja katsomaan, että mun muuttolaatikoissa on kaikki tärkeät.

Tää on muuten naurettavaa, että jos toisessa päässä matkaa on jokin terveys/sairauslaitos, ei saa käyttää sossun vapaa-ajan kyytejä. On otettava Kela-taksi, jos meinaa taksia ylipäätään. Siinä taas on omavastuuta 300 e saakka, joten kyllähän tuolla saa ajella ennen kuin täyttyy. Mulla ei ole vielä lähelläkään. Huomenna kuitenkin aamulla pitää ottaa se, koska aika on varattuna Kalasataman terveyskeskuksesta. Ei voi luottaa bussiin siinä kohtaa, tai sitten pitäisi lähteä tosi aikaisin.

Säätöä, säätöä koko viikko. Toivottavasti saan leposaikkua ensi viikoksi, että voi tehdä duunia mutta ei ole pakko.

Viikonloppua, osa 2

Pitkä ajelu kesäautonsa tänne hakeneen vanhan ystävän kanssa. Käytiin rhodopuistossa, jota hän ei ollut nähnyt koskaan. Oli yllättynyt puiston koosta! Ja todellakaan ei oltu ainoita ihmisiä siellä, porukkaa oli kuin trad. pipoa. Sieltä jatkettiin lounaalle Munkkiniemen rantaan, mikä se iso kahvila sitten olikaan nimeltään (Naukulan Mamma tietää, käytiin kerran lounaalla siellä). Sieltä mentiin vielä Tarvaspäähän ja sitten kotiin päin. Oli tosi kiva pärtsäillä pirtsakalla volkkarilla tuntikausia!

Nyt kyllä vähän kuin väsyttäisi vaikka istuin vaan kyydissä.

Toistaiseksi kaikki ok

Koulutus ei ahdistanutkaan! Eikä parin tunnin opettelu sen jälkeen. Tuli ihan hyvä olo, kun sai vähän rutiinista kiinni. Sit sain kaverilta kyydin tänne omalle työpisteelle, ja voi – tuttu japanilainen äijä oli käynyt tuomassa mun pöydälle karkkia ja keksiä. Juuri kun en ollut paikalla! Tosin, jos oisin tiennyt että se tulee, en olis silti voinut olla pois koulutuksesta. Joten ehkä paree näin.

Mac-ihminen the moi saa varmaan tänään pc-läppärin duuniin. Toivottavasti saan pitää macin kotikoneena, koska etätyöthän meillä lisääntyy avokonttoriin jouduttaessa.

Paree

Nukuin viime yönä 10 tuntia. Heräsin ihan hyvässä olossa ja lähdin verikokeeseen Kalasatamaan. Tyhmä kun en ollut varannut aikaa, siellä sai odottaa melkein tunnin. Seuraavalle kerralle on aikavaraus!

Tämä päivä on niin toiselta planeetalta kuin eilinen. Hain vegepizzaa kulmalta, ja he tarjosi salaattia odotellessa. Jo siinä huomasin, että mulla on hyvän olon lisäksi myös ruokahalua! Jestas. Ruokahalua! Ei ole moista näkynyt tammikuun jälkeen, kun lääkitys alkoi.

Istun kotona tekemässä etäpäivää, mutta eihän tässä mitään ole enää kun ei kukaan vastaa maileihin eikä mun sinänsä tarvitse tehdä mitään kuin huomenna vasta. Huomenna on koulutus aamupäivällä aiheesta, joka varmasti taas ahdistaa mua, mutta minkäs tuolle voin. Tarviin sen softan osaamista syksyllä joten käytävä on.

Miten ihmistä voi nukuttaa jo puolenpäivän jälkeen, kun takana on pitkät yöunet? Pakko kai tästä on suunnata päikyille. Ilonaaaa…

Ensin liikaa, sitten liian vähän

Joo, niin siinä kävi että ensin oon raatanut perse verillä koko kevään, ja nyt ei oo töissä juuri mitään tekemistä. Ainakin ma ja ti on niin tyhjää (yksi kokous) että ei todellakaan tee hyvää mun mielenterveydelle. Keskiviikkona saadaan vähän koulutusta ja siitä sitten myös avautuu vähän tekemistä. Mutta tuskin riittävästi. Lisäksi saman asian esittelyssä viime viikolla alkoi ahdistaa. Hyvät merkit tulevaan?

MISTÄ TÄMÄ HUONO OLO NYT TULI?