Elokuvapiireissä

Puuh, sain Henkien labyrintin luettua 10 päivässä (tai illassa)! On se runsas, voi jesse. Vielä hinta on aika kova, mutta ajan mittaan varmaan tulee hommattua omaan hyllyyn. Miksei, kun ne kolme muutakin on.

Sitten tartuin toiseen limppuun: R&A 30 vuotta. Mutta se menikin yllättävän nopsaan, kahdessa illassa. Sain sieluun naarmuja. Mun olis pitänyt olla täällä Hgissä 1980- ja 90-luvuilla, olisin yrittänyt tunkea noihin piireihin! Huokaus. Mahtavaa yhteistä tekemistä! No, en toki ollut 80-luvulla yhteisen kulttuuritekemisen puutteessa (Jyväskylä todella hyvin elossa!) ja 90-luvulla olikin jo ohjelmassa mm. oman teatterin perustaminen, joka sekin oli sitä palkatonta raatamista älyttömiin kellonaikoihin, mitä ihminen kaipaa. Mutta Rakkautta & Anarkiaa, se olis ollut ehkä päheintä mitä ihmiselle voi tapahtua. Olisin ollut oikean ikäinenkin! Olin vaan väärässä kaupungissa.

No, nyt oikeassa kaupungissa, ja elokuvatarjontaa on enemmän kuin ehdin katsoa.

Elokuvasta puheenollen, nyt HS:ssa oli juttua #metoo-postausten innoittamana Suomen elokuvapiirien ”niistä 5-10 häiriköstä, jotka kaikki alalla tietää”. Okei, no ihan alan ulkopuoleltakin kuka tahansa voi arvata, että Törppönen on yksi, mutta keitäs ne muut ovat?

Mainokset

Tyrmistys ja hurmio

No niin, nysse on oikeasti tapahtunut: olen kadottanut esineen! Kyllä! MINÄ olen kadottanut jotain! Kokoontaitettava sateenvarjo (keväänviheriä arpajaisvoitto Akavasta) oli repun sivutaskussa ratikassa, ja aloin äheltää reppua selkään vähän huonosti, koska käsi pipi. Siinä se varjo sitten varmaan pingersi penkille ja jäi sinne. Huh, no tulipa tääkin hoidettua.

Onhan mulla vielä kolme sontsaa, yksi kokoon menevä ja kaksi suoraa. Valkoinen, musta-harmaa ja musta-harmaa-valkoinen.

– – – –

Jos ei joku tiennyt, olen siis lukemisaddikti. Siksi pidänkin varsin ihmeellisenä, että en ollut tilannut LongPlayta ennen kuin nyt. Ja olen niiiiiin iloinen että tilasin! Jutut on sipakoita ja kipakoita, ja pitkiä. Syystarjous heillä vielä 15.10. asti: vuosi plus koko arkisto ja vielä kuulemma kahvipakettikin 59e. Kahvipaketin saa kyllä duunikaverit, ne juo mitä tahansa skeidaa. Maistoin taas puoli suullista niiden ”presidenttiä” ja meinasi limakalvot räjähtää säleiksi.

Kulkemisia

Muistatteko, viime vuonna kävin sukuloimassa siskontyttöni kotona? Tänä vuonna tein saman. Mun tavallinen tahti nähdä harvoja verisukulaisia on ehkä kerran 20 vuodessa, ja nyt sitten jestas joka vuosi. Mitä tästä vielä tulee?

Huomasin myös, että nyt on sukua kai nähty jo alustavasti tarpeeksi, koska enää en mielessäni hämmästellyt koko aikaa O:ta tuijotellen ”miten jollain voi olla ihan samanlainen yläkroppa kuin mulla?!” ”miten jollain voi olla ihan samanlaiset käsivarret kuin mulla?!”.

No kuitenkin, nyt oli koko porukka siellä eli emäntäiseni O, mies J ja tenavat V ja U. Illemmalla lähdettiin moikkaamaan lammashaan asukkeja. MÄÄ! MÄÄ! Pukkasi once in a lifetime -kokemuksen siis. Jolloinka tuumasin, että antaapa kameran laulaa sitten. (Arktinen suojavarustus on punkkien ja pistävien hytyjen varalta.)

Jollain on silkkinen nenu

Sylilammas

Hyvin ystävällisiä elukaisia on he! Ei tarvinnut yhtään edes lammaskuiskailla, kun syliin riensivät ihan muuten vaan huvikseen. Tykkäsin!

– – – –

Eilen sitten toisenlaista. En ollut käynyt Fashion Centerin ysmyssä kai kymmeneen vuoteen. Muistan silloin ostaneeni kissablogissa kuuluisaksi nousseen harmaan viltin, ja yhden häiriintyneen paidan, josta luovuin pari vuotta sitten. Tällä kertaa mukana Naukulan mamma, jonka kanssa jatkoimme myös etsimään toista ysmyä Vehkalan suunnalta. (Se olisi ollut se harmaa kuutio keskellä ei-mitään, mainitsin sen taannoin täällä.) Ei onnistunut aukioloaikaan se, mutta ei harmittanut. Ekasta ysmystä kahdet merinovillasukat, kahdet hanskat ja kolme huivia. Yhtä paitaa – jälleen mallia melko härö – kokeilin, mutta siinä ikävästi sauma kulki just persiin eli leveimmän kohdan kohdalla. Ei ikinä hyvä idea. Mutta siinä olisi sopinut koko S! Mieltämyllertävää normaalisti XL:ää käyttävälle! Nuilla taisi olla ihan omat taulukot…

– – – –

Tänään sitten K:n kanssa silmäämään elokuva, jota ollaan odotettu pari vuotta: Kingsmanin jatko-osa. Eka osa oli huima nautinto meikäläisten makuun, mutta tää kakkonen pelottaa hiukan mm. siinä mielessä, että tässä herätetään henkiin tyyppi, joka täysin varmasti kuoli ykkösessä. Se on aina ärsyttävää. Mutta katsottavahan tää on, ei pääse yli ei ympäri.

Sanaakaan en muuttaisi

HS 28.9.2017 Kira Gronow

Voiko viisaaksi oppia? Kyllä, sanoo filosofi, mutta ensin on opittava elämään toisin kuin ihmiset nykyään – ”Ihminen voi olla äärimmäisen älykäs ja tyhmä samaan aikaan”

Viisautta ei nykyään juuri arvosteta, sanoo filosofi Markus Neuvonen. Ajattelu kehittyy, kun pysähtyy miettimään, mitä haluaakaan sanoa – siis tekee toisin kuin moni somemaailmassa.

POLVESSA oli kipeä patti.

Filosofian opiskelija Markus Neuvonen meni lääkäriin. Polvesta otettiin koepala ja todettiin, että siinä on kasvain.

Neuvosen ensimmäinen reaktio oli kauhu ja kuolemanpelko.

Sitten hän muisti stoalaiset neuvot: Rauhoitu. Älä panikoidu. Hyväksy tilanne. Suhteuta asiat suurempaan kokonaisuuteen.

Myöhemmin selvisi, että kasvain oli hyvälaatuinen. Se leikattiin pois, ja jalka kuntoutui ennalleen.

”Olisi siis ollut turha panikoida etukäteen”, Neuvonen sanoo nyt, kymmenisen vuotta myöhemmin.

Rauhoittuminen vaikeassa tilanteessa oli viisasta.

NEUVONEN, 37, tutkii työkseen, mitä hyvä ajattelu on ja voiko sitä oppia. Tutkimus liikkuu filosofian ja psykologian rajapinnassa.

Miten on, voiko viisautta todellakin oppia?

”Kyllä, ajattelutaitoa voi oppia ja viisautta opettaa, vaikka ei se mitenkään helppoa ole.”

”Sellainen ’just do it, kaikki on itsestä kiinni’ -ajattelu on valheellista, ei se pidä paikkansa.”

Viisaus tarkoittaa kykyä järkiperäiseen ajatteluun ja asioiden punnitsemiseen, Neuvonen sanoo. Viisaus ja älykkyys ovat eri asioita.

”Ihminen voi olla äärimmäisen älykäs ja tyhmä samaan aikaan. Älykkyysosamäärä tai akateeminen koulutus ei takaa viisautta. Silti täytyy opetella vaikeat ajattelutaidot.”

Näihin taitoihin Neuvonen laskee kärsivällisyyden, kyvyn perspektiivin ottoon ja myös riittävän ute­liaisuuden.

Neuvonen on perehtynyt erityisesti stoalaiseen ajatteluun. Antiikin ajan stoalaiset olivat Neuvosen mielestä realisteja. He ymmärsivät, että viisauden ja onnen tavoitteleminen on vaikeaa.

”Siinä stoalaisuus eroaa nykyaikaisesta self help -ajattelusta. Sellainen ’just do it, kaikki on itsestä kiinni’ -ajattelu on valheellista, ei se pidä paikkansa.”

Stoalaiset filosofit arvostivat mielenrauhaa ja tyyneyttä. Heistä viisautta oli kyky elää epävarmuuden kanssa.

”Kaikki kun elämässä on epävarmaa. Työ tai perhe voi koska tahansa kadota.”

On usein hankala määritellä toisen puolesta, mikä on viisasta ja mikä ei. Viisaammaksi voi kuitenkin opetella, ja helpoiten se tapahtuu yhdessä muiden kanssa.

Stoalaisilla oli paljon käytännönläheisiä harjoitteita. He elivät kurinalaisesti, ja ruumiinharjoittelu oli heille tärkeää. He korostivat myös sitä, kuinka tärkeää on etäisyyden ottaminen omaan elämään.

”Omaa elämää voi katsoa kuin katsoisi jonkun toisen elämää. Ajattele, että tuossa tuo raukka nyt koheltaa. Itselle voi vähän nauraakin hyväntahtoisesti.”

Asioita kannattaa ajatella laajemman näkökulman kautta.

”Kun näkee oman elämän tilapäisyyden, omat ongelmat eivät enää ole niin erityisiä miljardin ihmisen joukossa.”

Toinen tapa ottaa etäisyyttä on esimerkiksi se, että miettii, miltä oma elämä näyttää, jos kuvittelee itsensä 80-vuotiaaksi.

”Mitä vinkkejä antaisit nuoremmalle itsellesi? Tällainen ajattelu voi auttaa suhteuttamaan asioita.”

NEUVOSEN mielestä stoalaisessa ajattelussa on paljon järkeä. Se on kuitenkin kaukana nykypäivästä.

”Nykyaikana epävarmuuden aiheita on todella paljon. Informaa­tiota on tarjolla enemmän kuin koskaan, mutta on aina vaikeampaa sanoa, mikä on totta ja mikä ei. Ihminen ahdistuu tästä epävarmuudesta – ja sillä on se seuraus, että varmuutta usein haetaan yksinkertaisista tarinoista ja vastakkainasetteluista.”

”Jos ihminen on toistuvasti aggressiivisissa väittelytilanteissa, se syöpyy hänen ajattelutapaansa.”

Ihmiset myös väsyvät informaa­tion määrään, Neuvonen toteaa.

”Hitaalle reflektiolle ja maailmankuvan rakentamiselle ei anneta enää aikaa, eikä sitä arvosteta.”

Aika, jossa elämme, on viisastumista vastaan, Neuvonen sanoo ja huokaa.

”Ihmisten pitäisi pysähtyä ja opetella ajattelemaan huolellisesti – siinä kaksi tärkeää asiaa. Molemmat ovat nykyään aika hukassa.”

Neuvonen on elvyttänyt klassista retoriikkaa eli puhumisen taitoa. Hänestä viestintä kulkee käsi kädessä ajattelun kanssa.

”Ajattelun ja viestinnän välillä todellakin on kytkös. Tässä on myös paradoksi: me emme puhu niin kuin ajattelemme vaan toisinpäin, ajattelemme niin kuin puhumme. Psykologit tuntevat hyvin tämän ilmiön. Jos ihminen on toistuvasti aggressiivisissa väittelytilanteissa, se syöpyy hänen ajattelutapaansa.”

Vastaavasti jos opettelee asioiden huolellista sanoittamista ja analyyttista keskustelua, se vaikuttaa siihen, että oppii myös tarkaksi ajattelijaksi ja keskustelemaan paremmin.

Neuvonen on lukenut tutkimuksia siitä, että viha-ajattelu vaikuttaa aivoihin aiheuttamansa stressin kautta.

”Sosiaalinen media opettaa ihmisiä järjettömään reagointiin, valheiden uskomiseen ja mielivaltaiseen käyttäytymiseen. Ihmisistä on tullut epäluuloisia tiedettä kohtaan. Tieteen tilalle on otettu tunneajattelua, ja se on huono juttu. Kaikkeen reagoidaan tunteella.”

Ajattelutaidot ovat usein tunnetaitoja, omien reaktioiden hallintaa. Jos viettää paljon aikaa riitaisilla keskustelupalstoilla, ei voi hyvin, Neuvonen sanoo.

Ihminen ei välttämättä viisastu vanhetessaan, Neuvonen sanoo. ”Tämä on monille rankkaa kuultavaa.”

VIISAUTTA voi soveltaa arkielämässä monella tavalla.

Otetaan esimerkiksi tietokone- ja mobiilipelit. Neuvosen 8-vuotias poika on välillä pahoittanut mielensä siitä, että toinen pelaaja on heittänyt hänet pelistä pois. Mitä Neuvonen sanoo silloin pojalle?

”Autan lasta sanoittamaan asian: mitä on tapahtunut ja onko se oi­keasti niin vakavaa. Entä mitä motiiveja toisella voi olla, voiko sittenkin olla kyse enemmän taitamattomuudesta kuin esimerkiksi pahantahtoisuudesta?”

Omassa elämässään Neuvonen noudattaa ongelmatilanteissa usein yksinkertaista kaavaa: Eksplikoi, problematisoi, argumentoi.

Eli selvennä asia ensin itsellesi rautalangasta. Sitten kyseenalaista ja arvioi sitä. Kuuntele toistakin osapuolta. Vasta lopuksi muodosta oma mielipiteesi .

Mitä tahansa suunnittelua itse teenkin, teen sen tältä pohjalta, Neuvonen kertoo.

”Esimerkiksi kun tietokoneeni hajosi, en ollut ehtinyt varmuus­kopioida kaikkea. Menin kieltämättä aika paniikkiin. Mutta lopulta en voinut muuta kuin pysähtyä ja vääntää asian itselleni rautalangasta. Mitä menetin, ja mitä siitä? Sitten mietin pari selkeää vaihtoehtoa, mitä voin tehdä.”

Apua voi olla myös meditatiivisista harjoituksista, kuten mietiskelystä. ”Miten muuten voisit kehittää ajatteluasi, jos et ensin pysähdy kuuntelemaan sitä?”

USEIN sanotaan, että ihminen viisastuu vanhetessaan. Pitääkö se paikkansa?

Ei välttämättä, sanoo Neuvonen. ”Tutkimusten mukaan itsestään selvää korrelaatiota ei ole. Tämä on monille rankkaa kuultavaa.”

Jotkut vanhukset eivät ole valtavan viisaita, kun taas jotkut nuoret ovat, Neuvonen miettii.

”Ikä tuo parhaimmillaan perspektiiviä. Vanhat ihmiset ovat usein tyynempiä ja rauhallisempia, ja heillä on paremmat sosiaaliset taidot.”

”Tyhmyys kumpuaa usein paniikista, tai sitten itsekeskeisyydestä ja yli-itsevarmuudesta.”

Neuvosesta viisautta on ajatella, että kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän samassa veneessä. ”Viisaus on hyvin kosmopoliittista.”

Tyhmyys taas on varomattomuutta ja impulsiivisuutta.

”Se kumpuaa usein paniikista, tai sitten itsekeskeisyydestä ja yli-itsevarmuudesta.”

Se, onnistuuko olemaan jossakin asiassa viisas, selviää yleensä vasta jälkikäteen, hän sanoo.

Neuvosen mielestä Nelson Mandela oli hyvä esimerkki viisaasta ihmisestä. Mandela istui vuosikymmeniä vankilassa Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon aikana.

”Hän ei silti katkeroitunut eikä alkanut syytellä vangitsijoitaan. Olisiko hänestä tullut siltojen rakentaja, jos hän olisi alkanut lietsoa konflikteja? Tuskin. Hän toimi hyvin viisaasti.”

STOALAISESTA filosofiasta innostuttuaan Neuvonen on alkanut elää yhä askeettisemmin.

”Perheenjäsenten on mahdotonta ostaa minulle lahjoja, koska en koskaan halua mitään.”

Hän nukkuu nykyisin lat­tialla joogamaton päällä. Pari vuotta sitten hän teki ”hullun ihmis­kokeen itsellään” ja peseytyi vuoden ajan vain kylmällä vedellä. Samalla hän alkoi harrastaa avantouintia. Kasvissyöjä hän on ollut lähes 20 vuotta.

Neuvosen aamurutiineihin kuuluu kirjoittaminen.

”Pohdin, mitä päivän aikana on edessä, ja kirjaan ylös kaikki mahdolliset huolenaiheet. Mietin, mikä niissä pelottaa ja mihin voin itse vaikuttaa.”

Samaa hän suosittelee muillekin.

”Kirjoittamisesta on huikeasti apua. Niin voi kyseenalaistaa omaa ajatteluaan ja kasvattaa itseään.”

Neuvonen tarvitsee joka päivä myös tietyn määrän kiireettömyyttä ja hiljaisuutta.

”Tykkään työskennellä kuulosuojaimet päässä, vaikka olisin yksin kotona. Se sulkee kaiken ulkopuolelle. Tai oikeastaan käytän tuplasuojausta, sekä kuulosuojaimia että korvatulppia niiden alla.”

Ajatus kypsyy paremmin hiljaisuudessa.

– – – – – – – –

Markus Neuvonen

KUKA?

Filosofian tutkija, tekee väitöskirjaa Helsingin yliopistossa. Työskentelee muun muassa opettajana, koulutus- ja suunnitteluasiantuntijana sekä yrityskonsulttina. Asuu vaimonsa ja 8-vuo­tiaan poikansa kanssa Espoossa.

MISTÄ TUNNETAAN?

Tutkii viisautta. On kirjoittanut kirjan Päätä viisaasti (Talentum 2014). On opettanut filosofiaa ja ajattelun taitoja yliopistolla, ammattikorkeakoulussa ja Kriittisen korkeakoulun Puhujakoulussa. sekä luennoinut yritysmaailmassa. Oli mukana perustamassa Filosofian Akatemiaa yhdessä muun muassa Frank Martelan kanssa.

MISTÄ EI TUNNETA?

On harrastanut kamppailulajeja 11-vuotiaasta. Suunnitellut pöytälaatikkoon useita kortti- ja lautapelejä, kuten väittelyaiheisen korttipelin sekä New Yorkin rikollisjengejä käsittelevän strate­gia­pelin.

Näistä en luovu:

UTELIAISUUS JA KOKEILU

”Olen uteliaisuuden riivaama ihminen ja haluan oppia koko ajan uusia asioita. Uppoudun niihin aina todella syvälle vähäksi aikaa. Viime kesänä opettelin virkkaamaan. Yhdessä vaiheessa päätin leipoa kaikki perheen leivät itse. Seuraavaksi haluaisin rakentaa yrttitarhalle automaattisen kastelujärjestelmän.”

MUSIIKKI

”Rakastan opetella uusien soittimien soittamista. Pää­instrumenttini on kitara, mutta soitan myös muun muassa puhaltimia. Kiinalainen xiao-huilu on tämänhetkinen suosikkini. Pidän bambun soinnista.”

LUONTO

”Kanssani voi olla raivostuttavaa lähteä metsään, koska jumitun ihmettelemään jokaista vastaantulevaa lintua, mönkiäistä tai ­malmiliusketta. Vielä pahempaa on, jos äidyn luennoimaan niistä.”

Kuvia nyt vihdoin

Nyt sain vihdoin Habitaren avajaispäivän kuvat tuonne. Jos ny enää ketään kiinnostaa.

Uuu kissoja, mikä yllätys

Sitten on vielä se pukusetti, tenavien eiku nuorten lupausten tekemät vaatteet, jotka kävin Kaapelilla kattomassa samana päivänä. Ne on nyt täällä. Kuvat ei ole hirveän hyviä, mutta jäipä muistoja.

Heti väsyttää

Heti aloin pinnata menoista, eli tänään en lähtenyt illalla pileisiin. Olisin ehtinyt, mutta iski päälle toi infoähkyahistus, niin en sitten saanut aikaan kävellä ulos ovesta. Kirjoittaminen helpottaa siihen. Kun itse tuottaa lisää tekstisaastetta, niin siinä on vähän niinku koston maku ja sehän sielua hykerryttää.

Mutta asiaan! Eilinen meni tosi hyvin. Kävelin aamulla Habitaressa kolme tuntia ja katoin kaiken. Kuvia on. Suosittelen, kiinnostavaa oli paljon! Mujissakin on käyty. Vein ostokset kotiin ja suuntasin Meikkuun. Sieltä menin suoraan sitten Kaapelin Valssaamoon, jossa oli kymmenen nuoren muotitaiteilijan tekosia. Kuvia on. Kuvat tulee Flickriin kunhan ehdin.

Illaksi mainittu tylsä osuus eli taloyhtiön hallitus. Ilmoitin siellä, että taidan väistää hallitushommat ensi vuonna (vaikka niistä saa rahaakin, mutta pienii ne rahat on kokousten tylsyyteen nähden). Myös toinen paljon napakampi ja tiedostavampi muija lähtee hallituksesta ensi vuodeksi, mutta sillä on ihan syy, koska muuttaa ulkomaille vuodeksi. Sääli.

– – – –

Nyt illalla oli kummallinen sippaaminen ja siitä toipuminen. Alkoi yhtäkkiä Kriminalistia kattoessa väsyttää niin että oli pakko mennä pitkälleen heti. Silmät kiinni ja toivottavasti unta palloon… mutku ei. Ensin pikku-ukko alkoi vinkua vaikka just oltiin leikitty puoli tuntia. Miu miu miu MIU MIUMIU! En välittänyt, koitin vaan vajota kun oli niin hyvät vajoamisfiilikset. Sit tyhmä kun olin, en ollut laittanut puhelimia äänettömälle ja olin jättänyt viimeisimmän lelun typykissan löydettäväksi, enkä ollut ottanut korvatulppia saati korvaläppiä, koska väsy iski niin yllättäen. Eli kun olin kymmenen minuuttia kuunnellut kaikkea tätä möykkää silmät kiinni ja sielu tutkan alapuolella, yhtäkkiä olin taas valmis aukaisemaan silmät ja olemaan hereillä. En ollut edes vajonnut kunnolla tasoille. Yleensä noin nopee virkistyminen kyllä vaatii sen, että olis käyty manalassa vaikkei unessa asti, mutta nyt en tosiaan ollut edes sukeltanut syvälle.

Eli (vain) itselle kiinnostava uusi kokemus. Noinkin helposti voi toipua isosta pikaväsystä.

Syvässä päässä

Kyllä tää syksy niin imee. Taas on alkanut se, ettei voi tietää, mitä laittaa päälle. Aamulla +6 astetta, ok. Seuraavana aamuna onkin +17 astetta, mutta eihän sitä voi tietää, kun on yhtä pimeää ja sateista kuin edellisenäkin aamuna. Ja BOOM! noin sitten oot töissä väärissä vaatteissa koko päivän. Voin kertoo, että se ottaa koppaan. Taiteiluksi menee taas.

Vuodenaikojen vaihtelu nyppii nuppii koko ajan enemmän. Jo näitä talvia ja syksyjä on nähty. En yhtään ihmettele, että porukat muuttaa pysyvästi jonnekin Espanjaan. Portugaliin. Indonesiaan. En ole saanut itsestäni irti edes moisten mahdollisuuksien tutkimista. Googlasin muutama kuukausi sitten, että mun serkku asuu Espanjassa. Just aloin miettii mahdollista kontaktointia, niin se kuoli vanhuuteen. (Ei menny tunteisiin, ollaan viimeksi nähty kun mä olin jotain yli kymmenen.)

En ole viitsinyt vuosiin matkustella kenenkään kanssa, koska mun kävely on mitä on. Yksinään saan kävellä kilometrin tai kolme, ihan miten huvittaa; toisten kanssa pitäisi ottaa huomioon myös heidän liikumistoiveet. Mutta tänään sen keksin, kun luin yhtä matkablogia: mähän voisin olla kolmen tai neljän porukasta se, joka jää leiriin vahtimaan kamoja kun noi muut trekkaa tai kiipeilee. Pääsisi jonnekin Lofooteille tai alppimaisemiin tällaisella konseptilla ehkä. Jee! Ylipäätään liikunnallisilla lomilla tuo toimisi. Kamavahti. Kaupunkilomat, hmmm, no se ei ehkä hirmu hyvin. Kaupunkeihin kyl melkein pitää mennä itekseen.