Sisäinen kello rikki

Hö. Tää pimeys sekoittaa mun sisäisen kellon ja kalenterin tyyten.

Esimerkki 1: Sisäinen kalenteri. Perjantaina kattelin twitteristä vai mistälie, että yks kiinnostava pikkusarja ilmestyy Areenaan kokonaisuudessaan perjantaina 8.12. Johon meikä että vau, tuohon ei oo enää pitkä aika, aion niiiiin kattoo heti kun se tulee! Ymmärtämättä, että elin jo perjantaita 8. joulukuuta.

Esimerkki 2: Sisäinen kello. Eilen vilkaisin keittiön kelloa, että se on varttia yli seitsemän ja Ilonan iltalääkkeen aika. Annoin siis kisulle lääkkeet. Noin tunnin päästä vilkaisin kelloa uudelleen ja se on vaille neljä. Olin siis antanut kisulle pillerit vaille kolme päivällä. Vain vajaan viiden tunnin heitolla. Kuvittelisi jonkin hälyttävän, että hei, ei ole ilta. Ei hälytä. Liian pimeää.

Mitään päivää ei ole helppo rakastaa ilman auringonpaistetta. Jokaista sadepäivää vihaan suoraan, ne vaan masentaa. Päivä ilman sadetta ja ilman aurinkoa on jotakuinkin siedettävä.

Mainokset

Hei mä tunnen nuo tyypit

Luin Marko Annalan Värityskirjan. En edes tiennyt, että me ollaan asuttu yhtäaikaa Lappeenrannassa! Kirjassa mainitaan koko ajan Annalan bändikaverita ja kavereita oikeilta nimiltä – puolet niistä hääräsi myös perustamassani teatterissa ja loput tunsin ulkonäöltä! Mutta enhän mä silloin sitä tiennyt. Vasta 1994 kun asuin Jyväskylässä ja radiohommissa pidin huota myös konserttien jollottamisesta, vasta silloin Slumgudgeon tuli tutuksi mulle. Kävin jopa keikalla Lutakossa ja P. antoi pyyhkeet huonosta valaisusta keikan jälkeen.

Nää ”hei mä tunnen nuo tyypit” on kyllä hauskimpia kirjoja! Hurmeen Volvo Amazonissa se ei tullut yllätyksenä, mutta Annalan opuksessa kyllä. Harmi vaan, sitten kun pää jää kelaamaan vanhoja, intensiivisempiä aikoja ja unijukka ei uskalla tulla häiritsemään hyviä keloja. Näin viikonloppuna nou hätä – joskaan en tästä taivu aamun leffaan enää – mutta työaikana aina ikävämpää.

Ja sen kyllä voin sanoo, että sekä Jyväskylän keikat että Lappeenranta OLI intensiivisiä aikoja. Jokaiseen noista sisältyy myös rahattomat nälkävuodet, jolloin figuuri oli niin silee vailla ylimääräisiä kiloja. Vaan kyllä huippasikin.

Deppaa, deppaa

Maa on niin on niin kaunis. Kukapa ei arvostaisi vaakasuoraa tuulta, saatanan kylmää jatkuvaa sadetta ja ikuista harmautta. Ai niin – kohta tiet ja jalkakäytävät on taas liukkaat.

Tänä aamuna puoliksi heräsin kahdesti, ennen oikeaa heräämistä. Muistan siinä puolitietoisessa tilassa miettineeni, että olen niin masentunut, etten pysty enää ikinä nousemaan petistä. Ja samantien tein korjausliikkeen vanhalla tutulla ”älä välitä siitä”. En välitäkään. Enkä anna sille yliotetta. Mutta tämä maa ja ilmasto ei todellakaan paranna asiaa. Täältä pitäisi päästä pois vähän vitun livakkaan, mutta minkäs teet kun on työ, koti ja kissat. En mä nyt sentään meinaa lähteä espanjalaisten torien laitaan laulamaan suomalaisia kansanlauluja siinä toivossa, että joku heittää pesoo.

Pari päivää saikkua vielä, sitten itsenäisyyspäivä. Tiistaina mulla on lääkäri illalla eli pakko liikkua ulos. Yritän jos saisin kirjastokäynnin samaan, koska siihen on viimeinen tilaisuus 7.12. Siinä taas on päivä täynnä kaikkea muuta, en tiedä pystyykö.

Ryövään omaa aikaa (onnistuneesti!)

Nyt pikkasen jo noudatellut suunnitelmaa, eli yrittäis lähteä töistä aikaisemmin. Parissa päivässä laku on neljättä tuntia miinuksella. Se on aina ikävä näky, mutta miten paljon enemmän saan aikaan näin. Jo se, että voi olla pari tuntia enemmän kissojen kanssa, on tärkeetä!

Nyt aamulla heti kasilta (noin kahden tunnin yöunien jälkeen – tää on taas tätä) pääsin ottamaan silarit. Haha, heti luuli kumihuuli! Eiku jalkahoitaja teki mulle silikonituet jarppien alle. Myös jalkahoito toki samaan hintaan.

Tosi kiva ihminen, pakko alkaa käydä sen luona ihan vain mielenterveyden takiakin. Vähän sama efekti kuin mun hierojalla – käynnit on aina enemmän piristäviä kuin mitä pelkät fyysiset toimet saisivat aikaan. Koska niin huimia naisia! Hyvät keskustelut.

Ja Instru. Vihdoin sain itteni raahattua sinne. Olin takavuosina ottanut suurimaksi osaksi firman laskuun näyttöpäätetyölasit, joita en oikeasti ihan himona edes aikonut käyttää. Halusin vain ne pokat, tai sangat (hengettömät), koska Efva Attling. Ajattelin, että irrotutan lähityölinssit ja teetän niistä tavalliset kaukolasit. Ja vualaa, heti näin kymmenen vuoden kuluttua sain aikaan tämän liikkeen! Tai ainakin alun. Kolmisensataa tulee maksamaan, ja onnistuminen on melko varma. Ruuvit on kovin pieniä ja lyhyitä, mutta kyllä se pitäisi saada väsättyä.

Huomenna taas hiukan aiemmin kotiin. Naapurissa on suunnitteilla hyvällä ystäväporukalla glögsykkää ja sienipiirakkaa. NYT elämä maistuu siltä kuin pitääkin!

Tukossa

Okei, Lähi-S lähtee vasta vuoden loppua kohti, koska hänellä on suma juttuja kesken. Varmaan aika paljon sen loputtoman suman takia hankkiutuikin muualle.

Itselläkin kalenteri on aika tukossa ja työmuisti täynnä. Mulla on nykyisin puhelimessa muistilappu, jonka otsikko on näppärästi TÄNÄÄN, ja lappu on siellä aina, sisältö vaan vaihtuu. Puhelin on sängyn vieressä, niin pystyn illalla tai yölläkin sutaisemaan sinne äkkiä jonkun unohtuneen kikkareen. Sitten päivän mittaan pyyhin niitä pois ja lopuksi alan täyttää tulevaa päivää. En laita itsestäänselviä, vain sellaisia jotka täytyy muistaa ja/tai on erityisiä. Nyt just eletään taas aikoja, jolloin ei oo sama huomennako vai tänään, vaan kaikki on tänään tai mieluummin jo eilen.

Mulla ei ole ikinä ollut tällaista marraskuuta. Yleensä olen pystynyt rauhoittamaan koko kuukauden syksyn juoksujen jälkeen. Nyt ei juoksu lopu. Messuja ja iltamenoja on ollut, Night Visions pitää jättää väliin. Jätän väliin leffafestarin? Kyllä. Juhlia, ihmisten synttäreitä. Terveyspaskaa on ollut ja jatkuu. Jumpannut en oo, venytellyt ehkä kerran kahdessa viikossa.

Eilen kävin lähi-stand-upissa illalla. Syntistä kissoja kohtaan tietysti, koska olin tullut kotiinkin vasta kuuden jälkeen. Mutta tein samalla ruokaostokset, koska Smarket on 24 asti auki. Tänään sitten muistin vasta aamulla, että däääämn: Juuson stand-uppi illalla! Ja jälleen kuuden jälkeen töistä kotio. Eli ei vaan pysty. Lisäksi (nyt päästään kuvaavaan esimerkkiin muistin täyttymisestä) olin tyystin unohtanut kissan lääkinnän. Vasta kun naapuri whatsappasi, että mihinkäs aikaan laitetaan kissaa, muistin. Tää on mielestäni huolestuttavaa. En tavallisesti unohda kissa-asioita enkä varsinkaan terveyteen liittyviä!

Onneksi on etäperjantait. Huomenna on aamusta pätkä Terveystaloa, mutta noin puolestapäivästä taas normihommoo kotona.

Alpakkalanka on täällä… tiiän kyllä. Jospa joku leikittäisi!

Polyamoriaa

Poliisisetä ei tykkää

Mulla on täällä menossa tämä polyamorinen suhde paitsi noitten kahden kissan, myös kuumaa ilmaa puskevan patterin ja Starbucksin Sumatran kanssa. Nyt on iskenyt se myöhäissyksyn kalsa, jota pelkkä talon patteristo ei tainnuta, vaan tarvitaan vähän ylimääräistä kivaa. En ole pitänyt patteria päällä mitenkään holtittomasti, mutta silti viime vuoden sähkönkulutukseni oli kasvanut 10%. Vanhat kodinkoneet? (kyllä) Jouluvalot? (viime vuonna päällä yötä päivää, tänä vuonna tuskin) En mä nyt oikein keksi, mikä täällä varsinaisesti veisi virtaa kymmenyksen enemmän kuin ennen. Kai se on noitten kaikkien yhteisvaikutus.

Kahvimyllyä mietin. Viikonloppuna S näytti kotonaan, tai pikemminkin laittoi meidät kuuntelemaan papumyllytystä. Verrattuna siihen, mitä möykkää eksän kahvimylly piti, ei tämä ollut enää melua ollenkaan! Jopa kissat saattaisivat kestää sen! Olin pitänyt sitä saakelin betonimyllyä standardina, ja että en voi ostaa papumyllyä kun siinä on niin hirveä se melu. Mut eihän noissa kaikissa olekaan. Nyt kun katselin tarjontaa netissä, minkään tuotteen kohdalla ei mainita desibelejä. Mutta onpa noita käsikäyttöisinäkin. – Pitää funtsii. Kotona pystyn säilyttämään ’bucksissa jauhetun muovissa ja jääkaapissa, mutta duunissa pitämälläni paketilla on yleensä huononpi kohtalo. Muovi kyllä, jääkaappia ei, koska sieltä pöllitään kaikki kiva. Tai ainakin pöllittiin ennen.

Suoraan sydämestä

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥

Ylellisesti vietin taas synttäreitä sunnuntaina. Syndet pari kertaa viikossa kiva, ookoo? Ei vaan, oikeasti olen niin onnellinen siitä, että sain tehdä just nuo asiat just noiden ihmisten kanssa. Ensin konsertti, jossa soitti siskontyttöni miehen J:n bändi, alle puolen kilometrin päässä kotoa. Helppo etäisyys siis! Mukana viisi ikivanhaa ystävää plus hetken aikaa myös siskontyttö O. Istuimme heti lavan edessä, joten näkymissä ja kuulumisissa ei valittamista. Pöydälle ilmaantui skumppapönttö ja karkkia. Eväissä ei valittamista!

Baari oli samassa rakennuksessa, oltiin jotakuinkin ainoat asiakkaat konsertin jälkeen. Pientä drinksua ja paljon puhetta ja naurua. Yhteistä! Juuri sitä, mitä ihmisellä pitäis olla jokatoinen ilta eikä jokatoinen vuosi! Olin ja olen niin onnellinen.

Ilta on jo poikimassa uutta, glögitapaaminen marraskuussa. Sama porukka plus pari uutta.

Joskus asiat vaan menee niin hyvin ettei jaksa tajutakaan.

♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥ ♥