Sanaakaan en muuttaisi

HS 28.9.2017 Kira Gronow

Voiko viisaaksi oppia? Kyllä, sanoo filosofi, mutta ensin on opittava elämään toisin kuin ihmiset nykyään – ”Ihminen voi olla äärimmäisen älykäs ja tyhmä samaan aikaan”

Viisautta ei nykyään juuri arvosteta, sanoo filosofi Markus Neuvonen. Ajattelu kehittyy, kun pysähtyy miettimään, mitä haluaakaan sanoa – siis tekee toisin kuin moni somemaailmassa.

POLVESSA oli kipeä patti.

Filosofian opiskelija Markus Neuvonen meni lääkäriin. Polvesta otettiin koepala ja todettiin, että siinä on kasvain.

Neuvosen ensimmäinen reaktio oli kauhu ja kuolemanpelko.

Sitten hän muisti stoalaiset neuvot: Rauhoitu. Älä panikoidu. Hyväksy tilanne. Suhteuta asiat suurempaan kokonaisuuteen.

Myöhemmin selvisi, että kasvain oli hyvälaatuinen. Se leikattiin pois, ja jalka kuntoutui ennalleen.

”Olisi siis ollut turha panikoida etukäteen”, Neuvonen sanoo nyt, kymmenisen vuotta myöhemmin.

Rauhoittuminen vaikeassa tilanteessa oli viisasta.

NEUVONEN, 37, tutkii työkseen, mitä hyvä ajattelu on ja voiko sitä oppia. Tutkimus liikkuu filosofian ja psykologian rajapinnassa.

Miten on, voiko viisautta todellakin oppia?

”Kyllä, ajattelutaitoa voi oppia ja viisautta opettaa, vaikka ei se mitenkään helppoa ole.”

”Sellainen ’just do it, kaikki on itsestä kiinni’ -ajattelu on valheellista, ei se pidä paikkansa.”

Viisaus tarkoittaa kykyä järkiperäiseen ajatteluun ja asioiden punnitsemiseen, Neuvonen sanoo. Viisaus ja älykkyys ovat eri asioita.

”Ihminen voi olla äärimmäisen älykäs ja tyhmä samaan aikaan. Älykkyysosamäärä tai akateeminen koulutus ei takaa viisautta. Silti täytyy opetella vaikeat ajattelutaidot.”

Näihin taitoihin Neuvonen laskee kärsivällisyyden, kyvyn perspektiivin ottoon ja myös riittävän ute­liaisuuden.

Neuvonen on perehtynyt erityisesti stoalaiseen ajatteluun. Antiikin ajan stoalaiset olivat Neuvosen mielestä realisteja. He ymmärsivät, että viisauden ja onnen tavoitteleminen on vaikeaa.

”Siinä stoalaisuus eroaa nykyaikaisesta self help -ajattelusta. Sellainen ’just do it, kaikki on itsestä kiinni’ -ajattelu on valheellista, ei se pidä paikkansa.”

Stoalaiset filosofit arvostivat mielenrauhaa ja tyyneyttä. Heistä viisautta oli kyky elää epävarmuuden kanssa.

”Kaikki kun elämässä on epävarmaa. Työ tai perhe voi koska tahansa kadota.”

On usein hankala määritellä toisen puolesta, mikä on viisasta ja mikä ei. Viisaammaksi voi kuitenkin opetella, ja helpoiten se tapahtuu yhdessä muiden kanssa.

Stoalaisilla oli paljon käytännönläheisiä harjoitteita. He elivät kurinalaisesti, ja ruumiinharjoittelu oli heille tärkeää. He korostivat myös sitä, kuinka tärkeää on etäisyyden ottaminen omaan elämään.

”Omaa elämää voi katsoa kuin katsoisi jonkun toisen elämää. Ajattele, että tuossa tuo raukka nyt koheltaa. Itselle voi vähän nauraakin hyväntahtoisesti.”

Asioita kannattaa ajatella laajemman näkökulman kautta.

”Kun näkee oman elämän tilapäisyyden, omat ongelmat eivät enää ole niin erityisiä miljardin ihmisen joukossa.”

Toinen tapa ottaa etäisyyttä on esimerkiksi se, että miettii, miltä oma elämä näyttää, jos kuvittelee itsensä 80-vuotiaaksi.

”Mitä vinkkejä antaisit nuoremmalle itsellesi? Tällainen ajattelu voi auttaa suhteuttamaan asioita.”

NEUVOSEN mielestä stoalaisessa ajattelussa on paljon järkeä. Se on kuitenkin kaukana nykypäivästä.

”Nykyaikana epävarmuuden aiheita on todella paljon. Informaa­tiota on tarjolla enemmän kuin koskaan, mutta on aina vaikeampaa sanoa, mikä on totta ja mikä ei. Ihminen ahdistuu tästä epävarmuudesta – ja sillä on se seuraus, että varmuutta usein haetaan yksinkertaisista tarinoista ja vastakkainasetteluista.”

”Jos ihminen on toistuvasti aggressiivisissa väittelytilanteissa, se syöpyy hänen ajattelutapaansa.”

Ihmiset myös väsyvät informaa­tion määrään, Neuvonen toteaa.

”Hitaalle reflektiolle ja maailmankuvan rakentamiselle ei anneta enää aikaa, eikä sitä arvosteta.”

Aika, jossa elämme, on viisastumista vastaan, Neuvonen sanoo ja huokaa.

”Ihmisten pitäisi pysähtyä ja opetella ajattelemaan huolellisesti – siinä kaksi tärkeää asiaa. Molemmat ovat nykyään aika hukassa.”

Neuvonen on elvyttänyt klassista retoriikkaa eli puhumisen taitoa. Hänestä viestintä kulkee käsi kädessä ajattelun kanssa.

”Ajattelun ja viestinnän välillä todellakin on kytkös. Tässä on myös paradoksi: me emme puhu niin kuin ajattelemme vaan toisinpäin, ajattelemme niin kuin puhumme. Psykologit tuntevat hyvin tämän ilmiön. Jos ihminen on toistuvasti aggressiivisissa väittelytilanteissa, se syöpyy hänen ajattelutapaansa.”

Vastaavasti jos opettelee asioiden huolellista sanoittamista ja analyyttista keskustelua, se vaikuttaa siihen, että oppii myös tarkaksi ajattelijaksi ja keskustelemaan paremmin.

Neuvonen on lukenut tutkimuksia siitä, että viha-ajattelu vaikuttaa aivoihin aiheuttamansa stressin kautta.

”Sosiaalinen media opettaa ihmisiä järjettömään reagointiin, valheiden uskomiseen ja mielivaltaiseen käyttäytymiseen. Ihmisistä on tullut epäluuloisia tiedettä kohtaan. Tieteen tilalle on otettu tunneajattelua, ja se on huono juttu. Kaikkeen reagoidaan tunteella.”

Ajattelutaidot ovat usein tunnetaitoja, omien reaktioiden hallintaa. Jos viettää paljon aikaa riitaisilla keskustelupalstoilla, ei voi hyvin, Neuvonen sanoo.

Ihminen ei välttämättä viisastu vanhetessaan, Neuvonen sanoo. ”Tämä on monille rankkaa kuultavaa.”

VIISAUTTA voi soveltaa arkielämässä monella tavalla.

Otetaan esimerkiksi tietokone- ja mobiilipelit. Neuvosen 8-vuotias poika on välillä pahoittanut mielensä siitä, että toinen pelaaja on heittänyt hänet pelistä pois. Mitä Neuvonen sanoo silloin pojalle?

”Autan lasta sanoittamaan asian: mitä on tapahtunut ja onko se oi­keasti niin vakavaa. Entä mitä motiiveja toisella voi olla, voiko sittenkin olla kyse enemmän taitamattomuudesta kuin esimerkiksi pahantahtoisuudesta?”

Omassa elämässään Neuvonen noudattaa ongelmatilanteissa usein yksinkertaista kaavaa: Eksplikoi, problematisoi, argumentoi.

Eli selvennä asia ensin itsellesi rautalangasta. Sitten kyseenalaista ja arvioi sitä. Kuuntele toistakin osapuolta. Vasta lopuksi muodosta oma mielipiteesi .

Mitä tahansa suunnittelua itse teenkin, teen sen tältä pohjalta, Neuvonen kertoo.

”Esimerkiksi kun tietokoneeni hajosi, en ollut ehtinyt varmuus­kopioida kaikkea. Menin kieltämättä aika paniikkiin. Mutta lopulta en voinut muuta kuin pysähtyä ja vääntää asian itselleni rautalangasta. Mitä menetin, ja mitä siitä? Sitten mietin pari selkeää vaihtoehtoa, mitä voin tehdä.”

Apua voi olla myös meditatiivisista harjoituksista, kuten mietiskelystä. ”Miten muuten voisit kehittää ajatteluasi, jos et ensin pysähdy kuuntelemaan sitä?”

USEIN sanotaan, että ihminen viisastuu vanhetessaan. Pitääkö se paikkansa?

Ei välttämättä, sanoo Neuvonen. ”Tutkimusten mukaan itsestään selvää korrelaatiota ei ole. Tämä on monille rankkaa kuultavaa.”

Jotkut vanhukset eivät ole valtavan viisaita, kun taas jotkut nuoret ovat, Neuvonen miettii.

”Ikä tuo parhaimmillaan perspektiiviä. Vanhat ihmiset ovat usein tyynempiä ja rauhallisempia, ja heillä on paremmat sosiaaliset taidot.”

”Tyhmyys kumpuaa usein paniikista, tai sitten itsekeskeisyydestä ja yli-itsevarmuudesta.”

Neuvosesta viisautta on ajatella, että kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän samassa veneessä. ”Viisaus on hyvin kosmopoliittista.”

Tyhmyys taas on varomattomuutta ja impulsiivisuutta.

”Se kumpuaa usein paniikista, tai sitten itsekeskeisyydestä ja yli-itsevarmuudesta.”

Se, onnistuuko olemaan jossakin asiassa viisas, selviää yleensä vasta jälkikäteen, hän sanoo.

Neuvosen mielestä Nelson Mandela oli hyvä esimerkki viisaasta ihmisestä. Mandela istui vuosikymmeniä vankilassa Etelä-Afrikan apartheid-hallinnon aikana.

”Hän ei silti katkeroitunut eikä alkanut syytellä vangitsijoitaan. Olisiko hänestä tullut siltojen rakentaja, jos hän olisi alkanut lietsoa konflikteja? Tuskin. Hän toimi hyvin viisaasti.”

STOALAISESTA filosofiasta innostuttuaan Neuvonen on alkanut elää yhä askeettisemmin.

”Perheenjäsenten on mahdotonta ostaa minulle lahjoja, koska en koskaan halua mitään.”

Hän nukkuu nykyisin lat­tialla joogamaton päällä. Pari vuotta sitten hän teki ”hullun ihmis­kokeen itsellään” ja peseytyi vuoden ajan vain kylmällä vedellä. Samalla hän alkoi harrastaa avantouintia. Kasvissyöjä hän on ollut lähes 20 vuotta.

Neuvosen aamurutiineihin kuuluu kirjoittaminen.

”Pohdin, mitä päivän aikana on edessä, ja kirjaan ylös kaikki mahdolliset huolenaiheet. Mietin, mikä niissä pelottaa ja mihin voin itse vaikuttaa.”

Samaa hän suosittelee muillekin.

”Kirjoittamisesta on huikeasti apua. Niin voi kyseenalaistaa omaa ajatteluaan ja kasvattaa itseään.”

Neuvonen tarvitsee joka päivä myös tietyn määrän kiireettömyyttä ja hiljaisuutta.

”Tykkään työskennellä kuulosuojaimet päässä, vaikka olisin yksin kotona. Se sulkee kaiken ulkopuolelle. Tai oikeastaan käytän tuplasuojausta, sekä kuulosuojaimia että korvatulppia niiden alla.”

Ajatus kypsyy paremmin hiljaisuudessa.

– – – – – – – –

Markus Neuvonen

KUKA?

Filosofian tutkija, tekee väitöskirjaa Helsingin yliopistossa. Työskentelee muun muassa opettajana, koulutus- ja suunnitteluasiantuntijana sekä yrityskonsulttina. Asuu vaimonsa ja 8-vuo­tiaan poikansa kanssa Espoossa.

MISTÄ TUNNETAAN?

Tutkii viisautta. On kirjoittanut kirjan Päätä viisaasti (Talentum 2014). On opettanut filosofiaa ja ajattelun taitoja yliopistolla, ammattikorkeakoulussa ja Kriittisen korkeakoulun Puhujakoulussa. sekä luennoinut yritysmaailmassa. Oli mukana perustamassa Filosofian Akatemiaa yhdessä muun muassa Frank Martelan kanssa.

MISTÄ EI TUNNETA?

On harrastanut kamppailulajeja 11-vuotiaasta. Suunnitellut pöytälaatikkoon useita kortti- ja lautapelejä, kuten väittelyaiheisen korttipelin sekä New Yorkin rikollisjengejä käsittelevän strate­gia­pelin.

Näistä en luovu:

UTELIAISUUS JA KOKEILU

”Olen uteliaisuuden riivaama ihminen ja haluan oppia koko ajan uusia asioita. Uppoudun niihin aina todella syvälle vähäksi aikaa. Viime kesänä opettelin virkkaamaan. Yhdessä vaiheessa päätin leipoa kaikki perheen leivät itse. Seuraavaksi haluaisin rakentaa yrttitarhalle automaattisen kastelujärjestelmän.”

MUSIIKKI

”Rakastan opetella uusien soittimien soittamista. Pää­instrumenttini on kitara, mutta soitan myös muun muassa puhaltimia. Kiinalainen xiao-huilu on tämänhetkinen suosikkini. Pidän bambun soinnista.”

LUONTO

”Kanssani voi olla raivostuttavaa lähteä metsään, koska jumitun ihmettelemään jokaista vastaantulevaa lintua, mönkiäistä tai ­malmiliusketta. Vielä pahempaa on, jos äidyn luennoimaan niistä.”

Mainokset

Tässä seuraavat elokuvasi, ole hyvä, suosittelen

Menin sitten katsomaan Aronofskyn mother!in (kauhu, draama). Hymyilin koko leffan läpi – ensin siksi, että olin epäröinyt mennä katsomaan, koska jotkut arvostelut kertoivat pressinäytöksestä lähteneen porukkaa kuin Valkoisesta talosta, ja silti veikkasin oikein ja menin. JES! Ja loppupuolella siksi, että pahuus ja ahdistus yltyi suorastaan koomiseksi. Ei sitä ehkä oltu sellaiseksi tarkoitettu, mutta oli niin hyvä fiilis, että melkein nauratti. Vuoden paras leffa! Mitä tämä edes tekee Finnkinolla? Tämän olisi pitänyt olla R&A:ssa! Eiku Night Visionsissa tietenkin!

Suupielet kiertyy ylöspäin vieläkin. Ei yhtään lateksihirviötä tai muuta spuukia, kaikki hirviöt oli ihmisiä! (Okei, pieni yliluonnollinen siivu oli menossa mukana. Pieni.) Ihmisethän ne yleensäottaen pahimpia hirviöitä onkin, niin että ei mitään uutta siinä. Tässä niiden hirviömäisyydellä on niin kovin taitava ja hyvin rakennettu nousu ja varsinkin huipennus. Aijai.

Miten joku voi moittia tätä leffaa mitenkään? Multa ei irtoa yhtään negatiivista ajatusta. Täydellinen lajissaan. Melkein mieli tekisi kirjoittaa tästä ihan oikea arvostelu, koska WOOOOOOOHOOOOOO! mutta en viiti, kun ei siitä makseta.

Ruusuja: https://muropaketti.com/elokuvat/arvostelu-jennifer-lawrencen-ja-darren-aronofskyn-mother-vuoden-sairain-ja-tarkein-elokuva/

Ruusuja: http://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000005367702.html

Risuja: http://www.film-o-holic.com/arvostelut/mother/

Risuja: http://www.episodi.fi/elokuvat/mother/

– – –

Sitten vinkki ihan toisenlaisesta, mutta vilkaisun kestävästä leffasta: The Big Sick (draama, komedia) tulee Finnkinolle ensi perjantaina. Raaraassa näin sen eilen. Tästäkin jää hyvä mieli, mutta täs ei tapeta ketään eikä ole ahdistavia elementtejä juurikaan, vaikka päähenksun tyttöystävä makaa suurimman osan aikaa koomassa. Suosittelen katsomaan, hus menkääs jo!

Anan superviikonloppu

Ajatelkaa: samaan aikaan Helsinki Comedy Festival, Habitare ja Rakkautta&Anarkiaa. Ja siinä oli vasta sellaiset tapahtumat, jotka mua itseäni kiinnostaa!

Tuo perjantain stand-up -setti oli monella lailla uskomatonta. Ekanakin, mun lemppariukot Ismoa lukuunottamatta kaikki siinä siistissä nipussa! Ekan kerran meikit lähti valumaan silmistä Ilari Johanssonin takia, toisen tuhon teki Jukka Lindström. Se on vaan, kun sen osaa! Hyvä säkä kävi myös paikan kanssa. Melkein kaikki oli myyty kun ehdin osille, joten sain sitten tokarivin reunapaikan. Ajattelin, että eihän sieltä mitään näe, mutta kas, Aleksanterin teatteri ei olekaan mikään Metropolitan, joten istuin polvet melkein lavan reunassa kiinni. Kyllä, toka riviltä! Ja erittäin hyvin näin ja kuulin!

Eilen lauantaina alkoi sitten osaltani R&A. Eiku ensin kävin Habitaressa toiseen kertaan, ja nyt siellä oli uuttakin, esim. Muji-talo ja vain vippikortilla Forma-osasto. Tällä kertaa en enää ottanut kuvia. Mutta sitten tosiaan iltapäivästä elokuviin. Kolmesta yksi oli sellainen, että ymmärrän sen kuuluvan nimenomaan R&A:han; valitettavasti kaksi oli ihan mainstream eikä kovin kummoisia sellaisenakaan. No, tulipa katsottua.

Illalla myöhään oli kaksi leffaa peräkkäin. Oli ottanut vähän eväitä ja käynyt vaihtamassa kotona takin kevyimpään talvitakkiin. Se oli niin oikein tehty, koska yöllä oli jo toiseen tapaan kylmä kuin päivällä! Tänään näyttää taas aurinko paistavan. Nyt on päiväsaikaan kaksi leffaa peräkkäin ja illalla vain yksi. Samat sävelet takin kans, ja eväs päivällä mukaan.

Tämän jälkeen seuraava leffa iskeekin vasta torstaina. Sitä ennen käyn aamuin illoin hoitamassa naapurin Prinsessaa :-) Hän on vähän samanlainen kisu kuin Ilo – ujo, mutta kehittyy koko ajan. Ja sitä kehitystä onkin just kiva seurata ja rohkaista! Voi kun mistään kissahommista saisi yhtään rahaa, niin vaihtaisin työpaikkaa sekunnissa. Vaan eihän niistä saa.

Rinsessa. Häntä saa vähän silittääkin.

Kirjajuttu: valitettavasti Heikki Valkaman Pallokala ei ole dekkari. Se on kirjoittajan Japani-tietouden esittely. Sellaisena hyvin kiinnostava, tykkään lukea Japanilasta vaikka mitä. Mutta tykkään myös lukea dekkareita silleen, että juoni on selvä jatkumo, siinä on hyvät cliffhangerit ja tukka nousee pystyyn ja suusta tipahtaa ”Iyyyyääkeii!”. Ei Pallokalassa.

P.I.J.

Hitsi tää Pasi Ilmari Jääskeläinen! Sillä on niin oma tyylinsä. Aletaan realismista, mutta sitten alkaa tihkua kamaa suoraan absurdistanista ja kohta whhooosh. Siis olen vasta aloittanut Väärän kissan päivän, mutta samantien aloin muistella muita Jääskeläisiä: Lumikko, Harjukaupunki ja Sielut on luettu vähintään kahteen kertaan, ja vakaumuksella aion lukea ne taas.

Jääskeläisen jutuissa on itse asiassa vähän samaa kuin toisessa lempparissani, Carlos Ruiz Zafónissa. Hänelläkin tarinat nyrjähtää arjesta helposti hassujen tasojen suuntaan. Pari kolme Zafonia on omassa hyllyssä, juurikin uusia lukukertoja varten. Toivottavasti saisin koottua ainakin nää neljä Jääskeläistä kans… Vaikka on päällä ikuinen ostokielto, niin niin, tiedän.

Lopettelin just yhden Anna Janssonin ennen kuin aloitin Väärän kissan. Huomasin heti eron omassa lukutavassanikin. Jännäreitä ja dekkareita huiskin läpi, vain tapahtumat kiinnostaa ja etenen mahdollisimman nopsaan, että pääsen loppuun. Mutta Jääskeläinen antaa syyn lukea hitaammin: teksti on itsessään kiintoisaa, paikoin herkullista. Myös on luullakseni tärkeää, että keskittyy lukemiseen eikä hukkaa paloja jutuista, koska tarinat voi kääntyä mihin suuntaan vain.

Ja Jääskeläinen on äidinkielenopettaja! Ei meillä vaan tällaisia opettajia ollut :-( Niitä kääkkiä kyllä riitti. Sitäpaitsi twitterissä P.I.J on aarre: melkein joka twiitin voisi hillota itselleen, koska ne on pääosin hauskoja, viisaita, sarkastisia tai muuten vaan säilyttämistä huutavia.

Okei, sain purettua suurimman ihastuksenhöyryni, nyt takaisin lukemaan!

PS. AdLibriksessä kaikki Jääskeläiset vähän yli neljäkymppiä yhteensä! Nappasin.

VR

Mutta ei Valtion Rautatiet vaan se toinen VR – virtuaalitodellisuus…

Pääsin testiryhmään tänään. Olin se idari, joka ei ole koskaan pitänyt datakypärää päässään eikä ole pelannut videopelejä. Tarpeellinen henkilö siis! Aamupäivällä oli yksi puolen tunnin setti, myöhään iltapäivällä toinen. Pyörin samassa ympäristössä koko ajan, mutta iltapäivästä olin jo paljon tottuneempi meininkiin, joten en tiedä miten hyvin mun pörrääminen siellä hyödytti ketään. Meinaan, kun olin selvästi eritasoinen testaaja aamulla ja illalla.

Mutta joo, pystyin kertomaan pari bugia, esim. että joku pitkulainen asia siellä meni mun pään läpi vaikkei ehkä ollut ihan tarkoitus. Ja yhden hahmon jalat upposi osaksi lattiaan. Oli kyllä sinänsä vinkee kokemus, enkä olisi välttämättä halunnut lopettaa siihen puoleen tuntiin toisella kerralla. Kakella pystyi loikkimaan eri pisteisiin ympäristössä. Kerran huomasin istuvani kolmen äijän välissä lattialla, kun he istui tuoleilla. Vinkee oli sekin, että keskusteltiin testaajan kanssa tapahtumista koko ajan, ja hänen äänensä oli jännästi väärässä paikassa, koska ympäristö oli ihan eri.

Josko nuo datakypärät joskus kevenee (tällä kehitysvauhdilla vissiin heti huomenna), olis kiva päästä pörräämään johonkin ”virtuaaliteatteriin” vähän samaan tapaan kuin nyt mennään elokuvateatteriin.

Ässät kylässä

Mun murut, lähimmät työkaverit S ja S eli siis Ässät (ei ihan hento viite myös heidän työmoraaliinsa) tulivat pöydän ääreen eilisiltana. Niin iloinen! Kissatkin tykkäsivät, poitsu tietysti aktiivisena mutta typykin omalla laillaan, eli pysyttelemällä kotimoodissa vaikka olikin vieraita.

Kisu edustaa takana

Tykkään niin kovasti näistä kahdesta. Ne on fiksuja ja hauskoja ja jotenkin niinku reiluja. Jos ne puhuu selän takana, ne mieluummin kehuu kuin mäkättää. Ja muutenkin niiden kanssa on hyvä olla, me ollaan ns. samaa porukkaa vaikkei vapaa-ajalla juuri hengaillakaan yhdessä.

Olin laittanut perunasosesalaattia, joka on siis huijaus-perunasalaatti: peruna on siinä valkoisessa kastikkeessa, joka ympäröi kurkun- ja paprikanpaloja. (Treenasin tään viime viikolla K:n käydessä leffaillassa meillä – meni täydestä, joten toistin toiseen pöytään.) Hain kaupasta lohta, jonka testasin sointuvan mainiosti yhteen kaupan kurpitsasalaatin kanssa, ja perunasalaatin kanssa toki myös, mut se ei ollut yllätys – kurpitsa oli. Sit oli vielä oliiveja ja ruisnappeja ja cavaa, jälkkärinä pistaasijäpskiä ja kylmähaudutettua vihreää teetä. Leidit toi lisää cavaa – yhteensä meni kolme pulloa kuudessa tunnissa. Safkat meni kaikki, mikä on todella hienoo.

Ja sit toi vielä tiskasi. Absolutely fab. Tämä toistetaan ensi kesänä!

No, jos hän tahtoo tiskata, ei voi mitään!