Teknologiaa ja intuitiota (tai jotain, säkää)

Ymmärrän tavallaan (tai siis en ymmärrä, mutta tässä kohtaa kuuluu sanoa ”ymmärrän”) sen telepatia-asteen, että kun ajattelen jotain ihmistä, se soittaa mulle alle minuutin sisällä. Mutta SITÄ en ymmärrä, että kun mulla on puhelin äänettömällä laukussa ja kaivan sen esiin laittaakseni äänet päälle, JUURI SILLOIN joku soittaa. Siis kun puhelin on vielä äänettömällä mutta mun kädessä. Tänä syksynä tapahtunut jo jotain neljä kertaa, ja syksy ei oo loppu. Wooohoo!

Toinen teknologiahämmennys. ”Kaikki” on tienneet Shazamin ainakin 10 vuotta. Mä sain tietää siitä tänään. JUMA MIKÄ SOFTA! Kotikaraoket ja takapenkkikaraoket aukesi ihan just!

Syksy saa, minä en

Mainokset

Illan viihteeksi

Vähän on nyt petetty oli, mutta menipä rahat edes hyvään tarkoitukseen. Facebookissa oli markkinoitu Palomieskalenteria 2019 sloganilla ”palomiehiä ja kissoja”. Noh, koska Mika oli tuonut mulle jo aikoja sitten Kuumat kollit -nimisen opuksen, jossa tosiaan oli joka kuvassa palomies ja kissa, niin jotenkin odotin samaa. Vaan ei. Koko kalenterissa on 5 kissaa, joista kaksi vielä samalla sivulla. Höh, mitäs tää nyt on??! Ei mua ne palomiehet NIIN paljoa kiinnosta. Nehän on lähes lapsia! Mut kai se on seinälle laitettava ensi vuonna. On mulla tosin kissannimipäiväkalenterikin, siinä ainakin on kissa joka kuukaudelle.

*************

Kun taas petetty olo ei tullut yhtään Aleksanterin teatterissa nyt illalla. Niko Kivelä ja Ilari Johansson, naurettavat kundit. Mikä on siis kehu, kun puhutaan stand-up -koomikoista. Pitkästä aikaa nauroin ääneen pal-jon! ♥ Olin vielä saanut saman kakkosrivin reunapaikan, jossa viimeksi lähti meikitkin silmistä, kun hirnuin Johanssonille ja Jukka Lindströmille melko perusteellisesti (taisi olla jokin Helsinki Comedy week). Taitavia, niin taitavia ukkoja! Ilo katsoa ja kuunnella. Sääli, ettei niiden juttuja voi mitenkään välittää, koska tarvitaan se, että he itse esittää. Eli oltava paikalla.

No niin, sit taas unta yrittelemään.

Kaunokki

Jestas. Tämmöinen kaunokki oli meidän alaovella, kun eilen lähdin töihin! Tajuatteko? VANHA ROLLSSI! Ja hyvin pidetty, nätti oli ja siisti. Ei valitettavasti ollut kumminkaan mun kyyti.

Huh, mun sydän, mun sydän!

Yhdeksän lippua ostettu (vain)

Los Bando Immortale is a crazy road movie about a young band from Norway who set out on a journey across the country to attend the National Championship of Rock in a race against time, the police and their parents.”

Miten ihana, energinen ja hauska leffa! Ja 4 katsojaa… NELJÄ! No eipä ollut mun menetys. Näin ja tykkäsin. Hihittelin, ja välillä piti peittää silmätkin, kun kävi vähän jännäksi. Onhan tuosta varmaan muitakin näytäntöjä, niin että joo.

Rakkautta&Anarkiaa siis alkoi myös mun osalta. Vauhdilla. Se on niin ihanaa, kun on se iso kangas, ihan eri fiilis katsoa leffaa teatterissa kuin kotona! Kaikki tulee enemmän sydämelle ja aivoon ja syliin. Todella irrottaa arjesta, suurkiitos siitä!

Mielihyvät jatkuu

Kokeiltiin taas uusi brunssipaikka, nyt Väinö Kallio. Interiööri ja fiilis mitä ihanin, mutta safkat ei vaan oikein maistuneet muistettavasti. Seura hyppäsi suoraan lämpimien ruokien yli, mikä oli ihan hyvä liike. Tiramisu oli hyvää, ja smoothie. Jälkkärikakkuja oli runsaasti ja polleana ilmoitan, että otin vain kolmea :-D

Lemppari-brunssipaikka? Ei tämä. Ehkä IPI, jos on pakko valita. Tykkään kyllä paljon Tintin Tangostakin, mut se ei ole näillä main.

Annantalolla oli Japani-päivä. Multa oli jäänyt monta vuotta välistä, joten seuraavaksi suunnattiin sinne. Toivoin löytäväni jotain Clifton Karhua, koska se ei ole niin kliseisesti japanilaista kuin monet muut jutut. No, ei ollut.

Toisessa kerroksessa tehtiin viuhkoja ihmisen nimellä. Olin niin viuhkaa vailla jo siinä kuumuudessa, joten ostin. Neito tarjosi etunimelleni neljää erilaista kirjoitusasua, joista valitsin sen, jossa yhdistyy ”rauha” ja ”vihreä kasvi”.

Paljon siellä oli ukkeleita, joilla oli päällä tämä pitkä musta asu, jonka nimeä en nyt tietenkään muista.

Ja taidetta ja astioita ja teetä ja ja ja.

Entisen työkaverin kirjoittamat kirjat! Vähän yllätyin. Olen lukenut noista kaksi, mutta en nyt heti muista, oliko niillä mitään tekemistä Japanin kanssa… Varmaankin, koska ne oli tuolla.

Sitten tietenkin: omat ostokset. Kaksi viuhkaa ja Kissojen valtakunta -dvd.

Kaikkeen sitä rahaa saa menemään kun oikein yrittää.

Viikonloppu on siis paljolti kulunut ostelun parissa. Toisaalta hävettää, kun aikuinen ihminen vetää mielihyvät moisesta. Mutta toisaalta joo, tulihan siitä mielihyvää. Varsinkin noista eilisistä, ja nyt etenkin viuhkasta omalla nimellä. Ja mielihyvähän on tärkee mielenterveydelle, vai mitä?

Korvausta

Nyt näyttää kaatavan korvausta niistä kuukausista, kun edellisessä työtalossa ei saanut kahvia ei ruokaa, vaan aina piti olla omat eväät. Joka ilta: muista inventoida. Joka aamu: muista pakata. Halpaa, mutta kävi todella tylsäksi.

Nyt taas rahoista pääsee eroon hyvin helposti. Uudessa talossamme on ensinnäkin Fasu, josta saa maailman parhaita kasvisruokia. Tänäänkin peruna oli lautasella ainoa, jota olin syönyt ennen – kaikki muu oli jotain uutta! Sitten vielä lähempänä on halpa kasvisruokala, josta tietysti käydään kahvia ja superhyvää pullaa niin että housut alkaa kiristää any minute now.

Ja tänään aukeasi ostari! Espresso House, apteekki, kaksi ruokakauppaa, pienenpieni pikkuriikkinen Alko, Konnichiwa, Brooklyn Cafe, iso Ärrä, Clas Ohlson, pieni kirjakauppa, herra nähköön vielä mitä muuta! Iso kuntosali yläkerrassa, ja meinaan siis ISO. Nyt on täydellisyys lähellä. Ruokaostoksetkin noin vaan, ei tarvii laskea aina, pääseekö kauppaan illalla vai ehkä milloin! Käy siinä vaan työaikana kaupassa ja sit kyydillä kotia!

Ja outo puukin vielä!

Kyydit, apropos. Olen jo meinannut soittaa palautepuhelimeen. Aamuisin pääsen lähtemään töihin aina silloin kun haluan. Toiseen suuntaan ei toimi millään. Auto on aina myöhässä 10-20 minuuttia, kerran ei tullut ollenkaan ja kerran ei ”löytänyt” perille. Kuulin kuskilta, että he saa tiedon kuljetuksista neljää minuuttia ennen. NELJÄ. Kun me asiakkaat sentään tilataan kyyti huolella tunteja ennen! Järjetöntä.

Härregyyd!

Taas on kestohymyä naamassa. Musiikki ei kuulu harrastusteni top fiveen, mutta kyllä silti tiedän sellaisia nimiä kuin Santana, Clapton ja Steve Vai. Jumankekka STEVE VAI! Huvilateltassa eilen! On siinä ero, onko jonkin bändin kitaristi vai Mestari. Härregyyd mikä keikka! Olin varmuuden vuoksi eturivissä, notta näkee. Ja näin. Miehellä on hirveän kaunis luusto kasvoissa, ja kasvot eli koko ajan soiton mukana. Samoin podi. Aivan mahtavaa yhteistyötä Tapiola Sinfoniettan kanssa! Mitä pitemmälle keikka eteni, sitä hurmaantuneemmaksi kävi meno myös yleisössä. Ei ollut kerta tai kaksi, kun koko teltta nousi seisaaltaan aplodeeraamaan. Sydän sulaa ja aivot kans! Huh.

PS. Ollaan Steven kans samanikäisiä! Hän on syntynyt 6.6., mä lokakuussa.

Barbie!

Lisäsin Barbie-näyttelyn kuvia tuonne –> https://penniajatuksistani.wordpress.com/2018/08/01/puupallo/

Oli huima näyttely. Jos olisi ollut vähemmän tungosta, olisin mieluusti pysähtynyt tunnistamaan kaikki elokuvabarbit nyt vähintäänkin. Mutta komeita olivat ne muutkin!

Mullahan itsellä oli pitkään Barbie, kun kuvittelin tekeväni sille makeita vaatteita. No, en tehnyt. Nuken sai neito, joka oli mukanamme näyttelyssä.

Kauppahalli!

Iik, nukkekotien kamoja Hakaniemen kauppahallissa! Silmät kärventyy!

Ja siellä sitten satoi koko päivän

Eilen istuin autossa yhteensä 8 tuntia. Mun ja mun siskon vanha kaveri ajoi meidät Keski-Suomeen mun siskoa katsomaan. HIENO päivä, vaikka satoikin niin perkl koko matkan. En ollut ottanut sadetakkia, mutta varpaan sentään suojasin kengän sisälle laitettavalla muovipussilla.

Ei ollut silleen erityisiä, käytiin syömässä ja juteltiin siskon kotona. Se on ihan skarppi, vaikka on 79-v. Taas joku äijä, tällä kertaa ysikymppinen, oli ollut sille tyrkyllä suhetukseen. Kolmas jo. Kyllä maalla on mukavaa, nuita tippuu syliin kuin ei mitään. Mulle ei kyllä kukaan käy tyrkyllä vaikka olen näin nuori 57-v. Yhyy.

Siskon seinällä oli taulu, jota hän oli vuosikymmenet luullut mun maalaamaksi. Öljyväreillä? En oo ikinä edes koskenut öljyväreihin. Taulu on mun ex-huonekaverin maalama, sen, joka asuu nyt Hämiksessä. Laitoin sille kuvan taulusta ja hän laittoi kuvan saman asetelman versiosta, joka roikkuu heidän omalla seinällä :-D Mut hei, hän on sentään oikea kuvataiteilija, niin että olihan tämä nyt mulle imarteleva harhakäsitys!

Katsottiin Facebookista, mitä siskon pojalle kuuluu. Tytär ei taida ollakaan koko härvelissä. En näyttänyt omia juttujani sieltä.

Siskolla oli myös iso kirjekuorellinen kirjeitä, jotka olen kirjoittanut meidän äidille opiskeluaikaan. Tai siis sehän kuoli kun olin 25-v joten ei niitä kirjeitä nyt niin paljon ehtinyt olla 4 vuodessa. En meinaa avata koko kuorta. Tuhoan sen kunhan keksin miten.

Mutta joo, tänä aamuna herätessä oli poikkeuksellisen kevyt olo! Hymy jopa! Ja erikoista oli, että hoidettuani kissat ja lääkittyäni myös itseni menin takaisin petiin. Olen lomallakin piiskannut itseni irti petistä silloin kun kissahommia pitää alkaa hoitaa, mutta nyt mieli oli niin hyvä ja jotenkin pehmeä, että menin pitkäkseen pikkukissan kanssa. Ei siinä hirveästi järkeä ollut sinänsä, koska näin vain ohuita unikuvia*) ja tiesin koko ajan olevani oikeastaan hereillä. Lopulta kyllästyin vatvomiseen ja nousin oikeasti. Edelleen olen rohkealla mielellä päivän suhteen: vaikka nyt ei ole sovittuna mitään enkä tiedä, mitä tekisin, niin ulkona on kuitenkin valoisaa ja kyllä tää tästä.

Siskolta tuli kiitollinen tekstari. Oli hyvillään, että oltiin saatu idea lähteä häntä katsomaan, ei ollut uskonut enää elossa näkevänsä mua. Itse asiassa nyt kun muistelen, niin kuski taisi sanoa paluumatkalla, että yritetään käydä vielä toisen kerran tämän vuoden puolella.

*) mun lääkitys taitaa olla sellainen, että se estää kunnolliset lisäunet ja päiväunet. Ne jää just noin ohuiksi. Sääli. Kunnon päikyt olis niin parasta.

Sis

Kaikkea, vähän pelottaakin

Pahoittelut, että kirjoitan nyt vain lyhyesti. M kävi ja mentiin yhdessä katsomaan Dario Fon pienoisnäytelmiä Teatteri Jurkkaan Erkki Saarelan esittäminä. Tää on mulle vanhaa fanitusta. Fo oli sitäpaitsi sanonut, että hänen ittensä jälkeen Saarela on paras esittämään näitä. Ja M:n vierailut yöpymisineen on parasta mielialan hoitoa.

Muisteltiin myös suuria hetkiä suuriin persooniin liittyen. M:lle se oli Philip Glassin konsertti täällä marraskuussa. Mulle iso hetki oli Dario Fo itse Lillanissa kesäkuussa 1998.

Lauantaina kävin katsomassa Grace Jones -leffan, liittyy Seasons-festivaliin. Ihan ok, mut liian pitkä ja olisin voinut elää ilmankin. Ekan kerran ikinä kävin vessassa elokuvan aikana! (Kakka, jos ketä kiinnostaa.)

Tässä on nyt ollut vähän pelleilyä noitten mielialapillereitten kanssa – muutama päivä vasta – mutta mun on pakko jättää ne pois, koska en vaan kestä hereillä. Triptyl. Joku asiantuntija saa löytää väsyttämättömät, tai sitten vaan joudun olemaan ilman. Mulla on niin paljon kaikkea terveyspaskaa menossa, että en edes kehtaa puhua julkisesti. Tulevaisuus pelottaa.

Saa edelleen laittaa rohkaisevia kommentteja vaikka ei tunnettaiskaan!