Kosmetiikasta tuli mieleen tuo bleemi

Kävin sitten Luonnonkaunis-messuilla. Juuri sopivan kokoiset – kävelin kaiken läpi vähän yli puolessa tunnissa. Siis siten, että oikeasti pysähdyin kioskeilla katsomaan tuotteita.

Olin ajatellut, että kai sieltä tulee seerumi ostettua, kun entinen alkaa loppua. Mun naama nimittäin hikoilee loppukeväällä ja kesällä niin paljon, että lämpimällä en ehdi nousta meikkipöydän äärestä, kun olen jo hikoillut kaikki voiteet pois. Kesällä en siis myöskään käytä kosteusvoidetta, koska se lähtee pois samantien… mutta seerumi toimii! Se jää naamaan! Mikä on loistavaa, koska seerumithan on tehokkaitakin.

No, ostin seerumin. -kin. Sitten vähän lipsahti kans. Kohta Visa Electron lakkasi vinkumasta ja oli pakko siirtyä luoton puolelle. Mutta kun eihän ne kosmetiikat miksikään mene, ja jotain ostetuista oli mielessä jo ennenkin tänä keväänä, ja sain hyvin näytteitä! (Tää on nyt sitä puolustelua, kun mua ärsyttää ostaa luotolle muualta kuin verkkokaupasta, ja etenkin ärsyttää, jos syy on se, että muuta rahaa ei ole! Koska silloin oon itse mokannut jotain rahankäytössäni.)

No, pari seerumia, edullisia voiteita pari, shampoo, Black&White -hammasvalkaisua (tätä olin ajatellut jo pari viikkoa sitten), konjac-sieni (oli liian hyvä myyjä). Jotain tätä luokkaa. Ihan asiallisia juttuja, mutta muutama päivä liian väärään aikaan. Ennen pääsiäistä saan taas rahaa, jei.

Pöllin Pirkon blogista tään Ystävänikirjan:

Nimeni on
Ana

Jotkut kutsuvat minua…
Anneliksi, Annukaksi, Annaksi

Olen syntynyt
Kyllä. Itäisessä Suomessa 1960.

Pienenä olin ihan varma, että minusta tulee
kaunis rouva (katsoin paljon televisiota, elokuvia).

Mutta minusta tulikin
monen mutkan kautta elämäänsä tyytyväinen kissatäti. Jospa vaan elämä pysyisikin tällaisena, eikä yt:t tai sairaudet rikkoisi hyvää meininkiä!

Kolme parasta piirrettä minussa
Eläinrakkaus, luotettavuus, ja… ja.. äh, kolmas ei ole helppo!

Kaupunki
Helsingissä koti, mutta sydän on jaossa Helsingin, Berliinin, Lontoon ja Oxfordin kesken. Ulkomailla en ole viettänyt koskaan viikkoa pidempää aikaa, enkä ole koskaan tehnyt muita kuin kaupunkilomia, mutta silti nuo paikat on aina vaan mielessä.

Biisi
Vain yksi? No, sanotaan Mozartin Requiem.

Juoma
Kaskein Juhlasima, Hommanäsin Kotisima, tumma kahvi

Sarja
Breaking Bad ja Six Feet Under. PAR-HAI-TA. Noiden jälkeen pätkä tyhjää, ja sitten tulee Sopranos.

Kosmetiikkatuote
Vain yksi? Siinä tapauksessa Meine Base -kylpysuola. En käytä sitä jatkuvasti, mutta sitä on kotona aina. Eli vakiokamaa.

Sovellus
Blogipuolella tietty WordPress. Muuten tykkään sojona Whatsappista. Ja Oldify oli hirveän hauska aluksi!

Instagrammaaja
En. Kuvat ei silleen… paitsi elokuvat.

Jos saisin lisää tunteja vuorokauteen
Kyllä varmaankin jumppaisin muulloinkin kuin viikonloppuna, jos olisi enemmän sellaista aikaa, jota ei jaksaisi enää käyttää nettiin tai lukemiseen. Mutta nyt käytän töitten jälkeisen vapaa-ajan ihan helposti muuhun kuin jumppaan. Ja sitten pitääkin mennä jo nukkumaan.

Parin lasillisen jälkeen perjantai-iltana kuuntelen Spotifystä
Tää on semmoinen ”pas”. Ei ole paria lasillista eikä Spotifyta. Perjantaitakin liian harvoin.

Pakkaan mukaan matkalle
niin vähän, ettei kukaan usko näkemättä! Voihan kaikkea ostaa siellä toisessa päässäkin. Samalla niistä ostoksista tulee matkamuistoja.

Mitä teet kotona, kun kukaan ei näe
Kaivan nenää, niin kuin muutkin.

Viimeisin sisustusostokseni
Tämä on vaikee! Kissanlelut ei ole sisustusta? Eikä irtopatteri? Sitten on varmaan pakko sanoa jouluvalot, koska en nyt muista ostaneeni muutakaan sisustusta. Eli tänä vuonna ei vielä mitään?

Paras tapa tuhlata 50 euroa
No niitä sarjalippuja elokuviin.

Ohjenuorani elämässäni
Lopussa kuollaan kaikki kumminkin.

5 vastausta artikkeliin “Kosmetiikasta tuli mieleen tuo bleemi

  1. Hehehee! Joo, kaikki kuollaan ja kaivetaan nenää, ja kaikkea muutakin. Mä en kyllä myöntänyt tuota nenänkaivuuta…
    Toi on kans hyvä, jos ostaa hammasharjan ja hammastahnaa niin on kiva, kun niissä lukee ulkomaankieltä (no siinä harjassa harvemmin). Joskus nuorempana, kun vedin patikkamatkoja, oli kylppärissä purkkea sun ties mistä maasta, oli jotenkin hauska sekalainen kokoelma.
    Mä sanoisin, että yksi sun parhaista on huumori.

    Tykkää

    1. Saila! Kiva kun kävit kommentoimassa tänne! Niin mäkin sitten myöhemmin ajattelin, että voisihan tuo huumori (tuumori) olla se kolmas, mutta kun ei tullut kirjoittaessa mieleen, niin en sitten alkanut lisäämään.

      Tykkää

Sisään vaan, on siitä isompikin tullut!

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.